Mitä ajattelette äidistä joka on ollut 9v kotona.....

[caniche fan]

, ensin allergisten infektiokierteisten lasten kanssa 6v, jonka jälkeen lapset laitettu päiväkotiin/eskariin äidin väsymyksen takia johon liittyy raskauden jälkeistä masennusta, unettomuutta sekä vaikeaa fibromyalgiaa. Tämän jälkeen sairasloma vaihtunut kuntoutustueksi ja äiti mennyt psykoterapiaan, mutta ei ole kuntoutunut vielä työkykyiseksi. Tämä äiti tuntee itsensä tosi huonoksi äidiksi kun lapset päiväkodissa ja itse kotona. Pelkää ulkopuolisten leimaamista ja selän takana puhumista. Lukuisista yrityksistä huolimati vointi ei ole parantunut. Lähes kaksimymmentä lääkettä on kokeiltu ja on ollut pari jaksoa sairaalan avo osastolla masennuksesta lääkekokeilun takia. Edessä vielä 2v psykoterapiaa ja uudelleen koulutus. Perheen raha tilanne tosi tiukka ja mies joutuu tosi paljon auttamaan lasten hoidossa.

koska itse olen tämä äitiniin niin haluan suoraan teiltä kaikilta kysyä mitä ajatuksia herättää? Olenko niin huono ihminen kun ajattelen?
Olen laiska tai hullu mielestänne?

 

[Kerttuli]

Kaikilla meillä on omat ristimme !! En minä ainakaan pidä sinua huonona ja laiskana kaiken tuon kertomasi jälkeen, vaan päinvastoin, rohkeana ja fiksuna, kun on osannut apua hakenut ja saanutkin !! Ja se että osaa ja uskaltaa vielä asioista puhua. Tsemppiä !!

 

[vv]

Nyt lopetat heti!
Jos ihmiset puhuvat selän takana niin anna puhua,, puhuu ne kaikista muistakin.
Itse olin masennuksen takia sairaslomalla 2 vuotta, samanlaisia ajatuksia oli kyllä minullakin.
Minusta sie oot rohkea kun olet hakenut apua ja ajattelet lapsiesi parasta,,se on merkki rakkaudesta, monella ei ole edes sitä :hug:

 

[vieras]

Vähän hulluna tuon kerrotun perusteella. Turha miettiä liikaa, mitä muut ajattelevat!

 

[Ainomieli]

Toivottavasti löytyisi vielä joku apu.. En ajattele pahaa, perheessänikin on ollut syvästi masentunut ihminen, ja itse käynyt lievemmän depression läpi. Jaksatko olla lasten asioista kuitenkin kiinnostunut, ja tuleeko he hoidettua? En todellakaan syytä että näin ei olisi, kunhan kysyn. Et ole laiska etkä hullu, sairastat vain sairautta nimeltä masennus. :hug: Naapurit tuskin mitään erityistä ajattelee.

 

[riivattu mama]

et ole hullu, etkä laiska. Itse olin viime vuonna avo-osastolla saman syyn takia kuin sinäkin; lääkkeiden. Itselläni on todettu keskivaikea masennus, joka paheni vaikeaksi masennukseksi. Taustalla synnytyksen jälkeinen masennus, isän kuolema sekä ns. "Auervaara-mies", jonka jälkeen vielä vaikea ja epäonnistunut raskaudenkeskeytys, että mainas henki lähtee.. Kaksisuuntaista epäilevät.. Psykoterapiaa ehdottivat, mutta totesin, ettei ole varaa, vaikka kela maksaisikin osan..

Viime vuonna olin 4kk töissä, poika tarhassa päivät, itse olin kotona.

Ei. Se Ei ole laiskuutta. Ei. Sinä ET ole huono äiti!

Sieltä suosta on vain saatava itsensä ylös, pieni kukon askel kerrallaan... Hitaasti mutta varmasti.. Pienistä asioista se lähtee, ja kohta huomaat olon kohentuneen huomattavasti..

