H
hjagdhjg
Vieras
Olen todella pattitilanteessa kahden pienen lapsen äitinä,nuorin 4kk. Minä en halua erota ja olisin valmis tekemään kaikkeni meidän suhteen eteen, mutta mies ei. Tänään heitti sormuksen lattialle ja sanoi ettei arvosta mua pätkääkään. Raskausajasta lähtien olen kaivannut paljon huomiota ja yhteistä aikaa, mutta mies vaan sanoo, että ei sitä nyt oikein pysty olemaan koska me elämme nyt perheelämää. Mahdollisuuksia olisi ja lapsiakin saisi vähäksi aikaa hoitoon, paitsi ei vielä nuorempaa raaski, mutta kuitenkin.
Mies makaa illat sohvalla koirien kanssa. Minä hoidan yöt ja oikeastaan päivätkin yksin vauvaa. Olen todella yksinäinen, en saa mitään huomiota mieheltä eikä me pystytä puhumaan. Kriisiterapiassakin olemme käyneet,tuloksetta.
Kotona tiuskitaan, mökötetään ja riidellään. Sekä mies tekee omia päätöksiään ajattelematta kuinka se vaikuttaa meihin ym. Ja kaikki vikahan on vielä kaiken lisäksi minussa. Oon niin väsynyt ja peloissani jos perhe menee rikki, mutta tuntuu, että olen ihan sama tuolle miehelle.Ja se loukkaa.
Mies makaa illat sohvalla koirien kanssa. Minä hoidan yöt ja oikeastaan päivätkin yksin vauvaa. Olen todella yksinäinen, en saa mitään huomiota mieheltä eikä me pystytä puhumaan. Kriisiterapiassakin olemme käyneet,tuloksetta.
Kotona tiuskitaan, mökötetään ja riidellään. Sekä mies tekee omia päätöksiään ajattelematta kuinka se vaikuttaa meihin ym. Ja kaikki vikahan on vielä kaiken lisäksi minussa. Oon niin väsynyt ja peloissani jos perhe menee rikki, mutta tuntuu, että olen ihan sama tuolle miehelle.Ja se loukkaa.
