Mitä teette yhdessä?

[marika]

Me ollaan mieheni kanssa oltu pari vuotta yhdessä ja meillä on puolivuotinen yhteinen vauva. mies on päivät töissä ja minä lapsen kanssa kotona,koska olen äitiyslomalla. iltaisin kun mies tulee kotiin,hän katsoo televisiota ja minä olen netissä tai toisin päin. tai sitten hän lähtee ajelemaan ja minä jään kotiin,koska lapsi on yleensä siihen aikaan jo menossa nukkumaan. minua vaivaa tämä kokoaikainen yksin oleminen! olen muuttanut toiselta puolelta suomea, joten minulla ei ole täällä edes ketään ystäviä missä voisin vierailla tai mitään. otin tänään asian puheeksi katsoessani televisiota.mies laittoi netin kiinni ja tuli viereen makaamaan ja kysyi että ollanko me nyt sitten yhdessä? kului alle viisi minuuttia ja se nukahti. kokemuksesta tiedän,että nyt se nukkuu johonkin 21-22 asti,herää pirteänä kuin peipponen. minä olen siinä vaiheessa menossa nukkumaan,koska lapsi herää aamuisin klo6. silloin mies yleensä lähtee ajelemaan tai jää katsomaan televisiota. en muista edes milloin olisimme viimeksi menneet yhdessä nukkumaan.

Valitanko turhasta, onko normaali parisuhde tällaista kun asutaan saman katon alla? miehni on ensimmäinen kenen kanssa asun yhdessä ja tuntuu että vietin enemmän aikaa jopa aikaisempien seurustelukumppaneideni kanssa,vaikkemme edes asuneet samassa osoitteessa!
mitä te muut teette yhdessä vai teettekö te edes mitään?
minusta tuntuu kuin miehelleni olisi ihan sama oltaisiinko me ikinä yhdessä, kunhan hänelle on vain varmaa että hänellä on se joku joka odottaa kotona, ihan sama miten sitä kohtelee. onko se näin? mies kuitenkin päivittäin kertoo rakastavansa minua ja toista lastakin ollaan harkittu...

 

[juuh]

Samanlaista meilläkin. Pitäisi vaan keksiä omaa ajankulua ja harrastuksia...

 

[kristiina83]

Meillä on kanssa samanlaista. Meidän lapsi vaan on 2-vuotias, ja toinen haaveissa. Joskus katsotaan yhdessä telkkaria. Jopa silloin jos lapsen saa hoitoon. Koen asian ongelmaksi, tuntuu ettei me osata tehdä mitään yhdessä! Jos yritetään keskustella menee se riidaksi. Luulen, et yks syy on, ettei keretty tutustua ennen vauvan tuloa, arki alkoi vasta kun meitä oli jo kolme. Miten teillä? Mitä teitte yhdessä ennen lasta?

 

[ap]

No,mä sain 4kuukauden seurustelun jälkeen tietää olevani raskaana ja muutin mieheni paikkakunnalle vasta äitiysloman alkaessa. sitä ennen oltiin yhdessä oltu vaan viikonloput ja lomat,välillä ajettiin muutenkin illalla toisen luo yöks,vaikka välimatkaa oli yli100km.
ilmeisesti tää sitten on sitä arkea,parempi tottua siihen. meillä kyllä on tapana viedä lapsi kerran kuussa anopille hoitoon ja lähteä yhessä ryyppäämään,mutta sillonki jään usein yksin pöytään istumaan ku mies viilettää omien kavereidensa seurassa ympäri baaria,eikä muista mun olemassaoloa ollenkaan.
Yhteinen aika mikä meillä ennen lasta oli,oli siis pääasiassa lomalla. tällöin matkustelimme paljon tai ajelimme muuten. saatoimme myös hakea naposteltavaa ja katsoa telkkaria toisiimme kietoutuen.
onneksi sentään nukkuessa mies tulee aina ihan lähelle ja halii,mä kun olen hirveen hellyyden kipee persoona.. niin ja iät tais jäädä sanomatta,ollaan nuoria, mies 25,mä 23.

 

[Täti]

No jopas minua nyt onnisti! Olen jo vanha täti ja pääsin vielä ensimmäisenä oman ikäluokkani (50v.) edustajana neuvomaan nuoria ja tietämättömiä tyttöjä. Voitte uskoam että olen täpinöissäni!

Tämä neuvo tulee nyt myöhään teille, jotka olette jo niitä lapsia maailmaan pukanneet, mutta annan tämän neuvon silti: Älkää tehkö lapsia heti suhteen alussa!!! Olettehan jo huomanneet itsekin, että lapsi muuttaa koko suhteen. Suhteen on oltava kunnolla vakiintunut ennen kuin lapsia kannattaa tehdä. Useimmat miehet eivät ole kypsiä isiksi alle kolmikymppisinä. Ei kypsä mies lähde "ajelemaan" perheensä luota illalla.

