V
vieras
Vieras
Minä olen työssä, jota inhoan. Olen ollut siellä jo monta monta vuotta ja välillä menee paremmin ja välillä tosi huonosti (= univaikeuksia, alakuloisuutta, pillahdan itkuun kesken työpäivän, ahdistusta). En saa työstä yhtään mitään tyydytystä, se ei rasita henkisesti eikä fyysisesti, ei mitään haasteita ja kaikki työpaikallani ovat minua paremmassa asemassa ja se näkyy kaikkien käytöksessä.
Olen hakenut muita töitä, mutta en pääse edes haastatteluun. Nykyisessä työssäni en saa mitään työkokemusta, mistä olisi hyötyä uusia töitä hakiessa. Monimuoto-opiskeluun hain, mutta enpä päässyt sinnekään.
Tunnen, että en ole saanut elämässäni mitään aikaiseksi, eikä minusta ole yhtään mihinkään. Voin lähes tuntea tyhmeneväni, kun mitään älyllistä haastetta ei ole.
Mitä ihmettä minä voin tehdä?