Itse en oikein voi vieläkään uskoa, että olen näin nopeasti päässyt jaloilleni.. Ja koin kaiken yksin. Sinulla on mies, joka pysyy sun rinnalla. Se on se sun tukipylväs. Uskalla tukea siihen.. Se ei kaadu. :hug:

 

[Heavyfreak]

Mä tunnen suurta myötätuntoa :hug: Sairastan itte kans fibroa (ja muitaki sairauksia löytyy) joten tiedän mitä se voi olla. Mulla on ollu kans pitkät sairaslomat tuon takia.

Yritä vaan keskittää ajatukset siihen paranemiseen mutta älä kuitenkaan kasaa ittelles siitä paineita. Päivä kerrallaan, oman jaksamisen mukaan! Sä et todellakaan ole huono äiti vaan vahva äiti joka uskaltaa hakea apua!

Voimia! :hug:

 

[Viblsp-]

Kaikki eivät varmasti ymmärrä, useiden mielestä mielenterveysongelmat ovat vain heikkoutta/laiskuutta/itsekurin puutetta. Anna muiden luulla, itse tiedät oman tilanteesi parhaiten. On tilanteita, joissa lasten on parempi olla päivähoidossa kuin kotona, olisi typerää pitää lapset kotona vain ulkopuolisten miellyttämiseksi. Se ei taitaisi olla kenellekään hyväksi nyt.

Voimia sinne, älä välitä muiden mielipiteistä.

 

[clivia]

Ajattelen että olet sinnikäs äiti.Jaksamista.

 

[iso]

:hug: :hug: et mitenkään ole huono etkä laiska..sinä olet hakenut ja saat apua.
jos mies ei ehdi auttaa tosipaljon , vähäkin on hyvä, niin hae kunnalta apua.

minä olen ollut kotona viimeiset 15v ja sama rata jatkuu..en ole fyysiseti kaueahn sairas, mielestä en mene vannomaan, lapset on terveitä ja ihan normaaleja.. jminä olen se joka suoraansanottuna pelkään mennä mihinkään..tai no menen joskus jopa yksin.. mutta silti..luulen tosissani että muutama kuntoutusjakso edessä tällä mamilla ennen kun on valmis työelämään..

koti on paras paikka! koti on paras paikka!.... :hug:

 

[vieras]

Sinnikäs, suuntaa etsivä äiti.

En ajattele pahalla.

Mieleen tulee puheista, joissa pitää itse itseään laiskana, että jos oikeasti tarvitsisi jotain haastavaa tekemistä?

Ympäristö voi yrittää "suojella" stressiltä ja haasteilta, mutta haasteita on monenlaisia ja johonkin kannattaa heittäytyä, jotta voi tuntea olonsa mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi.

Joillakin se on käsityöt, joillakin runot, joillakin valokuvaaminen, joillakin jumpan vetäminen äitiystäville, joillakin kielikurssit tai ammatillisen lisäkoulutuksen lyhytkurssit...

Tiedänpä muutaman alkaneen lukea avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä tai psykologiaa selvitelläkseen omia ajatuksiaan ja saadakseen onnistumisenkokemuksia.

Kun antaa aikaa ja arvoa itselleen, heijastuu se lapsiinkin hyvällä tavalla. :wave:

 

[piina]

Jos naapurustossa asuisi äiti, joka päällisinpuolin näyttää ihan virkeältä ja sosiaalliselta, en osaisi epäillä hänellä olevan taustalla sairautta, voisin hyvinkin luulla häntä vain työtä vieroksuvaksi ja laiskaksi, kun maleksii vain kotona ja lapsetkin hoidossa. Mutta ymmärtäisin kyllä, jos hän avautuisi sairaudestaan muillekin.

