*hiuksia raastava hymiö*
Pakkasta -27 astetta. Ja lapsi odotti taksia puoli tuntia pysäkillä.
Sattumalta näin kun kävin keittiössä että tenava oli kävelemässä kotipihaan samalla kun taksi tulla huruutti perässä ja poimi kyytiin pihasta.
Koulun alettua meille kerrottiin ajat koska on oltava sovitussa paikassa. 8.10 9-aamuina ja 9.20 10-aamuina.
Kymppiaamuina taksi ainakin tulee miten sattuu, useimmiten nykyään vasta 9.40.
Hankalaa tässä on se, että sovittu pysäkki on 300m päässä pihastamme paikassa johon ei kunnolla näe ikkunasta. Sovittuna aikana näin auton menevän kujalla joten tyhmänä oletin että hyvä, taksi oli. No ei ollut.
Niinä aamuina kun lapsi itse on myöhästynyt on kuljettaja saanut kuulla vuolaat anteeksipyynnöt siitä että on joutunut pari minuuttia odottelemaan kyytiläistä.
Yhtenä aamuna lapsi unohdettiin kokonaan hakea! Anoppi soitti että siellä se kuulkaa venttaa edelleen, käy itse viemässä kun koulu alkaa viiden minuutin kuluttua! Kävin ja kun palasin reissulta, taksi tuli vastaan pihatiellä....
Iltapäivällä lapsi oli sanonut että aamulla odotti ja sitten äiti vei johon kuljettaja oli vaan todennut että hän vähän myöhästyi... ei pahoitellut eikä pyytänyt anteeksi.
Puhumattakaan siitä että meille joku soittaisi!
Mikä hitto on kun tämä ei toimi?????:headwall: