Mitä pahaa pettämisessä OIKEASTI on?

  • Viestiketjun aloittaja Kertokaapas
  • Ensimmäinen viesti
Kertokaapas
Jos esim. työmatkallaan mies panee toista naista, niin mitä hänen vaimo siinä menettää?
Kikkeli ei kulu. Päinvastoin, se pysyy kunnossa, kun sitä käytetään.
Eihän se mies olisi kuitenkaan voinut vaimoaan panna, kun oli eri paikkakunnalla!
Kondomi kunnossa jne. niin ei tauteja tai lapsiakaan tule.

Eihän siistissä pettämisessä ole mitään pahaa? Päinvastoin: mies voi oppia toiselta naiselta uusia juttuja ja piristää niillä vaimoaan.

Eri juttu sitten, jos mies lähtee vaimonsa vierestä toisen naisen sänkyyn tai aloittaa suhteen toisen naisen kanssa. Mutta tuollainen kertajuttu on ok.

Mun mielestä pariskunnan kannattaa sopia pettämiselle säännöt.
 
niin
Voihan sen noinkin ajatella. Jos molemmat hyväksyvät, että kumpikin saa käydä vieraissa niin ei kait siinä sitten mitään moitittavaa ole. Mutta eihän se olekaan pettämistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Pettäminen on sitä, että käy vieraissa salaa mieheltä tai vaimolta. Se loukkaa toista osapuolta, kun kaiketi joskus on luvattu ja sitouduttu olemaan vain sen yhden ihmisen kanssa. Siis ihminen pettää lupauksensa, aivan kuin pettäisi raha-asioissa, työasioissa jne. Mietipä sitä näin.
 
Hah Hah!
Tässä on MIES, joka kyselee mitä pahaa on pettämisestä.

Jo on sinun omatuntosi hämärtynyt, johan tuo kysymys pettämisen oikeudesta sen kertoo.

Jos sinun vaimosi kyselisi sitää samaa täällä, niin jo vain tietäisit, mitä pahaa pettämisessä on!

Tuntuu, että nykyään ei nähdä kumppania tai toista sukupuolta henkisenä ihmisenä, vaan ja ainoastaan sukupuolielimenä, jolla voi tyydyttää omat tarpeensa!
Ihmiskunta on todella rappeutunutta.
 
Joo
rappeutunutta on. Jotain pahaahan siinä on jos se saltaan kumppanilta, tapaillaan ja harrastetaan sexiä salaa. Jos se tuntuu oikealta niin on helppo kertoa kumppanille ja tehdä seksisuhteesta avoin.
 
evopiolooki
Ei värkit ole järviä. Joku gynis sanoi, että ihmiskunta oikeastaan selvisi hengissä sen takia, että naisten seksuaalisuutta vartioitiin kuten osittain miestenkin. Kaikki seksuaalipartnerit näkyy muuten siellä naisen bakteerikannassa, jotkut mutaatioina, jotka aiheuttaa syöpää. Neitsyen naimalla mies säilyi siis terveenä ja lapsikuolleisuus väheni. Sitten tuli tietenkin huorat ja kuppa levisi ja teki tuhoaan jopa syntymättömiin lapsiin. Vieraissa juoksemalla altistaa siis geeniperimänsä ja partnerinsa taudeille ja jopa syövälle.
 
just joo
Jos esim. työmatkallaan mies panee toista naista, niin mitä hänen vaimo siinä menettää?
Kikkeli ei kulu. Päinvastoin, se pysyy kunnossa, kun sitä käytetään.
Eihän se mies olisi kuitenkaan voinut vaimoaan panna, kun oli eri paikkakunnalla!
Kondomi kunnossa jne. niin ei tauteja tai lapsiakaan tule.

Eihän siistissä pettämisessä ole mitään pahaa? Päinvastoin: mies voi oppia toiselta naiselta uusia juttuja ja piristää niillä vaimoaan.

