Mitä tekisitte?

[surullinen]

En tiedä mistä aloittaisin. Olen naimisissa oleva, kolmekymppinen, kahden lapsen äiti. Nuorempi lapsista on vuoden ikäinen ja vanhempi viiden. Naimisissa olemme olleet 10 vuotta.

Miehelläni on aina ollut alkoholiongelma. Hän ei ole alkoholisti sanan varsinaisesa merkityksessä, ei ollut ainaakaan suhteemme alussa. Viimeisen kolmen vuoden aikana juominen on kuitenkin salakavalasti lisääntynyt. Hän pystyy olemaan viikkoja juomatta, mutta kuitenkin hän on levoton ja juomishimot valtaavat hänen ajatuksensa. Näitä selviä viikkoja ei ole usein, yleensä viikonloput menee vähintään naukkailussa.

Vanhempi lapsemme kärsii mieheni juomisesta. Hän kyselee minulta usein onko iskä humalassa ja sanoo aina miehelleni ettei hän saa juoda paljoa kaljaa. Hän on kerran nähnyt kun kaksi miestä kantoi iskän kotiin ja siitä hänelle on jäänyt traumoja.

Lisäksi mieheni on erittäin tiukka kasvattaja. Ei ole paljoa asioita joita lapset saisi tehdä. Meille ei saa tulla kavereita kylään jne. Hän on myös aina kiukkuinen jos olen ostanut jonkin lelun lapsille. Mieheni korottaa erittäin helposti ääntään, eli suuttuu todella pienestä lapsillemme ja alkaa huutamaan. Tiedän että etenkin vanhempi lapsemme kärsii tästä ja eiköhän nuorempikin kunhan kasvaa.

Mieheni on erittäin itsekäs. Hän ei tahdo tehdä kotitöitä kun ei kuulemma jaksa. Minä joudun laittamaan suhteessa huomattavasti suuremman summan laskuihin ja elämiseen kuin hän. Hän taas laittaa ylimääräiset rahat alkoholin lisäksi erilaisiin peleihin. Useimmiten mieheni makaa sohvalla ja passauttaa itseään vanhemmalla lapsellamme. Lapsi joutuu hakemaan juotavaa, tuomaan paperia ja kaikkea muuta mahdollista. Kaiken kaikkiaan mieheni on todella itsekeskeinen, joka on valmis ottamaan kaiken itselleen, mutta toisille antaminen on kuin punainen vaate.

Ja vielä eräs juttu. Mieheni kiusaa lapsiamme. Hän omasta mielestään leikkii ja touhuaa näin lasten kanssa, mutta jälleen kerran, olen kuullut myös ulkopuolisilta että vanhempi lapsi on kertonut ettei tykkää kun iskä kiusaa. Kiusaaminen on esimerkiksi pilkkalauluja, kutittamista, pyllylle läpsäyttelyä, intiaanihierontaa ja muuta vastaavaa.

Kysynkin teiltä, että mitä tekisitte minun sijassani? Tästä kaikesta kertomastani huolimatta perheeseemme mahtuu paljon rakkautta. Rakastan miestäni ja lapsiamme. Kaikesta ikävästä huolimatta olemme tiivis perhe. Lapsemme myöskin rakastavat iskäänsä, siitäkin huolimatta että kärsivät monesta asiasta. Olemme juuri saaneet valmiiksi rakentamamme talon ja tulemme taloudellisesti hyvin toimeen. Tuntuu pahalta ajatella avioeroa, mutta en voi olla miettimättä aiheutanko jäämällä lapsillemme traumoja. En liioin itse jaksaisi olla enää kotipiika ja tarjoilija. Haluaisin niin kovasti että mieheni menisi itseensä ja huomaisi käytöksensä. Mutta sen sijaan hän kiistää kaiken ja sanoi tänäänkin että hän huutaa lapsilleen niin paljon kuin haluaa.

