H
hermoraunio
Vieras
Kohta 17-v tyttö ja odotan seuraavaan vuoden kulumista kuin lottovoittoa, että sitten tuo tuosta muuttaa muualle ja yrittää pärjätä miten tykkää. Niin kovasti välillä suututtaa. Vaikka tarkoitus oli kasvattaa hyvinkäyttäytyvä ja menestyvä lapsi niin toisin kävi.
Kotona käy kääntymässä ja syömässä. Joskun harvoin imuroi ja senkin aikana pitää fuskata, eli pölypalloja löytyy sellaisista paikoista joissa esim johtoja tai jos jotain olisi pitänyt vaivautua siirtämään edestä pois.
Kesätyönhaku mättää. Sellaisiin paikkoihin ei edes hae joista ei pidä tai on huono palkka. Eli ei halua panostaa että saisi edes sitä vähää. Sanoin hälle, että eikös se olisi parempi vähän kui ei mitään. Sanoin myös ettei minulla ole hälle antaa rahaa(yh ja justiinsa iritsanottu) kesällä. Rahaa kun ei kuulemma ole tullut muutenkaa. Vaatteita on kaapit pullollaan meikkä on joka lähtöön mutta tuntuu ettei sekään riitä. Pitäisi saada shoppailla joka kuukausi.
Yhteishaku kohta käynnissä eikä mikään ala kiinnosta niin kui ei kiinnostanut viime vuonnakaan.
Minua ei arvosta mitenkään vaikka kaikkeni olen tuon eteen yrittänyt. En enää usko että olisi murrosikäkään, se kun oli vuosi pari sitten enkä ymmärrä miten olen sen ajan henkisesti jaksanut. Äsken laitoin pyykit koneeseen (suurin osa tytön pyykkejä) ja sanoin, että laittaisi kuivumaan kun kone on pessyt mutta ei, ei kun kuulemma juuri tultiin hakemaan. Fiksu tyttö olisi varmaan pyytänyt poikakaverin tänne odottamaan, että olisi voinut tuon asian suorittaa, mutta ei tämä.
Mitä tässä enää pitää tehdä vai odottaa kahta kauheammin vuoden kulumista että pääsis tuosta eroon? Ja isähän ei tietysti tässäkään tapauksssa kuulu meidän elmään mitekään.
Kotona käy kääntymässä ja syömässä. Joskun harvoin imuroi ja senkin aikana pitää fuskata, eli pölypalloja löytyy sellaisista paikoista joissa esim johtoja tai jos jotain olisi pitänyt vaivautua siirtämään edestä pois.
Kesätyönhaku mättää. Sellaisiin paikkoihin ei edes hae joista ei pidä tai on huono palkka. Eli ei halua panostaa että saisi edes sitä vähää. Sanoin hälle, että eikös se olisi parempi vähän kui ei mitään. Sanoin myös ettei minulla ole hälle antaa rahaa(yh ja justiinsa iritsanottu) kesällä. Rahaa kun ei kuulemma ole tullut muutenkaa. Vaatteita on kaapit pullollaan meikkä on joka lähtöön mutta tuntuu ettei sekään riitä. Pitäisi saada shoppailla joka kuukausi.
Yhteishaku kohta käynnissä eikä mikään ala kiinnosta niin kui ei kiinnostanut viime vuonnakaan.
Minua ei arvosta mitenkään vaikka kaikkeni olen tuon eteen yrittänyt. En enää usko että olisi murrosikäkään, se kun oli vuosi pari sitten enkä ymmärrä miten olen sen ajan henkisesti jaksanut. Äsken laitoin pyykit koneeseen (suurin osa tytön pyykkejä) ja sanoin, että laittaisi kuivumaan kun kone on pessyt mutta ei, ei kun kuulemma juuri tultiin hakemaan. Fiksu tyttö olisi varmaan pyytänyt poikakaverin tänne odottamaan, että olisi voinut tuon asian suorittaa, mutta ei tämä.
Mitä tässä enää pitää tehdä vai odottaa kahta kauheammin vuoden kulumista että pääsis tuosta eroon? Ja isähän ei tietysti tässäkään tapauksssa kuulu meidän elmään mitekään.