Eri juttu sitten, jos mies lähtee vaimonsa vierestä toisen naisen sänkyyn tai aloittaa suhteen toisen naisen kanssa. Mutta tuollainen kertajuttu on ok.

Mun mielestä pariskunnan kannattaa sopia pettämiselle säännöt.
Juu-u, ota se aasialainen nainen.
 
Viimeksi muokattu:
ei kulu ei
eihän se pimpsakaan siitä kulu vaikka nainen nussuttelisi jatkuvasti kymmenien kumppaneiden kanssa päivittäin.
Jostain syystä näin päin paneskelu ei kuitenkaan ole kovin sallittua.
Heti ollaan syyttelemässä ja huorittelemassa sekä miesten että naisten taholta.

Se mikä on sallittua itselle, pitää olla sallittua myös puolisolle vaikka laajemmassakin mittakaavassa. Kantsii pitää tämä mielessä jos ekstravapauksia parisuhteeseensa haluaa.

Ja jos tauti iskee, niin ei kannata syytellä sitä kotihoitoa.
Eihän siinäkään ole mitään pahaa jos pipi tulee, sehän on nopsasti lääkkeillä pois hoidettavissa.

Siis OIKEESTI pitääkö sinun edes ihmetellä pettämistä?
Suosittelen Sinulle aivoleikkausreissua itäisen lahden tuolle puolelle.
 
  • Tykkää
Reactions: Minna123
rohwessoori
Ei värkit ole järviä. Joku gynis sanoi, että ihmiskunta oikeastaan selvisi hengissä sen takia, että naisten seksuaalisuutta vartioitiin kuten osittain miestenkin. Kaikki seksuaalipartnerit näkyy muuten siellä naisen bakteerikannassa, jotkut mutaatioina, jotka aiheuttaa syöpää. Neitsyen naimalla mies säilyi siis terveenä ja lapsikuolleisuus väheni. Sitten tuli tietenkin huorat ja kuppa levisi ja teki tuhoaan jopa syntymättömiin lapsiin. Vieraissa juoksemalla altistaa siis geeniperimänsä ja partnerinsa taudeille ja jopa syövälle.

Ja entäpäs nämä jo teineille annettavat papilloomarokotukset? Siksi että jos on odotettavissa n määrä seksikumppaneita, ei tule syöpää niin helposti.

Maailma on rapautunut ja pahasti.

Itselläni ei ole ollut koskaan sp-tauteja, olen aina käyttänyt vieraiden kanssa kondomia.
 
Viimeksi muokattu:
K. Westerlund
Jos esim. työmatkallaan mies panee toista naista, niin mitä hänen vaimo siinä menettää?
Kikkeli ei kulu. Päinvastoin, se pysyy kunnossa, kun sitä käytetään.
Eihän se mies olisi kuitenkaan voinut vaimoaan panna, kun oli eri paikkakunnalla!
Kondomi kunnossa jne. niin ei tauteja tai lapsiakaan tule.

Eihän siistissä pettämisessä ole mitään pahaa? Päinvastoin: mies voi oppia toiselta naiselta uusia juttuja ja piristää niillä vaimoaan.

Eri juttu sitten, jos mies lähtee vaimonsa vierestä toisen naisen sänkyyn tai aloittaa suhteen toisen naisen kanssa. Mutta tuollainen kertajuttu on ok.

Mun mielestä pariskunnan kannattaa sopia pettämiselle säännöt.

KÄYTÄNNÖN TEORIASSA ei itse pettämistapahtumassa ole muuta pahaa kuin se, että siinä tuodaan mahdollisia tartuntoja yhteiseen kotiin, ja että kumppanille tarkoitettua huomiota, toimintaa ja aikaa annetaan "vääriin käsiin". FILOSOFIAN tasolla pettämistä esiintyy vain niissä tapauksissa, kun on sovittu tai annettu ymmärtää, että on sovittu siitä, ettei käydä vieraissa. Parisuhde on tällainen tapaus käytännössä - elleivät sitten kumppanit keskenään ole erikseen sopineet, että voidaan käydä vieraissa.

