Mitä tehdä hankalan lapsen kanssa?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Häpeä on suuri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Häpeä on suuri

Vieras
Lapsi on pian 3.5v ja hän menee täysin sekaisin jos meille tulee vieraita. Kylässä käyttätytyy yleensä ihan ok (tosin raivareilla useimmiten lähdetään kotiin) ja kotonakin menee mukavasti oman perheen kesken, pihoilla leikkii suht. sopuisasti. Mutta kun meille tulee vieraita ja äiti haluaisi hetken jutella vieraiden kanssa, lapsi alkaa ihan kybällä vaatia huomiota tekemällä kaikkea kiellettyä. Siis vaikka on lapsivieraita kylässä ja olisi leikkiseuraa. Ei leiki mitään, riehuu vaan ja häiritsee muiden leikkiä. Kaikki oma energia menee siihen, että saa pidettyä lapsen jotenkin aisoissa. Ei tule juttelusta mitään ja verenpaine on koholla koko vierailun ajan.

Lapsi on kuitenkin JO 3.5 joten mielestäni tämän ikäisen kuuluisi osata käyttäytyä. Ei tee mieli kutsua enää ketään kylään, kun saan hävetä silmät päästäni lasta. Kaikki varmaan ajattelee, että on kuriton lapsi. Muutenkin on viime aikoina alkanut kauheasti kiusata ja rymytä mm. autoilla ajelee päin seiniä ja törmäilee, leikki on ns. päätöntä. Toisaalta taas osaa keskittyä esim. piirtelee pitkiä aikoja itekseen. Sosaaliset taidot vaan tuntuu olevan puutteelliset. Isossa porukassa eristäytyy tai leikkii itsekseen, jos on vähän porukkaa niin saattaa syntyä leikki jonkun kanssa. Täysin vieraassa porukassa saattaa kiusata pienempiä, töniä ja läpsiä. En ota enää selvää lapsestani, onko hän normaali vai ei. On kotihoidossa ja hänellä on pari vuotta nuorempi pikkusisko, jota myös on alkanut kovasti kiusata. :( Lapsi on ollut aina hyvin vaativa ja kun isä on kotona, vaati hän isää leikkimään kanssaan. Ei osaa leikkiä mitään järkevää itsekseen. Onko normaali vai ei? Sanokaa jotain.
 
onko näin ollut aina vaan vain vähän aikaa? Jos ei ole kauaa ollut niin älä hetkeen ota vieraita vastaan ja kokeilet jonkun ajan päästä olisko tilanne normalisoitunut.
voisiko mustasukkaisuus siskosta tulla vasta nyt? Jos hänestä vietät paljon aikaa jo siskon kanssa niin ei halua sinun olevan lisäksi vieraiden kanssa.
 
Eikö kellään ole mitään kommentoitavaa? Olen pulassa lapseni kanssa eikä ole ketään keneltä voisin kysyä apua kun lapsi ei vielä käy kerhossa tms. jossa olisi ammattilaisia tarkkailemassa.
 
On ollut tuollainen tavallaan aina, jo ennen siskon syntymää. Vaikea luonne, sanoisin. Ei ota yhtään selvää mitä mielessä liikkuu, kun toisaalta on rauhallinen mutta sitten taas äärimmäisen herkkä uusille ja erilaisille tilanteille. Kotona kun tallataan päivästä toiseen samalla rytmillä ja lasta viihdyttäen niin menee hyvin, mutta heti jos joutuu jotain asiaa odottamaan, menee pasmat sekaisin...
 
Ei 3,5 vuotias välttämättä osaa vielä käyttäytyä. Lapset on lapsia,voisi sanoa. Ja täällä puhuu tiukka äiti....Meillä on herkkä,mutta aivan suunnattoman suututtava lapsi, joka osaa käyttäytyä,mutta myös pelleillä raivoon asti...Täytyy vaan jaksaa muistuttaa käyttäytymisestä kerrasta toiseen..........
 
Onko hän poika? Jos niin kuulostaa aika tutulta kun tuttavani lapsi oli tuossa iässä hän vain otti silmätikuksi yhden toisen tutun ja kiusasi aina kun tämä tuttava kävi ja muutenki aina välillä muitakin oli todella rasittavaa olla heillä välillä vieraana kun lapsi hyppeli silmille eikä uskonut vanhempiaan :kieh: Eihän sitä voinut komentaa kun ei oma ollut,odotan tosin kauhulla kun oma poikani ylittää tuon kirotun 3v rajan,nyt mun poika on aivan ylikiltti :heart: Ei siis varmaan mikään mahdottumuus tytöilläään,mutta tuntuu olevan pojilla enemmän sääntö kuin poikeus,että nyt riehutaan!
 
