M
Mietin
Vieras
Olen alkanut vasta nyt havahtumaan siihen, miten suhteemme on mahtanutkaan vaikuttaa lapsiimme. Suhde oli hyvin väkivaltainen, ex oli sadistisen julma minua kohtaan monin eri tavoin. Monenlaisen väkivallan takia käyn nyt terapiassa ja olen oikeutettu saamaan myös Kelan kustantamaa pitkäkestoista psykoterapiaa exän aiheuttamiin traumoihin.
En ole aiemmin edes tajunnut, että tuossa suhteessa oli minun lisäkseni muitakin uhreja. Lapseni. Miltä lapsista on mahtanut tuntua, kun ovat nähneet miten lasten vaihtotilanteessa isi on kohottanut rengasraudan ja uhannut sillä äitiä kun ei saanut äidin autosta renkaita itselleen..
Isä ei ole pitänyt yhtäkään lupaustaan lapsilleen. Hän suosii selkeästi vanhinta lastaan, nuorintaan ei ole ikinä muistanut synttäreinä tai jouluna tms. Ei haluaisi edes puhua nuorimman kanssa, jollen minä antaisi puhelinta ensin tälle ja vasta sen jälkeen vanhimmalle lapselle. Isä sanoo vanhimmalle lapselleen aina tulevansa hakemaan tätä, mutta ei koskaan pidä lupaustaan. Silloin kun lapset viimeksi vuosia sitten näkivät isänsä, ei ex antanut minun puhua lasten kanssa koko viikkoon jonka nämä isällään olivat.
Olenkin nyt alkanut miettimään, onko sittenkään tässä tapauksessa lasten etu tavata toista vanhempaansa, joka ei oikeasti ole edes kiinnostunut lapsistaan millään tasolla? Isä ei kykene sitoutumaan millään tasolla isyyteen, ei maksa elatuksia, ei pidä säännöllistä yhteyttä lapsiinsa, ei pidä lupauksiaan, ei ole kiinnostunut lasten asioista. Hän on kiinnostunut edelleenkin vain kiusaamaan minua, uhkailemaan, piinaamaan, tekemään perättömiä ilmoituksia milloin minnekin. Viime jouluna hän järjesti itselleen lähestymiskiellonkin.
Mitä jos ihan oikeasti ja todella on lasten etu, etteivät he tapaa enää isäänsä? Olisiko sittenkin paras ratkaisu se, että hommaan yksinhuoltajuuden ja isältä viedään tapaamisoikeudet pysyvästi? Voiko tällainen olla lasten kannalta parasta, tämä nykyinen tilanne, jossa he joutuvat jatkuvasti pettymään ja ennen kaikkea myös pelkäämään silloin kun joudumme pakenemaan kotoamme exän takia? En sitä tietenkään heille suoraan sano, mutta varmasti aistivat kauhuni. Miten saan asian käytännössä hoidettua niin, että isällä ei ole enää mitään oikeutta sotkea lastensa elämää? Eikö tämä ala olla jos sellainen tilanne, että lapsilla olisi kokonaan parempi ilman isäänsä?
En ole aiemmin edes tajunnut, että tuossa suhteessa oli minun lisäkseni muitakin uhreja. Lapseni. Miltä lapsista on mahtanut tuntua, kun ovat nähneet miten lasten vaihtotilanteessa isi on kohottanut rengasraudan ja uhannut sillä äitiä kun ei saanut äidin autosta renkaita itselleen..
Isä ei ole pitänyt yhtäkään lupaustaan lapsilleen. Hän suosii selkeästi vanhinta lastaan, nuorintaan ei ole ikinä muistanut synttäreinä tai jouluna tms. Ei haluaisi edes puhua nuorimman kanssa, jollen minä antaisi puhelinta ensin tälle ja vasta sen jälkeen vanhimmalle lapselle. Isä sanoo vanhimmalle lapselleen aina tulevansa hakemaan tätä, mutta ei koskaan pidä lupaustaan. Silloin kun lapset viimeksi vuosia sitten näkivät isänsä, ei ex antanut minun puhua lasten kanssa koko viikkoon jonka nämä isällään olivat.
Olenkin nyt alkanut miettimään, onko sittenkään tässä tapauksessa lasten etu tavata toista vanhempaansa, joka ei oikeasti ole edes kiinnostunut lapsistaan millään tasolla? Isä ei kykene sitoutumaan millään tasolla isyyteen, ei maksa elatuksia, ei pidä säännöllistä yhteyttä lapsiinsa, ei pidä lupauksiaan, ei ole kiinnostunut lasten asioista. Hän on kiinnostunut edelleenkin vain kiusaamaan minua, uhkailemaan, piinaamaan, tekemään perättömiä ilmoituksia milloin minnekin. Viime jouluna hän järjesti itselleen lähestymiskiellonkin.
Mitä jos ihan oikeasti ja todella on lasten etu, etteivät he tapaa enää isäänsä? Olisiko sittenkin paras ratkaisu se, että hommaan yksinhuoltajuuden ja isältä viedään tapaamisoikeudet pysyvästi? Voiko tällainen olla lasten kannalta parasta, tämä nykyinen tilanne, jossa he joutuvat jatkuvasti pettymään ja ennen kaikkea myös pelkäämään silloin kun joudumme pakenemaan kotoamme exän takia? En sitä tietenkään heille suoraan sano, mutta varmasti aistivat kauhuni. Miten saan asian käytännössä hoidettua niin, että isällä ei ole enää mitään oikeutta sotkea lastensa elämää? Eikö tämä ala olla jos sellainen tilanne, että lapsilla olisi kokonaan parempi ilman isäänsä?