Mitä tämä on, voimat loppuu :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
default_user_icon.png

lostforever79??

13.2.2016 20:58

Toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti. Sairastuin 2015 kesäkuussa keskivaikeen masennus/ahdistuneisuus häiriöön ilmeisesti jo alkaneiden ruumiillisten oireiden takia. Olin todella loppu henkisesti,luulin että kuolen. Mukana tulivat siis lukuisat ruumiilliset oireet ja jatkuva itsensä tarkkailu,ihan jatkuva (oravanpyörä), mutta suurin osa on hävinnyt tähän päivään mennessä.

Pään oikean puolen häiritsevä kihelmöinti/lievä särky on jäänyt. Oikeaa puolta päätä koskettamalla esim kädellä näitä oireita ei tunnu, ja esim nukkumalla oikealla kyljellä oikean puolen pää tyynyä vasten oireita ei myöskään tunnu ja nukun yöt ihan hyvin , samoin urheillessa ei tunnu , tai lakkia pitäessä päässä ei tunnu. PAIKALLAAN OLO ON PAHINTA SILLOIN NE TUNTUU, JA KUN PITÄISI KESKITTYÄ JOHONKIN. Töissä pystyn olla jne, juoksen paljon ja lenkkeilen.

Nämä äskeiset voi kuulostaa uskomattomalta ,mutten ole hullu ikävät tuntemukset pään oikealla puolen ovat todellisia tätä päivää. Lisäksi kävelyni on kuin laivan kannella kävelemistä välistä tai ainakin tuntuu siltä ,epävarmuutta kävelyssä, ja pää on kuin sumussa, epätodellinen olo ,sanoin kuvaamaton inhottava olo,ei pysty keskittymään , lähimuisti pätkii , voin esim ruveta tekemään toista asiaa yhtäkkiä ja toinen asia jää. :( Tämä on iha joka päiväistä.

Pääni magneetti kuvattiin kesäkuussa 2015, sieltä ei löytynyt mitään. Mikä nämä tuntemukset päähän aiheuttaa, onko minulla sittenkin päässä hiljaa etenevä sairaus, mietin edelleen että onko ja onko, kuolenko nuorena, ja elän ahdistuksessa edelleen vaikkakin syön SSRI-masennus lääkitystä. Auttakaan mua ken voi , kiitos . Olen 36v. mies.

Ilmianna
Jaa
 
Kuulostaa ihan siltä, että sinulla on niskat/hartiat jumissa.
 
Moikka

Kärsin aikoinani juuri samoista oireista. Kaikenlaisia tuntemuksia joka puolella kehoa, mulla vielä jostain syystä vasen puoli kehosta reagoi ahdistukseen enemmän... ja oireet on melkeen aina vasemmalla puolella. Kilpirauhasen vajaatoiminta mulla kyllä todettiin, kun pahin vaihe elämässä alkoi... Nyt oon päässyt elämään taas kiinni aika hyvin ja se tuntuu uskomattomalle. Myöskin alan vaihto töissä on nyt edessä... :) En olisi muutama vuosi sitten uskonut että elämässä alkaisi se aurinkokin paistamaan risukasan läpi... Mutta niin vaan tapahtui. Lääkkeet vei pahimman kärjen olosta , mutta itseni tarkkailusta ja pahasta sairastumisen pelosta ja ahdistuksesta pääsin lopullisesti eroon kun rukoilin että Jeesus saisi parantaa tämän kaaoksen, johtui mun olot mistä hyvänsä... Niin olen siis uskossa :)
Tuosta se paraneminen sitten ihmeellisesti lähti.

Mitään ihmeempää neuvoa en osaa antaa, mutta tiedän kuinka tuo hallitsee elämää ja vie loputtomaan suohon.
 
default_user_icon.png

lostforever79??

13.2.2016 20:58

Toivottavasti jaksatte lukea loppuun asti. Sairastuin 2015 kesäkuussa keskivaikeen masennus/ahdistuneisuus häiriöön ilmeisesti jo alkaneiden ruumiillisten oireiden takia. Olin todella loppu henkisesti,luulin että kuolen. Mukana tulivat siis lukuisat ruumiilliset oireet ja jatkuva itsensä tarkkailu,ihan jatkuva (oravanpyörä), mutta suurin osa on hävinnyt tähän päivään mennessä.

