Mitä tehdä pojalle joka ei uskalla sanoa vastaan kavereilleen? Arka ja ujo muutenkin

[Häviäjä]

Luonnetta ei voi muuttaa, valitettavasti.
Todella huolestunut pojasta kun ei uskalla panna mitään vastaan. Jos koulukaveri sanoo, että anna pyörä ja ota takki niin poika tekee niin käskettyä. Ja itse vielä juoksee pyörän perässä. Tai viedään pullot kauppaan, saadaan niistä kaksi euroa josta suurin osa menee kavereille, ja itselle joku pieni suklaanappi.
Vielä voidaan niinkuin valvoa häntä eli mitään ylilyöntejä ei vielä ole(lainaisi vaikkapa pyörän kavereille 100vuodeksi) mutta mites aikuisiällä? Onko vaan parempi valmistaa hänet yhteiskunnan elätettäväksi jottei tarvii kohdata pahimmat koettelemukset? Eihän tuollaisella luonteella ole mitään asiaa työmarkkinoille, puhumattakaan opiskeluelämästä kun ei uskalla ottaa keneenkään kontaktia.

 

[vvvv]

Minkä ikäinen?
Meidän poika kans aika arka, mutta kovasti kannustan. Joskus saatan jopa sanoa suoraan, mitä missäkin tilanteessa kannattaa tehdä. Ei missään nimessä saa noin alistua ja hyväksyä tilannetta.

 

[Häviäjä]

2luokkalainen. Pienestään ollut hiljainen, ujo, arka,,,koko setti niinkui.
Juu, ollaan kyllä sanottu, että täytyy uskaltaa sanoa, että EI tai TÄNNE SE ja sitä rataa. On niin avuton olo niin pojalla kuin meillä vanhemmillakin.

 

[vvvv]

Meillä 9vuotias ja pikku hiljaa itsetunto kasvaa. Kehukaa lasta kaikessa.

Tarvittaessa yhteys opettajaan ja kysytte, miten koulussa menee noiden asioiden kanssa.

 

["vieras"]

Lapsena minäkin olin aikalailla tuollainen, tytöllä sitä ei ehkä pidetä niin pahana asiana kuin pojilla mutta kyllä sain koulussa kiusaamisesta osani juuri siksi että olin ujo, hiljainen enkä osannut puolustautua. Nyt aikuisiällä on alkanut tulla enemmän rohkeutta ja itsevarmuutta. On todennäköistä että niin tulee pojallekin, moni ulospäin suuntautunut ja rohkealta vaikuttava aikuinen saattaakin kertoa olleensa lapsena ujo ja kiusattu mitä ei olisi heistä helppoa uskoa. Tällaisia ihmisiä on ihan johtotehtävissä ja viihdealallakin kuten monet näyttelijät.

Yritä kaikin tavoin rohkaista poikaa ja keskustella hänen kanssaan tästä asiasta, tekemättä siitä kuitenkaan sellaista ongelmaa että hän tuntisi itsensä vieläkin aremmaksi ja tavallaan leimautuisi jos on jo muutenkin ujo ja arka. Esimerkkinä voisin kertoa aviomiehestäni joka vaikuttaa hyvin ulospäinsuuntautuneelta ja rohkealta puhuessaan, on hyvässä virassa missä pitää olla myöskin jonkinlaista auktoriteettia. Kun keskustelin hänen kanssaan omasta luonteestani ja siitä että olin lapsena tuollainen, olin yllättynyt kun hänkin kertoi olleensa hyvin hiljainen ja ujo. Hän kertoi että aikuistuessaan, opiskelujen ja työelämän myötä on saanut rohkeutta ja muuttunut paljon.

Kannattaa siis tukea ja rohkaista kuitenkaan tuomitsematta ja voi tuoda esille myös niitä hyviä asioita joita tuollaiseen luonteeseen kuuluu, ketään ei kuitenkaan voi ulkopuolelta pakottaa muuttumaan mutta pikkuhiljaa hän ehkä itse alkaa ymmärtää ja saa enemmän rohkeutta ettei jää aivan kynnysmatoksi. Tässäkin pitäisi löytää jonkinlainen tasapaino hiljaisen luonteen ja puolensa pitämisen välillä.

 

[aapp]

Kaikista eniten pelkään pojan syrjäytyvän. Itse muistelen kouluajoilta kun eräs samalla luokalla oleva poika oli myöskin erittäin "matala profiilinen". Jo ala-asteelta luokan tytöt(pari jenginjohtajia olivat) vähän kiusottelivat häntä mutta ylä-asteella kuvioon tuli pari tyttöä lisää jotka olivat asteen kovempia mimmejä. En tarkkaan muista millaista se kiusottelu oli koska emme paljon hengailleet noiden kiusaajien kanssa mutta voin kyllä kuvitella millainen helvetti kyseisellä pojalla oli. Tälläistä kohtaloa pelkkään oma pojan puolesta.