Me päätimme aikanaan, ettemme tee lapsia suhdettamme pilaamaan. Päätös johtui suurelta osin minun omasta halustani saada nauttia elämästä ilman siteitä. Mieheni ajattelee samoin asioista. Hankimme molemmat hyvän koulutuksen ja ansaitsemme oikein hyvin. Elämä on mennyt mukavasti ja seesteisesti ilman lapsien tuomia ongelmia.

Joku voisi sanoa meitä itsekkäiksi, mutta mielestäni on suurempaa itsekkyyttä tehdä lapsia vain siksi, kun "ne nyt ovain ovat niin suloisia" tai "lapset sitovat kumppanin tiukemmin itseeni" tai " perhe ei ole perhe ilman lapsia".

Uskallan väittää, että monet naiset tekevät lapsia siksi, että saavat miehen "nalkkiin" ja pääsevät leikkimään kotia. Tähän kun vielä lisätään suuret asuntolainat ja muut kulutusluotot päälle, yhtälö on aika vaikea hallita. Paineita riittää nuorelle perheelle ja suhteen hoitaminen on varmasti vaikeaa.

Mennäkseni alkuperäiseen aiheeseen takaisin,jossa kysymys oli: mitä teette yhdessä? Me keskustelemme paljon maailman menosta, rakastelemme pitkän kaavan mukaan, matkustelemme paljon, sisustamme kotiamme, hoidamme puutarhaamme, rapsutamme koiraamme, nautimme hiljaisuudesta ja rauhasta ihanassa kodissamme, kalastamme, käymme taidenäyttelyissä. Joskus jos tunne turhautuvani, lähden shoppailemaan ja kulutan surutta rahaa itseeni tai kotiimme.

Näistä asioista olemme nauttineet yli 30 vuotta ja stressi eikä burnout ole vaivannut meitä kumpaakaan. Olemme nähneet maailmaa paljon ja edelleenkin olemme uteliaita etsimään uusia paikkoja, joissa emme ole vielä käyneet. Arvostamme toisiamme paljon. Onnittelen itseäni siitä, että olen löytänyt ihannekumppanin itselleni. Sellaisen löytäminen ei ole helppoa!

Älkää nuoret ihmiset tehkö elämästänne liian vaikeaa hankkimalla kaikkea mahdollista yhtä aikaa. Ei ensimmäisen asunnon tarvitse olla heti parisataaneliöinen luksustalo. Ette tarvitse heti kahta uutta autoa. Etelänmatkoja ei tarvitse tehdä montaa vuodessa.Lapsiakin voi tehdä myöhemmin eikä silloinkaan perä perää. Edetkää hitaasti ja omien varojenne mukaan elämässänne.

Tässä näitä neuvoja teille. Ottakaa ne nöyrästi vastaan.

 

[kikka]

Samaa mieltä tädin kanssa, ja mitä ihmettä tarkoittaa että mies lähtee "ajelemaan"? Siis pillurallia muiden poikien kanssa vai? Kuulostaa vaan aika teiniltä. Anyway, lapsi on tullut ihan liian aikaisin, ilmeisesti suunnittelematta jos jo 4kk seurustelun jälkeen oot ollut raskaana. Poikaystäväsi tuskin on ollut kovin innoissaan asiasta....
Mitäs meillä sitten yhdessä tehdään? Nyt tietysti katsotaan paljon futista, ihmetellään meidän koirien touhuja, syödään ja juodaan hyvin. Pari kaupunkilomaviikonloppua tulossa. Ikää mulla +40, mies aikalailla nuorempi. Ei lapsia, 2 koiraa, yhteiseloa takana 7,5v.

 

[Kissi]

Alkoi tuntua pahalta ap:n ja muiden samassa tilanteessa olevien puolesta =( Minullakin pisti silmään tuo, että pienen vauvan isä lähtee iltaisin "ajelemaan". Mahtaa olla tärkeää touhua, jos sen takia pitää jättää kipeästi seuraa kaipaava oman lapsen äiti yksin.

Meidän kahden hengen taloudessa tehdään kaikki yhdessä. Seurustelua on takana kaksi ja puoli vuotta ja edelleen pidämme kilpaa toisiamme hyvänä. Muutamia arkielämän esimerkkejä yhteisistä puuhista: teemme yhdessä ruokaa, siivoamme, käymme lenkillä, matkustelemme, sisustamme, suunnittelemme häitä, teemme ruokaostokset, autamme kummankin sukulaisia remonteissa ja puutarhahommissa. Mies käy sillon tällöin kavereidensa kanssa baareissa, koska minua ei sellainen kiinnosta. Saattaisin toki joskus lähteä seuraksi jos mies kovasti haluaisi mennä, mutta ei saisikaan kavereitaan mukaan. Itse käyn vaateostoksilla enimmäkseen yksin, koska mies varmasti pitkästyisi siellä =) Yhdessäkin ollaan käyty jos jompikumpi tarvitsee makutuomaria. Ei sitä oikeastaan kummoisia asioita tule iltaisin tehtyä, kun kumpikin on täyden päivän töissä. Mutta se mitä tehdään, tehdään yhdessä.