Täällä aina arvostellaan eronneita vanhempia. Kritisoidaan että olisi pitänyt yrittää enemmän, eikä heti erota. Kuulunko minä tähän sakkiin jos nyt eroan? Liioittelenko teidän mielestänne ongelmianne ja minun pitäisikin mennä itseeni? Itse en enää tiedä mistään mitään ja siksi kuumeisesti kaipaan nyt vastauksia, mielipiteitä ja neuvoja teiltä.

Kiitos jos jaksoit lukea viestini.

 

[kangasajuruoho]

Sinusta en tiedä, mutta lapsen osassa toivoisin, että eroat.

(ihan kuin isäni, ilman sitä kiusaamista)

 

[PahaSilmä]

Kyllähän lapsi aina vanhempiaan rakastaa. Lapsi on valmis valehtelemaan vanhemman puolesta, salailemaan asioita ja kärsimään. Mieti sitä.

Mikä siinä miehessä on niin kamalan hienoa?

 

[päksy75]

Hmm...hieman tutun kuulloista Exän kanssa on 2 lasta, tyttö ja poika. Poika kun syntyi, niin exällä lisääntyi alkoholinkäyttö, vaikka on aina ottanut, mutta kohtuudella kotonakin. Päivät kyllä pystyi olemaan selvinpäin, jolloin auttoi kotihommissa yms. Mutta ilta kun koitti, niin kyllä kossu pullo avattiin pakkasesta. Päivittäin siis käytiin alkossa hakemassa se ilta pullo. Muutaman paukun jälkeen alkoin mollaaminen, haukkuminen aivan joka asiasta. Hieman ennenkuin poika täytti 1 v. pakkasin tarvittavat kamat kasseihin ja lähdin muksujen kanssa pois. Siitähän se riemu exällä alkoi......uhkaili kaikella mahdollisella tavalla. 8 v. kerettiin avoliitossa elelemään, olisi pitäny lähteä jo paljon aiemmin. Tällä hetkellä exä jatkaa samaan malliin, lisänä vaan et aamusta alkaen on kännissä.....

 

[surullinen]

Kyllähän lapsi aina vanhempiaan rakastaa. Lapsi on valmis valehtelemaan vanhemman puolesta, salailemaan asioita ja kärsimään. Mieti sitä.

Mikä siinä miehessä on niin kamalan hienoa?

Ei tuossa miehessä mitään kamalan hienoa ole. Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen rakkaus ei ole lähtenyt minnekään. Mieheni osaa olla myös kiltti ja hauska niin halutessaan. Hän on myös muiden ihmisten keskuudessa kovin pidetty mukavan luonteensa vuoksi. Enpä usko että yksikään ihminen maan päällä voisi kuvitella minkälainen mies on kotona aina välillä.
Kaikesta huolimatta me olemme ystäviä ja hyviä sellaisia. Voimme puhua mistä tahansa ja meillä on yhteys keskenämme.
Sehän tässä vaikeaa onkin. Kun minä voin syyttää itseäni siitä että alkuaikoina passasin mieheni piloille. Ja juomisenkin kestäisin ehkä, sillä hän ei ole koskaan väkivaltainen tai uhkaava humalassa ollessaan. Mutta pelkään että lapseni saavat pysyviä vammoja tai traumoja isästään. Ja toisaalta pelkään taas liioittelevani asioita. Mikä on normaalia ja mikä ei? Onko lasten parempi olla ilman isäänsä kuin olla tuollaisen isän kanssa?

Tämä on niin vaikeaa....

 

[kangasajuruoho]

Hei, EI ole normaalia, että joutuu pelkäämään isäänsä.

Vai onko?

 

[surullinen]

Hmm...hieman tutun kuulloista Exän kanssa on 2 lasta, tyttö ja poika. Poika kun syntyi, niin exällä lisääntyi alkoholinkäyttö, vaikka on aina ottanut, mutta kohtuudella kotonakin. Päivät kyllä pystyi olemaan selvinpäin, jolloin auttoi kotihommissa yms. Mutta ilta kun koitti, niin kyllä kossu pullo avattiin pakkasesta. Päivittäin siis käytiin alkossa hakemassa se ilta pullo. Muutaman paukun jälkeen alkoin mollaaminen, haukkuminen aivan joka asiasta. Hieman ennenkuin poika täytti 1 v. pakkasin tarvittavat kamat kasseihin ja lähdin muksujen kanssa pois. Siitähän se riemu exällä alkoi......uhkaili kaikella mahdollisella tavalla. 8 v. kerettiin avoliitossa elelemään, olisi pitäny lähteä jo paljon aiemmin. Tällä hetkellä exä jatkaa samaan malliin, lisänä vaan et aamusta alkaen on kännissä.....

