Mitä tekisitte tilanteessani?

[vieras]

Kyse siis esikoiseni isästä, josta erosin jo raskausaikana alkoholismin takia. En jaksa nyt kaikkea kirjoittaa, mutta lapsi on tavannut isäänsä satunnaisesti näiden 9 vuoden aikana. Ovat kuitenkin yhteydessä puhelimitse ja messengerillä. Isä oli aikoinaan juomatta muutaman vuoden, jolloin tapasi lasta useammin, mutta alkanut taas juomaan ja saattaa mennä kuukausikin ettei ota mitään yhteyttä, ei vastaa puheluihin tai viesteihin. Tää isä tekee usein sellaista että lupaa lapselle jotain, mutta lähes aina pettää lupauksensa. Tässä keväällä lupasi ottaa pojan luokseen, lupasi viedä kivoihin paikkoihin yms (lapsi ei ole käynyt isänsä luona pariin vuoteen). Lapsi sitten odotti laukut pakattuna milloin isä tulee hakemaan, mutta ei kuulu eikä näy, ei vastannut puhelimeen. Viimein laittoi messengerissä viestiä ettei pääsekkään hakemaan kun meni ilta pitkäksi, tarjouduimme viemään lapsen (matkaa reilu 100km) mutta ei käynyt kuulemma. Tällä isällä on ollut tapana hyvittää kaikki rahalla ja uusilla tavaroilla, olen monesti sanonut että se ei todellakaan korvaa sitä kahdenkeskistä aikaa, mutta silti aina ostaa lapselle kalliita pelejä ja leluja, tai laittaa rahaa, kuvittelee että kaikki on sitten hyvin. Hänellä ei ole rahasta puutetta, mutta silti koskaan en ole mitään pyytänyt ostamaan lapselle, elareitakin olen vaan sen minimin vaatinut, vaikka tulojensa perusteella voisi maksaa enemmänkin.

Nyt sitten tämä isä oli minun selän takana, lapsen kanssa sopinut, että ostaa tälle mönkijän. Minä en oikeen tykännyt edes asiasta, mutta suostuin sitten koska lapsi innoissaan odotti ja isä oli luvannut. Sanoin puhelimessa, että muista nyt sitten edes pitää lupauksesi, koska lapsi on niin monet kerrat pettynyt. Juu, tottakai lupasi. Toisin sitten kävi taas. Lapsi soitti alku kesästä isälleen, että milloin hän sen mönkijän saa, tää isä pyys mut puhelimeen ja alkoi raivota. Hän ei kuulemma ole mikään rahasampo jolta voi kaikkea kerjätä, ostakaa ite se mönkijä, ostihan hän jo polkupyörän (osti joo, mutta sitäkään en todellakaan pyytänyt). Sanoin että mä en ole pyytänyt ikinä mitään ostamaan, vaan itse olet lapselle luvannut, mutta tää vaan jatkoi raivoomista. Silloin mulla lopullisesti pimahti! Mä päätin että en ota enää yhteyttä, en vastaa puheluihin tai viesteihin. Lapselle en tietenkään näin sanonut, mutta lapsi itse sanoi että ei halua enää olla tekemisissä isän kanssa, koska ikinä ei lupauksiaan pidä. Ja kun lapsen kanssa juttelin, niin hän oli enemmän harmissaan siitä että isä petti taas lupauksen, kuin siitä ettei saanut mönkijää.

