Mitä mieltä ootte miehestä, joka käyttää sukkahousuja?

  • Viestiketjun aloittaja Ajatteluttavaa
  • Ensimmäinen viesti
lukijanainen
Alkuperäinen kirjoittaja mitä ihmeellistä:
Entinen poikaystävä käytti juuri tuollaisia villasekoitesukkiksia talvella, eipä tullut mieleeni ikinä ihmetellä, saatika homoksi epäillä. On ne vaan niin paljon kätevämmät, esim. ei jää nilkka paljaaksi pitkiksen lahkeen ja sukan välistä, siistimmätkin kuin pitkikset. Olen nähnyt ihan tavallisessa sukkakaupassa myytävän myös miesten sukkahousuja, että tuskinpa nuo mikään suuri harvinaisuus ovat muidenkaan miesten käytössä. Ja tosiaan jos historiaa katsoo, miehethän ovat käyttäneet sukkahousuja ihan iät ja ajat jo, niin suuret sotapäälliköt kuin kuninkaatkin.
Järkevä vastaus sinulta.
Mielestäni kaikkea ei pidä sekoittaa "kaikkeen"..
 
Kolkku
Alkuperäinen kirjoittaja "Minna-Maaria":
Hei!

Mainitsinko jossain, että kotona lasten nähden pukeutuisin? En pukeudu, kerroin vain olevani kahden lapsen isä. Käyn ulkona tyttöilemässä kerran kuussa, tarpeeksi kaukana kotoa. Joskus ne sukkikset päälläni miehenäkin ovat, mutten niihin miesroolissani sen kummempaa vetoa tunne.

Aion kertoa lapsille asiasta ennen heidän murrosikäänsä. Se on oma päätökseni, ja päätökseni tueksi olen keskustellut asiasta noin 20 ammattilaisen kanssa, mutta asiaan ei todellakaan ole yhtä oikeaa vastausta. Näyttää siltä, että tämä ominaisuus ei ole periytymässä, niin miehinen poikani on.

Näille "opettajille" suosittelen kirjallisuuteen perehtymistä, ennen kuin tänne tulevat päätään aukomaan.
Et maininnut et..:) Halusinpahan vain kysyä ja sohaista asiaa ja saada sinua pohtimaan joitakin asioita, mutta ilmeisesti olet näin jo tehnytkin. Se mielestäni tärkeintä on, koska silloin sitä kantaa vastuun omista tekemisistään eikä siirrä sitä muille. Jokaiselle kun tulee kuitenkin omaakin kannettavaa ja pohdittavaa elämän varrella.

miesvieras
Alkuperäinen kirjoittaja Ajatteluttavaa:
Mies käyttää sukkahousuja, päivittäin. Jos ei jalassa ole tukisukkahousut niin sitten tavalliset seppälästä ostetut villasekotteiset. Perustelee, että ne ovat käytännölliset. Millä saan hänet lopettamaan sukkahousujen käytön? Epäilen, että tuleva lapsi saa jonkun vääristyneen käsityksen miessukupuolesta.
Jos kyse on vain siitä, että miehesi käyttää sukkahousuja alusvaatteina siinä missä voisi käyttää perinteisiä pitkiä kalsareitakin, niin ei tuo minusta (miehenä) nyt niin kamalalta kuulosta. Tämä nyt varmaan johtuu siitä, että käytän itsekin usein sukkahousuja pitkien housujen alla. Tärkein syy on se, että miehille ei löydy sopivan ohuita kalsareita. Suomen oloissa monella kelillä peruskalsarit ovat liian paksut ja tukalat ja ilman taas ei tarkene. Sukkahousuja löytyy joka lähtöön ja ne ovat ihan oikeasti käytännölliset (vaikka moni nainen kyllä on toistakin mieltä). Epäilijät kokeilkoot ja verratkoot joihinkin Black Horsen tuotteisiin, jos eivät usko.

Kulttuurimme nyt tietysti pakkaa olemaan sellainen, että miehelle ei pidetä sopivana mitään, mitä voi pitää naisellisena (toisin päin sopii kyllä).