Meillä mies ottaa vain viikonloppuisin ja lomallaan sitten useammin. Mutta kuitenkin mielestäni liikaa.

 

[Valtsu harmailee]

"Hän pystyy olemaan viikkoja juomatta, mutta kuitenkin hän on levoton ja juomishimot valtaavat hänen ajatuksensa."

"Hän taas laittaa ylimääräiset rahat alkoholin lisäksi erilaisiin peleihin. "

"Kaiken kaikkiaan mieheni on todella itsekeskeinen, joka on valmis ottamaan kaiken itselleen, mutta toisille antaminen on kuin punainen vaate."

Sanoit, ettei miehesi ole alkoholisti, tai ei ainakaan alussa ollut. Nyt eletään kuitenkin tätä päivää ja lainasinkin tekstistäsi nuo kohdat, jotka ovat mielestäni aika selvä merkki alkoholismista ja tuo viimeinen kohta on käsittääkseni aika tyypillinenkin piirre alkoholisteille.

Ero olisi ainakin itselleni tuossa tilanteessa ainoa ratkaisu.

 

[surullinen]

Hei, EI ole normaalia, että joutuu pelkäämään isäänsä.

Vai onko?

Eihän se normaalia ole,ei. Mutta en tiedä pelkäävätkö lapset isäänsä. En tiedä enää mistään mitään.
Omat vanhempani olivat rapajuoppoja ja olen elänyt erittäin vaikean ja traumaattisen lapsuuden. Ehkä sen vuoksi hämärtyy nuo rajat, mikä on normaalia ja mikä ei.

 

[surullinen]

Piti vielä kysyä, että onko olemassa keinoa saada mies muuttumaan? Voisiko vaikka perheterapiasta olla hyötyä? Onko ero ainoa vaihtoehto tässä tapauksessa? Tuntuu niin pahalta sekä lasten että itsensä vuoksi. Ja tietty myös miehen puolesta, sillä tiedän että hän ei haluaisi erota.

 

[kangasajuruoho]

Nyt kysyt liian vaikeita, paha sanoa toisen lapsista, ja siitä miten myöhemmin ehkä käy.

 

[Tarmoerkale]

Tiedätkö, sinun rakkautesi ei miestä muuta. Mikään ei muuta, mikäli hän ei itse niin halua.

Toimisin sinun sijassasi siten, että ottaisin asumuseron. Koskaan sinun ei tarvitsisi kuunnella miehen ilkeilyä eikä katsella humalaista sekoilua. kerro miehelle nämä asiat rehellisesti. Sopikaa, että hän on tervetullut ja toivottu vieras teillä sinua ja lapsia katsomassa kunhan on selvin päin ja purkanut kiukkunsa jonnekin muualle.

Tee sinun ja lastesi kodista huuto-, kiusaamis- ja alkoholivapaa vyöhyke. Voit itsekin paremmin, ja lapset myös.

Tiedän näin tehdyn, ja ratkaisu on ollut mitä ilmeisimmin hyvä. nainen teki hyvin selväksi uudet säännöt kodissa, ja mies ei niitä kunnioittanut ennen kuin oli pakko. Mutta sitten tuli muutos, todellakin.

