Mitä tästä tulee?

[onnetononnellinen]

Eli 27v tapasin elämäni miehen. Ollaan oltu yhdessä nyt 6v naimisissakin pari vuotta. Mutta kun se tunne tullut nyt välillä esiin tosi voimakkaana. Jaksaako tätä vääntöä. Meillä on siis kaksi lasta ja koira. Mies on ihan ok muuten, mutta kun haluamme eri asioita. Itse haluaisin monta lasta ja paljon eläimiä mihin lapsuudenajan kodissa olen tottunut. Sellaista maanläheistä elämää missä ollaan eletään touhutaan pihalla lapset ja eläimet juoksee jne. Sitten leivotaan paljon. Mies taas mahdollisimman helppoa elämää, viimeisintä huutoa olevaa viihde-elektroniikkaa, tykkää shoppailla ja syödä valmisruokia. Tänään jotenkin napsahti kun mies oli polttanut takassa lasten puiset palikkalelut. Erilaisia joita olin äidiltäni saanut että niistä voi väsätä kaikennäköstä. Jotenkin se ärsytys äityi ihan kamalaksi Lapsilla on kaikenmaailman krääsää mitä taas itse en pidä välttämättömänä, niin sitten tuollaiset vaatimattomat mutta todella mieluiset piti mennä hävittään.

Pakko vaan oli purkaa tämä toisaalta hölmökin asia. Sitä vaan joskus alkaa miettiin että voiko sellaista edes löytää joka samoja asioita haluaisi. Pitääkö vaan tyytyä kohtaloon ja ajatella että tämä on sitä mitä haluan.

 

[anteeks...]

VITTU MIKÄ IDIOOTTI UKKO! Kaikkein kehittävimmät ja mielekkäimmät lelut. Miten paljon mahdollisuuksia mielikuvitukselle, toisinkuin kaikenmaailman figuurit ja muovitalot ja "paina-nappia-ovi aukeaa-väännä-kahvasta------"

 

["tiituska"]

vähän samoin meilläkin aina välillä... minä ajattelen juuri niinkuin sinäkin ja mies taas samal taval kuin sunkin mies.. olen joutunut antamaan aika paljonkin miehelle periksi..mm. asuinpaikka... joudutaan asumaan lähiöhelvetissä,lähellä kaikkea,mitä hän haluaa... ok..meillä on ihan kiva piha ja pieni koirakin,kolme lasta...mutta musta vain tuntuu kokoajan enemmän siltä kuin oisin itse väärässä paikassa lasten kanssa...mä olisin halunnut kasvattaa lapseni jossain maalla,missä meillä eläimiä ja rauhaisaa maalaiselämää... tässä naapurit aivan vieressä,ei mitään omaa rauhaa...sati sitten että antaisimme lasten ja koiran juosta ihan vapaasti...ei tulis kuuloonkaan! mutta kai mun on vain elettävä näin..mutta jotenkin musta tuntuu että lapsetkin rakastaisivat asua maalla..rakennella majoja..käydä metsäretkillä...täällä kun pitää mennä autolla jos metsään haluaa mennä.. mies ei ymmärrä sitä että kun me asuttaisiin maalla,mulla oisi kaikki mitä olen halunnutkin ja lapsilla myös... joku päivä mä vielä toteutan sen ja muutan maalle...mies tulee sitten perässä tai ei.. mä haluan lapselleni saman minkä itse olen saanut kokea.. kummallisinta tässä on se että mun mieskin asunut oman lapsuutensa maalla...luulisi siis hänenkin sen tajuavan..

 

["hankey"]

seitsämäs vuosi on aika vaikea yhdessäololle, en tiedä miksi.

Haaveilemasi elämäntapa on aika kallis, ettei vaan miehen asenne olisi myös elämän realitettien sanelema???

 

[4grce]

No, varmasti on miehiä yhteen moneen menoon kuin naisiakin. On niitä, jotka haluavat asua maalla, ja jotka haluavat asua kaupungissa. Minua ihmetyttää se, että miksi se on niin vaikeaa keskustella tällaisista asioista ENNEN kuin menee naimisiin ja hankkii lapsia. Kyllä se musta nyt on vähän niin, että niiltä lapsilta ei ole oikeutta riistää vanhempia sen takia, että te ette voineet tästä keskustella etukäteen. Nyt siis vaan kompromissiä kehiin, ja hymyä huuleen ja kohti uusia hääpäiviä!

 

["mä"]

Koettakaa sopeutua, kun olette toisenne valinneet, vai pakottiko joku teidät yhteen ja väkisin teetti teillä lapsia???

 

[onnetononnellinen]

Juu kyllä tässä tarvii sopeutua kai sitten. Ennenkin ollut vaikeeta, mutta tuo palikoiden hävitys tuntui laukaisevan jotain mistä nyt ei pääse yli Mutta aika näyttää.

 

[.....]

HOmmaat kesämökin/mummonmökin maalta ja menette sinne lasten kanssa kesäisin ja viikonloppuisin! Tai mies voi jäädä kotiin.