Muista oma käytöksesi ja aikuisuutesi. Pysy tyynenä ja ota käyttöön jäähyt.
Meillä homma toimii siten, että jäähypaikkoja on muutama.
Kerrot "Noin voi käyttäytyä, kaikilla on mukavampaa, kun kukaan ei jäkätä.
Seuraavalla kerralla kun tulee riita, menet hetkeksi (2 min) rauhoittumaan. "
Nostat ipanan valitsemaasi jäähypaikkaan, jossa ei ole viihdykettä, läpikulkuliikennettä (eikä mitään kamaa mitä voi paiskoa).
Oma huone ei voi olla se jäähypaikka. Lähellä sitä mestaa missä itse olet, pitää olla näköyhteys.
Kun likka on rauhallinen, ei kilju tai raivoa, kello käyntiin. Meillä käytetään digitaalista munakelloa 2 min. (alkuun käytin kännykän herätystä). Älä ota kontaktia tai huomioi jäähyn aikana, et vastaa, et itse mäkätä tai ilmeile.
Itseltä vaaditaan peräänantamattomuutta ja sitä aikuisena olemista ja tyyneyttä. Ensimmäisten päivien aikana saattaa jäähyjä joutua toteuttamaan useita, kymmeniä jopa useita kymmeniä. Kukaanhan ei riitele yksin. Molemmat alkuun samanaikaisesti jäähylle, eri paikkoihin. Sitten muistat että päätökset on aikuisten tekemiä. Ei uhkailua, kerrot että näin toimitaan ja sitten toimit sen mukaisesti. Kun aika on kulunut ja kuuluu piippaus, käyt "vapauttamassa" lapsen. Halaus ja kerrot ettet hyväksy huonoa käytöstä. Kun itse hermostut olet jo menettänyt erän 6-0 lapsille.
Viikon kuluttua voi olla ettei kukaan enää joudu päivittäin jäähylle. Kuukauden kuluttua ei ehkä edes viikottain.
Meillä on kokona kolme 5-9 vuotiasta ja jäähyt on nyt olleet 3v käytössä. Viime viikolla oli koko porukka jäähyllä, kun kinaaminen näytti muuttuvan turpaanlyöntikisaksi. Edelliskertaa en oikei edes muista sillä se on ollut joskus tammikuulla.
Riitely ja sen opettelu jopa kiusaaminenkin kuuluu kasvamiseen ja siten lasten elämään. (Nämä on niitä ongelmanratkaisu ja neuvottelutaitoja). Kasvattaja on se joka asettaa ja opettaa rajat.