Mitä mä teen?

[Hulluko?]

Musta tuntuu, et mulla on alkanut viirata päässä oikeen kunnolla... Mulla on ihanat lapset, oma tupa, ja oma mies, jonka kanssa kyllä riidellään usein, mutta ei nyt ihan koko ajan. Onnelliseksi en kuitenkaan ole itseäni tuntenut enää aikoihin, puolison läsnäolo on lähinnä ahdistavaa.

Olin jokunen aika sit vähän kaljottelemassa kavereiden kans ja mukana oli yks mua 10 -vuotta vanhempi mies 8hyvin nuorekas sellainen), johon ihastuin oikein tosissaan. Mitään ei tapahtunut, mut mä en saa sitä ihmistä pois mielestäni. Mahasta kääntää ja sydän tykyttää, kun vai ajattelenkin koko ihmistä... Tiedän myöskin, että tunne on molemmin puoleinen ja että tää kaveri arvostaa mua naisena, sille mä en oo vaan joku joka hoitaa kotityöt jne.

Tällä kyseisellä hepulla on ollut joskus aika roisi maine jne. Mut on kyllä rauhottunu tosta 20 vee takasesta aikalailla.

Onko kenellekään muulle käynyt näin, mitä ihmettä mä teen???? Oonko mä vaan jotenkin kiittämätön lumppu, kun mä näin meen rakastumaan?

 

[Ziggy]

Kyllä se ohi menee. Sä haet vaan jännitystä elämään, nyt kun se on niin tasapaksua. Ihminen on siitä erikoinen, että se ei kestä onneaan, aina pitää olla jotain mikä jättää säröä tai keikuttaa tasapainoa.

 

[kangasajuruoho]

Kyllä se ohi menee. Sä haet vaan jännitystä elämään, nyt kun se on niin tasapaksua. Ihminen on siitä erikoinen, että se ei kestä onneaan, aina pitää olla jotain mikä jättää säröä tai keikuttaa tasapainoa.

Tätä on hyvä peesata. Nauti elämisen tunteesta mutta älä tee typeryyksiä.

 

[Hulluko?]

En vain oo koskaan ennen ollut näin hulluna kehenkään, en edes omaan mieheeni silloin, kun tutustuttiin. Ehkäpä se sitten johtuu siitä, että olen omassa liitossani onneton. Tekisi vainmieli luovuttaa sen suhteen ja sen tekisinkin, ellen haluaisi väkisin yrittää lasten takia.

 

[Raivotar]

Oonko mä vaan jotenkin kiittämätön lumppu, kun mä näin meen rakastumaan?

Sä olet vain hetkellisesti ihastunut etkä rakastunut. Malta odottaa, kyllä se tunne ohi menee.

 

[Hulluko?]

Ehkä mua sekoittaa sekin, et meillä on ollut eroaminen tapetilla jo lähes vuoden. Mies sen mahdollisuuden ottaa aina esille kun on pahempi riita (eli n. kerran kuussa). Tuntuu vaan et olis niin ihana päästä poiis tästä kaikesta ja luovuttaa, etsiä sitä uutta onnea, joka kuplii mahanapohjassa...

 

[nallekarhu2]

luulen kanssa että toi on ohimenevää, se on aika yleistä että kun alkaa se tuttu ja turvallinen suhde muuttua täysin arkiseksi, rupeaa kaipaamaan jännitystä ja niitä tunteita mitä koki vasta rakastuneena. Jos nyt eroaisit niin jossain välissä tän uuden tyypin kanssa saattais käydä niin että rupee kaduttamaan kun huomaa että myös sen ihmisen kanssa tulee se arki vastaan. Tietysti on meidän vaikea täällä sanoa kun ei sun ja aviomiehes suhteesta mitään tiedetä, mutta kun ei tuosta sun tekstistä kauheasti se loistanut että hirveän onneton olisit suhteessasi vaan ihastuminen väliaikaisesti.
Ite oon päättäny et yritetään sit mahdollisimman usein miehen kans tulevaisuudessa mennä jonneki kahdenkesken hoitamaan suhdetta, kylpylään, hotelliin ihan vaan vaikka piknikille tai kalaan niin ettei tuu arkiseksi niin hirveästi ja se "uutuuden viehätys" vähän ees säilyis suhteessa. Yleensä iso virhe on se että vajotaan siihen arkeen eikä sit enää muisteta hoitaa parisuhdetta mitenkään.

