E
epätoivoinen
Vieras
Lapsi täyttää pian 3v ja on yhä täysin vaipoissa. Potalle suostuu satunnaisesti. Useimmiten kuitenkin jo pelkkä sana potta aiheuttaa kamalan ei ei ei ei huudon, karkuun juoksemisen, itkemisen ja potkimisen. Pöntölle supistajan kanssa suostuu vielä huonommin. Kerran laitoin väkisin ja lapsi alkoi täysin hysteeriseksi. Ei auta vaikka lasta pitäisi märissä housuissa. Ei auta vaikka olisi kokonaan ilman housuja. Välillä onnistuu olemaan pari tuntia pissaamatta, välillä pissaa 10min välein. Ei ole auttanut lahjomiset. Lapsi silti pissaa lorottaa ihan suruttaa siihen missä sattuu sillä hetkellä olemaan. Päiväkodista ovat jo antaneet hyvinkin tiukkasanasen viestin et kuivaksi on opittava. Tänään sitten menetin hermot kun sain lapsen potalle, katseltiin kirjaa vaikka kuinka kauan. Ei mitään tulosta. Lapsi nousi potalta, käveli olohuoneeseen ja pissasi lattialle. Menetin hermot ja tiuskasin lapselle et seuraavalla kerralla lähtee kaikki lelut roskiin jos vielä pissaa lattialle. Lapsi alkoi itkeä. Mä en oikeesti jaksa tätä kohta enää. Vaippojen vaihtaminen ei ole rankkaa mutta tämä opettelu on ja muiden syyttävät sanat kun on kuulemma vanhempien laiskuutta kun lapsi on vielä vaipoissa. Ehdotuksia?