Jos taas jatkat samassa kuviossa, miksi mies muuttuisi? Hän dominoi koko perhettänne käytöksellään, eikä sellaisista kissanpäivistä (voi vapaasti purkaa kiukkuaan lähimpänä olevaan henkilöön, ei tarvitse osallistua taloustöihin, saa käyttää rahansa itse miten huvittaa jne... ) ja etuuksista kukaan vapaaehtoisesti luopuisi! Siksi, jos julmasti sanotaan, itse mahdollistat omalla käyttäytymiselläsi (hyväksyt hiljaisesti) miehesi käyttäytymisen. Et asetu häntä vastaan, et pura pahaa oloasi ja annat lasten kiusaamisen jatkua. Päivästä toiseen, hautaan saakka, jos odotat, että mies muuttuu itsekseen. Niin ei käy.

Kuitenkaan kaiken ei tarvitse loppua. Mieti silti hyvin tarkkaan, rakastatko miestäsi ja haluatko viettää hänen kanssaan lopun elämääsi sellaisena kuin hän nyt on. Rakastatko siis miestäsi, vai rakastatko sitä tiettyä kuviota, johon hän kuuluu? (mies ja vaimo ja koti ja lapset...)

No, sinuna toimisin huomenna viimeistään. Ja kertoisin rehellisesti miehelle nistä asioista, koska oletettavaa on, että hän ei ymmärrä yhtään mistä on kysymys. Kaikki tämä tulee hänelle yllätyksenä. Hän todennäköisesti ihmettelee kyynel silmässään, miten voit ajatella niin kuin teet, ja mikset ole mitään sanonut aikaisemmin. Ikään kuin se olisi mitään auttanut....

Voimia kuitenkin. Teetpä mitä sitten teetkin. :flower:

 

[minäkin vastaan]

että kyllä minä sinuna pitäisin onnea tärkeämpänä kuin rahaa.
Oma isä on myös narsisti, alkoholiongelmineen, väkivaltainen käytös äitiäni kohtaan. Meitä lapsia ei kiusannut, mutta ei hoitanutkaan , vaan äiti teki kaiken hoiti lapset, kodin kävi töissä. Isä vältteli työntekoa ja elänyt yhteiskunnan rahoilla jo avioliiton aikana mutta varsinkin eron jälkeen välttyäkseen elatusmaksuilta.

Itsekäs pas.ka ja ajattelen, että parasta mitä äitini on tehnyt, on ollut erota tuosta pask.asta.

 

[minäkin vastaan]

Piti vielä kysyä, että onko olemassa keinoa saada mies muuttumaan? Voisiko vaikka perheterapiasta olla hyötyä? Onko ero ainoa vaihtoehto tässä tapauksessa? Tuntuu niin pahalta sekä lasten että itsensä vuoksi. Ja tietty myös miehen puolesta, sillä tiedän että hän ei haluaisi erota.

En tiedä sinun miehestä. Oma isäni, joka myös narsisti, rakastaa vain itseään, ei ole lastensa eteen tehnyt mitään eikä tule tekemään. Ei ole muuttunut eron myötä eikä tule muuttumaan. Ei näe itsessään mitään vikaa, vaikka joi ja hakkasi äitiäni. Ei hoitanut lapsiaan, ei tehnyt kotitöitä, ei käynyt töissä.
Nyt ei enää juo, mutta sama itsekäs pas.ka on edelleen. Ero ja kaikki on ollut jonkun toisen vikaa ja on. Hän itse on täydellinen ja mahtava ihmienn.

Jos arvata pitää, miehesi tuskin muuttuu. Tosin voithan kokeilla jotain perheterapiaa. Ei täällä kukaan voi tietää.

 

[tulikellukka]

Lähde pois,itsesi ja lapsesi vuoksi.Katselin loppulapsuuteni ja koko nuoruuteni isäni ja äitini tappeluita ja viinanhuuruisia möllötyksiä.muistan,että kaksi jouluaattoakin isäni oli humalassa.Kun olin 18,huusin äidilleni monta kertaa,et nyt haet oman asunnon ja lähdet! Isäni hakkasi äitiäni humalassa ollessaan ja mun mielestä joskus selvinkin päin. Äitinikin on nykysin alkkis, ja silloin jo lievästi menossa siihen suuntaan.
Äiti lähti ja me kaikki lapset jäimme kotiin isän kanssa,koska se oli maatila ja ollut aina kotimme.Isä lopetti juomisen kuin seinään,koska tajusi,että lapset lähtee häneltä myös jos jatkaa. Oli viimeiset 7 elinvuottaan raivoraitis...tosin oli jo pimahtanut päästään ennen sitä.Hoiti kuitenkin meidän kaksi alaikäistä lastaan suht kunnialla...kunnes sairastui aivoistaan niin että halvaantui,silloin alaikäiset lapset muutti äitini luo,joka meni sillon jo sivuluisua..
Siiis kannustan lähtemään,lapset kärsii kauheasti

