Mitä tehdä ystävän kanssa?

[Outolempi]

Ystäväni on ollut pitkään lapsettomuushoidoissa. Kun minä olin rasakaana, hän ilmoitti, ettei voi pitää minuun pitään yhteyttä, välillä taas olisi halunnut että minä pidän yhteyttä, ei halunnut puhua raskaudestani, ei halunnut nähdä, tilanne oli siis todella vaikea. Saattoi kuitenkin soittaa todetakseen, että minä en voi ymmärtää miten vaikeaa hänellä on, ja että hän ei sitten IKINÄ tule lasta saamaan. No, nyt hän on tullut raskaaksi pari kuukautta sitten. Minulle tekee tilanteesta vaikean se, että nyt "kelpaisin" taas ystäväksi. Nyt voisin osallistua yhteisiin tilaisuuksiin, nyt voisimme nähdä ja hän haluaa soitella ja kysellä raskaudesta ja kertoa kaikki yksityiskohtiaan myöten. Minä olen ilmeisen pikkusieluinen, sillä asia ottaa minua päähän. Tiedän, että pitäisi vain iloita toisen puolesta, mutta kun silloin, kun minä olisin tarvinnut ystävää, hän sai kieltäytyä, tuntuu todella siltä, että nyt kelpaan, ennemmin en. En haluaisi puhua asiasta ystäväni kanssa, sillä se olisi tässä vaiheessa hankalaa, raskauden tunnemyrskyihin en haluaisi hänelle aiheuttaa yhtään enempää mielipahaa. Voisinko vain hienovaraisesti himmata ystävyyttämme hetkeksi? Ehkä myöhemmin sitten voisin paremmin jakaa asioita taas. VAi mitä teen?

 

[onni löytyy arjesta]

"lapsellisena" on kovin vaikeaa mennä sen asemaan, ketä lapsettomuudesta kärsii. Ymmärrän hyvin, että hänellä on ollut suuri suru, tuska ja ahdistus asian kanssa, mitä vaan olisi lisännyt toisen raskauden seuraaminen. Ehkäpä hänkin olisi halunnut kuulua elämääsi silloinkin, muttei vaan pystynyt. Oletko koittanut mennä hänen asemaansa? Voithan sanoa hänelle, että mielelläsi sinäkin olisit jakanut hänen kanssa niitä asioita, mitä jaatte nyt.

 

[Rain86]

On kyllä aika loukkaavaa toiselta että kun kerran ystäviä ollaan niin jättää yksin, tottakai on itsellä vaikeaa kun ei voi lasta saada ja varmasti vaikea katsoa toisen onnea, mutta kun kerran luuli silloin joskus että ei voi lasta saada niin olisi sitten yrittänyt elää asian kanssa ja osallistua ystävän onneen ja olla siinä mukana vaikka kummitätinä.. itse luulin joskus ettei raskaus mahdollista mutta pystyin silti olemaan raskaana olevien ystävieni kanssa ja osallistumaan heidän onneensa koska ystävyyshän siinä tärkeintä on. ei taida tämä henkilö olla oikea ystävä tai ainakin pitäisi opettaa hieman enemmän ymmärrystä

 

[vieras]

Ei sellaista ongelmaa olekaan, mikä oikeuttaisi tuollaiseen käytökseen. Että ollan sitten ystäviä kun minulla on sama onni kuin sinulla. Sopisi jonnekin ala-asteelle, ei aikuisten väliseen ystävyyteen. Tuollaisen 'ystävyyden' perimmäiset motiivit ovat ihan muita kuin ystävyyteen liittyviä.

 

[Sabira]

Kyllähän sä voit etäisyyttä ottaa ja tunnustella sitten samalla omia fiiliksiäs. Jos edelleen tunnet kaunaa ystävääsi kohtaan, niin onhan sulla oikeus pistää välit kokonaankin poikki. Sitähän sun ystäväsi silloin aiemmin halusi.

 

[aapee]

Toivoisin, että voisin jotenkin päästä ton asian yli. Se tuntuu vaikealta, koska juuri nyt näyttää siltä, että meille ei toista lasta tule, ja asia aikoinaan aiheutti minulle todella paljon pahaa mieltä. Raskausaikaani tuo ystävyyden menetys todella varjosti, joten en haluaisi samanlaista tunnetta hänelle. Toisaalta, enhän minä voi fiiliksiäni muuttaakaan. Siis ehkä tässä pohdin, että kummin pääsisin paremmin kaunastani eroon; antamalla itselleni aikaa vai yrittämällä ylläpitää ystävyyttä nytkin, vaikka se ei niin hyvältä tunnukaan. Vai onko niin, että jotkut asiat on sellaisia, ettei niiden yli oikein pääse?

 

[SuklaaMousse]

ymmärrän ystävääsi täysin
minä ja mieheni yritimme lastamme yli vuoden ja ystäväni yritti miehensä kanssa muutaman vuoden
monta kertaa hän halusi määrää yhteyden pidon...
suostuin siihen vaikka raskasta se olikin
nyt heillä on muutaman kuukauden vanha nyytti ja ystäväni on entisellään..

raskasta aikaa oli mutta en valita :hug:

 

[onni löytyy arjesta harmaana]

Jos en olisi saanut lapsia, olisin ollut todella musertunut, ehkä tarvinnut jopa psykiatrista hoitoa. Ei ajattele välttämättä selkeästi. kannatan aina avointa ja rehellistä keskustelua!

 

[vieras]

Toivoisin, että voisin jotenkin päästä ton asian yli. Se tuntuu vaikealta, koska juuri nyt näyttää siltä, että meille ei toista lasta tule, ja asia aikoinaan aiheutti minulle todella paljon pahaa mieltä. Raskausaikaani tuo ystävyyden menetys todella varjosti, joten en haluaisi samanlaista tunnetta hänelle. Toisaalta, enhän minä voi fiiliksiäni muuttaakaan. Siis ehkä tässä pohdin, että kummin pääsisin paremmin kaunastani eroon; antamalla itselleni aikaa vai yrittämällä ylläpitää ystävyyttä nytkin, vaikka se ei niin hyvältä tunnukaan. Vai onko niin, että jotkut asiat on sellaisia, ettei niiden yli oikein pääse?

Vastasit jo itse kysymykseesi. Täytyy toimia kuten tuntee, muuten toimii väärin. Voisit myös koettaa parhaaksi havaittua keinoa: keskustelua ystäväsi kanssa.

Vähän vastaava juttu on sattunut ja lakkasin pitämästä yhteyttä. Yritin olla tukena lapsettomuuden aikana jne, mutta lopulta ymmärsin, että vain toisella ystävyydessä oli oikeus iloon ja suruun. Se oli jokin hyötysuhde ja tilattua seuraa tiettyihin elämäntilanteisiin, ei mikään ystävyys.

 

[vieras]

Meillä oli vastaava tilanne, paitsi että kyseessä oli sukulainen, joten siitä ei ns. pääse eroon. He boikotoivat tasan kaikkea lapseemme liittyvää. Ja nyt kun heillä on oma lapsi, niin se on tietty heidän elämän keskipiste, vaan sitä täynnä ovat. No, ymmärrettävää on, ja pitäisi osata iloita heidän kanssaan. Mutta kun he eivät ikinä noteeranneet meidän lastamme mitenkään, niin mun on vaikea päästä siitä yli ja alkaa ihastella heidän pikkuistaan.

Mutta jos se olisi ollut joku kaveri, niin varmaan olisi se ystävyys päättynyt.

 

[mamaA]

Minä oikeastaan ymmärän ystävääsi...
Olimme yrittäneet jo tovin mieheni kanssa omaa pientä nyyttiä, mutta häntä ei vain alkanut kuulua ja olin jo oikeastaan hiukka epätoivonen ja sillä hetkellä kun on tunne vahvimmillaan, että tietää, että kosakaan ei ehkä tule saamaan lasta, niin se on jotain aivan käsittämätöntä ja sitä tuskin kukaan jolla ei ole sellaista pelkoa ollut, niin ei vain voi ymmärtää.
Katkeruus ja kateus toisen onnesta ja kasvavasta massusta on sillä hetkellä kyllä aika kamalaa ja sitä ei oikein itkemättä voi katsella :ashamed:
Meillä oli tuttavapariskunta jotka siihen aikaan olivat vast ikään alkaneet seurustelemaan ja saivat tietää odottavansa ja koska vauva ei ollut toivottu nuorenparin elämässä, niin aborttiinhan siinä päätyivät.Heitä en esimerkiski sillon voinut edes tavata :|

Että kyllä juu musertavaa se on vaikka kuin olis hyvä ystävä.Mutta suosittelisin, että yrittäisit ymmärtää, edes sen verran, että keskustelisitte asiasta.Ehkä se ystävyys siitä sitten kohenee tai ei.