Tästä isästä ei sitten kuulunutkaan pitkään aikaan. Vasta tässä yksi päivä laitteli messengerissä viestiä, että miten menee, mikset vastaa jne. En vastannut mitään.
Nyt mä mietin että teenkö mä väärin jos katkaisen välit kokonaan? Lapsi ei sinällään isäänsä kaipaa (ainakaan enää) koska on pitänyt nykyistä miestäni isähahmona ihan pienestä asti. Mieheni kohtelee lastani täysin tasavertaisesti, vaikka meillä on yhteisiäkin lapsia. Lähinnä mua säälittää tää lapseni isä, hänellä ei ole perhettä (satunnaisia tyttöystäviä lukuun ottamatta) ja jotenkin tuntuu väärältä katkaista siteet omaan lapseensa. Tietenkin lapsi saa isompana päättää miten isäänsä tapaa, mutta nyt mä en haluaisi että lapsi saa vaan koko ajan pettyä. Lapsi oireilee huonolla käytöksellä aina kun isänsä on kuvioissa, mutta niinä aikoina kun isästä ei mitään kuulu, kaikki on hyvin.

 

[Hmmm.]

Jos mä olisin sun tilanteessa, koittaisin kaikin keinoin suojella lastani isän aiheuttamilta toistuvilta pettymyksiltä. Ehkä tosiaan jopa lopettaisin kaiken yhteydenpidon. Pianhan lapsesi on sen ikäinen, että halutessaan voi itse pitää isäänsä yhteyttä. Ja jos ei halua, niin ei siinäkään mitään.

 

[ap]

Jos mä olisin sun tilanteessa, koittaisin kaikin keinoin suojella lastani isän aiheuttamilta toistuvilta pettymyksiltä. Ehkä tosiaan jopa lopettaisin kaiken yhteydenpidon. Pianhan lapsesi on sen ikäinen, että halutessaan voi itse pitää isäänsä yhteyttä. Ja jos ei halua, niin ei siinäkään mitään.

Niin, olen lapsen kanssa asioista puhunut, ja itse on sanonut ettei enää välittäisi nähdä koko isäänsä. Itse en ole mitenkään tyrkyttänyt lapselle näitä ajatuksia, mutta kyllä kai lapsikin minusta vaistoaa miten vihainen olen. Mulla on onneksi yksinhuoltajuus, eli siinä mielessähän isä ei voi mitään tapaamisia tms vaatia?

 

[Hmmm]

Kyllähän isä tietysti voi tapaamisia vaatia, se on eri asia, pitääkö siihen suostua...Eiköhän se kuitenkin mene vielä niin, että lapsella on oikeus isäänsä, mutta jos lapsi ei biologista isäänsä kaipaa, niin eihän siihenkään voi pakottaa. Isän oikeuksista voidaan olla montaa mieltä, jos isän tapaaminen ei ole lapselle hyväksi. Onneks sulla on yksinhuoltajuus, silloinhan sinä päätät, mikä on lapselles parhaaksi

 

[ap]

Nostelen, jos saisin vielä mielipiteitä. Vaivaa tosi paljon...

 

[Hmmm]

Pitikin vielä jatkaa, että sun lapses on onneksi jo niin iso, että osaa itsekin ilmaista mielipiteensä. Ainahan sitten voi ottaa sossuun yhteyttä ja sieltä vielä varmistaa nämä tapaamisasiat, varsinkin kun lapsi ei halua isäänsä nähdä.

 

[vieras]

Niin kauan kun lapsi itse ilmaisee halunsa olla tapaamatta isäänsä tai ettei halua olla yhteydessä, niin toteutat lapsesi tahdon. Sääli on se, mitä alkoholisti hakee, oikeuttaakseen tekonsa. Syyllistäen muita. Juu juu, sairaus on sairaus, mutta alkoholisti hakeutukoon itse hoitoon, jotta pääsee eroon sairaudestaan ja sääli ei ole oikea tunne tässä kohdin.