 

[Nips]

Juu aika oudolta kuulostaa, että äiti jää yksin pienen kanssa illaksi kun ukko lähtee teille tietämättömille "ajelemaan". Meillä mies lähtee myös ajelemaan moottoripyörällä iltaisin, mutta meillä EI OLE LAPSIA.

Pistäppä nyt se miekkonen siellä selkä seinää vasten ja KERRO MILTÄ SINUSTA TUNTUU. Kerro, että haluat YHTEISTÄ aikaa. Nukkuminen ei ole yhteistä aikaa. esimerkiksi
- syökää aina yhdessä perheenä kun mies tulee töistä
- kun lapsi menee nukkumaan vetäytykää sohvalle ja katselkaa vaikka leffoja tms.
- Pitäkää toisianne hyvänä
- saunokaa ja puhelkaa päivän asioista
- käykää viikonloppuisin syömässä ravintolassa, piknikillä, sukuloimassa tai pyytäkää ystäviä syömään

tuossa noita muutamia. Tosin ihan tiedoksi vaan, että parisuhteen arki on välillä todella puuduttavaa ja tavallista. Ei se ole ainaista tekemistä ja yhdessäoloa. Välillä väsyttää eikä kiinnosta. se on normaalia, mutta kyllä isällekin kuuluu vastuu lapsen hoidosta.

Päättäkää esim. joku tietty päivä milloin mies käy ajelemassa ja milloin sinä käyt vaikka ostoksilla. Muun ajan olette yhdessä perheenä. Se vaatii aikaa ja totuttelua jos olette ihan tuore pari. Oppikaa tuntemaan toisenne.

Ja jos sinulla on tunne ettet tunne ketään, mene vaikka perheneuvolaan käymään ja kysy sieltä onko pienten lasten äideillä jotain kahvittelu-ryhmää tms. johon voisit osallistua. Käy kävelyllä keskustassa tai leikkipuistoissa ja tutustu ihmisiin. Touhutkaa äiti-juttuja

Tässä näitä muutamia. Mutta tärkeintä on PUHUMINEN. Sitä ei saa parisuhteessa kadottaa. Pitää puhua ja osata kuunnella.

tsemppiä, töitä se vaatii eikä helppoa tule olemaan, mutta on se sen arvoista!

 

[kysyjä]

Mihin se mies aina ajelee?

 

[N31]

"Tädin" kirjoituksessa oli totta se puoli, että ei kannata elämässään hamstrata liian montaa isoa "projektia" samaan aikaan ja liian nopeasti. Ehtii hitaampaakin tahtia. Mutta oli kyllä tosi monta ärsyttävää yleistystäkin ja ehkä sukupolvieronkin aiheuttamia mielestäni jo vanhentuneita käsityksiä.

Mielestäni lapsi voi heikentää tai vahvistaa parisuhdetta riippumatta siitä, miten pitkään pari on ollut yhdessä. Me saimme esikoisemme kolmekymppisinä oltuamme pari vuotta yhdessä. Parisuhteemme voi silti ja lapsen myötäkin mainiosti. Lapsen tulo oli luonnollinen asia eikä meistä tuntunut, että se olisi Mullistanut Kaiken.

Oltiin saatu hankittua hyvät (ja hyväpalkkaiset) ammatit, menty ja matkusteltu ympäri maailman. Molemmat olivat jo henkisesti kypsiä tämän askeleen ottamiseen. TOTTA on se, että mies välttämättä parikymppisenä ole vielä kypsä isäksi. Itse en ainakaan olisi ollut kypsä äidiksi siinä iässä!

Se, että "Täti" mainostaa hyvää toimeentuloaan, on taas yksi stereotypia. Olettaako hän, että lapselliset eivät ole..? Ehkä viisikymppisten naisten nuoruudessa asia on ollut toisin, mutta nykyään ei ole kovinkaan harvinaista, että nainen tienaa perheessä jopa paremmin kuin mies! Ja yllätysyllätys, jopa lapsellisella naisella on varaa tuhlata itseensä, kotiinsa ja mihin milloinkin

Tuo itsekkyyspointti on niin loppuunkoluttu. Totta kai nämä päätökset ovat itsekkäitä, hankkiiko lapsen vai ei! Onhan se sen verran iso juttu. Mielestäni siinä ei kuitenkaan ole mitään pahaa jos tuntee, että itsellä olisi paljon rakkautta annettavana lapselle. Ja meillä se tosiaan vahvisti myös parisuhdetta ja myös mies on ihmetellytkin, miten suurta rakkautta voi tuntea lastaan kohtaan ja miten paljon siitä on iloa joka päivä. On tietenkin vaivaakin, mutta sitä on elämä.

Me emme ainakaan tehneet lasta sen takia, että saisimme jommankumman "nalkkiin". Olimme jo saaneet toisemme nalkkiin toisiimme - löytäneet toistemme sielunkumppanit. Kovin on kylmä tuo "Tädin" ajattelutapa.