Pettämisen "pahuus" on siis siinä, että kumppanin luottamus petetään. Tämä tapahtuu sekä kumppanin saadessa selville pettämisestä, että silloinkin, jos se tapahtuu hänen tietämättään. Pettäminen on siis luottamuksen pettämistä, valehtelua, välinpitämättömyyttä ja itsekästä hävyttömyyttä. Mahdollinen tauti ja muut käytännön ongelmat sitten vielä "bonuksena".

Omatuntovaurioinen ei kuitenkaan voi koskaan ymmärtää, mikä siinä olisi pahaa. "Pahan" hahmottaminen kun edellyttää toimivan omantunnon omistamista. Siksi hän mielellään etsii motivointeja ja julkista hyväksyntää käsitykselleen, mikäli edes katsoo tämän aiheelliseksi ("minä kuitenkin teen kuten itse haluan!").

Mutta aivan totta: mikäli pariskunta keskenään sopii, että vieraissa voi käydä, silloinhan kyseessä ei enää ole pettäminen, vaan reilu ja rehellinen peli (jos pettäminen kerran on niin "pikku juttu", niin SOPIKAA siitä etukäteen!). Pettäminen on epärehellisyyttä, ja epärehellisyys on aina "pahaa", selitettiin se miten tahansa.
 
Viimeksi muokattu:
Sweetmerie
Pettäminen ei missään muodossa sovellu parisuhteeseen. Se rikkoo ja raastaa ja aiheuttaa jossain vaiheessa puolisoiden erkaantumisen ja eron. Mutta miksi seksin harrastaminen vieraan kanssa pitäisi olla pettämisen kautta tapahtuvaa? Miksei se voisi olla sallittua? Mielestäni tiukkoja rajoja kumppanilleen asettavat ovat epävarmoja itsestään ja toisesta. Ehkä he pelkäävät kumppanin ja parisuhteen menettämistä ja yrittävät varmistaa niiden pysyvyyden ehdottomilla säännöillä.

Oma parisuhteeni perustuu ehdottomalle rakkaudelle ja luottamusta toiseen löytyy sataprosenttisesti. Avoimuus, rehellisyys ja kunnioitus ovat avainasemassa suhteessamme. Silti sallin kumppanilleni naimisen jonkun toisen kanssa. Se ei ole minulta pois, eikä meidän suhteemme kärsi siitä millään tavoin kunhan kumppanini on minulle avoin ja rehellinen. Asia toimii myös toisinpäin. Parisuhteemme on kestänyt yli kymmenen vuotta, rakkaus on yhä tulista ja tunnemme edelleen kiihkoa ja kiimaa toisiamme kohtaan.
 
kikkeljmies
Koska eukko antaa reppua n. neljä kertaa vuodessa ja tänä vuonna kevätnussiminenkin näyttää viivästyvän alkukesään, olen ottanut oikeuden omiin käsiini ja käynyt maksullisissa huorissa kuukausittain. Näin ollen minulle kertyy vuosittain 16 seksikertaa. Kumppanille vain neljä ja nekin kuulemma ovat liikaa.
 
Oinasnainen
Parisuhteessa on oikeus odottaa toiselta uskollisuutta, mutta aivan yhtä oleellisesti parisuhteeseen kuuluu myös seksi.

Jos toinen joutuu elämään puutteessa parisuhteessaan, se oikeuttaa mielestäni hakemaan tyydytyksen muualta.
 
K. Westerlund
Parisuhteeseen ja ihmisen elämään kuuluu niin olennaisesti seksi, että ellei parisuhteessa saavuteta kumpaakin tyydyttävää seksielämää, se kyseenalaistaa koko parisuhteen mielekkyyden.

