M
"miauu"
Vieras
Täytän pian 19 vuotta ja olen seurustellut parikymppisen poikaystäväni kanssa puolentoista vuoden ajan. Lapsia me ei kumpikaan tosissamme haluta, ollaan keskusteltu asiasta ja siitä, miten lapsi ei todellakaan sopisi meidän elämäntilanteeseen ja hän on jopa (kauan sitten) sanonut, että pitäisi vahinkoraskautta käytännössä täytenä maailmanloppuna.
Nyt kävi kuitenkin niin, että pillerit petti ja sain muutamia päiviä sitten tietää olevani raskaana. Ajatus abortista tuntuu täysin mahdottomalta, enkä todellakaan voi edes kuvitella kantavani lasta sisälläni ja sitten antavani sitä adoptoitavaksi tms. Nää pari päivää on tuntuneet ihan järjettömän pitkältä ajalta ja olen itkenyt ja ajatellut tätä asiaa ihan liikaa, jos tällaista nyt liikaa vaan on edes mahdollista ajatella.
En uskalla kertoa poikaystävälleni, koska en tiedä miten hän reagoisi. Tiedän, ettei hän halua lapsia, mutta toisaalta hän on myös joskus puhunut siitä, miten abortti on hänen mielestään väärin. En tahdo keskustella asiasta, koska pelkään, että mikäli jostain syystä päätyisimmekin aborttivaihtoehtoon, hän tuntisi olonsa syylliseksi "lapsen tappamisesta". Vaikka en haluaisi tehdä aborttia, tavallaan tekisi mieli vain tehdä se ja yrittää unohtaa koko asia niin kuin tätä ei koskaan olisi tapahtunutkaan. Tunnen oloni jo valmiiksi syylliseksi siitä, että edes tulin raskaaksi. Järjellä ajatellen tajuan kyllä, ettei tämä minun syyni ole, mutta tunne vaivaa silti. Tai entä jos menettäisin poikaystäväni kokonaan?
Kyselin nyt perjantaina hänen luonaan aamupalaa syödessämme, että suuttuisiko hän jos saisi tietää minun tehneen abortin niin, että hän ei olisi edes tiennyt minun olevan raskaana (eräässä seuraamassamme telkkarisarjassa kävi etäisesti samantyylinen juttu), ja hän vastasi, että suuttuisi tietenkin. Kysyin syytä tähän, kun hän ei kuitenkaan lapsia tahdo, ja hän vastasi, että haluaisi kuitenkin keskustella asiasta.
Tuntuu vaan niin sekavalta ja pahalta. Joskus taannoin mietin, että mikäli raskaaksi tulisin ja tahtoisin tehdä abortin, ainoa tapa jolla sen ansaitsisin tehdä olisi itseni tappalla. Sekin kävi mielessä, ja nyt on syyllinen olo siitäkin, sillä tiedän miten pahan olon aiheuttaisin perheelleni, läheisilleni ja poikaystävälleni.
Miten voisin kertoa tai aloittaa keskustelun? Kaikki hetket tuntuu vääriltä ja tän keskustelun seuraukset pelottaa.
Nyt kävi kuitenkin niin, että pillerit petti ja sain muutamia päiviä sitten tietää olevani raskaana. Ajatus abortista tuntuu täysin mahdottomalta, enkä todellakaan voi edes kuvitella kantavani lasta sisälläni ja sitten antavani sitä adoptoitavaksi tms. Nää pari päivää on tuntuneet ihan järjettömän pitkältä ajalta ja olen itkenyt ja ajatellut tätä asiaa ihan liikaa, jos tällaista nyt liikaa vaan on edes mahdollista ajatella.
En uskalla kertoa poikaystävälleni, koska en tiedä miten hän reagoisi. Tiedän, ettei hän halua lapsia, mutta toisaalta hän on myös joskus puhunut siitä, miten abortti on hänen mielestään väärin. En tahdo keskustella asiasta, koska pelkään, että mikäli jostain syystä päätyisimmekin aborttivaihtoehtoon, hän tuntisi olonsa syylliseksi "lapsen tappamisesta". Vaikka en haluaisi tehdä aborttia, tavallaan tekisi mieli vain tehdä se ja yrittää unohtaa koko asia niin kuin tätä ei koskaan olisi tapahtunutkaan. Tunnen oloni jo valmiiksi syylliseksi siitä, että edes tulin raskaaksi. Järjellä ajatellen tajuan kyllä, ettei tämä minun syyni ole, mutta tunne vaivaa silti. Tai entä jos menettäisin poikaystäväni kokonaan?
Kyselin nyt perjantaina hänen luonaan aamupalaa syödessämme, että suuttuisiko hän jos saisi tietää minun tehneen abortin niin, että hän ei olisi edes tiennyt minun olevan raskaana (eräässä seuraamassamme telkkarisarjassa kävi etäisesti samantyylinen juttu), ja hän vastasi, että suuttuisi tietenkin. Kysyin syytä tähän, kun hän ei kuitenkaan lapsia tahdo, ja hän vastasi, että haluaisi kuitenkin keskustella asiasta.
Tuntuu vaan niin sekavalta ja pahalta. Joskus taannoin mietin, että mikäli raskaaksi tulisin ja tahtoisin tehdä abortin, ainoa tapa jolla sen ansaitsisin tehdä olisi itseni tappalla. Sekin kävi mielessä, ja nyt on syyllinen olo siitäkin, sillä tiedän miten pahan olon aiheuttaisin perheelleni, läheisilleni ja poikaystävälleni.
Miten voisin kertoa tai aloittaa keskustelun? Kaikki hetket tuntuu vääriltä ja tän keskustelun seuraukset pelottaa.