 

[nallekarhu2]

jatkankin vielä. Ehkä teidänki pitäis, no ainaki puhua tuosta, ja sit tehdä jotain uutta, antaa lapset hoitoon ja lähtee kahdestaan jonneki missä saatte olla rauhassa, nauttia toisistanne ja tehdä jotai mistä tykkäätte. saattaa olla että susta tuntuu siks ettei sulla oo samanlaisia tunteita ollu miehees, että siitä on jo aikaa ja nyt kun ihastuit, se tuntuu niin voimakkaalta ja se edellinen ihastus on jo sen verran unohtunut että et muista sitä voimakkuutta samalla tavalla..

 

[Hulluko?]

Joo... Me ollaan kyllä yritetty kaikenlaista ton mun miehen kanssa, mutta kun lapsien olemassa olo nyt vaan pilaa sen elämän (se halus lapsia jo ennen mua), kun ei saa nukkua ei oo riittävästi omaa aikaa jne. se on koko ajan pahalla päällä ja mä vaan kotona ollessa odotan, et koskahan silä taas kerran palaa pinna. Valittaa, kun meillä ei ole hänen mielestään riittävästi kahdenkeskistä aikaa (pitäis olla 2*/viikko), mutta ei tykkää kun pyydän aina samoja lapsenvahteja jne. Aina mä van teen sen mielestä jotakin niin väärin et pitää alkaa sättiä tai mikä pahempaa, huokailla.

Oon vaan saanut tosta oasta ukosta sen käsityksen, ettei se vain voi muuttua onnellisemmaksi, kun minä ja lapset ollaan pilaamassa kaikki, joten oliskohan parempikin, et me lähdettäis?

Tää on ihan kestämätön tilanne, kun tuntuu, etten itekään tiedä, mitä mä ihan oikeesti haluan Tai tiedän, haluan olla onnellinen, enkä ahdistunut, mutta en vain ole varma, miten se onnistuu...

 

[Voimia sulle toivotan]

Joo... Me ollaan kyllä yritetty kaikenlaista ton mun miehen kanssa, mutta kun lapsien olemassa olo nyt vaan pilaa sen elämän (se halus lapsia jo ennen mua), kun ei saa nukkua ei oo riittävästi omaa aikaa jne. se on koko ajan pahalla päällä ja mä vaan kotona ollessa odotan, et koskahan silä taas kerran palaa pinna. Valittaa, kun meillä ei ole hänen mielestään riittävästi kahdenkeskistä aikaa (pitäis olla 2*/viikko), mutta ei tykkää kun pyydän aina samoja lapsenvahteja jne. Aina mä van teen sen mielestä jotakin niin väärin et pitää alkaa sättiä tai mikä pahempaa, huokailla.

Oon vaan saanut tosta oasta ukosta sen käsityksen, ettei se vain voi muuttua onnellisemmaksi, kun minä ja lapset ollaan pilaamassa kaikki, joten oliskohan parempikin, et me lähdettäis?

Tää on ihan kestämätön tilanne, kun tuntuu, etten itekään tiedä, mitä mä ihan oikeesti haluan Tai tiedän, haluan olla onnellinen, enkä ahdistunut, mutta en vain ole varma, miten se onnistuu...

Sun mies ei selvästikään ole kypsä isä ja mies, joka kykenee ymmärtämään lasten tuomat muutokset perhe-elämässä ja kestämään niitä. Voi että näitä epäkypsiä narisijaukkoja on paljon!!

Kerro miehellesi, että samanlaista se elämä on miljoonissa muissakin lapsiperheissä maapallolla, se on vain kestettävä. Kannattaisi hänenkin nähdä se kaikki ilo ja hyvä, mitä lapset tuovat mukanaan. Ja kun jaksaa muutaman vuoden sinnitellä, niin helpotustakin on luvassa.

Ja ymmärrän sun jännittyneisyyden oikein hyvin, kun meilläkin sai ennen olla koko ajan varpaillaan, että milloin tuo ukko taas alkaa rähjäämään. Raskastahan se on, mutta meille tuli pahan kriisin jälkeen parempi elämä, kun heräsi tosissaan siihen, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Anna ihastuksesi olla, tympääntyneenä ja väsyneenä olet altis tuollaiselle.

 

[Irsta-Irmeli]

Uppita! Taas yksi ihastunut!