Kyllä kuulosti aika karulta tuo ap:n kuvaama tilanne. En kuitenkaan näe, että syynä olisi pelkästään lapsi! Luulen, että kyseisen pariskunnan elämä olisi joka tapauksessa "luisunut" näille raiteille aika nopeasti. Jos ei alunperinkään oikein ole mitään "tekemistä" yhdessä tai mitään yhteistä(?) alkuunkaan. Ikävää tietenkin on, että sitten siinä on jo lapsi kuvioissa ja suhde kannattaisi tosissaan saada toimimaan pidemmän päälle ajatellen.

Mieheni kanssa: Keskustelemme kaikesta maan ja taivaan välillä, teemme herkkuruokia etenkin viikonloppuisin, juomme punaviiniä, pelaamme pelejä, harrastamme yhteistä "extreme-lajia, kuhertelemme, näemme ystäviämme, rakennamme legoja ja pelleilemme lapsen kanssa jne. Tällä hetkellä ei shoppailut ja matkustamiset kiinnosta niin paljon, koska niihin tuli jo kyllästys aikoinaan.

 

[guu]

Meillä on molemmilla paljon töitä, erityisesti miehelläni pitkät päivät eli tulee usein kotiin vasta klo 19 tai sen jälkeen. Keitämme teetä, juttelemme, katsomme telkkaria, rakastelemme, järjestelemme kotia eli pesemme pyykkiä ja lajittelemme vaatteita ym. Viikonloppuisin nukumme sylikkäin pitkään, käymme syömässä ulkona, urheilemme, katsomme leffoja, tapaamme kavereita...lomilla matkustelemme aina jonnekin ja pidämme toisiamme enemmän hyvänä. Lapsia meidän kuvioon ei myöskään tule. Emme saa lasta ja adoptio vaatisi myös miehen työpaikan vaihdon, sillä meidän aikatauluilla kukaan ei varmasti edes antaisi meille lasta...

 

[Mutsi]

Sitä yhteistä aikaa pitää "ottaa". Kun kerran molemmat olette illalla kotona (toinen katsoo telkkaa, toinen netissä), mitä jos keksisitte jotain yhdessä ja laitatte ne masiinat kiinni. Lähtekää vaikka piknikille kun on näin kauniita ilmoja. Kun sait sen miehen siihen sängylle viereesi, mikset pitänyt hereillä??

Keksikää joku yhteinen harrastus, pitäkää vaikka leffailta kotona tiettynä iltana viikossa, jolloin katselette yhdessä vuokraleffoja kun lapsi on mennyt nukkumaan.

Ei tuo nyt ihan normaalia ole, mutta syy on todennänöisesti se, että olette menneet liian nopeasti eteenpäin. Ette ole ehtineet tutustua toisiinne ollenkaan. Viekää vauva joskus hoitoon tai pyytäkää joku hoitamaan vauvaa teille ja menkää kaksin jonnekkin hellimään toisianne. Lapsen voi kyllä ottaa mukaankin vaikka laivaristeilylle tms. Älkää nyt ainakaan heti perään tehkö sitä toista lasta.

Suhdetta pitää hoitaa. Vanha setäni sanoi aikanaan, että jos rakkaus vain roikkuu kuin hantuuki naulassa, ei tule mitään. Sen pitää välillä roihuta.

Meidän lapset on jo parinkympin molemmin puolin kaikki neljä ja me ollaan keksimällä keksitty meitä molempia kiinnostavat yhteiset harrastukset (molemmilla on myös omansa). Löysimme rullaluistelun, kuntosalin ja tanssin. Niistä molemmat tykkää (mies muuten ehdotti tanssikurssille menoa!).

 

[Å]

Olen kotona vielä vauvan kanssa. Päivän kohokohta on, kun mies tulee töistä. Olen tehnyt ruokaa, ja sitä syödessä kerromme päivän kuulumiset.
Kyllä vauvan kanssa on kiva touhuta, mutta äiti kaipaa aikuista seuraa juttukaveriksi. Meillä on miehen kanssa yhteinen musta huumori, ja meillä on hauskaa keskenämme. Minulle mies on paras ystävä, jolle voi kertoa murheensa yms. Teemme asiat yhdessä; kodin/puutarhan/vauvan hoito.

Minulla oli nuorempana miesystävä, jnka kanssa kulahti 10 vuotta. Hän ei ole aikuistunut vieläkään, vaikka ikää yli 30. Hän haikailee teini aikojen perään, ja saattaapa ajella pilistä joskus vieläkin. Hänellä kaksi lasta, mutta ei hän paljon kotonaan viihdy. Itse silloin aikoinaan päätin olla tekemättä lapsia hänen kanssaan, ennen kuin aikuistuisi, mutta saisinpa odottaa edelleen!
Miehiä on niin paljon erilaisia, kyllä nuoremmistakin löytyy hyviä isiä! Teillä varmaan on juuri tuo, kun ette ehtineet yhteistä arkea elää ennen vauvaa. Menee ne pasmat muutenkin sekaisin vauvan myötä, vaikka olisi asuttu yhdessä jo vuosikausia. Vauvan kanssa eläminen on kuitenkin erilaista, kuin kaksin. Olet saanut hyviä neuvoja edellisiltä. Tsemppiä!

