Mitä tehdä? Lapsen kasvatuksesta...

[Justiina]

Alkaa olla jo keinot vähissä... Eli tuo rakas ja ihanainen esikoinen 2½vee on kyseessä. Uhma hiipii pikkuhiljaa esiin ja muutenkin on eläväisen vilkas ja utelias poika. Mitään ei tottele, pikkusisarustaan tönii ja läpsii, vie lelut käsistä. Meillä käytetään kielto, KIELTO ja jäähy systeemiä. Hyppii pöydillä, kiikkuu joka paikkaan ja heittelee tavaroita. Olen yrittäny antaa positiivista huomiota ja ohjata energiaa muualle, mutta illalla olen ihan poikki ja väsyny. Tuntuu että joudun vain kieltämään, viemään jäähylle ja ottamaan pois tavaroita. Olen yrittäny kaikin tavoin välttää sitä, etten huutaisi, mutta pari kertaa olen jo kovempaa ärähtäny kun poika on menny pienempää jollain tökkäämään... Mitä minä teen??? Hirveän epäonnistunut olo kasvattajana! Vielä ehtis jotain korjaamaankin...

 

[Justiina]

Nostelen... Jos joku osais jotain sanoa.

 

[...]

neuvoja kaivattas täälläkin

 

[Ögonblick]

Oletteko vallan kotona?
Seura vois tehdä hyvää..?
Meillä (tosin jo kohta 4v ja alle 1v) isompi käy päivisin puistossa "tuulettumassa", on reilu parisen tuntia kerrallaan ja on sen jälkeen ihan eri lapsi kun saa leikkiä saman ikäisten kanssa eikä äitiä ole vieressä. Ja tekee itsellekin hyvää, jaksaa paljon paremmin.

 

[Justiina]

Oletteko vallan kotona?
Seura vois tehdä hyvää..?
Meillä (tosin jo kohta 4v ja alle 1v) isompi käy päivisin puistossa "tuulettumassa", on reilu parisen tuntia kerrallaan ja on sen jälkeen ihan eri lapsi kun saa leikkiä saman ikäisten kanssa eikä äitiä ole vieressä. Ja tekee itsellekin hyvää, jaksaa paljon paremmin.

Kyllä me pääosin ollaan kotona. Se on näitä pikkukylän huonoja puolia. Kaverilla käyn kun ehdin, hällä samanikäinen lapsi, mutta hän töissä niin ei kovin usein pääse. Yritin saada päiväkotiin kerhopaikalle, mutta niin täyttä oli, ettei mahtunu.

 

[harmaana vaan]

Paha ikä.. iso, mutta niin pieni. Uskon että pienen mielessä käy aika myllerrys, vähän vastaava kuin murrosikäisellä..

Itse käytin näitä:

Kun minua läpsittiin/ käytiin tukkaan kiinni..Ensiksi selitin nätisti että äitiä sattuu, ei saa läpsiä jne. Seuraavalla kerralla nappasin kädestä ja katsoin tiukasti silmiin.. Pidin napakasti ranteesta just niin kauan kuin sormet tukistivat minua. Ensiksi kaveria vaan nauratti, mutta kun huomasi että kättä ei saakaan pois jos repii edelleen hiuksista.. Viestinä oli suurinpiirtein että: Tuntuuko kivalta? Pidetäänkö kiinni vai leikitäänkö mukavia juttuja..

Sen huomasin että väsyneenä vaan kaakatan ja uhkauksia toteuttaessani kehonkieli viestii toista. esim. Vien kaverin miettimään, mutta keho näyttää että kannan koska tuli nyt sanottua. Viestihän vois olla myös, että näin käy kun teit näin.. Eli itse pitää olla ihan tajuttoman skarppina. Jos tuolissa ei pysytty, jouduin pitämään sylissä. Napakasti, niin kauan kuin rimpuili ja venkoili. Vähän samat säännöt kuin tuolissakin. Syli on turvallinen paikka raivota, siellä on myös mukavia ja turvallisia hetkiä.. Ja lapset hakevat rajojaan ja aikuisen tehtävä on olla turvallinen ja rajat määrittävä aikuinen.

