Mitä mieltä olette ihmisistä joilla on tarve kokoajan kertoa kuinka onnellisia he ovat..

[NeitiNasu]

no tietenkin mieluummin kuuntelee toisten onnesta kun epäonnesta. Mutta luulis et kaikilla ihmisillä joskus jotain murhetta on.

Tietysti on. Mutt sehän on vaan valinta kysymys, minkä antaa vaikuttaa eniten... ja miten mihinkin reagoi.

 

[Kowalski]

Tiedän - tai siis tiesin - yhden vastaavan pariskunnan, joten luulen ymmärtäväni mitä tässä nyt haetaan. Ja ei, en ikinä uskonut että heidän elämänsä ihan NIIN onnellista olisi kuin mitä siinä ymmärtää annettiin. Että kaikki on niin täydellistä, että heidät olisi voinut laittaa Louvren museoon lasikaappiin onnen mitaksi, heti siihen metrin pätkän ja kilon punnuksen viereen. Jokin siinä vain ei ollut ihan aitoa, mukana oli liikaa alleviivaamista.

Enkä minä väärässä ollut. Ovat sittemmin kuulemma eronneet. :xmas:

Joo, mäkin tiedän tuollaisen parin. Tai siis tiesin. Kulissien takaa paljastui perheväkivaltaa, uskottomuutta, alkoholismia ja ties mitä. Toinen osapuoli tappoi itsensä, toinenkin kuoli epämääräisissä olosuhteissa.

Mutta se oli siis ihan mieletöntä hehkutusta, se onni...järkyttävää, yliampuvaa teatteria, jota kukaan tuskin koskaan edes uskoi. Kyllähän lähimmät tiesi, mitä siellä seinien sisällä tapahtui, mutta ulospäin oltiin pelkkää "kultarakas pupuseni ihanaiseni pus pus"- juttua.

 

[Hipsu]

Juu, ne kaksi onnellisinta ja mallikelpoisinta perhettä/pariskuntaa, joiden luulin pysyvän koossa maailman loppuun, ovat hajonneet ajat sitten. Ja sielläkin oli väkivaltaa pitkältä ajalta. Epävarmuuden peittelyä se hehkutus, sanon minä. Sori vaan, olen ikävä ihminen.

 

[tylsimys]

Leikkipuistossa ja perhekerhossa on eräs nainen, joka on pelkkää pehmeää lempeyttä. Hymyilee silleen lempeän lämpöisesti, puhuu lapsille semmosella lässyttävällä äänellä. Siis ei lässytä, mutta puhetyyli on semmonen lässynlässy. Hän on niiiiiin LEMPEÄ ja kärvisällinen ja johdonmukainen, mutta LEMPEÄ!

Hänen joka toinen sanansa on tyyliin "kulta", kun lapsille puhuu.

Voisin oksentaa joka kerta kun näen hänet.

Luultavasti hänen mielestään minä olen kova ja tyly lapsilleni, ja minun lähes vihamielinen inhoni häntä kohtaan näkyy ja annan sen näkyäkin.
Syynä on semmonen tyhmä juttu, että hän tuli aikoinaan useamman kerran minua vastaan kadulla tilanteissa joissa isokokoinen esikoinen huusi, karjui, ulvoi ja minä raahasin tätä lasta perässäni, osan matkaa aina kannoin, mutten jaksanut koko matkaa. Minä siis pihisen kiukusta, työnnän vauvan rattaita ja raahaan täyttä kaulaa huutavaa esikkoa perässäni.

Ja tämä ihminen, hän katsoi minua SÄÄLIEN. Hän SÄÄLI lapsiani, jota kohtelin huonosti. Sitä se olemus ja ilme kertoi.
Ja hän lykki jokeltelevia lapsiaan lempeästi hymyillen ja lässyttäen: kulta äiti rakastaa kultaa.

AAARHG ja yök

Sä olet pelottava ihminen..

PERUSTELE miksi?

--- Siksikö, että mulla ipana kiukutteli julkisella paikalla ja että sattumoisin aina kun kohtasin (tästä ja näistä on siis aikaa!) tuon Lempeän Mamin, minun esikolla oli kiukku-uhma-kohtaus ja hän karjui, enkä voinut jäädä lumihankeen istumaan hänen kanssaan ja odottamaan että paha mieli menee ohi? Vaan meidän oli mentävä paikkaan X? Ettei hän sattunut kohdalle juuri silloin, kun meillä se keskustelu asiasta oli meneillään, eikä edes silloin, kun kannoin sylissä, vaan just silloin, kun en enää jaksanut kantaa sylissä enkä jaksanut selittää vaan tein päätöksen, että emme istuskele kävelytien penillä aamuun asti paleltumassa vaan menemme sinne paikkaan X? Emmekö voi mennä vaunujen kanssa lumiseen metsäänkään eikä puhuminen auttanut? Ja kun Lempeus nyt vaan ei koskaan tullut vastaan silloin, kun neuvottelin, istuskelin tai kannoin vaan just pahimmassa tilanteessa? Ja ipana karjui ja Lempeys tuli vastaan ja SÄÄLI ja minua tympäsi, koska tilanne oli rasittava mulle? Miksi hän ei auttanut, vaan vain tuijotti se ällöilme naamallaan?

--- Vai siksikö, että inhoan tätä naista ja hänen joka-aikaista lässytystään?

-- Vai oletko itse ko. tyyppi?

 

[vv]

kyllä mä mielummin kuuntelen hehkutusta onnellisuudesta kuin ainaista valittamista..

 

[Blushing]

Mä en taaskaan jaksa lukea koko ketjua mutta pakko kommentoida vähän... Mulla taas ottaa suunnattomasti päähän välillä kun tuntuu ettei kellekään saa hehkuttaa että on onnellinen! että asiat on kerrankin hyvin ja on onnensakukkuloilla. Tulee vaan tosi huono omatunto siitä, että itsellä on asiat hyvin kun muilla menee huonosti. Tuntuu, että jotkut ottaa sen vittuiluna. Tai kun joku kysyy, että no, miten teillä menee miehen kanssa ja vastaan että tosi hyvin menee, niin tulee perään kysymys: ei kun miten teillä oikeesti menee |O Voi vttu, ois kai se kiva kun jollekin sais joskus kertoo itse olevansa onnellinen eikä aina tarvi murehtii muitten asioita |O :headwall:

Kiitti. Tulipa tarpeesee.

Muoks. Nojoo jaksoin sittenkin lukea pari viestiä. Siis emmä nyt ton ukon kanssa missään kiehnää tai muutenkaan korosta ja lässytä koko ajan meidän elämästä. Ihan normisti oon ja aina ollaan kahdenkin. Se vaan ottaa päähän, että aina oletetaan että on jotain ongelmia... joo, on mulla niitäkin mut ei jaksa niitäkään aina vatvoo.

 

[Kowalski]

Ja ipana karjui ja Lempeys tuli vastaan ja SÄÄLI ja minua tympäsi, koska tilanne oli rasittava mulle? Miksi hän ei auttanut, vaan vain tuijotti se ällöilme naamallaan?

Miksi ihmeessä hänen olisi pitänyt sua auttaa? Hänellä oli omat lapset mukana, sinulla omat. Mitä olisit oikeasti sanonut, jos hän olisi alkanut auttamaan: olisitkohan kokenut sen tyyliin "v*ttu mikä tuo ämmä kuvittelee olevansa, huolehtikoon vaan omista muksuistaan, mä hoidan omani kuten parhaaksi näen"? Jos et voi sietää häntä, niin ehkä hän tietää sen...

Jos katsoo lempeästi, siitä suututaan. Jos ei ole näkevinäänkään, siitä suututaan. Jos katsoo vihaisesti, siitä suututaan...Jos auttaa, siitä suututaan & se koetaan toisten asioihin sekaantumisena, ja jos ei auta niin silloinkin suututaan.

Onko hän tehnyt sinulle jotain, vai perustuuko vihasi häntä kohtaan vain siihen että hän on lempeä lapsilleen ja tuntuu jaksavan heidän kanssaan, vai mistä se inho kumpuaa? :|

 

[vieras]

Älkää vain sanoko et " se kel onni on, se onnen kätkeköön".

 

[isoäiti mölykylästä]

no jos on oikeesti onnellinen, niin miksi sitä ei saisi kertoa muille

 

[asdfadsf]

Minulle tuollainen on esittämistä (jos on kyseessä vanha pari). Melkein 100%:sti voin sanoa että jompi kumpi on pettänyt edellistä tai nykyistä puolisoa ja nyt on näyttämisen tarve ulkopuolelle koko ajan.

 

[vieras]

kyllä mä mielummin kuuntelen hehkutusta onnellisuudesta kuin ainaista valittamista..

Samaa mieltä. Suomalainen ei saisi hehkuttaa, valittaa vain aina. Jos hehkuttaa, valehtelee tms. Hoh hoijaa. Miksei saisi hehkuttaa, jos menee hyvin ja on onnellinen? Oikeasti?

 

[vieras]

Minulle tuollainen on esittämistä (jos on kyseessä vanha pari). Melkein 100%:sti voin sanoa että jompi kumpi on pettänyt edellistä tai nykyistä puolisoa ja nyt on näyttämisen tarve ulkopuolelle koko ajan.