Mutta sen sanoisin, että jos miehesi sen sijaan käyttää hameita, korkokenkiä ja/tai rintaliivejä ja ajelee säärikarvojaan, niin sitä kyllä pitäisin vähän arveluttavana minäkin.
 
assiintuntia
Alkuperäinen kirjoittaja miesvieras:

Selviä homonvinkeitä
 
Reino-täti
Onpas täällä ahdasmielistä porukkaa! Kyllä nykyaikaisen miehen pukeutumisetikettiin suorastaan kuuluvat sukkahousut! Jotta minun pojistani ei tulisi ahdasmielisiä tiukkapipoja, puen heidät kouluun lähtiessään sukkanauhoihin, sieviin kukkaleninkeihin ja korkokenkiin.
 
kilkan kalkan
Alkuperäinen kirjoittaja Ajatteluttavaa:
Mies käyttää sukkahousuja, päivittäin. Jos ei jalassa ole tukisukkahousut niin sitten tavalliset seppälästä ostetut villasekotteiset. Perustelee, että ne ovat käytännölliset. Millä saan hänet lopettamaan sukkahousujen käytön? Epäilen, että tuleva lapsi saa jonkun vääristyneen käsityksen miessukupuolesta.
Siis eikö kaikki miehet käytäkään? Minulla on talvella pitkät kalsarit, jotka ovat tiukat kuin sukkahousut. Tosi hyvät, ne ei valu, sukat ei valu, ovat lämpimät ja tukevat mukavasti " kalleuksia ".
 
omituista olisi
Täytyy sanoa, että oisin kyllä hämmästynyt, jos mieheni käyttäisi naisten sukkahousuja. En näkisi häntä pukemassa niitä esim. jalkapalloharkkojen jälkeen jalkaansa miesten pukuhuoneessa tai miesten saunaillan jälkeen. Kyllä varmaan näyttäisi huvittavalta, jos isot körmyäijät tumpelosormineen yrittävät vetään sukkiksia karvajalkoihinsa. Naurettavaa suorastaan!

Kait niitä pitkiä ihonmyötäisiä kalsareita on miehillekin tehty, ettei tarvitse naisten sukkahousulaatikolle mennä.

itse kyllä myös inhoan yli kaiken sukkahousuja. Kiroan alimpaan helvettiin sen, joka ne on keksinyt. Jos vain suinkin voin välttää, en koskaan pidä edes hameen kanssa sukkiksia. Tietenkin joskus on tilanteita, että niitä on käytettävä, mutta silloin on epämukava ja kiristävä olo, Miten kukaan mies voi PITÄÄ moisesta?

Kaitpa se niin on, että ihan sama, mitä muut ukot tekevät. Käyttäväthän jotkut (friikit?) naisten rintaliivejäkin, mutta omassa taloudessani en moista halua nähdä.

Mielestäni jotkut sukkikset on rinnastettavissa lähestulkoon alusvaatteisiin, joten on turha verrata niitä johonkin t-paitoihin tai shortseihin.
 
"Minna-Maaria"
En ymmärrä sitä, miksi niin monet vaan virnuilevat ja irvailevat tässäkin ketjussa. Ikään kuin se sukkismies olisi pahinta mitä eteen voi tulla.

Pikkaisen hymyä suupieleen ja rentoutta elämän pikku vivahteisiin, niin täällä kaikilla on paljon maukavampaa. Itse yritän hymyillä, sekä miehenä että "tyttönä"!
 
Tonkinen
Alkuperäinen kirjoittaja "Minna-Maaria":
En ymmärrä sitä, miksi niin monet vaan virnuilevat ja irvailevat tässäkin ketjussa. Ikään kuin se sukkismies olisi pahinta mitä eteen voi tulla.