Ihanaa kun jaksat vielä tempppuilujen keskellä miettiä ratkaisuja! Olisko sinulla mahdollisuus järkätä teille ihan kahdenkeskeistä aikaa? Tekisitte yhdessä isojen juttuja joihin pienillä ei ole asiaa Tuo huomionkipeys ajaa epätoivoisiin tekoihin.. ja milläs muulla sitä saa nopeammin kuin pahojaan tekemällä. Kulkekaa pusikoissa ja tutkikaa ötököitä, rakentakaa hiekkikselle jättikokoinen linna ja tehkää kaikkea sitä jännää johon pieni-suuri mies ei vielä omin avuin pysty. Menkää uimaan ja eväsretkelle. Niitä juttuja on kiva muistella ja uusia suunnitella kun mopo alkaa lähtemään käsistä ja tekisi mieli vähän käydä tökkimässä pienempiään

Voisi yrittää kääntää myös nuo negatiiviset asiat positiiviseksi. " voi kun osaat hienosti näyttää vauvalle kirjaa, sun ihan ikiomalle pikku-siskolle.. " Kehu, kehu ja kehu. Välillä voi asioihin nopeasti puuttumalla välttää suuremman katastrofin Periaatteessa en hyväksy sormienvälistä katsomista, mutta oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan sillä voi olla positiivisia vaikutuksia.

Ja noi kaverit ja energian purkaminen ovat tuossa iässä jo aika tärkeitä. Laps on jo omapersoonansa ja äiti se rakas jolle puretaan ilot ja surut. Pitää olla jo joitain omia juttujakin.

Eipä näistä tainnut olla suurempaa apua, tunnut miettineen asiaa jo paljon.. Voimia urakassa ja kyllä aikakin tekee osaltaan tehtävänsä.

 

[plop]

Paha ikä.. iso, mutta niin pieni. Uskon että pienen mielessä käy aika myllerrys, vähän vastaava kuin murrosikäisellä..

Itse käytin näitä:

Kun minua läpsittiin/ käytiin tukkaan kiinni..Ensiksi selitin nätisti että äitiä sattuu, ei saa läpsiä jne. Seuraavalla kerralla nappasin kädestä ja katsoin tiukasti silmiin.. Pidin napakasti ranteesta just niin kauan kuin sormet tukistivat minua. Ensiksi kaveria vaan nauratti, mutta kun huomasi että kättä ei saakaan pois jos repii edelleen hiuksista.. Viestinä oli suurinpiirtein että: Tuntuuko kivalta? Pidetäänkö kiinni vai leikitäänkö mukavia juttuja..

Sen huomasin että väsyneenä vaan kaakatan ja uhkauksia toteuttaessani kehonkieli viestii toista. esim. Vien kaverin miettimään, mutta keho näyttää että kannan koska tuli nyt sanottua. Viestihän vois olla myös, että näin käy kun teit näin.. Eli itse pitää olla ihan tajuttoman skarppina. Jos tuolissa ei pysytty, jouduin pitämään sylissä. Napakasti, niin kauan kuin rimpuili ja venkoili. Vähän samat säännöt kuin tuolissakin. Syli on turvallinen paikka raivota, siellä on myös mukavia ja turvallisia hetkiä.. Ja lapset hakevat rajojaan ja aikuisen tehtävä on olla turvallinen ja rajat määrittävä aikuinen.

Ihanaa kun jaksat vielä tempppuilujen keskellä miettiä ratkaisuja! Olisko sinulla mahdollisuus järkätä teille ihan kahdenkeskeistä aikaa? Tekisitte yhdessä isojen juttuja joihin pienillä ei ole asiaa Tuo huomionkipeys ajaa epätoivoisiin tekoihin.. ja milläs muulla sitä saa nopeammin kuin pahojaan tekemällä. Kulkekaa pusikoissa ja tutkikaa ötököitä, rakentakaa hiekkikselle jättikokoinen linna ja tehkää kaikkea sitä jännää johon pieni-suuri mies ei vielä omin avuin pysty. Menkää uimaan ja eväsretkelle. Niitä juttuja on kiva muistella ja uusia suunnitella kun mopo alkaa lähtemään käsistä ja tekisi mieli vähän käydä tökkimässä pienempiään

Voisi yrittää kääntää myös nuo negatiiviset asiat positiiviseksi. " voi kun osaat hienosti näyttää vauvalle kirjaa, sun ihan ikiomalle pikku-siskolle.. " Kehu, kehu ja kehu. Välillä voi asioihin nopeasti puuttumalla välttää suuremman katastrofin Periaatteessa en hyväksy sormienvälistä katsomista, mutta oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan sillä voi olla positiivisia vaikutuksia.

Ja noi kaverit ja energian purkaminen ovat tuossa iässä jo aika tärkeitä. Laps on jo omapersoonansa ja äiti se rakas jolle puretaan ilot ja surut. Pitää olla jo joitain omia juttujakin.

