Mitä mä teen???? :(

["vieras"]

En rakasta miestäni, en ollenkaan. Korkeintaan koen jonkunlaisia kaverillisia tunteita ja lisäksi ehkä vaan tottunut toisen läsnäoloon. En vaan saa aikaiseksi erota kun säälin miestäni. Ja se on väärin. Ei kai säälistä pitäisi kenekään kanssa olla. En saa sanottua että haluan erota. Pelkään että hän romahtaa ja pelkään mikä helvetti siitä alkaa. Joko elän tässä ja näin, lasten takia, mutta silloin en elä itselleni vaan toisille. Mun elämä menee näin hukkaan. Mies on ihan ok; hoitaa raha-asiat, ei juo/hakkaa/petä, sellainen tasainen ihminen. Mutta lastenkasvatuksessa menee asiat ristiin, arvot on täysin erilaiset ja rakkaus on osaltani täysin hukassa. Lisäksi tuntuu ettei kunnioitusta ole miehen puolelta; suoraan hän ei sitä sano mutta sanoista ja teoista sen toisinaan huomaa. Olen väsynyt. Ihan liian väsynyt.

 

[....]

I feel you.

 

[Jaska-]

Ota lomaa ennenkuin laitat lapset menemään eroprosessin läpi.

 

["vieras"]

Mihin hukkaan elämäsi muka menee, jos sinulla on lapset ja koti ja kaikki? Tarkoitatko että saisit halutessasi rikkaamman, komeamman ja coolimman miehen ja elämäsi olisi yhtä suurta juhlaa jos omistaisit sen hänelle? Tekstisi sisälsi paljon tyypillisiä medialehtien kliseitä: "vain lasten takia". " "vain säälistä". "en rakasta". Miksi menit naimisiin tämän miehen kanssa ja teit hänen sukuunsa lapsia? Epäilemättä tunteesi on muuttunut, ne luultavasti myös muuttuvat jatkossakin. Mikä on se suuri unelmasi, jota et voi toteuttaa tämän nykyisen aviomiehesi vuoksi?

 

["vieras"]

Ei, en todellakaan kaipaa rikkaampaa, komeampaa, coolimpaa.. en kuvittele elämäni olevan jotenkin hienompaa. Vapaampaa ehkä. Nykyinen ei hyväksy edes sitä että lähtisin edes illanviettoon tyttöjen kanssa. Yhdessä ei käydä kahdestaan missään sillä periaatteella että kun lapsia on tehty niin ne sitten hoidetaan itse eikä anneta muille hoitoon. Ei edes syömään mennä.

 

[kele]

Lähde ja etsi oma onnesi!!

 

["vieras"]

Meillä on kaikilla vaan tämä yksi elämä elettävänä; elätkö sä sen itsellesi vai muita varten? Lähde siitä..

 

["vieras"]

Jos eron ja elämän saa toimimaan lasten kannalta hyvin niin sitten kannattaa lähteä.

Mutta lasten takia eläisin vaikka 18v "vankina" jos se heille olisi parempi vaihtoehto.

 

[mieti vielä]

Uskoisitko olevasi onnellinen ilman miestäsi? Uskoisitko olevasi onnellinen ilman häntä ja mahdollisesti jonkun muun kanssa vielä esim. 5vuoden kuluttua? Olisitko onnellinen hetken vai pidempään? Eiköhän joka suhteeseen mahdu noita hetkiä.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24709233]Ei, en todellakaan kaipaa rikkaampaa, komeampaa, coolimpaa.. en kuvittele elämäni olevan jotenkin hienompaa. Vapaampaa ehkä. Nykyinen ei hyväksy edes sitä että lähtisin edes illanviettoon tyttöjen kanssa. Yhdessä ei käydä kahdestaan missään sillä periaatteella että kun lapsia on tehty niin ne sitten hoidetaan itse eikä anneta muille hoitoon. Ei edes syömään mennä.[/QUOTE]

Ei sinun elämäsi olisi yksinhuoltajana yhtään sen vapaampaa, päinvastoin. Olet laskuissa ja lapsissa entistä enemmän kiinni.

Ja antaisitko oikeasti lapsesi joka toiseksi viikoksi lapsesi "pois" siitä hyvästä, että pääset kännäämään vapaasti tyttöjen kanssa?