 

[illusia]

Kylläpä lapsettomat kirjoittelee.. ja neuvo on ei lapsia.
Höpön höpön! Parisuhteita on ollut maailman sivu niin kuin lapsiakin.
Lapsen vanhempinakin voi käydä yhdessä lenkillä, mennä taidenäyttelyyn, kahvilaan, saunoa, tehdä ruokaa jne jne... Ja sitten se hauskuus kun pääsee lapsen varjolla kaikkiin lasten tykkäämiin paikkoihin leikkimään. Pääsee niihin tosin ilman lapsiakin, mutta vasta lapsen kanssa tulee mentyä. Vaikka vesipuistoon ja halailla ohimennen altaassa miehen kanssa, luistelemaan, retkeilemään..
Monesti ihmisten keskellä perheenä tulee ihanan lämmin yhteenkuuluvaisuuden kokemus, kun katse hakee, että missä sä olet tai molemmat hakevat samaan aikaan lapsen ja sen jälkeen toistemme katseet kohtaavat.
Nämä asiat on aika paljon omasta halusta kiinni, eikä siitä, että onko lapsia. Meillä on 18 yhteistä vuotta takana.

 

[Bess]

Me ei tehdä mitään erityistä...ollaan kotosalla, joskus käydään ulkona esim. leffassa tai syömässä, käydään kaupoissa, matkustellaan. Vaikka on ihan ok viettää aikaa yhdessä, niin en kyllä jaksa viettää kaikkea vapaa-aikaani mieheni seurassa. Näen paljon ystäviäni ja käyn kaikenmaailman "kissanristiäisissä" ilman miestäni, joka vain aniharvoin haluaa lähteä mukaan. Muut (useimmiten pariskunnat)tosin ihmettelevät tätä erikseen haahuilua, mutta mua se ei haittaa pätkän vertaa eikä ukkoa. En vaan oikeasti halua tehdä kaikkea yhdessä.

No, tämä oli vähän asian vierestä, mutta vastaus kuitenkin yhdessä tekemiseen. Ai niin, meillä ei ole lapsia.

 

[Satuliina]

Ihan ensiksi tahdon sanoa, että ei teidän tilanteenne vaikuta niin toivottomalta. Vaatii vaan yhteistä ymmärrystä ja taitoa muuttaa se.

iltaisin kun mies tulee kotiin,hän katsoo televisiota ja minä olen netissä tai toisin päin. tai sitten hän lähtee ajelemaan ja minä jään kotiin,koska lapsi on yleensä siihen aikaan jo menossa nukkumaan.
-Mene viereen katsomaan televisiota ja pyydä vaikka hieromaan. Sano, että tulette vauvan kanssa mukaan ajelulle. Ehdota, että käytte ostamassa samalla vaikka snägäriltä yöpalaa. Me harrastimme joskus yhdessä yöajeluja ja se oli itseasiassa aika romanttista. Kaupunki on kaunis yöllä. Voi myös olla, että miehesi on yhtä turhautunut suhteenne tilaan vaikka selvästi rakastaakin sinua. Tuntuu, että teiltä molemmilta on unohtunut keskustelemisen taito. Ottakaa tämä seikka puheeksi. Tai joku ilta kun miehesi on tietokoneen ääressä, ehdotapa vaikka että pelaisitte yhdessä jotakin pelilautapeliä tai ehdota, jospa leipoisitte yhdessä pitsaa. Myös lapsen hoito kuuluu miehelle.

minua vaivaa tämä kokoaikainen yksin oleminen! olen muuttanut toiselta puolelta suomea, joten minulla ei ole täällä edes ketään ystäviä missä voisin vierailla tai mitään.
-Nyt heti keksimään itselle harrastuksia! Miehen harrastus on autolla ajelu. Sinullakin on oltava harrastuksia, jolloin puolestaan mies jää hoitamaan lapsia kotiin. Myös kaikki äiti-lapsi-jutut ovat tosiaan hyviä. Lähde tekemään tuttavuutta ihmisiin, mutta ensin pitää tietenkin mennä ihmisten ilmoille.

otin tänään asian puheeksi katsoessani televisiota.mies laittoi netin kiinni ja tuli viereen makaamaan ja kysyi että ollanko me nyt sitten yhdessä?
kului alle viisi minuuttia ja se nukahti.
-*hymy* heh hee.. Otit asian puheeksi ja mies huomioi Sinua heti. Surkuhupaisaa tietenkin, että nukahti saman tien. Nyt vaan uudelleen asia puheeksi.

