Mitä tekisitte rakentamisen suhteen tässä tilanteessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mmm"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Mmm"

Vieras
Eli jos kaikki menee hyvin, saisimme vauvan loka-marraskuussa.
Nyt mietimme uskallammeko aloittaa rakentamisen syksyllä. Ensin teimme päätöksen aloittaa ja sitten siirsimme sitä keväälle, ettei tulisi montaa isoa asiaa elämässä samaan aikaan päällekkäin.

Talvirakentamista puoltaisi se, että mies on talvella enemmän kotona jne..

Mutta muuten talvi, pieni vauva, kaksi vanhempaa lasta jne..
muut talvella rakentaneet tai muuten rakentaneet mitä mieltä olette?

Aika paljon tulemme teettämään, mutta osassa olisi kiva olla itsekkin mukana.
 
Mun mielestä helpompi se on rakentaa pikkuvauvan kanssa kuin puoli vuotiaan tai isomman. Siksi en näe syytä lykätä. Varsinkin kun teillä on isompia lapsia eli vauvanhoito menee jo rutiinilla, eikä ole sellaista ihan uutta ja outoa.

Toisekseen meillä rakennettiin melkein kaksi vuotta ennen kuin päästiin muuttamaan ja nyt kun tulee 5v aloituksesta, niin vieläkin puuttuu pikkujuttuja, piha on ihan kesken jne. Eli se rakentaminen todellakin vie aikaa (vaikkei nyt ihan niin paljon kuin meillä), ellei ole kyse avaimet käteen talosta. Väittäisin, että kolmisen vuotta on ihan normiaika, ennen kuin on se piha ja autotalli tehtynä jne.
 
Me aletaan rakentamaan ensi keväänä (syksyllä pohjat valmiiksi). Ja vauvan laskettuaika tammikuussa (jos kaikki menee hyvin).

Odotan innolla. Meillä myös 2 lasta ennestään ja vauva-ajat edellisten kohdalla on ainakin mennyt suht hyvin, en ole kärsinyt väsymyksestä, uupumuksesta tmv.

Näen asian niin että helpommalla pääsen pienen vauvan kanssa raksa-aikana kuin että kävisin töissä, pääsisin klo 16, hakisin lapset hoidosta ja sitä rataa. Vauvan kanssa kotona ollessa mulla on sentään aikaa roikkua puhelimessa, antaa päivisin lapsille aikaa, hoitaa raksamiehille välillä ruokaa, pitää koti kuosissa edes suht koht. Mies saa sitten keskittyä raksaan.
 
Jos teillä ei oo vaaraa että raha loppuu kesken, joo, mut jos voi olla mahollista niin en uskaltais. Meijen kaverit alotti -luojan kiitos niillä ei oo lapsia- mut rahat loppuki kesken, vaikka on duunit, vanhasta asunnosta säännölliset vuokratulot, lainaa reilusti, mut yllätyksiä senkus satelee. Ollaan oltu siellä jeesailee, niikun monet muutkin, homma kestäny jo 2v ja ei oo todlelakaan valmiina, asuuvat siellä tai naapurissa, kai niillä tänäpäivänä on sisävessa?
 
Tekisin syksyllä pohjat ja muuten alottaisin keväällä.
Itse aloitettiin keväällä (kohta 10v sitten), kun nuorin lapsemme oli 2 viikkoa vanha. Rakentaminen ei kyllä kestänyt kuin 9kk, mutta sitli pilkkoisin sen tuollaisiin ns. osiin.
 
En missään nimessä rasittaisi perhettä tuossa tilanteessa vielä rakentamisella. Ei ne lapset ole pieniä kuin hetken vaan ja ne vuodet pitäisi viettää lasten kanssa eikä raksalla.
 
[QUOTE="äiti";26248532]En missään nimessä rasittaisi perhettä tuossa tilanteessa vielä rakentamisella. Ei ne lapset ole pieniä kuin hetken vaan ja ne vuodet pitäisi viettää lasten kanssa eikä raksalla.[/QUOTE]

Teetämme siis aika paljon, juurikin tuon takia etteivät resurssimme tällä hetkellä ole riittävät itse rakentamiseen.

Sisäpintojen tapetointia ja maalausta sitten itselle ehkä, sekin pitää katsoa paljon tulee hintaa lisää jne. eli kannattaako sitten suhteessa tehdä enää sitä itse.
 

Yhteistyössä