Mitä tehdä, kun vieläkään ei ole tullut halua lapseen, mutta periaatteessa haluaisin lapsen joskus?

[ap]

Olen 29-vuotias ja opinnot alkaa kohta olla loppusuoralla, gradun tekoa ja töitä. "Ongelma" on se, että mulle ei ole tullut minkäänlaista halua omaan lapseen vielä, vaikka tavallaan olen miettinyt, että voisin ehkä haluta yhden lapsen joskus.

Vuosien varrella ajatus lapsesta on käynyt vain hankalammaksi ja vaivalloisemmaksi. En osaa kuvitella, että voisin luopua niin paljosta. Tykkään tehdä asioita rauhassa ja ajan kanssa, en ole mikään duracell-pupu, joka hoitaa kaikki elämän osa-alueet sujuvasti ja energialla.

Töiden osalta haasteet vasta alkavat, enkä haluaisi heittää pois haaveitani ja koulutustani. Tykkään myös harrastaa ja vain olla. Lapsen kanssa en jaksaisi. Jo työn ja perheen yhdistäminen tuntuu ajatuksena mahdottomalta mulle, ei mulla riitä energiaa niin paljoa. En halua elää elämääni väsyneenä ja jaksamisen rajoilla, haluan nauttia siitä. Toisaalta, en myöskään osaa kuvitella, että keskittyisin pelkästään lapseen, se ei riittäisi elämänsisällöksi. En myöskään tiedä haluanko jäädä lapsettomaksi.

Huoh..

 

[Silmukka-]

Sulla on vuosia aikaa miettiä itsellesi sopivaa ratkaisua, turha sitä nyt pohtia jos aiheuttaa vaan turhaa päänvaivaa =)

 

[vieras]

Lapset tuovat elämään niin paljon sellaista iloa ja onnea, että niiden saamisen jälkeen miettii, miten tyhjää elämä olisikaan ilman niitä.

 

[vieras]

Kuuntelet sydäntäsi. Ja aivojasi myös. Mulla oli tuollainen tilanne, ja nyt olen vähän väsy iäkkäämpi äiti, mutta luultavasti onnellisempi kuin olisin ollut kymmenen vuotta nuorempana äitinä

 

[vieras]

Lapset tuovat elämään niin paljon sellaista iloa ja onnea, että niiden saamisen jälkeen miettii, miten tyhjää elämä olisikaan ilman niitä.

No ei se kyllä näinkään ole. Monet lapsettomat ihmiset pystyvät elämään täysin mielekästä elämää ilman tyhjyydentunnetta.

 

[ap]

Sulla on vuosia aikaa miettiä itsellesi sopivaa ratkaisua, turha sitä nyt pohtia jos aiheuttaa vaan turhaa päänvaivaa =)

Oi, ihanaa, että joku ajattelee noin. Tuntuu, että paineita tulee joka suunnalta, mutta ymmärrystä ei. Ikään kuin kaikkien pitäisi haluta samoja asioita samassa aikataulussa. Eniten mua arveluttaa lisääntymisen biologiset tosiasiat, jotka liittyvät ikään, mutta toisaalta kun se ei voi olla syy tehdä lasta. Ainakaan mulle.

 

[yKSI Vain]

Samaa olen minäkin miettinyt, olen 34 nyt, eikä minkäänlaista vauvakuumetta. En vihaa lapsia, mutta minulle on erittäin tärkeää yksinolo, oma rauha...en tiedä miten jaksaisin että joku olisi 24 tuntia vuorokaudessa minusta riippuvainen, monta vuotta...pelkään että hajoaisin henkisesti. Kurjaa kun suvussa siirtynyt tila menee vieraille kuoltuani, kurjaa kun ei kukaan käy vanhana katsomassa (tosin harvoinpa käy vaikka olis lapsiakin...)...mutta tunnen syvästi etten ole halukas enkä sopiva äidiksi. Sulla toki eri tilanne kun tahdot ehkä lapsen. Toivottavasti tilanne selkiintyy...

 

[ap]

Samaa olen minäkin miettinyt, olen 34 nyt, eikä minkäänlaista vauvakuumetta. En vihaa lapsia, mutta minulle on erittäin tärkeää yksinolo, oma rauha...en tiedä miten jaksaisin että joku olisi 24 tuntia vuorokaudessa minusta riippuvainen, monta vuotta...pelkään että hajoaisin henkisesti. Kurjaa kun suvussa siirtynyt tila menee vieraille kuoltuani, kurjaa kun ei kukaan käy vanhana katsomassa (tosin harvoinpa käy vaikka olis lapsiakin...)...mutta tunnen syvästi etten ole halukas enkä sopiva äidiksi. Sulla toki eri tilanne kun tahdot ehkä lapsen. Toivottavasti tilanne selkiintyy...