minusta tuntuu kuin miehelleni olisi ihan sama oltaisiinko me ikinä yhdessä, kunhan hänelle on vain varmaa että hänellä on se joku joka odottaa kotona, ihan sama miten sitä kohtelee. onko se näin? mies kuitenkin päivittäin kertoo rakastavansa minua ja toista lastakin ollaan harkittu...
-Puhu miehellesi tuntemuksistasi. Ei hänelle varmasti ihan sama ole. Jotenkin kuulostaa vaan siltä, että mieheltäsi puuttuvat taidot sinun huomioimiseen - niin kuin ehkä sinultakin hänen. Milloin olet viimeksi jotenkin erityisesti huomioinut häntä, jos ei nyt oteta mukaan keskustelua jonka aloitit. Se että sanoo rakasvansa, kertoo aika paljon tunteista.. Tunteet ei tietenkään riitä. Suhteen pitää myös toimia. Hassulta tuntuu, että harkitsette jo toista lasta vaikka mies ei hoida nykyistäkään. Se on ehkä seikka joka vaatii eniten muutosta.. Samalla tulee sitä yhdessä oloakin, jos perheenä lähdette vaikka yhdessä käymään mummulassa tai uimarannalla picnicillä. Ihan mitä vaan.

Vielä omasta suhteesta: Meillä katsotaan yhdessä telkkaria ja leffoja, käydään koiran kanssa lenkillä, tehdään yhdessä iltapalaa, pelataan, kutsutaan vieraita iltaa istumaan, mennään Suomenlinnaan päiväksi makoilemaan, käydään anoppilassa, tehdään pieniä reissuja..

Arki on usein myös aika puuduttavaa, mutta paljon on myös toisen huomioimista ja yhdessä tekemistä. Se piristää. Riidellään kyllä vähän liikaa... ihan liikaa.. Sen kun saisi suhteestamme vähemmälle, ei olisi valittamista.

 

[Mymmeli]

Ei mekään niin hirveesti yhdessä mitään tehdä. Olen kotosalla toistaiseksi ja kasvattanut kaikki neljä lastani itse. Tytöt olivat hoidossa lyhyitä aikoja ja myös poika jonkin aikaa.
Lasten ollessa pieniä mentiin leikkikentälle lähes joka aamupäivä. Lapsilla oli leikkikavereita ja minulla aikuisseuraa. Kotiin piti tulla ajoissa kun miehen ruokatunti on klo. 12.00
Nyt kaikki lapset ovat isoja ja nuorinkin jo 11-vuotias mutta kotona olen erinnäisitä syistä. Mies on vielä työelämässä vaikka ikää onkin jo 60-vuotta. Yrittää jaksaa vielä muutaman vuoden. Onhan hänen työtahtinsa hiipunut, on maataloustyönkejänä kartanossa jonka omistamassa omakotitalossa myös asumme.

Jossain vaiheessa kun mies jaksoi kävimme kävelyllä joka ilta ja sunnuntaisin aamupäivisin, marjastetaan ja joskus kalastellaan. Baareja ja kapakoita emme ole koskaan harrastaneet mutta elokuvissa käydään. Ajelulla käydään yleensä sunnuntaisin ja ainakin 15 kesänä pakattiin auto ja muksut ja ajettiin 800 km päähän kotiini kesälomalle.

Nyt tosiaan kun mies on työstään erittäin väsynyt käyn joka ilta koiran kans lenkillä ja tytär on mukana. Joskus kuitenkin mieskin jaksaa tullak kävelylle sunnuntaisin.

 

[sini]

Moni vastaaja eksyi vähän aiheesta. Otsikkohan oli: mitä teette yhdessä.

Me ollaan oltu yhdessä 3,5 vuotta. Me mm. kokkaamme ja syömme yhdessä (viikonloppuisin hyvän viinin kera), katselemme tv:tä, hieromme toisiamme, saunomme, käymme erilaisissa tapahtumissa ja kirppareilla, veneilemme, uistelemme, melomme, juttelemme päivän tapahtumista, suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta (omaa kotia, häitä, tulevaa lasta), käymme viikonloppureissuilla kavereiden luona tai yövymme hotellissa. Meillä ei ole lapsia, mutta useimpia edellä mainituista voi vallan hyvin tehdä vaikka olisikin.

 

[ap]

Näitä juttuja kun luen,niin yhä enemmän tuntuu siltä että vika on minussa! kun jotenkin on ihan turhautunut itseensä,ei sitä osaa ajatella,että kyllä mekin syömme joka ilta yhdessä,välillä teemmekin ruuan yhdessä,käymme mummolassa pari kertaa viikossa,saunomme,viikonloppuisin käymme yhdessä kaupoissa,kirtelemme myös aika paljon asuntonäytöissä,koska olemme muuttamassa suurempaan. liikuntaan miestä ei saa yllytettyä,vaikka olen yrittänyt,valittaa aina jalkaansa(vaikka laiska se on )
Ehkä meillä onkin asiat ihan hyvin...mietin juuri että miltä minusta tuntuisi jos asuisin omalla kotiseudullani,ei siellä minua häiritsisi vaikka mies kävisi ajelemassa tai missä vaan,itsellä olisi kuitenkin tuttuja ympärillä ja jotenkin turvallinen olo. täällä kun tuntee yhdellä kädellä laskettavan määrän ihmisiä ja niistäkin vain yksi on sellainen jota voisin pyytää tekemään kanssani jotain,onko se sitten ihme että on yksinäistä. taidan oikeastaan olla kateellinen miehelleni että hän voi käydä ajelemassa ja soittelee kavereidensa kanssa,mutta hei,tottakai pitää olla myös oma elämä!
Ajelu siis miehellä on sitä,että hän tykkää käydä kaasuttelemassa pikkuteillä yms.hän kun juuri osti uuden auton.. mukaan en siis voi mennä,koska en hyväksy sitä että hän ajaisi ylinopeutta lapsen ollessa kyydissä.
niin ja nim.Kikka

