mitä mieltä

[Katariina]

mitä mieltä olette seuraavanlaisesta : minä seurustelin poikaystäväni kanssa kahteeen otteeseen (siis parin vuoden breikki välissä) yhteensä kuusi vuotta. Tällä toisella kerralla meidän siis piti muuttaa yhteen jne. ja tehtiin lapsikin, vauva on nyt 9kk. Mitään yhteenmuuuttoa ei kuitenkaan koskaan tullut, raskausaikana riitelimme paljon ja vähän ennen synnytystä mies sanoi, ettei enää jaksa, minä en arvosta häntä ja hänen toiveitaan (minä kun halusin ns. normaalin suhteen ehkä avioliitonkin). No, minä olen sitten ollut vauvan yh syntymästä asti. Mies kyllä auttanut viikottain. Me olemme siis olleet koko ajan yhteydessä ja hän käy luonamme, hoitaa lasta, tuo tavaroita..
Nyt olen kyllästynyt tähän tilanteeseen, tuntuu kun en voisi jatkaa omaa elämääni, ahdistaa ja masentaa kun mikään ei muutu. Siis onko kellään tällaista, että exästä ei pääse eroon, mutta ei takasin yhteenkään? Haluaisin jo siirtyä eteenpäin, tuntuu kun kaikki polkisi paikallaan ja alan jo todella inhota häntä.

 

[äippä84]

mulla on kohta 2v tyttö ja olen ollut miltei koko ajan yksin hänen kanssaan.. isänkans yritettiin seurustella mut eihän siitä mitään tullut..hyvin kaksin pärjätään.tyttö on hoidossa ja minä töissä.isä käy välillä lastansa katsomassa ja maksaa elarit.

 

[taustalla]

Voitko keskustella tilanteesta lapsen isän kanssa? Totta kai sinulla on oikeus jatkaa elämääsi. Voisitteko tehdä selkeät säännöt esim. sen suhteen, milloin käy lastaan tapaamassa jne.? Pikkuhiljaa lapsen kasvaessa voisi sitten siirtyä tapaamaan muualla kuin sinun kodissasi, aluksi vaikka lyhyitäkin aikoja.

 

[vierailija_]

Eli oman elämän löytäminen pienen lapsen ja exän kanssa oli vaikeaa. Se piti lopulta vain päättää tehdä se oma elämä, vaikka se oli raskasta ja aiheutti isojakin ongelmia exän kanssa. En vain olisi enää jaksanut yhtään pidempään elää entistä elämää.

Hyvä olisi kyetä pitämään se exä kuitenkin kuvioissa mukana, lapsen takia.