E
En ymmärrä
Vieras
Hän on minua lähes 5v nuorempi ja lapseton ulkomaalaissyntyinen mies. Hänellä on korkea koulutus ja mahdollisuudet mihin vain, mutta eih. Hän haluaa tavata minua, vaikka senkin hän joutuu toteuttamaan melko vaikeasti(ja kalliisti) kun on tuota välimatkaa, mutta silti näemme usein.
Minulla sen sijaan on monta lasta ja meneillään uudelleenkouluttautuminen, mutta ihan ammattikoulutasolla (ainakin näin aluksi). Minulla on sairaus mikä rajoittaa elämääni, siksi vanha ammatti on minulle huono.
Onko siis muille käynyt näin, että huomaa olevansa parisuhteessa ihmisen kanssa, joka on ns. eri sosiaaliluokasta, eri paikkakunnalta, eri elämäntilanne ja kaikki muukin ihan eri planeetalta, mutta silti, vaikka mitä keksisit (olen yrittänyt saada hänen muka huomaamaan, että en ole mikään ihanne miniäehdokas)hän on vakaasti rinnalla.
Minulla meni luottamus tyystin viimeisimmässä suhteessani (avioliitto ja ero)ja voihan toki olla, että osittain siksikin minun on vaikeampaa luottaa ja uskoa, että joku ihan oikeasti haluaa olla minulle hyvä. On hyvä asia, että on tuota välimatkaa, saa tilaa ajatella mitä itse haluaa.
Tähän asti näyttää siltä, että hänen kärsivällisyytensä riittää siihen, että olen epäuskoinen, mikä tietysti on aina askel eteenpäin.
Mutta järjellä en saa tätä päähäni, että juuri hän haluaa ja juuri minut ja perheenkin kanssani.
Olisi tosi kiva saada lukea suhteista, jotka ovat alkaneet samantapaisista lähtökohdista eli erilaisuudesta ja kuinka ne on kantaneet eteenpäin?
Minulla sen sijaan on monta lasta ja meneillään uudelleenkouluttautuminen, mutta ihan ammattikoulutasolla (ainakin näin aluksi). Minulla on sairaus mikä rajoittaa elämääni, siksi vanha ammatti on minulle huono.
Onko siis muille käynyt näin, että huomaa olevansa parisuhteessa ihmisen kanssa, joka on ns. eri sosiaaliluokasta, eri paikkakunnalta, eri elämäntilanne ja kaikki muukin ihan eri planeetalta, mutta silti, vaikka mitä keksisit (olen yrittänyt saada hänen muka huomaamaan, että en ole mikään ihanne miniäehdokas)hän on vakaasti rinnalla.
Minulla meni luottamus tyystin viimeisimmässä suhteessani (avioliitto ja ero)ja voihan toki olla, että osittain siksikin minun on vaikeampaa luottaa ja uskoa, että joku ihan oikeasti haluaa olla minulle hyvä. On hyvä asia, että on tuota välimatkaa, saa tilaa ajatella mitä itse haluaa.
Tähän asti näyttää siltä, että hänen kärsivällisyytensä riittää siihen, että olen epäuskoinen, mikä tietysti on aina askel eteenpäin.
Mutta järjellä en saa tätä päähäni, että juuri hän haluaa ja juuri minut ja perheenkin kanssani.
Olisi tosi kiva saada lukea suhteista, jotka ovat alkaneet samantapaisista lähtökohdista eli erilaisuudesta ja kuinka ne on kantaneet eteenpäin?
mut kivaahan meil on yhdessä, et ehkä se sitten.
