Mitä salarakkaan mielessä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei käsitä....
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei käsitä....

Vieras
Minulla on ollut noin vuoden salarakkaana mies, hän on eronnut. aloimme tapailla muutaman kuukauden päästä hänen erostaan. vaimonsa siis lähti ja mies on ollut erosta hyvin katkera ja mustasukkainen exästään. itse olen nyt eroamassa, en pelkästään salarakkaani vuoksi vaan olen harkinnut eroa jo vuosia (väkivaltainen juoppo mies eikä minkäänlaisia tunteita ollut vuosikausiin).
Olemme tapailleet säännöllisesti hänen luonaan, kerran- kaksi viikossa. tiedän että hän välittää minusta ja on minusta kuten myös exästään mustis. hiljattain hän makasi exänsä kanssa vaikka olimme tapailleet jo kuukausia, annoin anteeksi. muita naisia en tiedä hällä olevan, ainakaan livenä, joskus näin hänen sähköpostissaan (avasi postinsa nähteni) kaksi uutta lukematonta viestiä. se postiosoite oli luotu vain meille kahdelle. en ole ottanut asiaa puheeksi mutta se vaivaa minua.

Nyt on tilanne siis se että olen eroamassa ja hankin asunnon lähempää häntä, minulla on ollut jonkinlaisia tulevaisuudensuunnitelmia joihin tämä mieskin kuuluisi, yhteenmuuttamista en ole ajatellut, seurustelua mutta kummallakin oma asunto.
Kun kerroin hälle että asunto on nyt hankittuna ja ero edessä mies muuttui ihan oudoksi, on tulevan ex-mieheni 'puolella' (siksikö kun itse oli erossa se jätetty ja tuntee sympatiaa miestäni kohtaan?). nyt siis muuttui ihan oudoksi, tavallaan mollaa minua, niinkuin minulla ei olisi tarpeeksi jo muutenkin tässä kestämistä ja vaikeaa! ja nyt ei se ole ottanut yhteyttäkään, mitä se oikein meinaa?
Luulin että hän 'ilahtuisi' kun vihdoinkin saisisimme olla vapaasti yhdessä. onko hän mustis kun muutun vapaaksi(silloinhan voisin tapailla muitakin miehiä halutessani), vai olinko vain helppo 'pano' ollessani aviossa? (vaikka tiedän että hän välittää minusta).
Ja en kaipaa moraalisaarnoja kun olen ollut uskoton!
Ja - olemme jo aikuisia, viisikymppisiä joten parikymppisten kommentit ei taida 'kelvata'.
 
Mitäs luulet mitä mies tekee selkäsi takana. On s-postiosoitteita antanut jollekin ja suuttuu kun eroat? ehkä ei halua, että liimaudut häneen niin lujasti kiinni, kun olet pääsemässä eroon entisestä miehestä. Mistä helvattia voi tietää, mitä tuolla miehellä on taka-ajatuksia. Parempi kun kysyt mieheltä, mitä juonii tai vaikka on ex-kanssa taas intiimissä kanssakäymisissä. Ollaan niin aikuisia. Mutta ihan kuin lapsenmielisiä noin muuten..

Alkuperäinen kirjoittaja n45+++:

Ei hän ihan suuttunutkaan ole mutta jotenkin muuttui kun kerroin erostani, vaikka olen siitä asiasta puhunut vuoden. nyt kun sitten alkoi tapahtua (minulla) niin ajattelin että jos mies meni hämilleen, jos asia tulikin 'nopeeta'? jospa hän sisimmässään onkin ilahtunut mutta käyttäytyy toisin?
Sitä en voi tietää mitä tekee selän takana, mutta missään se ei käy ja olen tehnyt usein yllätysvierailuja sen luo ja soitellutkin ja aina se on yksin. ja joskus iltaisin kirjoittelemme mesessä. ainahan on mahdollista että sillä on sähköpostisuhde.
En viitsisi kysellä, riita siitä taas tulisi ja meillä oli iso riita kun paljastui mitä se puuhasi exänsä kanssa. ex tuskin enää miestä kaipaa, eräistä syistä joita en tässä ala selittämään.
Tuo s-postijuttu kyllä vaivaa mutta voihan olla että ne oli joitain mainosviestejä tai muuta roskapostia. siitä voisin kyllä kysäistä joskus sopivan hetken tullen....
 
Mjaa, itselleni tuli ekana mieleen, että ukkeli varmaan säikähti, että tilanteenne muuttuu ns. vakavampaan suuntaan. eli hän ei ilmeisesti juurikaan halua seukata kanssasi, mutta paneskelu kyllä tietysti kelpaa. Mutta nyt kun olet vapaa ja ilmeisesti haluat hänestä enemmän kuin pelkkää panoseuraa, niin ukkelipa ei enää innostukaan asiasta.

Mielestäni tuo, että makailee eksänsä kanssa ja ehkä on jotain spostisutinoita jonkun muun kanssa viittaisi siihen, että hän haluaa vain hilpeää seuraa eikä vakavaa suhdetta. Varmasti ukkeli välittää, mutta välittääkö tarpeeksi. Siinäpä se kysymys.

Ja miksipä et voisi kysyä häneltä siitä spostista. Jos kerran olet suunnitellut hänen varalleen jotain vakavampaa, niin luulisi, että kaikenlaisista asioista pitäisi pystyä puhumaan.
 
..et tee eropäätöstä tämän miehen takia. Jos ero tuntuu sinusta hyvältä ratkaisulta, vaikka jäisit sen jälkeen yksin pitemmäksikin aikaa, niin silloin se on oikea ratkaisu. Mutta jos se perustuu siihen olettamukseen, että teistä tulee tämän salarakkaan kanssa pari, niin kehottaisin miettimään uudelleen. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen ajattelee, joten sen varaan ei kannata laskea.

Vaikuttais minustakin, ettei hän ole ehkä valmis vakavaan suhteeseen kanssasi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Toivottavasti...:

En todellakaan tehnyt eropäätöstä tän miehen takia. olen miettinyt eroa jo vuosia. yksin meinaan asustella ja kulkea vapaana, nauttia elämästäni (vihdoinkin), vaikka tätä miestäkin haluisin tapailla mutta mitään yhteenmuuttamista ja vakavampaa en halua, ainakaan tässä vaiheessa. emmekä ole yhdessäkään sellaista suunnitelleet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aatoksia:
Mjaa, itselleni tuli ekana mieleen, että ukkeli varmaan säikähti, että tilanteenne muuttuu ns. vakavampaan suuntaan. eli hän ei ilmeisesti juurikaan halua seukata kanssasi, mutta paneskelu kyllä tietysti kelpaa. Mutta nyt kun olet vapaa ja ilmeisesti haluat hänestä enemmän kuin pelkkää panoseuraa, niin ukkelipa ei enää innostukaan asiasta.

Mielestäni tuo, että makailee eksänsä kanssa ja ehkä on jotain spostisutinoita jonkun muun kanssa viittaisi siihen, että hän haluaa vain hilpeää seuraa eikä vakavaa suhdetta. Varmasti ukkeli välittää, mutta välittääkö tarpeeksi. Siinäpä se kysymys.

Ja miksipä et voisi kysyä häneltä siitä spostista. Jos kerran olet suunnitellut hänen varalleen jotain vakavampaa, niin luulisi, että kaikenlaisista asioista pitäisi pystyä puhumaan.

Nuo samat asiat joista kirjoitit on kyllä käynyt mielessäni, useammankin kerran. että jospa olen ollut vaan panoseura?
No mielestäni tunnen hänet jo niin hyvin että tiedän hänen tunteensa mua kohtaan. eli en ihan pelkkä panoseura, mene tiedä.
Ehkä suhteemme alkuaikoina hällä oli sutinoita muidenkin kanssa, ja sen yhden kerran exänsä kanssa, mutta sen jälkeen hän 'heräsi', katui tekoaan kun oli menettää minut. silloin käytiin monta vakavaa keskustelua. mutta vielä on asioita siis joihin haluaisin vastauksen. kunpa vaan osaisi kysyä oikealla tavalla ettei heti ole riita pystyssä, silloin ei välttämäti saa minkäänlaisia vastauksia.
JOS suhteemme joskus alkaa muuttumaan vakavammaksi niin silloin nostetaan kissa pöydälle. aion kysyä kaikki asiat. s-postit, muut mahdolliset suhteet jne. mutta nyt juuri en suunnittele mitään vakavaa seurustelua. oma elämä ensin kuntoon, muutto jne. Päivä kerrallaan.
 
Yhteistyössä