mitä mieltä kerjäämisestä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pilkku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja kookosta:
Kyllä ylimääräiset antaisin ja niistä pääsisi sitten näppäräsi eroon. Itse ollaan vastavuoroisesti saau toisten vanhoja.

Ihan Oikeasta kerjäämisestä tulee aika vaivautunut olo :/ Meinaan täälä kaupungilla on ainakin yksi mies joka oikeasti elannokseen kerjää tuossa Hämeenkadulla ja ne roposet mitä saa ohikulkijoilta on miehen ainoa elanto :(

No kadulla kerjäävät on kans eri asia mun mielestä. Olen joskus sellaiselle setä-ihmiselle jonkun lantin antanut.

Mutta ehkäpä olen vain katkeroitunut, kun itse en opiskeluaikoinani saanut ilmaiseksi mitään. Ja mut on kasvatettu tulemaan toimeen omillani, en edes kehtaisi ilmaiseksi pyytää.
 
No jos ne olis muutenkin ylimääräisiä ja tarpeettomia , niin voisin antaakin. Annoin mm. miehen pikkuveljelle, joka muutti ekaan omaan kotiin, niin kaikkea sellasta YLÄMÄÄRÄISTÄ sälää ( verhot, pari mattoa, laseja jne. ) mitä en ole vuosiin tarvinnu ja aikeissa heittää ne muutenkin hevon kuusen kankalle... ;)
 
Antaisin jos olisi ylimääräisiä. Monesti olen joutunut kyselemään kuka haluaisi esim. vanhan sohvan, pöydän tai kahvinkeittimen ihan "saa tulla hakemaan" periaatteella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mantelisuklaa:
No jos ne olis muutenkin ylimääräisiä ja tarpeettomia , niin voisin antaakin. Annoin mm. miehen pikkuveljelle, joka muutti ekaan omaan kotiin, niin kaikkea sellasta YLÄMÄÄRÄISTÄ sälää ( verhot, pari mattoa, laseja jne. ) mitä en ole vuosiin tarvinnu ja aikeissa heittää ne muutenkin hevon kuusen kankalle... ;)

Kyseessä ei siis kuitenkaan ollut tuikituntematon ihminen? Kyllä minäkin sisarusteni lapsille tai muille TUTUILLE ilmaiseksi voisin antaa, mutta kerjuupuhelut tuntemattomien hyväksi on musta aika outoa.
Ja edelleen poistan tuntemattomista ne yhdistykset, kodittomat ja esim. venäjän orvot, ynnä muut vastaavat.
 
Antaisin mielelläni tutuille ja tuntemattomille ylimääräistä, kaapeissa lojuvaa kamaa. Just astioita, verhoja, mattoja yms. mitä ei viitsis laittaa roskiinkaan. Hyvä että jollekkin kelpaa käytetyt tavarat!! Paljon oonkin lahjoittanut esim. huonekaluja siskolleni. Kuulostaa varmaan naiivilta, mutta saan itse siitä hyvän mielen jos voin muita ihmisiä auttaa!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja pilkku:
Alkuperäinen kirjoittaja mantelisuklaa:
No jos ne olis muutenkin ylimääräisiä ja tarpeettomia , niin voisin antaakin. Annoin mm. miehen pikkuveljelle, joka muutti ekaan omaan kotiin, niin kaikkea sellasta YLÄMÄÄRÄISTÄ sälää ( verhot, pari mattoa, laseja jne. ) mitä en ole vuosiin tarvinnu ja aikeissa heittää ne muutenkin hevon kuusen kankalle... ;)

Kyseessä ei siis kuitenkaan ollut tuikituntematon ihminen? Kyllä minäkin sisarusteni lapsille tai muille TUTUILLE ilmaiseksi voisin antaa, mutta kerjuupuhelut tuntemattomien hyväksi on musta aika outoa.
Ja edelleen poistan tuntemattomista ne yhdistykset, kodittomat ja esim. venäjän orvot, ynnä muut vastaavat.

meillä jää nyt tarpeettomaksi turvakaukalo ja mies meinasi viedä sen työpaikalleen, että sieltä voi antaa sen jollekin tarvitsevalle (mies on työssään paljon tekemisissä nuorten kanssa ja aina välillä joukossa on ensimmäistä lastaan odottavia äitejä/pareja). eli ihan jollekin mulle tuikituntemattomalle ihmiselle menee ja iloinen olen, jos se jollekin kelpaa ja joku nuori perhe säästää rahansa kun saavat sen ilmaiseksi.
 
mulla kellari ja kaapit pursuaa meille tarpeetonta tavaraa... tuliskohan se opiskelijapoika ite tänne penkomaan ja kattomaan mitä tarttee? kyllä tällä rojumäärällä yhden opiskelijakämpän sisustaisi menne tullen jos vaan jollekin kelpaisi... ;)
 
Antaisin kyllä, jos olisi ylimääräisiä. Annan muutenkin sellaiset vaatteet ja tavarat, joita emme itse enää tarvitse joko johonkin keräykseen tai muualle. Ei minusta ole mitenkään huono ajatus, että ystäväsi pyytää tavaroita tutuiltaan halutessaan auttaa miehensä veljeä. Olisipa vaan enemmän tuollaisia ihmisiä, jotka huolehtivat myös muista ja auttavat, jos on tarvista. Tutuilta avun pyytäminen ei ole kerjäämistä.
 

Yhteistyössä