 

[mie vaan]

Hei.Luulin ensin et joku on avautunu miusta =) Mie oon ollu kohta 9 v kotona.Mulla on todettu fibro ja on univaikeuksia yms. Masennusta on epäilty ja monia eri lääkkeitä kokeiltu mut mikään ei tunnu auttavan.Vuoden saisin olla vielä kotona hoitovapaalla, mut tulevaisuus pelottaa sikana.Yritän olla reipas ja positiivinen tulevaisuuden suhteen, mutta kun AINA väsyttää ja kaiken tekeminen on työn ja tuskan takana niin alkaahan se jo masentaa.Tuntuu että muut ajattelee miun olevan just sellanen työtä vieroksuja ja onneton raasu.MUTTA KUN EI LÄÄKÄRIKÄÄN OSAA AUTTAA!
TSEMPPIÄ ihan mielettömästi siulle ja et todellakaan ole huono äiti.Kaikki sanoo aina mulle, että anna itelles aikaa parantua ja hyväksyä asiat.Kuulostaa ärsyttävältä, mut niinhän se on, pitäisi olla armollisempi itselle.Ei niille sairauksille ym. voi mitään...ei ne ole itseaiheutettuja.

 

[caniche fan]

:flower: Kiitokset kaikille vastanneille! Vastaukset auttoivat selvittämään omia ajatuksia. On ihana huomata että on ihmisiä ketkä ymmärtävät ja välittävät.

Minulla on siis kolme lasta. Nuorin täytti juuri 4v, keskimmäinen 6v ja vanhin 9v. Nyt arki tuntuu vähän helpottuneen kun lapset ovat kasvaneet, mutta rankkaa silti on edelleen.

Olo on vaihdellut viimeisen 4v aikana vaikeasta masennuksesta keskivaikeaan masennukseen. Uusin diagnoosi on myös yleinen ahdistuneisuus häiriö. Lääkitystä on etsitty mutta turhaan. Ne ovat vain pahentaneet oloa, luulen että tämä kolmivuotinen psykoterapia on kohdallani se ratkaiseva tekivä.

Vaikeinta olivat vuodet 2005-2007. Jouduin koko vuoden 2007 ramppaamaan meilahdessa tiputuksessa 3vk välein. Veriarvoni menivät tosi huonoksi ja minulta löytyi myös IgG puutoksia joihin sain nanogamma infuusiota, joka on siis verenluovuttajien verestä valmistettu. Olin todella huonona ja syytä ei oikein löytynyt veriarvoille ja oireille. Lopulta sain se fibromyalgia sekä väsymysoireyhtymä diagnoosin. Söin varmuuden vuoksi myös vuoden antibioottia ja kortisonia. Ja ramppasin jatkuvasti tutkimuksissa. Mitään selkeää ei löytynyt syyksi kaikelle. Epäiltiin että homealtistus voisi olla osasyy. Minulla oli niin paha lihas heikkous silloin päällä, etten jaksanut kunnolla edes postilaatikolle kävellä.

Mutta nyt tähän päivään. Oloni on vähitellen parantunut. Etenkin tuo fyysinen puoli. Uniongelmat ovat edelleen pahoja. Nukun 3-7h yössä ja sillä pitäisi jaksaa perhe elämää kolmen vilkkaan lapsen kanssa. Mutta olen esim aloittanut joogan kerran viikossa ja lenkkeilen 2h päivässä. Tänään jopa uskaltauduin hölkkäämään. Hankimme meille koiran ja se on ollut hyvä innostaja lenkkipolulle. Eli vähän ollaan eteenpäin menty.

Lastenkin kanssa olen hieman enemmän jaksanut. Olen hakenut nuorimmat päiväkodista jo välipalan jälkeen ja puuhaillut heidän kanssaan kaikenlaista. Aikapaljon vielä olosta riippuu tuo miten paljon jaksan lasten kanssa.

Mutta silti mietin muiden mielipiteitä ja itsetunto on nollissa. Moni sanonut että ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy. Se ei oikein toimi....

Sain laput lääkäriltä uudelleen kouluttautumiseen, koska en enään pysty palaamaan vanhaan ammattiin sen raskauden vuoksi sekä kipu oireiston. Tässä on nyt sitten mietitty että mitä sitä haluaisi tulevaisuudessa tehdä, eikä ole hajuakaan. Huomenna olisi aika työkkäriin. Pelottaa jos en jaksa opiskelua tai en opi enään mitään.....