Toggle sidebar

Mitä ihmettä teen?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Väsähdänköhän täysin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

Väsähdänköhän täysin

Vieras
Minulla 16v tyttö. Fiksu, kiltti ja aina ennen ihana tytär. Meillä hyvät välit - tai siis oli. Nykyisin on ilkeä ja suorastaan julma. Kovin herkästi on vastaus asioihin "Ihan sama!", "Mitä väliä?" ym. Ei haistattele tms., mutta virnuilee ylimielisesti, vihamielisesti ja puhuu kuin vihaisi tai vähintään halveksisi minua ja tähän asti ollaan hyvissä ja lämpimissä väleissä oltu. On vaativa, laiska ja hankala. Hitsit, olen kohta ihan maassa tämän tunnelman vuoksi. Onnistuu saamaan minut tosi surulliseksi ja "huono äiti"-tunnelmiin. Eikä auta jos kerron miltä tuntuu, koska vastaus on "Ihan sama" tai jotenkin aina syy minussa :(.

en kaipaa kommentteja tyyliin "normaali teini", koska vaikka niin todennäköisesti onkin, niin se ei minua auta. Sanokaa jotain! Jotain lohdullista tai jotain vinkkiä miten toimia / miten jaksaa tämän rankan vaiheen läpi uupumatta itse...
 
Tiedän tunteen, minulla on 3 teiniä 13-16 vuotiasta. Joskus tuntuu pahalta, kun äiti tarkoittaa hyvää ja saa vaan vihaa ja halveksuntaa "palkaksi". Mutta se todella kuuluu murrosikään. Voit sanoa lapsellesi, että sinusta tuntuu pahalta. HÄn luultavasti vastaa kmitä v...un väliä, mutta kyllä hän sitä pohtii mielessään. Ajan kanssa helpottaa. Muista silti asettaa niitä rajoja mutta antaa myös omaa tilaa lapsellesi.
 
Jos lapsi ei viimeistään tuossa vaiheessa tee noin, olet tehnyt jonkun radikaalin virheen kasvatustyössäsi. Ja hän tekee näin, koska uskaltaa luottaa rakkauteesi.

Eeva Tikan sadussa Haapaprinsessa nuori tyttö muuttuu joksikin aikaa haapapuuksi, puhuu eri kieltä, näyttää ihan erilaiselta ja on joku muu. Ja silti hänen isänsä ei liikahda hetkeksikään hänen vierestä, suojelee häntä ja pitää huolta sekä ajattelee vain, että voisihan olla niinkin huonosti, ettei hänellä olisi tytärtä lainkaan.

Itse lohduttelen itseäni sillä, että oma äitini oli niin hankala ja neuroottinen, että häntä piti ja pitää edelleen suojella kaikelta vaikealta, ja hänelle ei kerta kaikkiaan uskaltanut hänen henkilökohtaisen romahduksen pelossa sanoa mitään, ja koko lähiympäristön sanomiset piti suodattaa häntä varten. Minun lapseni näyttävät luottavan siihen, että kestän mitä vaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja helpot murkut:
Mun teini ei halveksi mua. Oikein ihana, puhelias 15vee. Eikä kyllä moista ole tehnyt isommatkaan.
Click to expand...

No kiva juttu sulle. Minä taas näen niin, että koska lapseni käyttäytyvät kunnolla koulussa, harrastuksissa ja kylillä, sekä pärjäävät mainiosti, on heidän jossain purettava välillä paineitaan. Mikäpä sen turvallisempaa, kuin tehdä se kotona. Se on siis tavallaan myös luottamusta vanhempiin, kun purkaa huolia / stressiä / ahdistusta kuikuttelemalla vanhemmille. Merkki siitä, että luottavat vanhempien rakkauteen, vaikka näyttävät nurjan puolensa. Tiki on varmasti niitäkin nuoria, joilla ei ole tarvetta purkaa paineitaan ja on myös niitä, jotka tekevät sen kylillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja helpot murkut:
Mun teini ei halveksi mua. Oikein ihana, puhelias 15vee. Eikä kyllä moista ole tehnyt isommatkaan.
Click to expand...

Kaikki eivät ole yhtä helppoja, joillakin se kasvaminen aikuisuuteen ottaa koville ja toisilla ei.
Se, miten teini käyttäytyy, ei aina ole kasvatuksesta kiinni.

Mun sisko oli tosi kiltti ja helppo teini ja mä taas aiheutin kaikenlaista huolta ja harmaita hiuksia vanhemmille.
 
onko tyttärelläsi vaikeaa koulussa tai just kaveri piiri vaihtunu. mä ite kiukuttelin omalle äidille noista asioista ja paras/pahin mitä äiti keksi niin antoi takas samalla mitälla. ei puhunut minulle ja ei huomioinut minua ja se sai mut tajuumaan kuin idiootti olin äitiä kohtaan
 
Vaikka kuinka tulisi takaisin, niin jatka välittämistä ja sano, että sulle voi aina puhua. Itse pahoitan usein mieleni teinien sanomisista, vaikka mukavia nuoria ovatkin. Yritän aina välillä kovettaa itseäni (ja keskittyä muihin asioihin kuin nuorten sanomisiin), mutta vaikeaa se tällä herkällä luonteella on. Vielä kun olen etävanhempi, niin kuvittelen, että sanomiset ottaa tuplasti koville.

Yritä ajatella, että tuo vaihe on sitä aitoa elämää.
 
Tyttäreni pärjää hienosti koulussa, on kohtelias ja ystävällinen muille. Ei polta, juo eikä ylitä sovittuja rajoja. Ei edes haistattele. Minun pitäisi varmaan olla oikeasti tosi onnellinen näistä ja tosiaan ajatella, että aikuisena otan sen kiukun vastaan. Juttu saattaa olla tuossa, että kontrasti aiempaan molemminpuolin lämpimään suhtautumiseen on suuri. Onhan hänen repäistävä etäisyyttä jotenkin. Se, mihin näiden jo tosi hyvien kommenttien lisäksi vielä toivon ideoita - etenkin teiltä Kokeneilta, mutta muiltakin, että miten tuohon ylimielisyyteen ja ilkeilyyn pitäisi suhtautua, että itsekin selviäisi. Olen yrittänyt kertoa, että se tuntuu pahalta, yrittänyt rajata aika tiukastikin ja joskus vain ohittanut tilanteen. Olisi ehkä hyvä kehittää itse paksumpaa nahkaa? Ideoita ja kiitos tähänastisista vastauksista :)!
 
Alkuperäinen kirjoittaja --:
onko tyttärelläsi vaikeaa koulussa tai just kaveri piiri vaihtunu. mä ite kiukuttelin omalle äidille noista asioista ja paras/pahin mitä äiti keksi niin antoi takas samalla mitälla. ei puhunut minulle ja ei huomioinut minua ja se sai mut tajuumaan kuin idiootti olin äitiä kohtaan
Click to expand...

On tosi kivasti alkanut lukio. Kavereita on paljon. En ole varma olisiko sydänsuruja tms., mutta sellaisista yleensä juttelee. Isänsä luona ainakin on ongelmia ja se saattaa ahdistaa. On myös erittäin kova stressaamaan koulujuttuja, vaikka koulu hyvin sujuukin.

tuo on joskus ollut ihan hyvä, että olen ihan ystävällisesti vastannut, että "jutellaan lisää sitten, kun ääni muuttuu kellossa / kun puhut asiallisemmin" tms. On kyllä aika jyrkkä arvostelemaan ja vaatimaan kaikkea, mutta kavereiden kanssa on niin kiire, että kotitöistä ( joita ei ainakaan liikaa ole ) tuppaa tulemaan riitaa. Takaisin samalla mitalla antaminen ei ole osoittautunut meillä toimivaksi, koska päädymme huutamis- ja syyttelylinjalle ja molemmille tulee paha mieli. Ei ole helppoa olla edes kivan murrosikäisen äiti, niin paljon kuin lastani rakastankin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja voimia:
Vaikka kuinka tulisi takaisin, niin jatka välittämistä ja sano, että sulle voi aina puhua. Itse pahoitan usein mieleni teinien sanomisista, vaikka mukavia nuoria ovatkin. Yritän aina välillä kovettaa itseäni (ja keskittyä muihin asioihin kuin nuorten sanomisiin), mutta vaikeaa se tällä herkällä luonteella on. Vielä kun olen etävanhempi, niin kuvittelen, että sanomiset ottaa tuplasti koville.

Yritä ajatella, että tuo vaihe on sitä aitoa elämää.
Click to expand...

Kiitos sanoistasi! Kuulostivat lohdullisen tutuilta. Olen onnistunut olemaan saatavilla ja välit ovat avoimet, mutta minä myös olen varmaan herkkä pahoittamaan mieleni jutuille, jotka tosiaan voisi välillä ohittaa ja erityisen hyvä kommentti oli tuo "keskittyä muihin asioihin kuin nuorten sanomisiin" - jään herkästi muistelemaan niitä sanomisia. Itse olen lähiäiti ja monesti tuntuu katkeralta, kun ei ole toista ( siis biologista vanhempaa ) sitä kiukkua vastaanottamassa. Olet varmaan tärkeä lapsillesi, kun sinulle osataan kiukuta, oma tyttäreni ei etävanhemmalleen uskalla paljon purnata :(.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa