MITÄ TEHDÄ!?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tulevaisuutta vai ei?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tulevaisuutta vai ei?

Vieras
Tapasin muutama viikko sitten oikein mukavan miehen, hän oli hyvin innokas ja osoitti kiinnostustaan. Soitteli, laittoi viestejä, tapailtiin.. Meilä on muutamia yhteisiä tuttavia, jotka varoittivat miehestä. Kuulemma pelimies jne. Keskustelujemme perusteella mies sai minut vaakuutettua, että on aidosti kiinnostunut minusta. Nyt ei ole kahteen päivään soittanut eikä muutakaan kuulunut. Soitin hänelle, mutta keskustelu oli olematonta. Emme löytäneet yhteisiä puheenaiheita, kuten aiemmin. Sanoin, että tunnen ettei kaikki ole ennallaan. Kysyin, että pitääkö hän minusta. Hän hermostui kysymyksestä ja alkoi valittaa, että aina kyselen samaa asiaa ja että onko minulla huono itsetunto tai jonkin sortin alemmuuskompleksi ja olenko terapian tarpeessa, kun jankkaan hänen mielestään turhia kysymyksiä. Jos hän ei minusta pitäisi, hän kuulema ilmaisisi sen selkeästi.

Nyt sanat ja teot ovat todellisessa ristiriidassa.. En tiedä enää että mitä uskoa ja ajatella? Miksi mies puhui niin tylysti minulle? vai hermostuiko hän todella "turhasta" kysymyksestäni ja osoittaa vain todellisen luonteensa?

Apua!
 
muutaman viikon tuntemisen jälkeen en kyllä kehtais kellekkään sanoa että joku on terapian tarpeessa? että kannattaa kyllä miettiä millasen naarsistin kans ajautuu suhteeseen tai muuhun..
 
Mä ottaisin takapakkia itse, mä en sellaisen miehen kansa jaksais olla joka eka on niin ihanaa ja sit alkaa olla tuollainen kylmä.
Eli jatkaisin elämääni, en ottaisi mieheen mitään yhetyttä ja jos mies ottaa yhteyttä niin sit harkitsisin että haluanko enää tavata.
 
Anna olla vaan. Jos hän olikin se joka kaipas juuri sillä hetkellä hellyyttä, ja kauniita sanoja. Ja nyt kun se tunne meni ohi niin ei nappaakkaan kehitellä suhdetta..
:/
 
Olette tunteneet muutaman viikon ja jankutat ilmeisesti sitten usein noita "Pidätkö minusta" "Onko kaikki hyvin" juttuja? Ehkä hän kyllästyi vakuuttelemaan ja vastailemaan. Minä ainakin kyllästyisin.
 

Yhteistyössä