Eipä näistä tainnut olla suurempaa apua, tunnut miettineen asiaa jo paljon.. Voimia urakassa ja kyllä aikakin tekee osaltaan tehtävänsä.

Ihanaa kun joku jaksaa vastata oikein kunnolla ja vielä näin fiksuja juttuja. Mulla on myös 2,5-vuotias ja toi ap:n juttu kuulosti ERITTÄIN tutulta.
Meillä aika pitkälti noita em. keinoja käytössä, mutta välillä menee silti hermo ja tulee huudettua kunnolla. Mutta yritän (ja yritä säkin ap) muistaa, että me äiditkin ollaan ihmisiä, ei aina tarvi jaksaa. Ja lapsenkin pitää nähdä erilaisia tunteita myös äidiltä.
Tänään poika raapaisi mua naamasta niin, että oikeasti sattu. Ja just sillä hetkellä en olis vaan jaksanut mitään, joten mulle tuli kyyneleet silmiin. Näytin tarkoituksella pojalle, että äitiä itkettää. Sitten se meni vakavaksi, tul halaamaan ja pyysi anteeksi... Sitten halittiin ja se oli niin suloinen

 

[Justiina]

Paha ikä.. iso, mutta niin pieni. Uskon että pienen mielessä käy aika myllerrys, vähän vastaava kuin murrosikäisellä..

Itse käytin näitä:

Kun minua läpsittiin/ käytiin tukkaan kiinni..Ensiksi selitin nätisti että äitiä sattuu, ei saa läpsiä jne. Seuraavalla kerralla nappasin kädestä ja katsoin tiukasti silmiin.. Pidin napakasti ranteesta just niin kauan kuin sormet tukistivat minua. Ensiksi kaveria vaan nauratti, mutta kun huomasi että kättä ei saakaan pois jos repii edelleen hiuksista.. Viestinä oli suurinpiirtein että: Tuntuuko kivalta? Pidetäänkö kiinni vai leikitäänkö mukavia juttuja..

Sen huomasin että väsyneenä vaan kaakatan ja uhkauksia toteuttaessani kehonkieli viestii toista. esim. Vien kaverin miettimään, mutta keho näyttää että kannan koska tuli nyt sanottua. Viestihän vois olla myös, että näin käy kun teit näin.. Eli itse pitää olla ihan tajuttoman skarppina. Jos tuolissa ei pysytty, jouduin pitämään sylissä. Napakasti, niin kauan kuin rimpuili ja venkoili. Vähän samat säännöt kuin tuolissakin. Syli on turvallinen paikka raivota, siellä on myös mukavia ja turvallisia hetkiä.. Ja lapset hakevat rajojaan ja aikuisen tehtävä on olla turvallinen ja rajat määrittävä aikuinen.

Ihanaa kun jaksat vielä tempppuilujen keskellä miettiä ratkaisuja! Olisko sinulla mahdollisuus järkätä teille ihan kahdenkeskeistä aikaa? Tekisitte yhdessä isojen juttuja joihin pienillä ei ole asiaa Tuo huomionkipeys ajaa epätoivoisiin tekoihin.. ja milläs muulla sitä saa nopeammin kuin pahojaan tekemällä. Kulkekaa pusikoissa ja tutkikaa ötököitä, rakentakaa hiekkikselle jättikokoinen linna ja tehkää kaikkea sitä jännää johon pieni-suuri mies ei vielä omin avuin pysty. Menkää uimaan ja eväsretkelle. Niitä juttuja on kiva muistella ja uusia suunnitella kun mopo alkaa lähtemään käsistä ja tekisi mieli vähän käydä tökkimässä pienempiään

Voisi yrittää kääntää myös nuo negatiiviset asiat positiiviseksi. " voi kun osaat hienosti näyttää vauvalle kirjaa, sun ihan ikiomalle pikku-siskolle.. " Kehu, kehu ja kehu. Välillä voi asioihin nopeasti puuttumalla välttää suuremman katastrofin Periaatteessa en hyväksy sormienvälistä katsomista, mutta oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan sillä voi olla positiivisia vaikutuksia.

Ja noi kaverit ja energian purkaminen ovat tuossa iässä jo aika tärkeitä. Laps on jo omapersoonansa ja äiti se rakas jolle puretaan ilot ja surut. Pitää olla jo joitain omia juttujakin.

Eipä näistä tainnut olla suurempaa apua, tunnut miettineen asiaa jo paljon.. Voimia urakassa ja kyllä aikakin tekee osaltaan tehtävänsä.

