Mitä jos haluaisi enemmän lapsia, mutta mies ei halua enää? Jotenkin surkea fiilis.

["mini"]

Taidan olla aika itsekäs. 2 lasta kuitenkin on jo ja tottakai olen onnellinen noista kahdestakin, tosi onnellinen. Minkä ihmeen takia sitten haluan lisää.. tai haluaisin edes yrittää. Mies ei halua enempää, eikä meillä kovin hyvin mene muutenkaan (koska ukko ei koske minuun mitenkään), vaikka ehkäisyasiat ok.

Mietin usein eroa juuri tuonkin takia, että haluaisin isomman perheen.. mutta sitten tulee mieleen jo olemassa olevat lapset ja mitä mieltä he siitä olisivat jne. jne. Mikä mua oikein riivaa..

 

[Möröstä mörömpi]

Monella naisella on luonnostaan tarve saada enemmän lapsia kuin 1, 2 tai edes 3. Olikohan se jokin ruotsalaistutkimus, jossa todettiin, että naisella olisi luontainen tarve saada keskimäärin 5 (vai 4?) lasta silloin, kun mentäisiin puhtaasti naisen haluamisten ja toiveiden mukaan ja jos asiaan ei vaikuttaisi raha-asiat ym.

Nyt en jaksa linkkiä onkia.

 

["vieras"]

no jaa mitähän tohon sanois, itsellä on sama tilanne ollut, tai yksi vain ennestään, mutta halusin edes toisen. Joo yhdessä kuitenkin haluan olla, joten vaihtoehto on vain itse sopeutua ja niin olenkin, tai työstössä ainakin. 5 vuotta olen tehnyt työtä ja muokannut unelmiani uusiksi, en tosin vieläkään ole pystynyt korvaamaan niitä millään. Olen nyt siis kai unelmia vailla. Mieti et unelmani oli lapsikatras, nyt sitten on yksi, toki maailman mahtavin persoona ja riittää minulle hän hyvin, mutta kun hän kyselee miksi hänestä ei tule isoveikkaa niin en pysty kyllä sanomaan muuta kuin et puhu isällesi, asia on sillai vaiheessa kuitenkin, et vastuun jätän miehelle. Minulle hän asian on perustellut sillä ettei pidä lapsista.. ja sen sanoi kun lapsemme oli n.2-3v. On todella hyvä isä ja keksii vaikka mitä lapsen kanssa, mistään ei voisi kukaan uskoa, et noin sanoi minulle. Tiedä sitten oliko keino saada minut hiljaiseksi, no saikin.. Mutta en kyllä lasta tekisi jos suhde ei olis kunnossa.

 

["joooo"]

mitä jos haluaisi toisen lapsen, muttei saa vaikka kumpikin tahtoisi.

 

[yksi enemmän kuin ei yhtään]

[QUOTE="joooo";24794133]mitä jos haluaisi toisen lapsen, muttei saa vaikka kumpikin tahtoisi.[/QUOTE]

olisin onnellinen edes siitä yhdestä ja panostaisin yhdessä olemiseen mahdollisimman paljon, monet ei saa edes sitä yhtä.

 

["mini"]

Mielummin ottaisin kyllä sellaisen parisuhteen, jossa molempien olisi hyvä olla kuin väkisin lapsia tekisi lisää. Tottakai suurin haave olisi hyvä parisuhde ja useampi lapsi, mutta jos näin ei ole tarkoitettu, niin ei voi mitään. Tuntuu vaan usein ettei omalle kohdalle ole tarkoitettu kumpaakaan. Toki edelleen olen noista kahdesta lapsesta onnellinen, se ei muuksi muutu.

 

[.........]

olisin onnellinen edes siitä yhdestä ja panostaisin yhdessä olemiseen mahdollisimman paljon, monet ei saa edes sitä yhtä.

Onhan se näinkin. Mutta sydäntä raastavaa kun ainoa lapsemme ihmettelee ja kyselee sekä on selvästi surullinen kun hänellä ei ole sisaruksia :/ Kaikilla kavereilla sekä serkuilla on niin tokihan se harmittaa. Yritäppä sitten taiteilla ja asiaa jotenkin selvittää kunn itsekin kovasti toisen tahtoisimme, eikä vaan onnista. Ei minulla ollut todellakaan näin kova "tarve" saada ensimmäistä lasta kuin nyt toista.

