Mitä sinä olisit tehnyt/sanonut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja B
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

B

Vieras
Oltiin syntymäpäivillä perheessä, jossa päivänsankarin sisaruksella reilu 2v oli flunssa. Meillä noin puolivuotias vauva. Perheen äiti on joskus aiemmin käskenyt tätä noin kaksivuotiasta antamaan meidän vauvalle suukon, ja viime hetkellä ennätti sanomaan vielä että poskelle, ei suulle. Seuraavalla kerralla lapsi suukotti kuitenkin suulle eikä äiti sanonut mitään. Mutta nyt käski flunssaisen suukottaa lastamme, epäilemättä se olisi osunut suulle. Kaksivuotiaalla oli naama aivan räässä, ja äitinsä sanoi vain että pitäiskö sun nenä ensin niistää. Mä jotenkin tyrmistyin tuollaisesta räkäpusuttelusta niin etten osannut sanoa siinä tilanteessa mitään.
 
No kun mä olen semmoinen leijonamutsi, että en ois vauvaa vieny sinne alunperinkään, jos siellä joku oli kipeenä. =)

Tuossa tilanteessa (jos jostain kumman syystä oltais sinne päädytty) olisin älähtänyt ja kovaa. Ei poskelle, ei suulle, ei lainkaan, jos toinen on räkäinen.
 
Olisin kieltänyt suukottelemasta ja olisin myös maininnut äidille että jatkossa jos joku heidän perheessään on kipeä ja olemme tulossa, hän ilmoittaisi siitä...jätettäisiin tällöin tulematta.

Kyllä ihan hippasen otti pannuun kun kävimme kylässä korvakierrevauvamme kanssa (3kk ikäinen, 3 korvatulehdusta jo takana) kylässä ja kun saavuimme perille niin meille ilmoitettiin että heillä on lpaset flunssassa...johtuiko tuosta vai muusta, mutta uusi korvatulehdus paukahti päälle :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
No kun mä olen semmoinen leijonamutsi, että en ois vauvaa vieny sinne alunperinkään, jos siellä joku oli kipeenä. =)

Tuossa tilanteessa (jos jostain kumman syystä oltais sinne päädytty) olisin älähtänyt ja kovaa. Ei poskelle, ei suulle, ei lainkaan, jos toinen on räkäinen.

Tää äiti onkin sellainen ettei se edes kerro jos joku on kipeenä, muina naisina vaan järkkää synttärit ja kutsuu vieraita. Silloin kun meidän vauva syntyi tuolla perheellä oli enterorokko ja loukkaantuivat syvästi kun en päästänyt heitä meille katsomaan vauvaa. Miehen sisko kyseessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:

Meidän sukulaisilla on samaa tapaa, mutta ollaankin opittu kysymään, olettekos kaikki terveitä ennen kuin mennään tai annetaan tulla meille. :)
 
Näin täytyy kanssa alkaa toimimaan. Tuntuu että niin usein siellä on joku kipeänä.
 
Yhteistyössä