V
vieras
Vieras
Mua alkaa oikeasti ottaa päähän kun mies ei osallistu lastenhoitoon. Meillä on kaksi pientä, esikoinenkin vielä alle 2v. Miehellä on paljon omia menoja, ja monesti olen viikonloppuisinkin lasten kanssa yksin kotona suurimman osan ajasta. Ja vaikka mies olisikin kotona, niin hän ei juuri tee mitään ilman eri pyyntöä. Esim. eilen vaihtoi pari kertaa esikoiselle vaipan ja antoi hänelle iltapalan, sekä keikutti vauvaa sitterissä sen aikaa, että kävin esikoisen kanssa pesulla. Muuten mä hoidin lapset, tein ruokaa, pesin pyykkiä.
Kaiken lisäksi kaikki kotityöt jää mun kontolle. Toki musta on ihan ok, että mä teen enemmän kotitöitä kun olen kotona, mutta kun mies ei edes siivoa omia jälkiään, ei laita astioitaan tiskikoneeseen, heittää takkinsa ja vaatteensa olohuoneen nurkkaan.
Jos miehelle mainitsee asiasta, niin mä olen vaan valittava ja naputtava akka. Sellaisia me kaikki naiset kuulemma ollaan, ja mulle ei riitä mikään. Eli kaikki olisi hyvin niin kauan, kun mä vaan kattelen tätä touhua tyytyväisenä hiljaa.
Mitä tolle miehelle oikein pitäisi tehdä?
Vai onko sittenkin oikeasti niin, että vika on nyt minussa ja mä vaadin häneltä liikaa?