 

[surullinen]

Mieheni ei ole koskaan ollut väkivaltainen, enkä usko että koskaan onkaan. Tosin muutaman kerran tosi humalassa ollessaan on käyttäytynyt uhkaavasti, ei kuitenkaan ole koskaan ollut väkivaltainen.

Voiko sitten olla että mieheni on narsisti, kuten muutama kirjoitti? En ole koskaan ajatellut asiaa. Olen pikemminkin ajatellut, että koska hän on aina ulkomaailmassa hillitty ja rauhallinen (pakosta, hän on todella ujo), niin vastapainoksi sitten on tuollainen ei niin ihana kotona.

Tuo eroaminen tuntuu vaan niin pelottavalta. Pelkään että sillä aiheutan lapsillemme enemmän traumoja kuin jäämällä. Pelkään toki myös taloudellisia asioita, vaikka ne eivät minulle olekaan syy jäädä. Tiedän että pärjään myös yksin.

Joku kirjoitti hyvin osuvasti tuosta rakkaudesta. En tosiaan tiedä rakastanko niinkään miestäni kuin sitä että olemme perhe. Ja tuntuu erittäin suurelta epäonnistumiselta erota. Pelkään myös tuota mieheni reaktiota, sillä hän tosiaan kieltää kaiken. Olen yrittänyt näistä asioista puhua, mutta hänen mielestään vika on päässäni, ei miehessäni. Ja siksi mietinkin että olenko minä se, jonka pitäisi katsoa peiliin. Mietin että liioittelenko asioita ja onko nuo jutut kuitenkin normaaleita.
Mietin ystäväpiiriämme, sukulaisia, lasten hoitopaikkaa...ihan kaikkea. Mietin miten pyöritän yksin arkea ja miten työssäkäynti onnistuu kun kuitenkin teen vuorotöitä.
Hurjan paljon ongelmia, tuntuu että liikaa. Niin paljon helpompi olisi jäädä, mutta en tiedä itsekään jaksanko ja vielä enemmän murehdin lapsiamme .

 

[surullinen]

Lähde pois,itsesi ja lapsesi vuoksi.Katselin loppulapsuuteni ja koko nuoruuteni isäni ja äitini tappeluita ja viinanhuuruisia möllötyksiä.muistan,että kaksi jouluaattoakin isäni oli humalassa.Kun olin 18,huusin äidilleni monta kertaa,et nyt haet oman asunnon ja lähdet! Isäni hakkasi äitiäni humalassa ollessaan ja mun mielestä joskus selvinkin päin. Äitinikin on nykysin alkkis, ja silloin jo lievästi menossa siihen suuntaan.
Äiti lähti ja me kaikki lapset jäimme kotiin isän kanssa,koska se oli maatila ja ollut aina kotimme.Isä lopetti juomisen kuin seinään,koska tajusi,että lapset lähtee häneltä myös jos jatkaa. Oli viimeiset 7 elinvuottaan raivoraitis...tosin oli jo pimahtanut päästään ennen sitä.Hoiti kuitenkin meidän kaksi alaikäistä lastaan suht kunnialla...kunnes sairastui aivoistaan niin että halvaantui,silloin alaikäiset lapset muutti äitini luo,joka meni sillon jo sivuluisua..
Siiis kannustan lähtemään,lapset kärsii kauheasti

Tiedän että lapset kärsii, olenhan itsekin kärsinyt umpijuopoista vanhemmistani ja heidän sekoiluistaan. En vaan tiedä kärsiikö lapset enemmän elämästä ilman isäänsä kuin elämästä isänsä kanssa. Koska kaikesta huolimatta miehelläni on yhteys lapsiinsa ja hän kuitenkin touhuaa heidän kanssaan. Isomman kanssa oli juuri sunnuntaina kalastamassa ja vanhempainillassa mieheni oli myös (siis päiväkodin). Eli miehestä löytyy kyllä myös paljon hyvää.

