Mitä te tekisitte tällaiselle ystävälle?

[päivänkakkara]

Mulla on voimat loppu, tuntuu että en enää osaa auttaa

Periaatteessa sillä on perusasiat hyvin ja monia asioita joista se voisi olla kiitollinen. Kriisejäkin on ollut, eikä hän osaa nähdä ollenkaan niitä hyviä asioita vaan pyörii pelkästään niissä huonoissa. Koko ajan kaikki on ihan paskaa, paitsi joskus saattaa sanoa että just kun meni hyvin niin taas tapahtui jotain. Ei vaan itse muista, että ihan samaa valitusta ja synkistelyä oli pitänyt koko ajan aikaisemminkin, eikä silloinkaan hänen mielestään ollut mennyt hyvin.

Mä olen vaan jo ihan neuvoton, ja hän on mullekin kohtuuttoman vihainen kun en hänen mielestään auta tarpeeksi tai kuuntele. Mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä enemmän?

Mä olen alkanut pitää tätä ystävääni ihan hirveän itsekeskeisenä, kaikki pyörii koko ajan vain hänen ympärillään ja maailma kostaa juuri hänelle. Jos joku hänen tuttunsa kuolee, se on nimenomaan sitä että elämä potkii tätä ystävääni päähän, hän ei esimerkiksi ymmärrä sitä että hän on itse elossa tai että tutun perheellä on suurempi kriisi tai että se on se tuttu jolle se isoin tragedia on tapahtunut.

Musta tuntuu, että kohta alan vihata ystävääni, en jaksa vaan enää sitä jatkuvaa negatiivisuutta ja vihamielisyyttä mitä hän kantaa koko ajan mukanaan

Haluaisin auttaa, mutta mikään ei tunnu auttavan

 

[noh]

Joskus on ajateltava terveesti itseään ja otettava etäisyyttä. Ei ole muita keinoja suojata itseään energiasyöpöiltä, jotka ottavat kaiken minkä sinusta saavat eivätkä anna tilalle mitään rakentavaa, ainoastaan ahditusta ja huolta.

 

[ap]

Mua vaan suututtaa sekin, että tää ystävä koko ajan valittaa sitä että kuinka kaikki on hänet hylänneet ja kuinka ystävät aina vaan jättää... ja kun itsestä tuntuu siltä, että haluan vielä yrittää auttaa ja ymmärtää

 

[halipupu]

Ota vähän etäisyyttä tänän "ystävään" ja jos ihmettelee asiaa, niin sanoisin suoraan että mietippä vähän, en jaksa enää kun olet niin rasittava. Ei kaikkea paskaa tartte otaa omille harteilleen, ystävyyden pitäisi olla tasapuolista antamista eikä vain toiseen suuntan riistämistä.

 

[vieras]

On kyllä tosi raskasta jos pitää olla koko ajan terapeuttina. Voisikohan tämä ystäväsi mennä jonkun ulkopuolisen kanssa juttelemaan ongelmistaan? Ja sitten sinä voisit olla ihan ystävä ja yrittäisitte tehdä jotain mukavaa yhdessä. Ei tuommoista jaksa.

 

[MorbidMama]

Sanoisin suorat sanat...hienoa, että haluat auttaa ja kuunnella, mutta jos ystäväsi ajatusvinoutumille ei kukaan aseta minkäänlaisia rajoja ei se ajattelu tule muuttumaan. Kuulostaa siltä, että hän jotenkin haluaakin velloa siinä negatiivisuudessaan..masentunut?

 

[ap]

On ihan varmasti masentunut, mutta ei suostu menemään hakemaan apua koska "ei ole hullu"

 

[mariel]

mulla on aivan samanlainen ystävä ollut. Ei ymmärrä eikä näe, että itse on syypää "ongelmiinsa", eli toisin sanoen mitään varsinaista elämää suurempaa ongelmaa ei olisikaan, ellei hän jatkuvasti takertuisi elämän negatiivisiin puoliin.
Itse toimin todella typerästi, epäkypsästi ja vastuuttomasti, mutta loppujen lopuksi läheisempi ystävyys loppui siihen, kun sanoin, että ÄLÄ NYT SUUTU, MUTTA..... "onko se nyt ihmekään että ympäriltäsi ihmiset katoavat, kun et muuta osaa kuin kuormittaa muita ja vielä syyllistää kaupan päälle". Lisäksi toin ilmi, etten itsekään enää jaksa mitään (minulla kun on omakin elämä.. opiskelu, työt, muutkin ihmissuhteet kuin tämä yksi ainoa), jos hänen kriisinsä ja ongelmansa valtaavat joka ikisen valveillaolohetkeni. Kerroin hänelle myös, että muillakin ihmisillä on ongelmia, mutta he eivät niitä jatkuvasti märehdi ja sen vuoksi myös selviävät niistä. Loppukiteytyksenä tokaisin, että ainoa todellinen ongelma olet sinä ja asennevammaisuutesi.

Pahalta tuntui hetken aikaa, mutta huomasin, miten paljon onnellisempaa ja kevyempää (STRESSITTÖMÄMPÄÄ) elämäni on ilman tätä "ystävää". Olen nykyään vapautuneempi, enkä kärsi enää univaikeuksista kuten aikaisemmin. Olen edelleen tähän henkilöön yhteydessä, mutta vain satunnaisesti, jolloin vaihdamme kuulumiset vain pintapuolisesti. Heti, jos erehdyn olemaan yhteyksissä kahtena peräkkäisenä päivänä, minut tempaistaan tuossa tuokiossa mukaan "ystävän" kauniit&rohkeat-ihmissuhdemylläkkään ja vinoon ajatusmaailmaan.

Kummallista, miten tuollainen ystävyyssuhde voikin uuvuttaa. Toivotan sinulle, päivänkakkara, voimia ja jaksamista! Toivottavasti saat pian päätetyksi, ettei yksipuolinen terapiasuhde riitä ystävyyden pohjaksi.

 

[ööö]

mulla oli kans ystävä, jonka koko elämä oli maailman suurinta kriisiä. kriisit eivät johtuneet hänestä, vaan siitä että elämä potki häntä päähän. vihdoin kun hän savusti minut ulos elämästään, olen tajunnut etten tarvi hänen ystävyyttään. nyt vasta näen, kuinka se on kuormittanut. esim. vauvani kuoli, niin hänellä oli tietenkin takanaan suurempi kriisi kun hänen ystävänsä oli kuollut noin 10 vuotta sitten... jotenkin aina uskoinkin hänen elämänsä kauheuteen, vaikka nyt en näe siinä mitään kamalaa. hänen ns. perusasiat ovat kunnossa. mutta kaikki kriisit ovat hänelle liian suuria. vauvani kuolemassa hänen suuri kriisinsä oli se että hänen lapset jo odottivat sitä vauvaa ja tulevat surullisiksi...

yritä päästä ystävästäsi ainakin hetkeksi kauemmas. voi olla että hän suuttuu, mutta sinun täytyy ajatella itseäsikin! voimaa tilanteeseesi.