J
Je t´aime
Vieras
Tuossa vuosi sitten, elettyäni jo pitkään sinkkuna, maailmaani käveli mies joka sai mut täysin hämmennyksiin ensi katseestaan lähtien. Ensi kohtaaminen oli epätodellinen, mies käyttäytyi aivan kuin olisi tuntenut minut aina. Katsoi suoraan silmiini, suli hymyyn ja kääntyi vielä katsomaan minua ohimennessään. Emme vaihtaneet kuin tervehdyksen.
Tuosta lähtien hän on määrätietoisesti tehnyt tietä sydämeeni käytöksellään. Alusta saakka hän on käyttäytynyt, kuin olisimme tunteneet aina. Kuin olisimme aina olleet läheisiä. Kun hän puhuu minulle, hän puhuu kuin rakastetulleen. Hiljaisella, matalalla äänellä. Hän tulee aivan lähelleni, meillä ei ole henkilökohtaista reviiriä välissämme yhtään. Kaikki on niin luontevaa.
En halunnut ihastua, saati sitten rakastua, mutta niin tässä on käynyt. Välillämme on varastettuja hetkiä, pitkiä katseita joista ei voi erehtyä, pieniä sanoja, jotka lämmittävät pitkään. Kun hän katsoo minuun, kaikki muu ympäriltä häviää. Viime aikoina ne katseet on muuttuneet. Hän tulee ihan lähelle, ja katsoo minua kuin ainoa asia joka mielessään on, olisi minun suuteleminen. Hän saa minut ihan sekaisin, hämmennyksiin, unohdan kaiken mitä olin sanomassa tai mitä olin tekemässä.
Olen yrittänyt pyristellä tästä tunteesta eroon niin monta kertaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Tiedän, että hän on yrittänyt samaa, yhtä huonoin tuloksin.
Mies on varattu, se on se este välissämme. Liitto ei taida olla hyvissä kantimissa, sillä he asuvat eri osoitteissa. Lapsia ei ole. Emme ole ylittäneet rajaa, mies ei ole pettänyt vaimoaan, ellei sitä lasketa pettämiseksi mitä välillämme on. Mutta kun kumpikaan ei voi näille tunteille mitään. En tiedä mitä tästä seuraa, vai seuraako koskaan tämän enempää.
Välillämme on jotain. Tiedän sen niin varmasti. Luulen, että muutkin ovat sen jo huomanneet ja puheet varmaankin ovat jo alkaneet.
En tiedä mitä teen. Miten suurella todennäköisyydellä näin voi tapahtua, rakastua toiseen ensisilmäyksellä.. Ja miten suurella todennäköisyydellä tällä kaikella on tulevaisuutta? Olen yrittänyt unohtaa ja jatkaa elämääni, mutta en vain tunne ketään muuta kohtaan mitään. En halua ketään muuta. Elän vain hänestä, hänen sanoistaan, hänen katseistaan, hänen läsnäolostaan. Se mies on mulle kuin huumetta, josta en pääse irti vaikka yritän.
Kertokaa joku, että tässä käy vielä hyvin. Että meidät on oikeasti tarkoitettu toisillemme, ja että niin tulee käymään.
Enkä mä kaipaa moralisointia. Kumpikaan meistä ei ole tehnyt mitään väärää, tunteitaan ei vain näköjään voi määräillä.
Tuosta lähtien hän on määrätietoisesti tehnyt tietä sydämeeni käytöksellään. Alusta saakka hän on käyttäytynyt, kuin olisimme tunteneet aina. Kuin olisimme aina olleet läheisiä. Kun hän puhuu minulle, hän puhuu kuin rakastetulleen. Hiljaisella, matalalla äänellä. Hän tulee aivan lähelleni, meillä ei ole henkilökohtaista reviiriä välissämme yhtään. Kaikki on niin luontevaa.
En halunnut ihastua, saati sitten rakastua, mutta niin tässä on käynyt. Välillämme on varastettuja hetkiä, pitkiä katseita joista ei voi erehtyä, pieniä sanoja, jotka lämmittävät pitkään. Kun hän katsoo minuun, kaikki muu ympäriltä häviää. Viime aikoina ne katseet on muuttuneet. Hän tulee ihan lähelle, ja katsoo minua kuin ainoa asia joka mielessään on, olisi minun suuteleminen. Hän saa minut ihan sekaisin, hämmennyksiin, unohdan kaiken mitä olin sanomassa tai mitä olin tekemässä.
Olen yrittänyt pyristellä tästä tunteesta eroon niin monta kertaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Tiedän, että hän on yrittänyt samaa, yhtä huonoin tuloksin.
Mies on varattu, se on se este välissämme. Liitto ei taida olla hyvissä kantimissa, sillä he asuvat eri osoitteissa. Lapsia ei ole. Emme ole ylittäneet rajaa, mies ei ole pettänyt vaimoaan, ellei sitä lasketa pettämiseksi mitä välillämme on. Mutta kun kumpikaan ei voi näille tunteille mitään. En tiedä mitä tästä seuraa, vai seuraako koskaan tämän enempää.
Välillämme on jotain. Tiedän sen niin varmasti. Luulen, että muutkin ovat sen jo huomanneet ja puheet varmaankin ovat jo alkaneet.
En tiedä mitä teen. Miten suurella todennäköisyydellä näin voi tapahtua, rakastua toiseen ensisilmäyksellä.. Ja miten suurella todennäköisyydellä tällä kaikella on tulevaisuutta? Olen yrittänyt unohtaa ja jatkaa elämääni, mutta en vain tunne ketään muuta kohtaan mitään. En halua ketään muuta. Elän vain hänestä, hänen sanoistaan, hänen katseistaan, hänen läsnäolostaan. Se mies on mulle kuin huumetta, josta en pääse irti vaikka yritän.
Kertokaa joku, että tässä käy vielä hyvin. Että meidät on oikeasti tarkoitettu toisillemme, ja että niin tulee käymään.
Enkä mä kaipaa moralisointia. Kumpikaan meistä ei ole tehnyt mitään väärää, tunteitaan ei vain näköjään voi määräillä.