Tekisi mieli sanoa ilkeästi, että eroa vaan heti (kyllä siperia opettaa) mutta en viitsi. Olet varmasti joku nuori äiti joka kaipailee villiä, vapaata ja huoletonta sinkkuelämää tylsän avioelämän sijaan ja lapsesi kärsivät. Odota muutama vuosi, ajatuksesi tasaantuu kun pääset pikkulapsiajasta eroon.

 

["juu"]

Itse neuvoisin katsomaan tilannetta pidemmällä tähtäimellä; onko kyse suhteen alkuhuuman laantumisesta? Oletko jo kauan miettinyt ettet rakasta miestäsi vai onko kyse vaan hetkellisestä kyllästymisestä? Pitkässä parisuhteessa tulee aikoja jolloin toinen lähinnä vaan ärsyttää mutta niistäkin täytyisi vaan yli päästä. Ei se elämä aina yhtä onnea ja ruusuilla tanssimista ole.

 

["vieras"]

Kummallisia kommentteja täällä. Minä olen ollut naimisissa yli 10 vuotta, vaikka tunnen miestäni kohtaan aika lailla samalla tavalla kuin sinä miestäsi kohtaan. Minun mieheni on aivan erinomainen aviomies. Meillä ei ole lapsia, joten yhdessä emme ole sen vuoksi. En kuitenkaan vain rakasta häntä romanttisesti. Ihmisenä hän on ihana, mutta... Kyllä minä haluaisin erota. Joku varmaan tulee sanomaan, että miksi kun kaikki on hyvin... No, jos ei ole itse ollut tällaisessa suhteessa, voi olla vaikea ymmärtää. En etsi mitään elokuvien saturakkautta, vaan ihan tavallista (romanttista) rakkautta.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24710291]Meillä on kaikilla vaan tämä yksi elämä elettävänä; elätkö sä sen itsellesi vai muita varten? Lähde siitä..[/QUOTE]

Ja siinä taas elämänviisauksia, hyvä hyvä.

Ap:n lapsillakin on vain yksi elämä ja samoin hänen aviomiehellään, pakkoko sitä nyt on lähteä pilaamaan kun kerran päätös yhteiselämästä ja lasten hankkimisesta on jo tehty. Kuka noita teinityttöjen kliseitä oikein viljelee?

Ei teidän elämänne ole ohitse sinä aikana, kun lapset ovat pieniä, ettekä suinkaan voi "pilata" elämäänne sinä pienenä hetkenä kun lapset tarvitsevat turvallista kotia ja perhettä. Halusitte itse olla äitejä, nyt on aika opetella sitä epäitsekästä vastuuta toisista, joka jokaisella tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Jälkeenpäin olette paljon ylpeämpiä itsestänne, jos olette kunnioittaneet omia päätöksiänne ja toimineet lähimmäistenne ja sitä kautta myös itsenne parhaaksi. Se rakastaminenkin löytyy sieltä ihan itsestään sitten kun olette sinut itsenne kanssa ja arvostatte itseänne enemmän.

 

["vieras ap"]

Kiitos paljon monenlaisista vastauksista.

En ole kovinkaan nuori eikä veri vedä bilettämään ja kokemaan sitä nuoruuden vapautta ja huumaa. Sen olen jo kokenut. Olen jalat maassa elävä aikuinen ihminen joka vaan huomannut ettei rakkautta ole, ei ollenkaan. Vuosia tässä olen jo pysynyt pelkästään lasten takia mutta nyt huomaan että alan väsymään henkisesti niin paljon etten enää jaksaisi. Jos mietin että tässä sinnittelen siihen että nuorinkin on täysi-ikäinen, saan olla vielä paikallani lähes 15 vuotta.

Voiko siinä enää kukaan hyvin? Lapset, minä, mies?

 

[Tönt]

mieskin ansaitsee jonkun joka aidosti haluaa olla hänen kanssa, rakastaa ja viihtyy hänen seurassaan. teet karhunpalveluksen olemalla hänen kanssa säälistä.

 

["vieras ap"]

Sitä minä mietin että kyllä mieskin tarvii jonkun joka rakastaa oikeasti. Kanssani hän saa ehkä tasapaksun, rauhallisen elämän mutta rakastavaa ihmistä hänellä ei ole vierellään.

 

["mama"]

Ihmeellisiä vastauksia. Miksi pitäis olla yhdessä lasten takia? Jokasella on oikeus olla onnellinen ja jos eroaminen tekee onnelliseks niin siitä vaan! Kyllä ne lapset siihen sopeutuu. Turha heittää aikaa hukkaan kun sitä ei kuitenkaan saa takas.