Mitä mieltä olet 33-vuotiaasta sinkkunaisesta joka ei ole koskaan seurustellut...?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SAC
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vaikeahan tuota on sanoa suorilteen mitä ajattelisi moisesta, mitäpä siinä on vikaa jos on sinkkuna pysynyt. Enemmän itseäni ihmetyttäisi 33-vuotias joka ei päivääkään ole ollut omillaan ja suoraan lapsuuden kodista muuttanut jonkun luo ja siitä sitten jatkanut suhteesta suhteeseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Jaska-
No jos kyseessä olis ihminen, kellä kuitenkin olis ollut tiettävästi kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen, niin ajattelisin vain, että se oikea ei ole osunut kohdalle.

Ei se kaikilla ole niin yksinkertaista ja itselle saattanut useankin miehen kanssa peräkkäin käydä niin, että jokunen viikko tapaillaan, mutta ei edetä seurusteluasteelle.. Ja ei kai sitä tarvitse pakottamalla ruveta pakottamaan, jos ei vaan siltä tunnu.
 
Aika perusjuttuja yleensä tälläiset eli nainen saa seksiä itseään paljon tasokkaammilta miehiltä ja näinollen kuvittelee saavansa yhtä tasokkaita miehiä suhteeseen. Hän ei ole valmis laskemaan tasorajaa mikä se oikeasti on. Ja lopputuloksena on ikisinkkuus.
 
Ajattelisin, ehkä että hän on hieman erakkoluonne, että ei kaipaa niin paljon toista, vaan viihtyy paljon myös itseksensä. Ja ehkä että ei ole kovin seksuaalinen.
 
Aika perusjuttuja yleensä tälläiset eli nainen saa seksiä itseään paljon tasokkaammilta miehiltä ja näinollen kuvittelee saavansa yhtä tasokkaita miehiä suhteeseen. Hän ei ole valmis laskemaan tasorajaa mikä se oikeasti on. Ja lopputuloksena on ikisinkkuus.

Eli siis sinun neuvosi tälle ihmiselle olisi, että hänen tulisi ruveta seurustelemaan jonkun sellaisen miehen kanssa, johon ei ole ihastunut/rakastunut? Koska käytännössä en usko, monellakaan on olemassa ns. standardeja, he vaan ihastuvat joihinkin ihmisiin ja toisiin eivät.

Eli pitäisikö tässäkin tapauksessa ns. alentaa standardeja ja ruveta seurustelemaan jonkun kanssa, joka ei tunnu ns. oikealta?
 
Korkea koulutus = nirso ja kranttu ja voihan tosiaan olla että oletat itsesi tasokkaammaksi ja hehkeämmäksi kuin todellisuudessa toisen silmään oletkaan eli et kenties ylittäisi itsekään sitä toiselle asettamaasi rimaa.
 
[QUOTE="Mina";24340841]Eli siis sinun neuvosi tälle ihmiselle olisi, että hänen tulisi ruveta seurustelemaan jonkun sellaisen miehen kanssa, johon ei ole ihastunut/rakastunut? Koska käytännössä en usko, monellakaan on olemassa ns. standardeja, he vaan ihastuvat joihinkin ihmisiin ja toisiin eivät.

Eli pitäisikö tässäkin tapauksessa ns. alentaa standardeja ja ruveta seurustelemaan jonkun kanssa, joka ei tunnu ns. oikealta?[/QUOTE]

Tehkööt mitä lystää, mutta näin se monesti menee. Kun saa itseään huomattavasti tasokkaammilta miehiltä seksiä voi elää koko elämänsä jossain harhoissa, että saisi samantasoisia miehiä suhteeseen.

Saa tehdä mitä haluaa, ei voisi vähempää kiinnostaa.
 
Ajattelisin että siinä on samanlainen fiksu nainen kuin itsekin, joka on tajunnut ettei kannata ottaa mitään miestä riesaksi, vaan elää yksin ihan omaa elämää.
 
Mikäpä pakko sitä on seurustella, jos ei halua tai ei ole löytänyt ketään sellaista, johon olisi ihastunut. Kyllä sä varmaan jonkun vielä löydät, kerran olet noin sosiaalinenkin ja kavereiden kautta voit ehkä tavata jonkun.

Itse olen vasta 22, en ole ikinä seurustellut eikä mitään säätöjäkään ole ollut ja olen ajatellut olevani outolintu. Mulla seurustelemattomuus johtuu todella pahasta ujoudesta ja siitä, että olen osittain vastoin omaa tahtoani erakkoluonne. Silti toivo elää minullakin. Olen sentään ihan ok-näköinen minäkin ja ihan mukavakin, kunhan minuun tutustuu. En pidä rimaa mitenkään korkealla, en vain ole oikein koskaan ihastunut kehenkään ja kukaan miespuolinen ei ole toisaalta osoittanut minua kohtaan sellaista kiinnostusta, että olisi halunnut tutustua ja mennä vaikka treffeille.
 
Mä tunnen yhden tällaisen (ikää on kyllä 5 vuotta enempi kuin sulla) ja siinä tapauksessa kyse on siitä että on jo niin piintynyt omiin tapoihinsa että tuskin niin täydellistä kaksilahkesita mistään löytyy että se hänelle kelpaisi.

Ilkeä sanoa mutta kun ikää tulee lisää on pakko suostua siihen että seurustelukumppanilla on exiä tai lapsia tai molempia. Ja hellittää muutenkin liian korkeista vaatimuksista. Rentoutua, pitää hauskaa. Elämänkumppani tulee vastaan jos on tullakseen, mutta täydellistä ihmistä ei ole. Sinäkään et ole täydellinen, miksi puolison pitäisi olla?
 
Niin ja se että kautta aikain on ollut joukko ihmisiä jotka asuvat ja elävät yksin. AP:n tapauksessa tärkeä kysymys on se että haluaako hän edes itselleen elämänkumppania, puolisoa?
 
Olen samanikäinen ja olen ollut parisuhteessa 19-vuotiaasta lähtien, joten olisin varmaan aika utelias ja kiinnostunut tietämään, mikä tilanteeseen on johtanut ja onko ko. nainen tyytyväinen siihen. En varmaan silti kehtaisi kysellä.
 
Ei vaikuttaisi mihinkään mitenkään. Helpompaa vain kun ei ole historian taakkaa. Itse värkkäsin parissa huonossa suhteessa pitkään, eikä niistä jäänyt talteen mitään hyvää. Vaimon tapasin 35-vuotiaana.
 

Yhteistyössä