Tästä vastauksesta tuli jotenki hyvä mieli! Kiitos siitä! Kahden keskinen aika on kyllä kortilla, rakennetaan samaan aikaan joten mies on todella paljon poissa kotoa. Varmaan osaltaan johtuu siitäkin tuo temppuilu, on pojalla iskää ikävä. Olen myös sen huomannut, että paljon touhuan just esikon kanssa, pikkuinen on siinä mukana kyllä mutta olen panostanut enemmän just esikoiseen, ettei tulis mitään isompia temppuiluja. Huonoa omaatuntoa tunnen jo siitäkin, kun pienin leikkii niin paljon yksin. Pikkuinenkin on jo taapero, ikää hänelläkin 1v2kk. Kaverini kanssa puhuin puhelimessa just tänään, hän kertoi että heillä sama juttu. Kun pienempi nousi lattian tasosta ylös, ei ollutkaan enää vauva, niin muksiminen alkoi. Voisiko esikko kokea nyt tuon pienemmän uhkaksi kun toinenkin jo kävelee?

 

[onni löytyy arjesta]

Meillä ainakin vanhempi lapsi rauhoittuu (ainakin hetkeksi), kun olemme kahdestaan enemmän. Hän on aivan eri poika saatuaan huomiota itselleen.
Meilläkin huudetaan joskus ja se kuuluu elämään :hug:
Niin ja meillä aikanaan komennettiin myös pienempää etei saa mennä isoveljen juttuja sotkemaan. Useinhan isompaa ojennetaan, kun toinen on pieni. Meillä kuitenkin saattoi oikein nähdä, kun vanhempi oli hyvillään, kun hänet "nostettiin ykköseksi" ja pienempää komennettiin.

 

[Justiina]

Ihanaa kun joku jaksaa vastata oikein kunnolla ja vielä näin fiksuja juttuja. Mulla on myös 2,5-vuotias ja toi ap:n juttu kuulosti ERITTÄIN tutulta.
Meillä aika pitkälti noita em. keinoja käytössä, mutta välillä menee silti hermo ja tulee huudettua kunnolla. Mutta yritän (ja yritä säkin ap) muistaa, että me äiditkin ollaan ihmisiä, ei aina tarvi jaksaa. Ja lapsenkin pitää nähdä erilaisia tunteita myös äidiltä.
Tänään poika raapaisi mua naamasta niin, että oikeasti sattu. Ja just sillä hetkellä en olis vaan jaksanut mitään, joten mulle tuli kyyneleet silmiin. Näytin tarkoituksella pojalle, että äitiä itkettää. Sitten se meni vakavaksi, tul halaamaan ja pyysi anteeksi... Sitten halittiin ja se oli niin suloinen

Kuulostaa kyllä tutulta. Esikoinen on kyllä aurinkoinen ja iloinen poika. Oikea hurmuri, hurmaa ihmiset niin kaupassa kuin kylässäkin. Mutta tosiaan kotona tuo riehuminen on aika raskasta välillä. Esikoinen monesti pientä tönäistyään niin että toisella tulee itku, menee lohduttamaan. Silittää päätä ja sanoo, ei hätää! Kerran hain vaippaa pienelle jolla väsyitketti, niin kuulin kun poika lohdutteli että äiti tulee kohta. Ei ole hätää. Katso, tässä lelu. Että paljon on hyviäkin hetkiä, mutta tällä hetkellä suurin osa päivästä menee hulinoiden...

 

[Justiina]

Niin ja meillä aikanaan komennettiin myös pienempää etei saa mennä isoveljen juttuja sotkemaan. Useinhan isompaa ojennetaan, kun toinen on pieni. Meillä kuitenkin saattoi oikein nähdä, kun vanhempi oli hyvillään, kun hänet "nostettiin ykköseksi" ja pienempää komennettiin.

Tämä on muuten erittäin hyvä huomio!! Täytyy pistää mieleen Kiitos!

 

[minä]

Meillä sama. Voi kun jaksaisi Usein tulee vaan komennettua, vaikka TIEDÄN että joku muu jippo voiskin auttaa (esim tuo kehuminen, opettaminen miten toimitaan, huomion anto etukäteen jne). Meillä pahinta on tuo tavaroiden heittely ja sekoittaminen (lelut kekoon lattialle, vaatteet kaapista yms)

 

[Cycadeen]

Meillä kaksi ERITTÄIN energistä tapausta ja meneevät piktin seiniä, jos ollaan "liikaa" sisällä. Voisko metsäretki päivässä olla hyvä ( saa vedellä ympäri mättäitä, kiipeillä, tutkia ja kerätä metsän "aarteita" omaan pussukkaan. Saa muuten hyvät askartelu tarvikkeet niistä )?
me käydään jokapäivä 2 kertaa puistossa, muuten menee ihan päättömäks meno! Sadesäällä lähdetään lätäkköjahtiin ( kerrankin lupa hyppiä lätäköissä! ), Joskus teen pihaan aarteen etsinnän (askarrellaan yhdessä kartta) ja siinä isompi mennä vouhottaa ja mikä ilo, kun löytyy aarre! Minun vinkki on ULOS!