Oletpa katkera ihminen. Miksi onneaan ei saisi hehkuttaa? Miksi pitäisi aina valittaa? Miksi onni on valheellista, valitus ei?

 

[ninaTT]

Sillon ku mä olen onnellinen niin hehkutan tosi paljon =) Muist en tiedä.

 

[Kotilehmä]

Jos tiedän että jollain ihmisellä on vaikeaa vaikka parisuhteessa tai lasten saannissa niin ihan hyviin käytöstapoihin kuuluu että en niitä asioita sille ihmiselle sitten omassa elämässäni hehkuttele. Mutta onhan se aika raivostuttavaa että se onni todellakin pitää kätkeä, varsinkin tällä palstalla. :headwall:

 

[mustasilmä]

Tunnen yhden ihmisen joka kokoajan hehkuttaa miten he on niin onnellisia miehen kanssa ja lapset on niin ihania. Työ suorastaan luksusta ja ei mikään vois olla paremmin. Lääpitään puolisoa aina toisten nähden ja pusutellaan lapsia.. elämä nyt vaan on yhtä hymyä

Musta on alkanut tuntumaan että tollanen toisille näyttäminen on pelkkää esittämistä ja normaali kotioloissa ovat ihan tavallinen perhe ja eivät aina ehkä niin onnellisiakaan.. miks muuten olis tarve toisille sitä kokoajan hehkuttaa.

Anteex tää avautuminen, mut tunteeko muut vastaavanlaisia ihmisiä/perheitä?

Mulla on yksi kaveri, joka aina mulle hehkuttaa aivan kaikkea juuri näin. Mutta meillä on myös yhteinen ystävä, jolle taas kertoo aivan eritavalla asioita, tilittää milloin mistäkin ja kuinka ei ole onnellinen.

En mä vieläkään tajua, että miksi sen pitää mulle hehkuttaa, ei mulla itselläni mitään ihmeellistä elämää ole, aika monella saralla itseasiassa mennyt ihan perseelleen, paitsi puolison kanssa. Ja tää kaveri siis nimenomaan aina itse alkaa kertoa ja hehkuttaa.

 

[wilsson]

Mua ärsyttää jatkuvasti lääppivät parit, on ne sitten uusia tai vanhoja pareja. On ihan OK olla onnellinen, mutta lääppikää sitten kun ootte kahden tai edes minä oon poistunut paikalta mulle tulee hirveen vaivautunut olo kun kattelen nuoleskelua ja lääppimistä.

Ja valitettavan usein mulle tulee etenkin vanhojen parien kohdalla mieleen, et mikä on aitoa ja mikä on teatteria :ashamed:

 

[vieras]

Sillon ku mä olen onnellinen niin hehkutan tosi paljon =) Muist en tiedä.

Samoin mutta eihän niin saisi, se on kuitenkin pelkkää paskaa palstan mukaan. Hoh hoijaa. Onko se jollekin kova pala, jos jotkut ovat oikeasti onnellisia? Miksi sitä ei saisi mainostaa? Se on niin totta, että jos valittaa, se uskotaan kyllä, jos puhuu onnestaan, jupistaan, että kumminkin pinnan on oltava jotain paskaa. Suomalainen mentaliteetti sucks.

 

[qwerty]

Jos joku käyttäytyy noin, niin mä mietin automaattisesti missä vika. Se kuulostaa loitsulta, jossa hoetaan jotain ja toivotaan todeksi. En usko, että ihan oikeasti onnellisella ihmisellä on suunnatonta tarvetta alleviivata asiaa joka käänteessä.

Palstalla mua nyppii välillä Rukoilijasirkka, joka onnistuu ujuttamaan melkein aiheeseen kuin aiheeseen "mieheni rakastaa minua ja tekee kaikki kotityöt vain koska olen olemassa" -tyylisen kommentin. En tiedä onko se vain huono läppä tai jotain, mutta miksi sitä pitää aina hokea. Ehkä sittenkin loitsu?

 

[vieras]

Mua ärsyttää jatkuvasti lääppivät parit, on ne sitten uusia tai vanhoja pareja. On ihan OK olla onnellinen, mutta lääppikää sitten kun ootte kahden tai edes minä oon poistunut paikalta mulle tulee hirveen vaivautunut olo kun kattelen nuoleskelua ja lääppimistä.

Ja valitettavan usein mulle tulee etenkin vanhojen parien kohdalla mieleen, et mikä on aitoa ja mikä on teatteria :ashamed:

Meil ei lääpitä. Mutta tosi onnellinen pari ollaan oltu jo kauan. Ja puhun myös, kuinka onnellinen olen.

