Mitä mä teen? apuja

[ahdistus]

Olen kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti ja tähän asti ollut kotona. Nyt esikoinen on ekalla ja nuorin täytti kaksi. Oli tarkoitus jo lähteä töihin syksyllä, mutta siirsin sitä tammikuulle. Nyt kun vuodenvaihde lähestyy, alkoi ahdistaa. Miten jaksan lasten päiväkotiin viennit ja iltapäiväkerhosta ja päiväkodista haut pitkän työpäivän jälkeen? Olen ollut tosi masentunut eron jälkeen ja nyt vasta tuntuu että aurinko alkaa pilkahtaa risukasaan. Pelottaa, että kun aloitan työt uuvun ja masennun taas. Kotiäitiys on niin leppoisaa, ei kiirettä ja aikatauluja.

Nyt mietin, että pitäisikö vaan vielä sinnitellä kotihoidontuella ensi syksyyn kun kuopus täyttää kolme kesällä, vai lähteä töihin ja saada talous kuntoon jo nyt? Mun vanhemmat painostaa mua lähtemään töihin, koska ovat joutuneet jotain mun laskuja maksamaan nyt eron jälkeen.

Ajatukset vaan kiertää kehää enkä saa päätöstä tehtyä...

 

["vieras"]

Yh minäkin olen,mut vaan yhden.Mutta jos haluat olla kotona vielä,niin onko sulla mahdollisuutta lykätä jotain laskuja työhönpaluuseen saakka,esim.? Tai voisitko tulla toimeen sillä rahalla,jos tekisit laskelmat mitä rahaa jää viikkoa/päivää päälle elämiseen pakollisten menojen jälkeen..Koittaisit vaan loppusyksyn nipistää menoista!

 

["Mintus"]

Mitäs jos töihin meno sittenkin piristää eikä masenna? Vastapainoksi arjen rankalle pyöritykselle saat ihan omia juttuja ja omaa aikaa töissä. Itse ainakin kauan sitten kahden lapsen yksinhuoltajana palasin töihin oikein innolla ja sain sieltä uutta virtaa ja sisältöä yksitoikkoiseen arkeen.
Miten luulet että sitten käy jos vielä siirrät puoli vuotta ja sitten onkin jo pakko mennä töihin? Aina ei kaikkea ikävää voi siirtää pois, helpommallakin pääset kun hoidat asiat heti kuntoon Tsemppiä, elämässä on aina ylä- ja alamäkiä - yleensä ihan yhtä paljon.

 

[ahdistus]

kiitos vastauksista! Juuri tuota laskeskelen juuri, että voisiko jostain nipistää. Ongelmana on se, että työni on henkisesti melko rankkaa, lasten kanssa toimimista myös, eli ei juurikaan vaihtelua. Työpaikka on myös melko kaukana, eli pitkät päivät tulee meille kaikille.

Jotenkin vaan pelottaa kun nyt kaikki toimii hyvin, jaksan taas lasten kanssa, että väsymys iskee uudelleen. Kahden pienimmän kanssa ulkoillaan ja käydään perhekahviloissa ja iltapäivisin ollaan kotona kun esikoinen tulee koulusta. Musta vaan tuntuu että jos menen töihin koko elämä on pelkkää kiirettä...