K
Kukkunen
Vieras
Meillä on 2-vuotias poika ja 8kk ikäinen tyttö. Olen anonut kotihoidontukea elokuulle 2010 saakka. Olin määräaikaisessa työsuhteessa ennen lapsia, tämä on siis päättynyt jo aikaa sitten, eli olen työtön tällä hetkellä (tai siis äitiyslomalla vielä). Hain ihan hetken mielijohteesta puolileikilläni virkaa tästä läheltä (alalla tulee harvoin virkoja hakuun, lähialueellamme vielä harvemmin ja nyt taantuman aikaan aniharvoin). Suureksi yllätyksekseni sain viran. Virassa pitäisi aloittaa elokussa, jolloin kuopuksemme on vasta 9kk ikäinen. Mieheni olisi halukas jäämään lasten kanssa kotiin vuodeksi jos minä haluan vastaanottaa työn. Rahallisesti tämä olisi enemmän kuin järkevää koska miehelläni on vajaita työvuorolistoja kun työpaikalla lomautuksia ja taloudellisesti on tiukkaa, muttei niin tiukkaa ettemme pihistellen pärjäisi. Minun palkallani ja kotihoidon tuella pärjäisimme mainiosti. Imetän enää aamuöisin ja iltaisin joten sen puolesta en ole niin kiinni vauvassa enää kuin alussa. Kertokaahan kanssasisaret mitä te tekisitte? Lottovoitoksihan tätä voisi kuvata, virkoja aukeaa "pomon" mukaan keskimäärin kerran seitsemässä vuodessa... Ja jos en sitä vastaanota, en usko että jatkossa noteeraavat minua enään lainkaan jos hakisin vuoden päästä sitten töitä niin kuin tarkoitus oli. Järki ja tunne taistelevat nyt niin kovin että huh huh...
Mielipiteitä??
Mielipiteitä??