Hei, olet kyllä alistunut suhteessasi aika nöyräksi. Mieti, millainen suhde teillä on, mihin toisen kunnioitus on hävinnyt? Kauanko siitä terapiasta on aikaa (puoli vuotta?), kävikö mies siellä kerran vai useammin? Ikävä kyllä tehtyä ei saa tekemättömäksi, ja tietoisuus siitä, että kumppani voi olla väkivaltainen aiheuttaa jatkuvaa ahdistusta, pelkoakin ja on sinällään henkistä väkivaltaa. Uhrina myös sinä tarvitset kipeästi terapiaa, miksi annat kohdella itseäsi noin, olet selkeästi läheisriippuvainen, etkö koe ansaitsevasi enempää.. Mieti myös, mitä se rakkaus oikeasti on. Voit rakastaa miestäsi, mutta voitko elää arjessa, johon kuuluu väkivalta? Älä ainakaan vähättele tilannetta ja tapahtunutta. Ja hae itsellesi keskusteluapua ammattilaisilta. Olen käynyt saman läpi, ja ymmärsin viimein, että roikuin kiinni omissa haaveissani, unelmissa suuresta perheestä rakkaan ihmisen kanssa, joka ei halunnut elämältä ollenkaan samoja asioita. Kammottavaa herätä totuuteen. En osaa antaa sinulle muuta vastausta. Ole vahva, tee omasta elämästäsi vapaa ja seesteinen. Asumusero voisi olla paikallaan, harkitse sitä. Saatte aikaa ja ehkäpä vielä uuden mahdollisuuden löytää toisenne kunnioittaen. Voimia!