En ole varma siitä, tahdonko. Tällä hetkellä en. Periaatteessa mullakin olisi järkisyitä tehdä lapsi, kuten juurikin omaisuus ja sukukiinteistöt, mutta halua ei ole. Huolettaa ja ahdistaa, miten esim. sukutilalle käy ja onko mulla oikeutta olla tekemättä lasta, kun se on tosiaan suvussa siirtynyt?

 

[tt]

Sanoisin että tee vain se mikä nyt tuntuu tärkeältä. Älä stressaa lapsesta.

Minulla oli vauvakuume pahimmillaan tuon ikäisenä, mutta isää ei vain löytynyt. Stressasin kauheasti etten enää kykenisi vanhempana saamaan lasta (joo, olin höpö) mutta no, valmistuin sitten ja menin työelämään ja ulkomaankomennuksille ja nautin elämästä.

Sitten löytyi isä. Työkaveri. Menimme naimisiin. Tulin raskaaksi puolivahingossa, ekasta yrittämästä 34-vuotiaana. Helppo raskaus, helppo synnytys. Ja äitinä kotona on ollut kivaa kun töissä irtisanotaan porukkaa. Odotan toista.

Älä huoli, kaikki järjestyy ajallaan. Saatat ajatella jo ihan eri lailla viiden vuoden kuluttua.

Ja vielä, ei ole tarvis odottaa sitä pahinta vauvakuumetta ennen kuin hankki lapsen. Voi olla parempikin että ottaa sen vain rennosti, tulee milloin tulee. Vauvakuume jossa kuvittelee että lapsi tekee elämästä ihanaa on aivan erityisen vaarallista laatuaan, ja johtaa (imho, ja on tästä jotain tutkimuksiakin) helposti synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Terveempi lähestymistapa on hankkia lapsi uteliaisuudesta ja suhtautua siihen alkuun kuin uuteen duuniin

 

[vieras]

Samaa olen minäkin miettinyt, olen 34 nyt, eikä minkäänlaista vauvakuumetta. En vihaa lapsia, mutta minulle on erittäin tärkeää yksinolo, oma rauha...en tiedä miten jaksaisin että joku olisi 24 tuntia vuorokaudessa minusta riippuvainen, monta vuotta...pelkään että hajoaisin henkisesti. Kurjaa kun suvussa siirtynyt tila menee vieraille kuoltuani, kurjaa kun ei kukaan käy vanhana katsomassa (tosin harvoinpa käy vaikka olis lapsiakin...)...mutta tunnen syvästi etten ole halukas enkä sopiva äidiksi. Sulla toki eri tilanne kun tahdot ehkä lapsen. Toivottavasti tilanne selkiintyy...

En ole varma siitä, tahdonko. Tällä hetkellä en. Periaatteessa mullakin olisi järkisyitä tehdä lapsi, kuten juurikin omaisuus ja sukukiinteistöt, mutta halua ei ole. Huolettaa ja ahdistaa, miten esim. sukutilalle käy ja onko mulla oikeutta olla tekemättä lasta, kun se on tosiaan suvussa siirtynyt?

No mutta tuollaiset kuullostavat kyllä ulkopuolisen korvaan täysin vääriltä syiltä lapsentekoon. Omaisuus, mitä se sitten on... Ehkä vain taakka. Myyntiin vain ja elämästä nauttimaan.

 

[tt]

Ai niin, ja itse olen saanut rohkaisua Anna Wahlgrenin filosofiasta että vanhempi tekee karhunpalveluksen lapselleen jos tekee tästä elämänsä keskipisteen. Suosittelen tutustumaan tähän varsin ristiriitaiseen kasvatusguruun ja hänen Lapsikirjaansa, joka on mainiota luettavaa lapsettomallekin (Kaikkea ei tarvitse purematta niellä...)

 

[Silmukka-]

Sulla on vuosia aikaa miettiä itsellesi sopivaa ratkaisua, turha sitä nyt pohtia jos aiheuttaa vaan turhaa päänvaivaa =)

Eniten mua arveluttaa lisääntymisen biologiset tosiasiat, jotka liittyvät ikään, mutta toisaalta kun se ei voi olla syy tehdä lasta. Ainakaan mulle.

Ihmiset elää nykyään niin paljon pitempään ettei luonto pakota perheellistymään heti sukukypsänä, sulla on vaikka kuinka monta vuotta aikaa päätyä sinulle parhaimpaan ratkaisuun =)
Ihmisillä on aina joka asiaan jotain nokan koputtamista, sellaista se vaan on.

 

[neuvo]

teet lapsen, huomaat että uralla ei siinä vaiheessa enää ole niin suurta väliä ja elämäsi saa uuden arvo järjestyksen.

 

[vieras]

teet lapsen, huomaat että uralla ei siinä vaiheessa enää ole niin suurta väliä ja elämäsi saa uuden arvo järjestyksen.

Minä taas neuvoisin, että mietit itse, mitkä asiat juuri nyt - viiden vuoden säteellä ovat tärkeitä. Sitten teet viisivuotissuunnitelman. Ja sen jälkeen tarkastelet tilannetta uudelleen. Vaatii kyllä vahvuutta tehdä niin kuin itselle olisi paras eikä niin kuin koko ympäröivä yhteiskunta toitottaa sinulle muka olevan parasta!

Ajattele elämääsi vaikka eri vaiheiden kautta: nyt on opiskelujen jälkeen aikuistumisen aika, sitten kenties aikaa äitiydelle ja perheelle.

 

[vieras]

Lapset tuovat elämään niin paljon sellaista iloa ja onnea, että niiden saamisen jälkeen miettii, miten tyhjää elämä olisikaan ilman niitä.

No ei se kyllä näinkään ole. Monet lapsettomat ihmiset pystyvät elämään täysin mielekästä elämää ilman tyhjyydentunnetta.

No kyllä se nyt vaan ainakin omalla kohdallani oli niin. Mutta siis ei itsellänikään ole ollut koskaan mitään erityisempää vauvakuumetta. Toki aina on ollut selvää, että lapsia joskus teen. Vasta kahden lapsen jälkeen on tullut vauvakuume

 

[ap]

teet lapsen, huomaat että uralla ei siinä vaiheessa enää ole niin suurta väliä ja elämäsi saa uuden arvo järjestyksen.

Niin no.. Mä en pidä itseäni muutenkaan kovin urasuuntautuneena sinänsä. Mä olen tehnyt harrastuksestani ammatin ja nautin siitä elämänsisältönä, siinä missä joku nauttii harrastuksistaan. Mulle harrastus on myös työ ja iso osa elämää ja viihtymistä. Sinänsä ei ole mitään pakottavaa tarvetta "tehdä uraa" sillä tavalla, miten se yleensä käsitetään, eikä tästä paljoa maksetakaan.

Tää on tällaista mukavaa puuhastelua, joka pitää mut kiinni elämässä ja josta pidän. Jos en tekisi tätä työkseni, niin harrastaisin vapaa-ajallani. Tämä ei ole sellainen juttu, josta luopuminen olis sama asia kuin luopua pestistään toimitusjohtajana isossa firmassa.

 

[Maria]

Lapset tuovat elämään niin paljon sellaista iloa ja onnea, että niiden saamisen jälkeen miettii, miten tyhjää elämä olisikaan ilman niitä.

Peesi! aika jännä kun eilen poika sairasti kovasti,sit minä ja mies oltiin myös sairaana niin silti puhuttiin miten ihana oisi saada toinen lapsi.Vaikka miten rankkaa joskus oisi esim kipeenä hoitaa kipeetä lasta niin silti sitä vaan jaksaa kun se mitä ihanaa lapsilta saa takasin on niin moninkertaista.

Itse tulin äidiksi 21 vuotiaana ja en osannut tod kuvitella itseäni äidiksi ja jos oisi lapsi ollut suunniteltu niin ois jääny "tekemättä". Suosittelen kyllä,ei aina olekkaan valmis elämän parhaisiin asioihin kun ne vaan tulee.

 

[enaus]

Itsekkyydeltähän tuo vähäsen kalskahtaa, ei pahalla... Kyllä sen lapsen ja työn voi yhdistää, mut sun on sitten vaan otettava ittees niskasta kiinni ja organisoitava ajan käyttö ja alettava reippaammaksi.

 

[s]

Lapset tuovat elämään niin paljon sellaista iloa ja onnea, että niiden saamisen jälkeen miettii, miten tyhjää elämä olisikaan ilman niitä.