 

[mä]

meillä kans saman ikäinen... ja kuulostaa tutulta. olen huomannut että ulkoilu auttaa. ja se kun on aina joku tekeminen mielessä että jos meinaa alkaa riehumaan tai tekemään jotain kiellettyä niin sanoo heti esim. 'mennäänkö leikkimään pikkuautoilla?'

 

[katja]

Meillä on 2.5v poika ja 2.5kk vauva ja todella haastavaa ollu tämä vauvan tulo. Esikko on ihana,erittäin eloisa poika. Ja kun vauva tuli,muutamassa viikossa alko se läpsiminen ja lyöminen vauvaa kohtaa. Tilanne on tässä paisunut niin et olin jo aivan hukassa. Siispä soitin neuvolapsykologille. Tässä hänen neuvot:

Sanoi heti et 2.5v on TODELLA haastava ikä...

Läpsiminen ym on heti rangaistava teko. Ei moraalisaarnoja, ei torumisia (sekin on huomioo joka lapselle kelpaa kun ei muuta saa...) vaan tiukka "KETÄÄN EI LYÖDÄ." ja jäähy jonka aikana ei mitään huomioo. Aikaa ei sanonut jäähyn pituudelle vaan kunhan lapsi on rauhottunut,sanotaan et nyt voit tulla pois ja mahdollisimman pian jotain kehuja jostain (ei kuitenkaan et olitpas kiltisti jäähyllä tms)
Anteeksipyyntöjä (joita itse käytin) ei myöskään,ainakaan jatkuvasti. Tuon ikäinen ei ymmärrä sen syvintä tarkoitusta, oppii vaan käyttämään sanaa että pääsee pois tilanteesta. et kunhan sanon anteeksi lopettaa tuo äiti tuon torumisen....

Kehoitti kohtelemaan isompaa kuten vauvaa (meillä siis lähes vastasyntynyt)
Kun vauva saa ehdotonta rakkautta,siis vaan olemalla, pitää sen esikoisen saada samaa.
Eli ei vain kehuja hyvästä ja kiltistä käytöksestä vaan ns.samaa lässytystä mitä vauvalle pidetään "ompas sulla ihanat varpaat ja voi ihanuus mikä nenä, äidin pikku-kullannuppu" jne.
Ja tätä tehostetusti.
tässä tunsin ainakin itse piikin...kuinka usein sitä kujertaa vauvalle ja samalla räyhää esikolle et syö,pue,tule,mene jne....

Ja tietty se et yrittää ennakoida lyömiset, et kun näkee et isompi tulee "sillä ilmeellä" ja "sillä vauhdilla" lähelle, yrittää kääntää sen huomio muualle.

Tämmösiä ohjeita minä sain, ja ainakin tuota "vauva-lässytystä"olen lisännyt ja ainakin se tekee hyvää esikolle, on aivan tohkeissaa kun paijaan ihan samalla tavalla kuin vauvaa!!
Muuten en osaa vielä sanoa kuinka tehoaa,kun viikko sitten sain neuvot.

Mutta psykologi sano et tuollanen käytös on NORMAALIA! joten itelleen ei kannata ristiä "huonosta kasvatuksesta" ottaa.
Ja fakta on et AINA EI JAKSA OLLA SUPER MAMA. eli saa huutaa ja suuttua.

Meillä myös tuo esikoinen väliin niin ihanasti kanssa lohduttaa vauvaa samanlailla et ei mitään hätää. silloin aattelen et ei se ihan päävikainen lapsi taida ollakkaan

Hirveesti voimia ja jaksuja arkeen.

katja

 

[Epätoivoinen]

Meillä kaksivuotias uhmis ei halua pyytää anteeksi ja selvästi uhmaa ja kiukuttelee asian kanssa. Jäähy ei auta, ja keskustelee kyllä rauhallisesti, että ei saa lyödä ja että harmittaa, että löi, mutta ei halua pyytää anteeksi. Pitääkö tämä todella unohtaa, anteeksipyytämisen opettelu toistaiseksi? Neuvoja? Olemme aivan epätoivoisia.