J
"jojo"
Vieras
Minä näin viime yönä unta, että jahtasin kahden miehen kanssa jotain naisennäköistä, mutta ilmeisen yleisvaarallista olentoa jossain valtavan rakennuksen kellarikerroksen käytävillä. Meillä oli oikein miekka, millä se olio olisi pitänyt ottaa hengiltä.
Lopulta me pakkauduttiin väestönsuojaan muutaman naisen ja lapsilauman kanssa, että se muija tulisi ihmisten houkuttamana paikalle, ja tulihan se. Mä pitelin sitä aloillaan ja karjuin niille miehille, että tulisivat listimään sen, mulla kun oli kädet täynnä töitä sen kiinnipitämisessä. Äijät ryhtyivät kuitenkin liian hellämielisiksi ja hautasivat naisen vain pihalle töyrääseen. Katselin iltapimeällä ikkunasta sitä paikkaa, joka hohti hiukan kuin hiillos ja odotin semmoista leffaefektiä, joka yleensä näytetään aina, kun joku yliluonnollinen pahis haihtuu savuna ilmaan, mutta eihän sitä tullut, kun sitä muijaa ei oltu isketty sillä miekalla.
Mentiin sitten katsomaan sitä paikkaa ulos ja koetettiin maata siitä töyrään sivusta, ja se oli kuumaa. Mä arvasin siinä vaiheessa, että se "nainen" on päässyt jollain tavalla pois sieltä maan alta, ei sen siis kai tarvinnut hengittääkään.
Huomasin sitten, että se mies, joka ekana koski siihen tönnääseen, oli vanhentunut ihan helvetisti. Sitten katsoin sitä toista, sille oli käynyt samat. Huomasin siinä, että se toinen kaveri oli Bruce Willis, toista en tuntenut. Hyvännäköinen kyllä hänkin. Miehet katsoivat minua jotenkin kummalla ilmeellä, jolloin tajusin, että olen vanhentunut itsekin, ja jäin miettimään, että tultaisiinko me yhtään nuoremmiksi, jos se muija saataisiin kiinni ja hengiltä, vai vanhennuttaisiinko me nyt niin kovaa vauhtia, että olisi henki pois vartissa, eikä me saataisi sitä millään enää napattua.
No, me ei suuremmalti huolestuttu, lähdettiin siinä kävelemään kaupungin keskustaa kohti. Tulin siihen tulokseen, että jos kerran henki on kuitenkin pian lähdössä, loppuajasta otetaan kaikki irti, ja tunnustin rakkauteni molemmille miehille siinä kävellessä, kait kimppakivan toivossa. Suunnitelma ilmeisesti kelpasi miehille, sillä meistä kukaan ei edes jaksanut kiinnostua siitä, että se pahismuija ilmaantui taas, semmoiseksi rumaksi ufoäijännäköiseksi omaksi itsekseen muuttuneena. Sen verran sekin oli kärsinyt, että oli ihan nokinen ja savunharmaa, kun se vittuuuntuneena polki pyörällä meidän ohi sinne kaupungille päin myös.
Siihen loppui mun uni, kun kello soi
Lopulta me pakkauduttiin väestönsuojaan muutaman naisen ja lapsilauman kanssa, että se muija tulisi ihmisten houkuttamana paikalle, ja tulihan se. Mä pitelin sitä aloillaan ja karjuin niille miehille, että tulisivat listimään sen, mulla kun oli kädet täynnä töitä sen kiinnipitämisessä. Äijät ryhtyivät kuitenkin liian hellämielisiksi ja hautasivat naisen vain pihalle töyrääseen. Katselin iltapimeällä ikkunasta sitä paikkaa, joka hohti hiukan kuin hiillos ja odotin semmoista leffaefektiä, joka yleensä näytetään aina, kun joku yliluonnollinen pahis haihtuu savuna ilmaan, mutta eihän sitä tullut, kun sitä muijaa ei oltu isketty sillä miekalla.
Mentiin sitten katsomaan sitä paikkaa ulos ja koetettiin maata siitä töyrään sivusta, ja se oli kuumaa. Mä arvasin siinä vaiheessa, että se "nainen" on päässyt jollain tavalla pois sieltä maan alta, ei sen siis kai tarvinnut hengittääkään.
Huomasin sitten, että se mies, joka ekana koski siihen tönnääseen, oli vanhentunut ihan helvetisti. Sitten katsoin sitä toista, sille oli käynyt samat. Huomasin siinä, että se toinen kaveri oli Bruce Willis, toista en tuntenut. Hyvännäköinen kyllä hänkin. Miehet katsoivat minua jotenkin kummalla ilmeellä, jolloin tajusin, että olen vanhentunut itsekin, ja jäin miettimään, että tultaisiinko me yhtään nuoremmiksi, jos se muija saataisiin kiinni ja hengiltä, vai vanhennuttaisiinko me nyt niin kovaa vauhtia, että olisi henki pois vartissa, eikä me saataisi sitä millään enää napattua.
No, me ei suuremmalti huolestuttu, lähdettiin siinä kävelemään kaupungin keskustaa kohti. Tulin siihen tulokseen, että jos kerran henki on kuitenkin pian lähdössä, loppuajasta otetaan kaikki irti, ja tunnustin rakkauteni molemmille miehille siinä kävellessä, kait kimppakivan toivossa. Suunnitelma ilmeisesti kelpasi miehille, sillä meistä kukaan ei edes jaksanut kiinnostua siitä, että se pahismuija ilmaantui taas, semmoiseksi rumaksi ufoäijännäköiseksi omaksi itsekseen muuttuneena. Sen verran sekin oli kärsinyt, että oli ihan nokinen ja savunharmaa, kun se vittuuuntuneena polki pyörällä meidän ohi sinne kaupungille päin myös.
Siihen loppui mun uni, kun kello soi