Joo poika on, ja pahinta on jos meillä käy kylässä vauvaperhe. Tai vauvakin vielä menettelee, mutta ehkä kaikista pahin on taapero. Sellanen joka jo kävelee mutta on pienempi. Isompien kanssa lapsella synkkaa paremmin. Kerrankin sain hävetä silmät päästäni kun nähtiin ekaa kertaa kaveria ja sen 1-vuotiasta lasta niin oma 3-vuotiaani pisti kauheat kiukut ja raivarit päälle heti alkuunsa ja alkoi testailla rajojaan, en pystynyt jutella mistään kaverini kanssa :( Ja kaverini tietysti luuli, että onpa kuriton ja hankala lapsi. Lapsi tottelee aika hyvin jos ollaan oman perheen kesken, mutta mikään, ei mikään mene perille silloin kun on vieraita läsnä. Tosi rasittavaa ja hävettävää!
 
Minkä ihmeen vuoksi SINUN pitää hävetä? :o Lapsihan se on, joka kiukuttelee, et sinä. Auttaisikohan se, että annat ihan tyynesti muksun raivota, kunnes on valmista?
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen:
Joo poika on, ja pahinta on jos meillä käy kylässä vauvaperhe. Tai vauvakin vielä menettelee, mutta ehkä kaikista pahin on taapero. Sellanen joka jo kävelee mutta on pienempi. Isompien kanssa lapsella synkkaa paremmin. Kerrankin sain hävetä silmät päästäni kun nähtiin ekaa kertaa kaveria ja sen 1-vuotiasta lasta niin oma 3-vuotiaani pisti kauheat kiukut ja raivarit päälle heti alkuunsa ja alkoi testailla rajojaan, en pystynyt jutella mistään kaverini kanssa :( Ja kaverini tietysti luuli, että onpa kuriton ja hankala lapsi. Lapsi tottelee aika hyvin jos ollaan oman perheen kesken, mutta mikään, ei mikään mene perille silloin kun on vieraita läsnä. Tosi rasittavaa ja hävettävää!

Minä antaisin huutaa ja raivota ja yrittäisin olla kiinnittämättä mitään huomiota negatiiviseen huomionhakuun. antasin positiivista palautetta pienestäkin hyvästä sekunnista. Kutsuisin vartavasten jonkun ystäväni useasti kylään ja opettaisin lasta muuttuviin tilanteisiin.
Tietysti kieltäisin ehdottomasti lyömisen yms. huonon käytöksen ja ottaisin reilusti käyttöön jonkun rankaisun vaikka vieraita paikalla. Rankaisu esim. rauhoittumispenkki tai viiva vihkoon ja viidestä viivasta karkkipäivä pois...
 
3,5 vuotiaalta odotetaan ainakin päiväkodissa jo jonkunnäköisiä käytöstapoja ja hyvin nopeasti aletaan tarkkailla onko kaikki hyvin jos ei millään tottele. kannattaa varata vaikka neuvolaan aika ihan tuon asian takia. sieltä pääsee ainakin alkuun. tuon ikäiselle voisi ajatella myös kerhoa tai virikepaikkaa, jotta oppisi olemaan isommassa porukassa ja oppisi niitä käytöstapoja joita tuollaiset tilanteet vaatii.
 
Täällä myös 3,5v. lapsi,tosin tyttö ja tytön huonoa käytöstä hyväkstään vielä vähemmän kuin pojan eli tytöllä on tosi rajut leikit,on erittäin itsepäinen,kova kiukuttelemeen,tottelematon jne. ja olen huomannut myös että helpoimmalla pääsee oman perheen kesken omassa kodissa.Olen kasvattanut kolmea muuta lastamme täysin samoin ja he ovat erittäin rauhallisia ja hyvin käyttäytyviä joten olen aika ihmeissäni välillä tämän yhden kanssa!Niin ja ohjeita en osaa sen enempää neuvoa kuin pysyt itse tyynenä ja rauhallisena ja yrität vaikka vierailun aluksi otta lapsen mukaan esim.kahvipöytään vaikka piirtämään tai palapeliä tekemään,jos hän aluksi saa tarpeeksi huomiota voi haluta itse vähän ajan päästä leikkimään,tai jos autat häntä leikin alkuun kun kavereita tulee kylään.
 

Yhteistyössä