Samoin mietin tuota alkoholinkäyttöä. Mikä on normaalia ja mikä ei? Itselläni kun on traumoja alkoholista ja siksi en sitä käytä. Tiedän kuitenkin paljonkin miehiä jotka ottavat huikkaa joka viikonloppu enemmän tai vähemmän. Onko mulla siis oikeutta tuomita miestäni alkoholistiksi jos hän tekee niin kuin moni muukin mies?

Voi itkujen itku...!

 

[surullinen]

että kyllä minä sinuna pitäisin onnea tärkeämpänä kuin rahaa.
Oma isä on myös narsisti, alkoholiongelmineen, väkivaltainen käytös äitiäni kohtaan. Meitä lapsia ei kiusannut, mutta ei hoitanutkaan , vaan äiti teki kaiken hoiti lapset, kodin kävi töissä. Isä vältteli työntekoa ja elänyt yhteiskunnan rahoilla jo avioliiton aikana mutta varsinkin eron jälkeen välttyäkseen elatusmaksuilta.

Itsekäs pas.ka ja ajattelen, että parasta mitä äitini on tehnyt, on ollut erota tuosta pask.asta.

Hyvähän tässä on sanoa, mutta en koskaan kestäisi väkivaltaista miestä. Tosin tiedän ettei moni muu kestäisi minunkaan miestäni. Ei ole siis minulla varaa arvostella. Mutta kuitenkin mieheni ei ole väkivaltainen.

 

[hmmm]

että kyllä minä sinuna pitäisin onnea tärkeämpänä kuin rahaa.
Oma isä on myös narsisti, alkoholiongelmineen, väkivaltainen käytös äitiäni kohtaan. Meitä lapsia ei kiusannut, mutta ei hoitanutkaan , vaan äiti teki kaiken hoiti lapset, kodin kävi töissä. Isä vältteli työntekoa ja elänyt yhteiskunnan rahoilla jo avioliiton aikana mutta varsinkin eron jälkeen välttyäkseen elatusmaksuilta.

Itsekäs pas.ka ja ajattelen, että parasta mitä äitini on tehnyt, on ollut erota tuosta pask.asta.

Hyvähän tässä on sanoa, mutta en koskaan kestäisi väkivaltaista miestä. Tosin tiedän ettei moni muu kestäisi minunkaan miestäni. Ei ole siis minulla varaa arvostella. Mutta kuitenkin mieheni ei ole väkivaltainen.

Jos olet sitä mieltä, että et tiedä, kannattaako erota, ehkä se parisuhdeterapia auttaisi? Saisit puhua puolueettoman henkilön läsnäollessa?

 

[pötkylä]

Minäkin ajattelin ehdottaa parisuhdeterapiaa, tai perheterapiaa jossa myös lapset olisivat mukana ainakin jossain määrin.
Monille perheille terapiasta on apua.

Oletko ajatellut että monesti miehen lisääntynyt alkoholinkäyttö voi viitata myös masennukseen tai loppuunpalamiseen? Miehille oman heikkouden myöntäminen voi olla tuskallisen vaikeata ja tätä peitetään ottamalla huikkaa.

Se, että lasten mielestä isä kiusaa on huolestuttavaa. Onko miehesi perheessä ollut tapana nimittää kiusaamista leikkimiseksi. Monet tavat tuodaan mukana sieltä lapsuudenkodista ja miehellesi olisi hyvä nähdä miten paha mieli lapselle kiusaamisesta tulee.

