H
hörhölä
Vieras
Kuulin yhdeltä kaveriltani että toinen kaverini oli hänelle puhunut meistä... en tiedä voiko sanoa pahaa mutta kuitenkin vähän ilkeästi oli puhunut tai ihmetellyt lastenkasvatus tyyliämme ja myös vanhasta koirastamme ettei ymmärrä meitä miksi emme vie koiraa piikille kun koira hänen mukaansa kärsii kun ei kuule enää mitään ja toinen silmä on sokea.
Otin nämä asiat tämän kaverin kanssa puheeksi ja hän säikähti pahan päiväisesti vaikka yritinkin olla ihan rauhalline ja puhua vain asiat selviksi.
Kaveri alkoi itkemään ihan hysteerisesti ja hoki vain "anna anteeksi!!!"
Mielestäni ei nyt kuitenkaan ollut kyse paskan jauhamisesta selän takana vaikka selvästi kaverini ei olisi koskaan noista asioista niin suoraan uskaltanut minulle puhua.
Nyt kaverini on sitä mieltä että on ansainnut kaverisuhteen poikki menon.
Mielestäni siihen ei ole kuitenkaan aihetta. Onhan asioita joskus joista ei uskalla puhua suoraan, mutta tämä olisikin kaverilleni opetus siitä että mulle kyllä voi puhua. Mielipiteitä voi olla ja niistä voi keskustella aiheuttamatta sen kummemmin riitaa.