hippunen
Mistä sen tietää milloin kannattaa vielä yrittää jatkaa suhdetta? Milloin on aika vain luovuttaa ja todeta, että ei meillä ole toivoa tulevaisuudessa?
Olen seurustellut viisi vuotta, joista puolitoista on asuttu miehen kanssa saman katon alla.
Olen aina ajatellut, että parisuhteen kuuluu kestää. Että ongelmat voi selvittää yhdessä, kunhan vain molemmat sitä haluaa.
Nyt huomaan, että en enää tiedä haluanko.
Mies aina välillä epäilee, että meillä ei ole riittävästi yhteistä, että olemme liian erilaisia. Pitäisi olla enemmän yhteistä "tekemistä". Nyt hän kuitenkin sanoo vielä haluavansa yrittää.
Minulla nämä pohdinnat laukaisi alakuloinen päivä, jolloin mies sanoi, että hänellä on onneton olo. Hän ei vastannutkaan vakuuttavasti, kun kysyin, että haluaako hän silti olla yhdessä, vaan alkoi jälleen pohtia sitä olemmeko liian erilaisia. Siitä minulle tuli jotenkin toivoton olo. Vuosi sitten olimme lähellä eroa ja minä olin silloin se, joka halusi jatkaa ja sai toisenkin pään kääntymään.
Nyt olen sanonut miehelle suoraan, etten tiedä haluanko, kun asiasta on keskusteltu. En kuitenkaan tiedä miten avoimesti uskallan ajatuksiani hänelle kertoa. Pelkään satuttavani, koska välillä osaan olla aika kärkevä sanomisissani. Pelkään, että sanon jotain väärin, sellaista mitä en oikeasti tarkoita. Kotona on kummallinen tunnelma. Minulla on painostava olo, tuntuu että päätös pitäisi tehdä, mutta kuka tällaisen asian pystyy päättämään tuosta vain?
Tämä on minun ensimmäinen suhteeni ikinä ja välillä pelkään, että olen tässä vääristä syistä. Epäilen, että ehkä ihastuinkin aikanaan siihen, että joku on minusta kiinnostunut. Mutta kuka sanoo mitkä ovat kenellekin oikeita tai vääriä syitä? Kyllä tässä suhteessa kuitenkin jotain on, kun se on jo viisi vuotta kestänyt? Mitä, jos olen tässä vain jääräpäisyyttäni ja siksi, että en halua luovuttaa...?
Olisiko kenelläkään antaa neuvoja, kuinka oman pään sisäistä sotkua saisi selvitettyä?
Onko täällä muita, jotka on miettineet samoja asioita? Suhde on päällisin puolin hyvä, mutta jotkut pienet ja suuremmat arkielämän asiat ja tulevaisuuden haaveet vain jotenkin eivät käy yhteen. Miten ne pienet ärsytyksen aiheet saisi kuriin? Miten pystyisi luomaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta?
Ja aivan ensimmäiseksi tietysti se, että miten ihmeessä sitä osaa sanoa mikä on oikea ratkaisu?
Olen seurustellut viisi vuotta, joista puolitoista on asuttu miehen kanssa saman katon alla.
Olen aina ajatellut, että parisuhteen kuuluu kestää. Että ongelmat voi selvittää yhdessä, kunhan vain molemmat sitä haluaa.
Nyt huomaan, että en enää tiedä haluanko.
Mies aina välillä epäilee, että meillä ei ole riittävästi yhteistä, että olemme liian erilaisia. Pitäisi olla enemmän yhteistä "tekemistä". Nyt hän kuitenkin sanoo vielä haluavansa yrittää.
Minulla nämä pohdinnat laukaisi alakuloinen päivä, jolloin mies sanoi, että hänellä on onneton olo. Hän ei vastannutkaan vakuuttavasti, kun kysyin, että haluaako hän silti olla yhdessä, vaan alkoi jälleen pohtia sitä olemmeko liian erilaisia. Siitä minulle tuli jotenkin toivoton olo. Vuosi sitten olimme lähellä eroa ja minä olin silloin se, joka halusi jatkaa ja sai toisenkin pään kääntymään.
Nyt olen sanonut miehelle suoraan, etten tiedä haluanko, kun asiasta on keskusteltu. En kuitenkaan tiedä miten avoimesti uskallan ajatuksiani hänelle kertoa. Pelkään satuttavani, koska välillä osaan olla aika kärkevä sanomisissani. Pelkään, että sanon jotain väärin, sellaista mitä en oikeasti tarkoita. Kotona on kummallinen tunnelma. Minulla on painostava olo, tuntuu että päätös pitäisi tehdä, mutta kuka tällaisen asian pystyy päättämään tuosta vain?
Tämä on minun ensimmäinen suhteeni ikinä ja välillä pelkään, että olen tässä vääristä syistä. Epäilen, että ehkä ihastuinkin aikanaan siihen, että joku on minusta kiinnostunut. Mutta kuka sanoo mitkä ovat kenellekin oikeita tai vääriä syitä? Kyllä tässä suhteessa kuitenkin jotain on, kun se on jo viisi vuotta kestänyt? Mitä, jos olen tässä vain jääräpäisyyttäni ja siksi, että en halua luovuttaa...?
Olisiko kenelläkään antaa neuvoja, kuinka oman pään sisäistä sotkua saisi selvitettyä?
Onko täällä muita, jotka on miettineet samoja asioita? Suhde on päällisin puolin hyvä, mutta jotkut pienet ja suuremmat arkielämän asiat ja tulevaisuuden haaveet vain jotenkin eivät käy yhteen. Miten ne pienet ärsytyksen aiheet saisi kuriin? Miten pystyisi luomaan sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta?
Ja aivan ensimmäiseksi tietysti se, että miten ihmeessä sitä osaa sanoa mikä on oikea ratkaisu?