Vaihe 1: Pyritään luomaan kompromissien ja vastaan tulemisen kautta tilanne, jossa kumpikin ovat tyytyväisiä. Tämä vaihe toistetaan aina tarpeen vaatiessa.

Vaihe 2: Ellei tähän omin voimin pystytä, haetaan ammattiapua tilanteen ratkaisemiseksi.

Vaihe 3: Ellei ammattiapukaan auta, mutta suhde tuntuu silti edelleen mielekkäältä, sovitaan puolisoiden kesken, että tyydyttämätön puolisko tai molemmat voivat hakea tyydytyksensä parisuhteen ulkopuolelta. Jokaisella ihmisellä on oikeus tyydyttävään seksielämään.

Vaihe 4: Mikäli tällaista sopimusta ei onnistuta saamaan aikaiseksi, pariskunnan kannattaa erota puolisoiden liian erilaisten seksuaalisten mieltymysten takia. Parisuhteessa seksi on eräs olennaisuus, sillä tyydyttävän seksin luonteeseen kuuluu kumppani, ja parisuhteeseen sitoudutaan nimenomaan juuri kumppanin saamiseksi. Miksi muutenkaan?!

Seksuaalisesti yhteensopivia kumppaneita löytyy maailmasta mielin määrin. Ei siis ole mitään syytä roikkua toimimattomassa suhteessa - ja toimimaton seksielämä on toimimattoman suhteen eräs selvä merkki.

Pettäminen on noloa ja hävytöntä. Aikuinen ihminen osaa toimia järkevästi. Yllä ohjeet niille, jotka eivät omin päin sitä osaa.
 
Jaska-Setä

Oikein hyvä ohje. Valitettavasti käytännön elämässä asia menee yleensä näin:

1. Haluttomampi osapuoli yrittää mukautua halukkaamman tarpeisiin. Tämä onnistuu kuitenkin vain pari viikkoa kerrallaan, koska haluton osapuoli joutuu pois mukavuusalueeltaan.

2. Haluttomalla osapuolella ei ole mitään intressiä hakemaan ammattiapua koska hän ei koe olevansa sairas tai epänormaali.

3. Haluton osapuoli harvemmin haluaa antaa puutteeessa elävälle kumppanilleen luvan hakea seksiä suhteen ulkopuolelta. Tällä lailla hän tunnustaisi epäonnistumisensa. Lisäksi yhteiskunnan taholta tuleva yksiavioinen parisuhdemalli arvolataus on erittäin voimakas tekijä. Yleensä tässä vaiheessa se puutteessa elänyt osapuoli on jo niin katkera että otttaa ja pettää. Siis käy vieraissa ilman lupaa.

4. Tuntuu että ainakin naisilla on parikin seksiä tärkeämpää syytä elää parisuhteessa.

Olen kyllä sitä mieltä että että miesten ja naisten saksuaalisuus ja seksin tarpeet eroavat yleisellä tasolla niin paljon toisistaan että ei niitä seksuaalisesti yhteensopivia kumppaneita nyt niin mielin määrin löydy. Varsinkaan sellaisia että muutkin tekijät natsaisivat.

Hyvää Vappua kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
ratkaisuja
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-Setä;11458206:
4. Tuntuu että ainakin naisilla on parikin seksiä tärkeämpää syytä elää parisuhteessa.
Miehilläkö se seksi sitten on tärkein syy elää parisuhteessa? Eikö sitten kannattaisi olla kokonaan ryhtymättä parisuhteeseen, jos silloin kerran on niin vaikeaa saada ja jos kuitenkin parisuhteen ulkopuolelta aina löytyy joku jonka kanssa pettää puolisoa?

Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-Setä;11458206:
Olen kyllä sitä mieltä että että miesten ja naisten saksuaalisuus ja seksin tarpeet eroavat yleisellä tasolla niin paljon toisistaan että ei niitä seksuaalisesti yhteensopivia kumppaneita nyt niin mielin määrin löydy.
Ryhdy suhteeseen toisen miehen kanssa. Eikö se olisi täydellinen ratkaisu? Seksiä piisaisi niin paljon kuin haluaisi, eikä tarvitsisi sietää pihtaavia, nalkuttavia ja miestä hyväksikäyttäviä akkoja.
 
vierailija
Mitä pahaa pettämisessä on? Ei se itse teko, vaan kaikki muu mikä siihen liittyy. Pettämistä on kaikki se, minkä haluaa salata omalta kumppaniltaan, kaikki mistä ei kykene puhumaan oman kumppaninsa kanssa. Todennäköisesti tietää jo valmiiksi ettei kumppani hyväksyisi ja silti toimii näin. Tietoinen toiminta osoittaa ettei välitä riittävästi kumppanistaan, tämän mielipiteistä, eikä etenkään tunteista. Kumppanilla ei myöskään ole mahdollisuutta yrittää korjata omaa suhdettaan, koska ei tiedä tarpeesta pettää. Onko se pois petetyltä jos pettää? Kyllä se on, ehkä oma kumppani olisi vailla omalta kumppaniltaan juuri kaikkea sitä, minkä pettäjä nyt tarjoaa suhteen ulkopuoliselle.
Avoin suhde ja yhdessä sovitut pelisäännöt eivät ole pettämistä, rajat sovitaan yhdessä, asioista keskustellaan avoimesti eikä rajoja ylitetä.
Pettämisessä rajoja ylitetään alituisesti, ihan jo sillä että tekee asioita joista ei kykene olemaan avoin. Vähitellen arvostus ja kunnioitus toista kohtaan katoavat, luottamus rikkoontuu. Pettäjä on pettäjä, ikuinen valehtelija johon ei voi luottaa. Vain itsekeskeinen ihminen pettää ja huonon itsetunnon omaava kokee tarvetta pettää. Toisia kunnioittava ihminen pyrkii parantamaan omaa parisuhdettaan, tai lähtemään huonosta suhteesta.
 
vierailija
Se vaan on kumma, että sitten kun nainen tekee samaa, niin sitten siitä nousee hirveä meteli. Luulen, että moni näistä miehistä, jotka panee muita naisia reissussa tms. nostaisivat kaamean äläkän, jos selviäsi että vaimo saanut vierasta kullia.
 
vierailija
Miehilläkö se seksi sitten on tärkein syy elää parisuhteessa? Eikö sitten kannattaisi olla kokonaan ryhtymättä parisuhteeseen, jos silloin kerran on niin vaikeaa saada ja jos kuitenkin parisuhteen ulkopuolelta aina löytyy joku jonka kanssa pettää puolisoa?

Ryhdy suhteeseen toisen miehen kanssa. Eikö se olisi täydellinen ratkaisu? Seksiä piisaisi niin paljon kuin haluaisi, eikä tarvitsisi sietää pihtaavia, nalkuttavia ja miestä hyväksikäyttäviä akkoja.
Kyllä monella miehellä taitaa suurin syy jäädä johonkin epätyydyttävään liittoon olla se, että tarvitsevat kodinhoitajan.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Omasta kokemuksesta.
Se vieraissa juokseva kolli on monesti, omasta akastaan sairaalloisen mustasukkainen, vaikka itse menisi kuin lättähattu, pysähtyisi joka asemalla.
 
vierailija
Parisuhteessa on oikeus odottaa toiselta uskollisuutta, mutta aivan yhtä oleellisesti parisuhteeseen kuuluu myös seksi.

Jos toinen joutuu elämään puutteessa parisuhteessaan, se oikeuttaa mielestäni hakemaan tyydytyksen muualta.

Sitten jätät miehesi etkä haaskaa hänen aikaansa. Jos mies haluaa huoran niin hän kyllä soittaa sinulle takaisin.
 
Yhteistyössä