Pikkaisen hymyä suupieleen ja rentoutta elämän pikku vivahteisiin, niin täällä kaikilla on paljon maukavampaa. Itse yritän hymyillä, sekä miehenä että "tyttönä"!
Ja paskan latingit! Kun transut ja muut homot laitetaan takaisin kaappeihin, joko pakolla, tai väkipakolla, on meillä kaikilla normaaleilla kiva olo, ja auvoisa huomen.
Silloinhan vasta hersyy hymy 99,9 % väestöllä, kun transut ja muut homot poraa kaappiensa kätköissä .
 
yksi_käyttäjä
Itse ostin varmaan kolme talvea sitten Black Horsen ohuet sukkahousuja muistuttavat pitkät kalsarit. Mielestäni ne oli todella hyvät käytössä, hinta vaan oli jotain 20 Euron luokkaa. Kerran kun kaupassa käydessämme, vaimo katseli legginssejä, jotka oli tarjouksessa 2 Eurolla. Kotona hän sitten ojensi ne minulle, ja totesi että ne on sinulle, ovat ihan samallaiset kuin ne sinun 20 Euron City Slickerssit.

Kyllähän minä niitä sitten kokeilin, ja hämmästyksekseni totesin, että nehän oli vielä mukavammat jalassa, kuin nuo Black Horset. Sen jälkeen olenkin sitten käyttänyt naisten legginssejä sekä sukkahousuja, ja se on vaimonkin mielestä ihan ok.
 
hipster
Alkuperäinen kirjoittaja yksi_käyttäjä:

Joko olet ostanut hipsterit?
 
Melanie
Tuo monien naisten valitus sukkahousujen epämukavuudesta jaksaa ihmetyttää. Teillä ei edes haaroissa ole mitään ylimääräistä joka voisi jäädä puristuksiin : ) Laadukkaat oikeankokoiset sukkahousut istuvat todella hyvin ja pysyvät myös jalassa jos sisältävät tarpeeksi lycraa. En tarkoita mitään 30 euron Wolfordeja vaan ihan tavalliset Norlynitkin ovat hyvät. Toki jos ostaa halvimpia mahdollisia kreppisukkiksia, ei mistään mukavuudesta tai istuvuudesta voi puhua. Ne tuntuvat karheilta iholla ja valuvat vaikka mitä tekisi.
Olen Minna-Maarian tapaan hieman jäävi kommentoimaan mutta minusta sukkikset ovat mukavat jalassa ja käytän niitä usein töissäkin housujen alla. Kotona voin sitten pukea omasta vaatekaapistani myös muut ns. naisten vaatteet, alusasuja myöten. Homoksi tuomitseville taas pettymys, olen hetero ja naisen kanssa naimisissa : )
 
Kokeillut
Itse jouduin työssäni olemaan messuilla esittelijänä, ja ensimmäisen päivän seisoskelun jälkeen oli jalat todella kipeät. Illalla vaimo ehdotti, että kokeilisin häneltä tarpeettomaksi jääneitä äitiystukisukkahousuja. Kokeilinkin niitä siinä illalla ja totesin että ne tuntui ihan hyviltä jalassa, ja olisivat varmasti helpottaneet jalkojen vointia, jos ne olisi pukenut aamulla jalkaansa, mutta ei sitten pokkaa riittänyt siihen, että olisi seisoskellut päivän messuilla äitiystukisukkahousut jalassa. Niissä oli kyllä hyvin huomioitu miehiset mitoitukset, kun housuosa oli melko väljä.
 
Aapokaapo
Voe halavattu,mullakun on reilu kaljamaha niin jo vaeten ois nuo äeteyssukkahooosut olluna passelit :) helekutarallaa.

http://www.ferillo.com/Kuvat/perfekt-skin_G_212x330.jpg
 
kokeillut
Jostain muistan lukeneeni, että sukkahousujen mainoskuvauksissa käytetään usein miehiä, sen takia että miehillä on kiinteämmät / kauniimmat sääret kuin naisilla.
 
Sisko-Riikka
Alkuperäinen kirjoittaja Sukkis-mies:
Sukkahousut ovat todella epämiellyttävät käyttää, mutta minun on nyt pakko käyttää sukkahousuja nyt kun muija löysi sellaiset auton hanskalokerosta. ;(((
ei toi vielä mitään, mä joudun käyttään hankkija-lippistä kesät talvet. Kelaa vähän sitä.
 
