Meillä siis esikoinen 4.5v ja jo pienenä nukkunut yönsä melkein läpeensä niin että ei ole herännyt ja nyt jonkun aikaa on aina tullut meidän viereen jossain vaiheessa yötä mutta nukahtanut samantien...no joo nyt on sitten alkanut tekemään sitä että herää joka ihmeen yö joskus 01-03 välillä ja iloitsee että huomenta..siinä koitetaan vain sanoa että ei ole aamu vielä ja nyt nukkumaan,yleensä otetaan silloin jo viereen.Mutta ei tulekkaan uni ollenkaan ja sitten meillä valvotaan joka yö siitä yhdestä tai kolmesta aamu viiteen tai kuuteen :headwall: Vähän jo ottaa päähän että miksi toinen ei voi nukkua.Ajoittain neidillä on ilmesesti kasvukipua mutta sitä myös silloin valittaa..nyt ei ole pissahätä,ei jano ei satu mihinkään mutta silti valvotaan.Sitten päivät on mitä on kun on kiukkuinen,minusta saa ihan liian vähän unta tuolla tavalla.Meillä ei neiti edes nuku päikkäreitä vaikka kuinka on väsynyt ja makoilee tuolla sängyssä niin ei nukuta.
Ulkoillaan päivisin tosi paljon,menee nukkumaan 20.30 joka ilta,syö kunnon iltapalan..en tiedä enään että mitä tekisi..itse joudun aika paljon valvomaan että mies saa nukkua kun menee kuitenkin töihin mutta ei sitä jaksa päivästä ja viikosta toiseen tuollaista,ja sitten pitää olla iloinen ja pirteä äiti noille muksuille kun ei ole saanut nukuttua pitkään aikaan =) Nyt todellakin ymmärrän niitä joilla vauvat valvottaa joka yö ja monta kuukautta