Pään oikean puolen häiritsevä kihelmöinti/lievä särky on jäänyt. Oikeaa puolta päätä koskettamalla esim kädellä näitä oireita ei tunnu, ja esim nukkumalla oikealla kyljellä oikean puolen pää tyynyä vasten oireita ei myöskään tunnu ja nukun yöt ihan hyvin , samoin urheillessa ei tunnu , tai lakkia pitäessä päässä ei tunnu. PAIKALLAAN OLO ON PAHINTA SILLOIN NE TUNTUU, JA KUN PITÄISI KESKITTYÄ JOHONKIN. Töissä pystyn olla jne, juoksen paljon ja lenkkeilen.

Nämä äskeiset voi kuulostaa uskomattomalta ,mutten ole hullu ikävät tuntemukset pään oikealla puolen ovat todellisia tätä päivää. Lisäksi kävelyni on kuin laivan kannella kävelemistä välistä tai ainakin tuntuu siltä ,epävarmuutta kävelyssä, ja pää on kuin sumussa, epätodellinen olo ,sanoin kuvaamaton inhottava olo,ei pysty keskittymään , lähimuisti pätkii , voin esim ruveta tekemään toista asiaa yhtäkkiä ja toinen asia jää. :( Tämä on iha joka päiväistä.

Pääni magneetti kuvattiin kesäkuussa 2015, sieltä ei löytynyt mitään. Mikä nämä tuntemukset päähän aiheuttaa, onko minulla sittenkin päässä hiljaa etenevä sairaus, mietin edelleen että onko ja onko, kuolenko nuorena, ja elän ahdistuksessa edelleen vaikkakin syön SSRI-masennus lääkitystä. Auttakaan mua ken voi , kiitos . Olen 36v. mies.

Ilmianna
Jaa

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2016/02/columbinen-koulusurmaajan-aiti-palasi.html?m=1
 
Mitä jos kokeilisit eri lääkitystä tai jopa olla ilman? Ja koita päästä kokonaisvaltaiseen terveystarkastukseen jotta "oikeat sairaudet" voidaan sulkea pois. Jos mitään ruumiillista vikaa ei löydy niin oireet ovat joko psykosomaattisia tai johtuvat lääkkeistä.
Itselleni tuli aikoinaan masennuslääkkeistä outoja tuntemuksia päähän, sellaisia sähköiskumaisia. Ne lisääntyivät alkuun kun jätin lääkkeet mutta loppuivat muutamien kuukausien päästä. Nykyisin tulee muutama "sähköisku" joskus kun olen superväsynyt.
 
Kiitos asiallisista vastauksista Alfa Lyrae. Multa on otetaan laajat verikokeet 3kk välein, haavaisenpaksuoli tulehduksen takia jota myös sairastan. Viikko sitten oli verikokeet ja ne oli normaalit, samoin oli työpaikalla kuntotesti jonka arvosanaksi sain että kuntoni on hyvä. Mä en voi enää ymmärtää mitä enää tutkia ja mistä, pääkin kuvattu tosiaan mitään löytämättä. Työpaikka lääkärille sanoin tästä mutta hän meinasi että se on pinnallista hermotuksesta johtuvaa ja menis ajan kans pois, tiedä sitten.. Joka aamu kun herään toivon että tää olisi poissa mutta kun ei :( Neurologin perus testitkin olivat normaalit. Hammaslääkäri on tutkinut purennan, se ok.
 
Siis täh? Oletko sä muka ap? Mikäs puoskari noin vaikeita psyyken ongelmia onkaan ratkonut tai pitäisikö kirjoittaa "ratkonut", kun niitä ei ole ratkottu ollenkaan. Tottakai olisi jo ajat sitten tullut alkaa käydä psykiatrilla, joka arvioi hoidontarpeesi laadun.

Olen minä ap. Muistin että kävin silloin kerran psykiatrialla kesäkuus 2015, hän sanoi että minulla on tencion neck, kun sanoin näistä pääoireista.
 
Yhteistyössä