A
aspa
Vieras
Itse oon aspana ja kohdannut kaikenlaisia toiveita, pyyntöjä ja vaatimuksia. Pieni osa niistä on täysin järjettömiä.
Johtuuko sitten luonteesta vai työkokemuksesta, mutta itse odotan palvelulta aika vaatimattomia ja mietin paljon etukäteen, että mitä on kohtuullista pyytää ja mikä on yleensä mahdollista. Uskon myös aspaa, kun se jotain sanoo, vaikka olisinkin odottanut jotain muuta tullessani tilanteeseen.
En silti ole mikään nöyristelevä hissukka ja osaan vaatia oikeuteni, mutta en kuvittele itselleni oikeuksia, joita asiakkaalle ei kuulu.
Kun usein ne valittajat tarttuvat asioihin kuten hinnat, jotka on liian kalliita. Eihän se aspan vika ole, jos asiakkaalla ei ole varaa liikkeessä asioida, miksei mene sinne, missä on halvempaa? Mitä tähän kuuluisi vastata, että olisi hyvä asiakaspalvelija?
Toinen on kaikenlaiset kylkiäiset/palvelut/teot, joiden asiakas kuvittelee kuuluvan hintaan ja pakettiin, mutta joita aspalla ei ole mitään mahdollisuutta juuri silloin/ikinä toteuttaa. Ei ole lupaa tai välineitä, tai mahdollisuutta esim. poistua työpisteeltä eikä ole ketään, kenelle asiasta soittaa. Joskus pyydetään sellaistakin, mikä ei mitenkään kuulu aspan toimenkuvaan, eikä uskota kun ohjataan oikeaan paikkaan antamaan palautetta/pyytämään apua. Miten tämä kuuluisi hyvän aspan hoitaa?