Peesi! aika jännä kun eilen poika sairasti kovasti,sit minä ja mies oltiin myös sairaana niin silti puhuttiin miten ihana oisi saada toinen lapsi.Vaikka miten rankkaa joskus oisi esim kipeenä hoitaa kipeetä lasta niin silti sitä vaan jaksaa kun se mitä ihanaa lapsilta saa takasin on niin moninkertaista.

Itse tulin äidiksi 21 vuotiaana ja en osannut tod kuvitella itseäni äidiksi ja jos oisi lapsi ollut suunniteltu niin ois jääny "tekemättä". Suosittelen kyllä,ei aina olekkaan valmis elämän parhaisiin asioihin kun ne vaan tulee.

No entäs jos menee tuolla asenteella ja sitten se lapsi ei olekaan elämän paras asia?

Mä suosittelen järjen käyttöä ja sitä, että ihan oikeasti haluaa sitä lasta. Eria asia niillä, jotka eivät ole miettineet elämäänsä muutenkaan suuntaan tai toiseen ja lapsi ei sinänsä vaikuta mihinkään. Nämä ihmiset eivät ehkä ole myöskään miettineet sitä, että eivät haluaisi lasta.

Sä olet näköjään miettinyt aika paljonkin ja tilanne sulla ihan eri kuin 21-vuotiaalla, jonka elämän suunta ei ole vielä päätetty.

 

[Merengue]

Eí sulla vielä mikään kiire ole. Odotat muutaman vuoden ja mietit uudestaan.

 

[sintsu78]

Ei se lapsen tulo niin hirveesti kuitenkaan muuta elämää.Tai rajoita varsinkin jos on toinen vanhempi, sukulaiset ja ystävät tukena. Ensimmäiset vuodet lapsi kyllä sanelee menemiset ja päiväjärjestyksen mut he kasvavat hurjan nopeasti.
Ja on totta ainakin kohdallani kun joku mainitsi että lapsen syntymän jälkeen olen monesti miettinyt et mihin ihmeeseen sain ajan kulumaan.Nyt jos lapset ovat poissa niin päivät on usein tyhjää täynnä...
Mut pakko sanoa et välillä mietin heitä jotka ovat valinneet toisin.Osaavat nauttia siitä omasta seurasta, toteuttaa omia haaveita ja unelmia itsenisesti.Jotenkin kuitenkin vapaampina.Sekin vaatii rohkeutta.
On sinulla vielä aikaa miettiä ja voihan olla et se vauva kuume iskee joskus myöhemmin

 

[Maria]

Lapset tuovat elämään niin paljon sellaista iloa ja onnea, että niiden saamisen jälkeen miettii, miten tyhjää elämä olisikaan ilman niitä.

Peesi! aika jännä kun eilen poika sairasti kovasti,sit minä ja mies oltiin myös sairaana niin silti puhuttiin miten ihana oisi saada toinen lapsi.Vaikka miten rankkaa joskus oisi esim kipeenä hoitaa kipeetä lasta niin silti sitä vaan jaksaa kun se mitä ihanaa lapsilta saa takasin on niin moninkertaista.

Itse tulin äidiksi 21 vuotiaana ja en osannut tod kuvitella itseäni äidiksi ja jos oisi lapsi ollut suunniteltu niin ois jääny "tekemättä". Suosittelen kyllä,ei aina olekkaan valmis elämän parhaisiin asioihin kun ne vaan tulee.

No entäs jos menee tuolla asenteella ja sitten se lapsi ei olekaan elämän paras asia?

Mä suosittelen järjen käyttöä ja sitä, että ihan oikeasti haluaa sitä lasta. Eria asia niillä, jotka eivät ole miettineet elämäänsä muutenkaan suuntaan tai toiseen ja lapsi ei sinänsä vaikuta mihinkään. Nämä ihmiset eivät ehkä ole myöskään miettineet sitä, että eivät haluaisi lasta.

Sä olet näköjään miettinyt aika paljonkin ja tilanne sulla ihan eri kuin 21-vuotiaalla, jonka elämän suunta ei ole vielä päätetty.

no mulla oli oma yritys tuolloin 21 vuotiaana ja aika menestynyt,silti luovuin ilolla hetkeksi siitä.Että oli suunta kasassa. Ihminen on soputuvainen.Tottahan kai jos tuntuu ettei halua niin ei halua.Yritin tuoda omaa tarinaani ja kantaani esille ja varmaan ap osaa käyttää omia aivoja