ISO M
Alkuperäinen kirjoittaja Tonkinen:
Alkuperäinen kirjoittaja "Minna-Maaria":
En ymmärrä sitä, miksi niin monet vaan virnuilevat ja irvailevat tässäkin ketjussa. Ikään kuin se sukkismies olisi pahinta mitä eteen voi tulla.

Pikkaisen hymyä suupieleen ja rentoutta elämän pikku vivahteisiin, niin täällä kaikilla on paljon maukavampaa. Itse yritän hymyillä, sekä miehenä että "tyttönä"!
Ja paskan latingit! Kun transut ja muut homot laitetaan takaisin kaappeihin, joko pakolla, tai väkipakolla, on meillä kaikilla normaaleilla kiva olo, ja auvoisa huomen.
Silloinhan vasta hersyy hymy 99,9 % väestöllä, kun transut ja muut homot poraa kaappiensa kätköissä .
Tulee ruotsissa hiljaista :)
 
Olen sukkahousissa
Miksi halveeraat meitä.Naiset nauttivat sukkahousuista eivätkä halua suodasitä meille miehille.Muista että sukkahousut ovat alunperin miehisen miehen vaate eikä naisen.SUKKAHOUSUT TAKAISIN MIEHILLE !!! kampanja on alkanut !
 
Dzevekz
Alkuperäinen kirjoittaja Olen sukkahousissa:
Miksi halveeraat meitä.Naiset nauttivat sukkahousuista eivätkä halua suodasitä meille miehille.Muista että sukkahousut ovat alunperin miehisen miehen vaate eikä naisen.SUKKAHOUSUT TAKAISIN MIEHILLE !!! kampanja on alkanut !
Itse kuljen sukkahousuissa ja naiset sanoo ihanaa..ja hilpaavat sääriä ja kovaa jormaa ja otan heidät kliimaksissaan....moni mies ei usko....nainen on ihan ekstaasissa ja huokailee pelkkää "sinulla on sukkahousuni..aah" glitoris turpeana..ja hinkkaavat itseään säärtäni vasten ja voihkivat..
 
olipa ketju taas kerran
Tänne palstalle on pesiytynyt näköjään jos jonkunlaista trollia viime aikoina! Ei ole tämä ketju ainoa, jossa aloittajan nimimerkillä yksi tai useampi tehtailee ihan päättömiä juttuja. Ei viitsi kohta enää edes lukea täältä mitään, saati sitten kirjoitella!
 
pikkuvellu
Eikö aikuinen mies halua mukavat "pitkät kalsarit", niitä ei vain ole! Sopivan vahvuiset sukkahousut ovat paras vaihtoehto! avartakaa katseenne miehet ja kokeilkaa. Uskon että ette niistä sen jälkeen luovu. Naiset näyttävät ymmärtävän tämänkin asian paremmin kuin me miehet. Kysykää vaikka.
 
heppuli
Voi jeekale , mitä väliä sillä on jos ne tuntuu sen mielestä käteviltä ja hyviltä!
Mutta jos se kesällä ruppeaa kulukemaan nailoneissa ja varsinkin oikeen saumasukissa, sitte oisin minäki huolissani.
Anna miehen pittää sukukalleuvet lämpösinä!

ne nimenomaan tuntuu hyvältä ja mitä ohuemmat sen sexymmät. Enkä oo yhtään huolestunut päinvaston nautin kiimasta. Haarakiila kostuu....
 
Viimeksi muokattu:
artturi
ne nimenomaan tuntuu hyvältä ja mitä ohuemmat sen sexymmät. Enkä oo yhtään huolestunut päinvaston nautin kiimasta. Haarakiila kostuu....

Osuit naulan kantaan. Kun laitan seitinohuet sukkikset jalkaan, heppi herää. Työnnän juuri tapin anukseen. Vähän hävettää kun on anustappi perseessä, mutta tunne on taivaallinen, kun kalu seisoo sukkahousuissa ja sulkijalihas imee tappia. Vittu, että tekee gutaa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä