I
ihan pihalla
Vieras
Ihan ensimmäiseksi pyydän anteeksi kun tunkeudun tälle osastolle, en ole rekisteröitynyt jäsen ja vain tänne pääsin kirjoittelemaan.
Asiaan:
Minulla alkoi viime menkat normaalisti ajallaan 23.8, mielestäni ne olivat muutenkin normaalin oloiset. Siinä sitten ollaan peittoa miehen kanssa heiluteltu siitä asti, eli nyt olisi kp 13/28. Ilman ehkäisyä olemme jo tovin häärineet, eli raskaus olisi toivottu, mutta nyt ihmettelen kroppani toimintaa, koska eihän se mahdollinen tärppi tietääkseni mitenkään voisi vielä oireilla, varsinkaan näin. Haluaisin silti kuulla mahdollisia ehdotuksia siitä mistä on kyse.
Eilen, kesken työpäivän, AIVAN puskista tuli ihan samankaltaiset oireet kuin pissatulehduksessa, aamun kävin normaalisti pissalla, päivällä yhtäkkiä alkoi juilimaan ja pissalla kävin ihan koko ajan.. Osalla kerroista pissaa ei kuitenkaan tullut. Soitin sitten jo heti eilen tk ja tänä aamuna vein pissanäytteen sinne. Vastaus tulee vasta huomenna.
Noh, mutta tänään sitten niitä pissatulehduksen oireita ei olekaan ollut, olen vain ravannut vessassa puolen tunnin välein, mutta joka kerta on kyllä tullut ihan kunnolla pissaa ilman mitään kipuja tms. Voiko se pissatulehdus noin äkisti lakata oirehtimasta?
Voiko jollain erikoisella tavalla ollakin mahdollista että olisinkin raskaana? Ottavat kyllä tk:ssa samalla raskaustestin, mutta jos olisin tässä kierrossa raskautunut niin eihän se millään voi vielä näkyä testissä?
Kiitos kovasti vastauksista!