 

[lai-ne]

mun mielestä asiassa ei ole juuri ongelmaa: lapsi ei tahdo tavata isäänsä ja kertomasi mukaan voi paremmin aina kun jatkuvia pettymyksiä tuottanut isä ei ole kuvioissa. sinä taas olet vastuussa lapsen hyvinvoinnista ja kehityksestä, joten jo senkin takia sinun kuuluu suojella lastasi tuolta vahingoittavalta suhteelta.

se pieni ongelma on ainoastaan sinun omatunto ja sääli isää kohtaan, ajattelet, että isällä ei ole perhettä ja tiedät, että lapsi on kuitenkin hänelle tärkeä. lapsen etu on tärkeämpi eli et ole vastuussa lapsen isän mielipahasta tai teoista.

lapsi on joskus sen ikäinen, että voi itse halutessaan ottaa yhteyttä. seuraavat vuodet ovat kuitenkin lapselle muutenkin kovaa kasvun ja itsenäistymisen aikaa, joten siihen pakettiin ei kannata hankkia lapselle huonon isäsuhteen tuomia murheita ja mahdollisia viallisuuden tunteita, joita lapsi usein kokee isän käyttäytymisen takia. on tutkittu, että vaikka lapselle selittää, että "ei ole sinun syysi, että isä toimii tuolla lailla", lapsi silti kokee vahvaa henkilökohtaista epäonnistumista.

alkoholistin tietyt itsekkäät persoonallisuuspiirteet yksinään ovat jo sellaisia, että en tahtoisi lapsen niillekään altistuvan vaikka isä muuten toimisi sovitusti. toki tässä on eroja, ihmiset ovat erilaisia.

mutta siis sinun tapauksessasi jättäisin pojan isän sinne hiljaisuuteen. se ei ole väärin eikä julmaa tms. vaan suojelet lastasi ja turvaat hänen normaalin kasvun normaaliksi aikuiseksi.

 

[ap]

mun mielestä asiassa ei ole juuri ongelmaa: lapsi ei tahdo tavata isäänsä ja kertomasi mukaan voi paremmin aina kun jatkuvia pettymyksiä tuottanut isä ei ole kuvioissa. sinä taas olet vastuussa lapsen hyvinvoinnista ja kehityksestä, joten jo senkin takia sinun kuuluu suojella lastasi tuolta vahingoittavalta suhteelta.

se pieni ongelma on ainoastaan sinun omatunto ja sääli isää kohtaan, ajattelet, että isällä ei ole perhettä ja tiedät, että lapsi on kuitenkin hänelle tärkeä. lapsen etu on tärkeämpi eli et ole vastuussa lapsen isän mielipahasta tai teoista.

lapsi on joskus sen ikäinen, että voi itse halutessaan ottaa yhteyttä. seuraavat vuodet ovat kuitenkin lapselle muutenkin kovaa kasvun ja itsenäistymisen aikaa, joten siihen pakettiin ei kannata hankkia lapselle huonon isäsuhteen tuomia murheita ja mahdollisia viallisuuden tunteita, joita lapsi usein kokee isän käyttäytymisen takia. on tutkittu, että vaikka lapselle selittää, että "ei ole sinun syysi, että isä toimii tuolla lailla", lapsi silti kokee vahvaa henkilökohtaista epäonnistumista.

alkoholistin tietyt itsekkäät persoonallisuuspiirteet yksinään ovat jo sellaisia, että en tahtoisi lapsen niillekään altistuvan vaikka isä muuten toimisi sovitusti. toki tässä on eroja, ihmiset ovat erilaisia.

mutta siis sinun tapauksessasi jättäisin pojan isän sinne hiljaisuuteen. se ei ole väärin eikä julmaa tms. vaan suojelet lastasi ja turvaat hänen normaalin kasvun normaaliksi aikuiseksi.

Juuri niinkuin kirjoititkin, lapseni kokee asian olevan hänen syynsä. Sanoo että isä ei varmaan rakasta häntä, eikä siksi halua häntä luokseen.
Kyllä mä nyt olen päätökseni tehnyt, ja annan olla, en pidä yhteyttä. Lapsi itse ottakoon isäänsä sitten joskus yhteyttä jos siltä tuntuu.
Mua vaan pelottaa että tää isä kuitenkin taas soittelee lapselle lupaillen kaikkea. Enhän mä voi lasta kieltää puhelimeensa vastaamasta jos isänsä siellä soittaa.