Se miten jatkat riippuu ihan sinusta ja tietysti miehestäsi. Yhteinen sävel pitäisi löytää, niin ettet sinä joudu kantamaan kaikkea vastuuta. Jos kuitenkin niin käy että miehesi ei halua muuttaa mitään, niin silloin kannattaa punnita mitkä asiat ovat sinulle ja lapsillesi tärkeitä ja vain sinä voit tehdä päätöksen siitä mihin suuntaan elämäsi lähtee kulkemaan.

 

[Naapurin tyttö]

Vaikea tilanne, ja viimekädessä vain sinä itse tiedät mitä pitää tehdä. Hyvältä tuo ei minusta kuulosta. Narsismi tuli minullakin ensin mieleen kun luin tekstisi. Tiedän että itse en jäisi tuohon tilanteeseen. Olen sen verran "vaativa" että odotan että mieheni tekee yhtälailla töitä suhteemme ja perheemme eteen kuin minäkin. Uskon että sinäkin olet sen arvoinen.

 

[surullinen]

Minäkin ajattelin ehdottaa parisuhdeterapiaa, tai perheterapiaa jossa myös lapset olisivat mukana ainakin jossain määrin.
Monille perheille terapiasta on apua.

Oletko ajatellut että monesti miehen lisääntynyt alkoholinkäyttö voi viitata myös masennukseen tai loppuunpalamiseen? Miehille oman heikkouden myöntäminen voi olla tuskallisen vaikeata ja tätä peitetään ottamalla huikkaa.

Se, että lasten mielestä isä kiusaa on huolestuttavaa. Onko miehesi perheessä ollut tapana nimittää kiusaamista leikkimiseksi. Monet tavat tuodaan mukana sieltä lapsuudenkodista ja miehellesi olisi hyvä nähdä miten paha mieli lapselle kiusaamisesta tulee.

Se miten jatkat riippuu ihan sinusta ja tietysti miehestäsi. Yhteinen sävel pitäisi löytää, niin ettet sinä joudu kantamaan kaikkea vastuuta. Jos kuitenkin niin käy että miehesi ei halua muuttaa mitään, niin silloin kannattaa punnita mitkä asiat ovat sinulle ja lapsillesi tärkeitä ja vain sinä voit tehdä päätöksen siitä mihin suuntaan elämäsi lähtee kulkemaan.

Miehen isä on ollut melkolailla samanlainen. Siis kiusaamalla ja riehumalla (mm.painimalla) on osoitettu hellyyttä. Enkä näe tuossa muuten pahaa, mutta kun isompi lapseni ei pidä siitä. Pienempi on vielä liian pieni moiseen riehumiseen, häntä ei mieheni kiusaa. Vanhempi oli myös päiväkodissa hoitajalle kertonut että isän rähjääminen ja kiusaaminen kiukuttaa häntä. Oltiin siis kysytty että mikä saa lapsen kiukkuiseksi. Tiedän ettei mieheni tarkoita tuolla pahaa, mutta hän ei vaan ymmärrä että vanhempi lapsemme on erilainen kuin hän. Opitut mallit eivät siis lapsellamme toimi. Muistan kyllä itsekin lapsuudestani miten vihasin kun isäni kutitti minua. Sanoin siitä monta kertaa, mutta eihän hän uskonut minua. Kun sitten kerran sain valtavan raivarin ja itkin ja huusin samaan aikaan, hän vihdoin lopetti eikä enää kutittanut. Miksei siis mieheni voi ymmärtää kun nyt siitä on sanonut lapsi itse, minä ja vieläpä päiväkodin henkilökunta??

Noista paineista. Miehelläni on kyllä paineita, ollut jo jonkin aikaa, mutta tuo taipumus alkoholismiin on ollut alusta asti. Se on nyt vain tasaisesti pahentunut.

 

[surullinen]

Vaikea tilanne, ja viimekädessä vain sinä itse tiedät mitä pitää tehdä. Hyvältä tuo ei minusta kuulosta. Narsismi tuli minullakin ensin mieleen kun luin tekstisi. Tiedän että itse en jäisi tuohon tilanteeseen. Olen sen verran "vaativa" että odotan että mieheni tekee yhtälailla töitä suhteemme ja perheemme eteen kuin minäkin. Uskon että sinäkin olet sen arvoinen.