Anyway, lapsi on tullut ihan liian aikaisin, ilmeisesti suunnittelematta jos jo 4kk seurustelun jälkeen oot ollut raskaana. Poikaystäväsi tuskin on ollut kovin innoissaan asiasta....

Sehän se onkin hassua,että parin kuukauden seurustelun jälkeen mies itse sanoi että jätetään ehkäisyt pois,hän haluaa lapsen kanssani. eli miehestä tämä kaikki alkoi.ja lapsi siis oli hätäinen,mutta tervetullut. eikä se lapsi silloin tuntunut yhtään hätäiseltä,meillä kaikki oli jotenkin niin luonnollista. Rakastuimme ihan ensisilmäyksellä ja kihloihin menimme jo ennen lapsipuheita,oli selvää että olemme loppuelämämme yhdessä.
Uskon,että mieheni ei vain ehkä osaa ottaa vastuuta isänä,hänellä isää ei ole ollut ja saattaa olla vaikeaa totuttautua ajatukseen ja siihen miten pitäisi käyttäytyä.tilannetta tuskin yhtään helpottaa se,että valtaosa hänen kavereistaan on sinkkuja. ja on tilanne kyllä muutenkin parempi mitä se aikoinaan oli,lapsen syntymän jälkeen mies ravasi vielä baareissa ja sillon se elämä vasta yksinäistä olikin. huomautin asiasta ja nyt käymme ainoastaan yhdessä ulkona.
Siis,ehkä meillä onkin kaikki hyvin!

 

[Kissi]

No kuulostaapa nyt siltä, että teillä onkin asiat suhteellisen hyvin. Miehesi taitaa huomioida sinut ihan yhdestä sanasta. Kaipaisitte varmaankin molemmat vain pientä piristystä arkipäivään. Sehän vaatii vain pikkuisen mielikuvitusta. Eli tehkää erilaista ruokaa kuin tavallisesti, jos olette jämähtäneet kuukausiksi samaan ruokalistaan. Jos syötte tavallisesti keittiössä, niin tehkää piknik olohuoneeseen ja katsokaa samalla hauskaa sarjaa teeveestä. Laita miehesi taskuun pieni karkkipussi yllätykseksi, kun hän lähtee töihin. Ja käykää välillä tosiaan ajelemassa ihan perheenä, vaikka katsomassa jotakin paikallista nähtävyyttä tai kaunista järvimaisemaa. Kun arkipäivään saa jotain pikkuisen erilaista, niin kummasti sitä ajatuksetkin pääsevät vanhoista uomistaan ja tulee juteltuakin ihan eri tavalla.

 

[juoksutar]

No minulla ei ole vielä lapsia, mutta kerron silti mitä teen poikaystäväni kanssa yhdessä. Eli me käymme lenkillä (itse harjoittelen puolimaratonia varten ja poikaystäväni maratonia varten, joten tsemppaamme toisiamme), käymme kävelyllä, oluella, grillaamassa ystävien luona, pelaamassa sulkapalloa, keilaamassa, piknikillä, ajelemassa (minulla on moottoripyörä), katselemme telkkaa, pelaamme lautapelejä, siivoilemme, rakastelemme, ... ja paljon muutakin.
Pitää vaan miettiä sellaisia asioita, joita molemmat haluavat tehdä ja sitten vaan tehdä niitä yhdessä, ei se niin vaikeaa ole, kun vähän miettii.

 

[WOMAN]

Kiva, että ap on saanut "päätänsä vähän selvitettyä" asian suhteen. Toivottavasti kaikki alkaa mennä parempaan suuntaan! Miehesi kuitenkin kuulostaa ihan kunnolliselta. Kaikki menee varmasti ihan hyvin!