 

["vieras"]

Onhan se näinkin. Mutta sydäntä raastavaa kun ainoa lapsemme ihmettelee ja kyselee sekä on selvästi surullinen kun hänellä ei ole sisaruksia :/ Kaikilla kavereilla sekä serkuilla on niin tokihan se harmittaa. Yritäppä sitten taiteilla ja asiaa jotenkin selvittää kunn itsekin kovasti toisen tahtoisimme, eikä vaan onnista. Ei minulla ollut todellakaan näin kova "tarve" saada ensimmäistä lasta kuin nyt toista.

me taas yritimme ensimmäistä 8 vuotta ja sitten saimme hoidoilla ja nyt sitten olemme kolmisin. On todellakin vaikeaa ottaa vastaan lapsen kaipuu sisaruksista, kun itsekin haluaisia (mies ei), meillä on sitten sovittu serkkujen kanssa jotka on hyvin läheisiä et lapsemme saa sanoa heitä siskoikseen. Selitän kyllä lapselle et kaikkiin perheisiin ei lapsia tule enempää ja meillä on sinut ja olet meillä maailman rakkain ja arvokkain asia, suree asiaa ja sitä on kieltämättä vaikea kohdata.

Itse työstän asiaa ja kai tässä alkaa ikäkin jo tekemään sen, että ajatus toisesta tuntuu hyvinkin kaukaiselta ja alan luovuttamaan. Hoitoihin julkiselle en enään pääse ihan kohta ja siinä on sen asian päätös.

 

[..........]

[QUOTE="vieras";24794268]me taas yritimme ensimmäistä 8 vuotta ja sitten saimme hoidoilla ja nyt sitten olemme kolmisin. On todellakin vaikeaa ottaa vastaan lapsen kaipuu sisaruksista, kun itsekin haluaisia (mies ei), meillä on sitten sovittu serkkujen kanssa jotka on hyvin läheisiä et lapsemme saa sanoa heitä siskoikseen. Selitän kyllä lapselle et kaikkiin perheisiin ei lapsia tule enempää ja meillä on sinut ja olet meillä maailman rakkain ja arvokkain asia, suree asiaa ja sitä on kieltämättä vaikea kohdata.

Itse työstän asiaa ja kai tässä alkaa ikäkin jo tekemään sen, että ajatus toisesta tuntuu hyvinkin kaukaiselta ja alan luovuttamaan. Hoitoihin julkiselle en enään pääse ihan kohta ja siinä on sen asian päätös.[/QUOTE]

Tuntuu hyvältä, kun joku edes ymmärtää. Toisinaan tuntuu ettei saisi edes puhua toisen lapsen kaipaamisesta tai siitä että ainokainen suree kun ei ole sisaruksia. On ilmeisen väärin niitä kohtaan, joilla ei ole yhtään lasta (tämän olen havainnut). Mielestäni kenenkään tuskaa ei voi koskaan vähätellä oli lapsia ennestään tai ei.

 

["vieras"]

Tuntuu hyvältä, kun joku edes ymmärtää. Toisinaan tuntuu ettei saisi edes puhua toisen lapsen kaipaamisesta tai siitä että ainokainen suree kun ei ole sisaruksia. On ilmeisen väärin niitä kohtaan, joilla ei ole yhtään lasta (tämän olen havainnut). Mielestäni kenenkään tuskaa ei voi koskaan vähätellä oli lapsia ennestään tai ei.

joo ei voi vähätellä, mutta mielestäni se ei ole kuitenkaan ihan sama asia, kuin olla kokonaan lapseton. Se tuska on jotain niin ihmistä syövää, mutta kyllä senkin kanssa opin elämään, niin kauan kuitenkin aikaa kului. Olisin muuten kuollut, jos en olisi lopulta alkanut työstämään suruani olla lapseton. Lopulta tosiaan hoidolla lapsi saatiin ja kaipasin toista, mutta kuten sanoin niin aika kyllä muokkaa sitäkin, surettaa kyllä vieläkin et tässäkö tämä on ja mitä jos lapselle tapahtuu jotakin.. siitä en selviäisi, tiedän sen.

Surra saa ja suren itsekin ja pitää saada puhua, myös lapsen surusta. Eihän sitä asiaa voi muutenkaan käsitellä kuin puhumalla tai minulle se on se eheyttävä tekijä, puhun paljon asioista ystäville. Ei tästä muuten selviäisi järki tallella.