Kiitos viestistäsi. Pitäisi olla minunkin vaativampi, mutta kun en vaan osaa. En tosissaan tiedä mitä tekisin, ei auta vaikka täältäkin olen saanut hyviä ja järkeviä kommentteja. Tuo ero kun on niin valtavan vaikea ja suuri päätös.

 

[minäkin]

Kirjoitit aivan kuin minun x.miehestäni.
Aivan kuin olin lukenut meidän elämästämme.
Itse jaksoin jotenkuten tuon 11-vuotta jolloin alkoholi hiipi salakavalasti vähitellen perheeseemme aivan kuin jokin käärme.
Mies muuttui myös noiden vuosien aikana ja hänen koko elämänsä tuntui pyörivän juopottelun ympärillä.
Sen hän toki joskus heikkoina hetkinä itse myönsikin ,mutta yleensä sanoi ettei juo enempää kuin muutakaan raavasta työtä tekevät miehet.
Sanoi myös että miten hän muka pystyisi työssä käymään jos olisi jokin juoppo ym...ym...
Hän koitti kaikintavoin manipuloida minua ja luulin jo että minä se vain olin tiukkapipo ym.
Vasta kun lapset (silloin 5- ja 8-vuotiaat) alkoivat oireilla ymmärsin etten ollut turhaan huolissani.
Tilanne oli pari viimeistä vuotta kamala.Mies oli jo siinämäärin muuttunut että alkoi olla väkivaltainen,pelasi netissä rahamme ja paiskoi tavaroita ym.
Muutin lasten kanssa turvakodin kautta pois .Niin pitkälle piti tilanteen mennä ennenkuin jaksoin ja ymmärsin lähteä.
Aina oli ihana vanha mies välillä ja ajattekin että kyllä hän muuttuu ...mutta eipä vain muuttunut kuin pahempaan suuntaan.


Nyt ajasta on jo pian 2,5-vuotta ja lpset alkavat vasta nyt olemaan ns. normaaleja ,ilman yöpainajaisia ,raivareita ja itkuja.


Onneksi lähdin.

 

[lisko]

Lisäksi mieheni on erittäin tiukka kasvattaja. Ei ole paljoa asioita joita lapset saisi tehdä. Meille ei saa tulla kavereita kylään jne. Hän on myös aina kiukkuinen jos olen ostanut jonkin lelun lapsille. Mieheni korottaa erittäin helposti ääntään, eli suuttuu todella pienestä lapsillemme ja alkaa huutamaan. Tiedän että etenkin vanhempi lapsemme kärsii tästä ja eiköhän nuorempikin kunhan kasvaa.

Useimmiten mieheni makaa sohvalla ja passauttaa itseään vanhemmalla lapsellamme. Lapsi joutuu hakemaan juotavaa, tuomaan paperia ja kaikkea muuta mahdollista.

Ja vielä eräs juttu. Mieheni kiusaa lapsiamme. olen kuullut myös ulkopuolisilta että vanhempi lapsi on kertonut ettei tykkää kun iskä kiusaa. Kiusaaminen on esimerkiksi pilkkalauluja, kutittamista, pyllylle läpsäyttelyä, intiaanihierontaa ja muuta vastaavaa.

Lue vain nämä kirjoittamasi osat ja mieti minkälaista lastesi elämä on kotonaan. PILKKALAULUJA????? PYLLYLLE LÄPSÄYTTELYÄ????? Ja MITÄ IHMETTÄ ON INTIAANIHIERONTA??????

Itseäsi voit antaa passuuttaa ja pompottaa ihan niinkauan kuin aikuisena ihmisenä sitä viitsit katsoa, mutta lastesi takia soisin, että tosiaan ottaisit yhteyttä esim perheneuvolaan. Kirjoituksesi perusteella jossain määrin vaikuttaisi siltä että miehesi on narsistinen. Tyypillistä on että muut pitävät todella mukavana, eivätkä millään usko kun läheinen kertoo millainen kiusanhenki kyseinen henkilö on kotona.