Me teemme yhdessä:
- leikitään lapsen kanssa, peuhataan, nauretaan, päästetään mielikuvitus valloilleen. Ollaan muutenkin sellaisia "pilke silmäkulmassa" -ihmisiä, sovitaan hyvin lasten kanssa, saadaan muksut nauramaan
- laitetaan ruokaa, hoidetaan kotia
- suunnitellaan uutta kotiamme ja sen sisustusta, tauluja, taidetta jne.
- kesällä voidaan piipahtaa terassille oluelle (lapsi mummilla)
- käydään saunassa
- käydään puistossa piknikillä kaveriporukalla joilla useimmilla jo lapsia (se on tosin ihan sama onko lapsia vai ei kun on kyse Omista Ystävistä)
- juodaan viikonloppuisin viiniä ruuan kanssa, satsataan herkkuruokaan
- puhutaan, väitellään, kinataan ja joskus tapellaankin ja sitten taas sovitaan
- makoillaan sohvalla, halaillaan, pussataan, sekstaillaan (lapsi menee nukkumaan ennen ysiä illalla)
- käydään kaupungilla, käydään kesämökillä
- nähdään kavereita yksin ja erikseen
- molemmat käy kuntoilemassa tahoillaan silloin tällöin
- kuunnellaan musiikkia (ostellaan paljon levyjä), soitan pianoa

Eli niitä samoja asioita kun ennen lastakin yllätysyllätys!!! Harrastuksissa ei rampata enää yhtenään, mutta ei niistä ole tarvinnut luopuakaan.

 

[OO]

Aika paljon lapsettomat kirjoittelee. Lapsen kanssa elämä on pikkuisen erilaista! Äiti kaipaa aikuista seuraa, muitakin kuin mies. Arki menee lapsen ehdoilla useimmiten. Ei monikann lähde kuutamo ajelulle lapsen kanssa! Eikä lapsen kanssa mennä päiväksi makoilemaan Suomenlinnaan, ehkä muutamaksi tunniksi. Keilaaminen, ystävien kanssa grillaaminen ja oluella käyminen ei myöskään onnistu noin vaan heittämällä. On hommattava lapsen vahdit ja maksettava heille. Meillä ei ole mummoja eikä pappoja elossa, ja ystävillä on omat menonsa. Moottoripyöräilyn voi myös unohtaa!
Minäkin haaveilen yhteisistä kävelyretkistä iltaisin mieheni ja koirien ja lapsen kanssa. Mutta mies on väsynyt työpäivän jälkeen. Lapsi on jo iltapuurolla monesti, kun mies on vasta vironnut. Yhteinen aika on vähissä. Kun lapsi menee nukkumaan, olen itsekin jo aika väsynyt. Menee päiviä, ettei todellakaan ehditä paljon mitään, mutta onneksi on viikonloput!
Minusta teillä menee oikein mukavasti kahdestaan, mutta tarvitset ystäviäkin! Helpommin sanottu, kuin tehty: Tiedän omasta kokemuksesta. Vaikka asun kotipaikkakunnallani, niin kummasti on ystävät vähentyneet vauvan myötä. Varsinkin lapsettomat, kun elämämme ovat niin erilaiset. Uusiin ihmisiin tutustuminen vie aikansa, mutta se kannattaa!

 

[mama]

Lisäisin vielä, että elämä helpottuu aika paljon kun vauva vähän kasvaa. On ihan eri, onko vauva 3kk:n ikäinen, valvottaa, äiti imettää ja toipuu synnytyksestä vai onko kyseessä jo vaikka 1,5 vuotias taapero. Meillä ainakin helpottaa elämä koko ajan ja taas sitä parisuhdettakin on. Kärsivällisyyttä vaan..

 

[nala]

Itse olen ollut siinä mielessä samassa tilanteessa, että asumme perheenä (poika 2,5v.) kaupungissa, josta en olekovin paljoa saanut ihan kunnon ystäviä. Tämä asia alkoi kaihertamaan suhdettamme, koska aloin ripustautua enemmän ja enemmän mieheeni. Tein kuitenkin tietoisen asennemuutoksen ja aloin rohkeasti käydä kerhoissa, pihalla juttelemassa muille äideille, uimassa...Elämä alkoi helpottaa. Ehdotan siis, että etsimällä etsit muita ihmisiä ympärillesi ja vielä onnellisempaa, jos löydätte yhteisen ystäväperheen. (Meillä ei tuota onnea ole vielä osunut kohdalle, ollaan vähän "erakkoja" molemmat) Usko pois, tämä kaikki valaisee myös parisuhdetta. Sitä oppii saamaan samalla perspektiiviä elämään . Opettele myös tietoisesti näkemään ja mauttimaan pienistä yhteisistä asioista!

Ja vielä, älä vaivu enempää alakuloisuuteen. Helppo on toisten vatvoa toisten tekemiä "virheitä" ja päivitellä ei-niin-perinteisesti-edennyttä elämää. Anna näitten kommenttien olla omassa arvossaan. Jokainen vanhempi tietää, ettei mitään muuta ihmeellisempää asiaa voi maailmassa olla kuin lapsi. Ja se ei muuksi muutu vaikka se arki välillä olisikin suorastaan paskaa. Se, mitä voi tehdä, on yrittää katsoa valoisammin eteenpäin (toki saa myös olla väsynyt, mutta ymmärtänet, mitä tarkoitan). Sulla on selvästikin hyvä mies ja terve asenne elämiseen. Tsemiä!