 

[vieras]

Jos joku käyttäytyy noin, niin mä mietin automaattisesti missä vika. Se kuulostaa loitsulta, jossa hoetaan jotain ja toivotaan todeksi. En usko, että ihan oikeasti onnellisella ihmisellä on suunnatonta tarvetta alleviivata asiaa joka käänteessä.

Palstalla mua nyppii välillä Rukoilijasirkka, joka onnistuu ujuttamaan melkein aiheeseen kuin aiheeseen "mieheni rakastaa minua ja tekee kaikki kotityöt vain koska olen olemassa" -tyylisen kommentin. En tiedä onko se vain huono läppä tai jotain, mutta miksi sitä pitää aina hokea. Ehkä sittenkin loitsu?

Miksi mietin automaattisesti noin? Ethän ajattele elämästään valittajastakaan, että oikeasti sillä on varmaan upea elämä...Miksi onnestaan puhuva on sinun silmissäsi huijari?

 

[vieras]

Jos joku käyttäytyy noin, niin mä mietin automaattisesti missä vika. Se kuulostaa loitsulta, jossa hoetaan jotain ja toivotaan todeksi. En usko, että ihan oikeasti onnellisella ihmisellä on suunnatonta tarvetta alleviivata asiaa joka käänteessä.

Palstalla mua nyppii välillä Rukoilijasirkka, joka onnistuu ujuttamaan melkein aiheeseen kuin aiheeseen "mieheni rakastaa minua ja tekee kaikki kotityöt vain koska olen olemassa" -tyylisen kommentin. En tiedä onko se vain huono läppä tai jotain, mutta miksi sitä pitää aina hokea. Ehkä sittenkin loitsu?

Miksi mietin automaattisesti noin? Ethän ajattele elämästään valittajastakaan, että oikeasti sillä on varmaan upea elämä...Miksi onnestaan puhuva on sinun silmissäsi huijari?

Miksi mietiT siis

 

[mekko]

Miksi mietin automaattisesti noin? Ethän ajattele elämästään valittajastakaan, että oikeasti sillä on varmaan upea elämä...Miksi onnestaan puhuva on sinun silmissäsi huijari?

Mä ajattelen samoin, mutta varmaan siksi että käytännössä oon saanut sen huomata, että ne jotka eniten puhumalla puhuu, toistelee mantrana sitä onnellisuutta, useimmiten ei ole ihan niin onnellisia. Ja kyllähän kuitenkin se on sellainen juttu, että jos se onni ei näy olemuksessa, niin vaikea sitä on pitää aitona, kyllä falskin hymynkin huomaa.

Enkä mä ajattele kaikista onnellisista niin, enkä niistä jotka sanoo olevansa onnellisia. Mutta ne mantrantoistelijat on kyllä sellaisia, että niistä ajattelen koska käytäntö on sen osoittanut niin.

 

[vieras]

Omassa elämässä ollut aina tasaista, ja miehen kanssa ollut aina hyvä elää. Minulla on hyvä mies. Ja ihana lapsi. Olen onnekas ja kiitollinen ja usein heitä kehun ja puhun, kuinka onnellinen olen, kun minulla on heidät elämässäni. Olen tehnyt ilmeisesti väärin. Ja se ei tarkoita, että on onnellinen, että ei koskaan olisi murheita tms. Totta kai on.

 

[qwerty]

Jos joku käyttäytyy noin, niin mä mietin automaattisesti missä vika. Se kuulostaa loitsulta, jossa hoetaan jotain ja toivotaan todeksi. En usko, että ihan oikeasti onnellisella ihmisellä on suunnatonta tarvetta alleviivata asiaa joka käänteessä.

Palstalla mua nyppii välillä Rukoilijasirkka, joka onnistuu ujuttamaan melkein aiheeseen kuin aiheeseen "mieheni rakastaa minua ja tekee kaikki kotityöt vain koska olen olemassa" -tyylisen kommentin. En tiedä onko se vain huono läppä tai jotain, mutta miksi sitä pitää aina hokea. Ehkä sittenkin loitsu?

Miksi mietin automaattisesti noin? Ethän ajattele elämästään valittajastakaan, että oikeasti sillä on varmaan upea elämä...Miksi onnestaan puhuva on sinun silmissäsi huijari?

Sen takia, että jos joku asia on totta ja läsnä, niin ei sitä tarvitse läkähtymiseen asti hokea ja todistaa. Mulla on paksut hiukset, mutta en koe tarpeelliseksi hokea alati kuinka paksut hiukseni ovat.

 

[m]

Sen takia, että jos joku asia on totta ja läsnä, niin ei sitä tarvitse läkähtymiseen asti hokea ja todistaa. Mulla on paksut hiukset, mutta en koe tarpeelliseksi hokea alati kuinka paksut hiukseni ovat.