Hae Anna.fi-sivustolta

Mitä tehdä kun en jaksa olla enää äiti?

Viestiketju osiossa 'Vanhempana' , käynnistäjänä eijaksaenää, 31.08.2010.

  1. Bete Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    06.09.2008
    Viestejä:
    3 794
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyllä isä voisi välillä olla se henkilö, joka ottaa päävastuun lapsista. Tuo päivähoitojuttu on tosi hyvä kyllä.
     
  2. The Best? Vierailija

    Taitaisi olla parasta unohtaa lapsihaaveet tyystin. Miksi hankkia lapsia, jos niistä tulee muutaman vuoden päästä kestämättömiä rasitteita.
    Nykyään Suomessa huostaanotettujen lasten määrä kasvussa.
     
  3. ap Vierailija

  4. äiti.. Vierailija

    mä oon vasta yhden lapsen äiti, mutta tunteet on tuttuja. en ookaan sellanen suurperheen äiti ku kuvittelin olevani. mulla on ollu ihan samoja ajatuksia kun sulla. kirjottelen tähän jotain omia juttuja, ehkä niistä on apua tai ehkä ei..ite en oo halunnu hakea apua kun en halua menettää lapsia tai leimautua hulluks. mulla on mies joka pystyy auttaan ja tiedostan tilanteeni.

    eka apu mulle oli se, että saan nukkua. mulla onnistui niin että sovittiin että mies herää kotiaamuina vauvan kaa, tai miehen vanhemmat/joku hoitaja tarvittaessa, niin että mä saan nukkua niin paljon ku tarttee. ja viimeistään päikkärit saan ottaa kun mies tulee kotiin. koska masennus pahenee unenpuutteesta. heti jos en saa nukkua niin on ihan hirvee ahdistus.

    ja sovittiin myös että jos tää mun masennus pahenee, niin otetaan hoitaja kotiin tai laitetaan vauva hoitoon. mitä vaan, vaikka maksais ja ollaan köyhiä, mut se että jaksaa elää on paljon tärkeempää kun raha. mulla on pakotie, jota voin ajatella.

    ja sit en välitä yhtään siitä mitä äideiltä odotetaan, teen oman parhaani. en tee mitään ruokia enkä imetä, vaan ostetaan pilttiä ja korviketta ja itelle ja miehelle valmisruokia. hyvin on pärjätty. siivoon vaan ku on pakko, pyykkiä pesen mut heitän vaan kuivana kasaan ja kaivellaan sieltä. käytän vähäisen energian siihen etten oo vihanen vauvalle, en mihinkään toissijaiseen.

    mua on auttanu miehen läsnäolo ja tuki, jos on masentunu niin sen usein ulkoistaa muihin ja ettii muista syytä, vaikka kyse on omasta jaksamisesta, niinku varmaan tiedätkin. et ite tuntuis ettei kannata polttaa siltoja, vaan miettiä sellasia ratkasuja jotka..jotka vie varmasti parempaan. et tekee eka sellasia asioita jotka ei pakota luopumaan mistään, vaan sellasia varmoja, jotka vie taatusti parempaan.

    lähde vaik jumppaan ja opiskelemaan joo, vaikka joka päivä, ja laita lapset hoitoon! tai oo kotona ja kato leffoja ja laita silti ne hoitoon. ja illalla lapsien kaa jaksaa kun on se joku toinenkin, joka ottaa vastuuta..

    tällaista täällä. meidän vauva on nyt tosi iloinen ja hyvinvoiva, ja mäkin jaksan rakastaa useimmiten sitä kun saan nukkua ja tehä omia juttuja sen verran kun mulle on tarpeen.
     
  5. Ilmeisesti edellisellä voi olla vielä jonkinasteista synnytyksen jälkeistä masennusta...varsinkin jos tuntemuksia on ollut jo lähes alusta asti.

    Kaikkia ei ole luotu kotiäidiksi, ja varsinkin jos joutuu valvomaan, niin kyllä siinä koetellaan ketä vaan. Pitää kehitellä jotain mikä tekee sen kotona olemisen mielekkääksi, ja että aivoilla on jotain tekemistä.

    Uskoisin että ne jotka ovat lapsettomuudesta kärsineet, osaavat suhtautua aivan toisin myös siihen tulevaan arkeen. Jos äitiys alkaa yllättäen, on se varmasti myös rankempaa. (tai haluaisin kuulla onko joku kokenut vuosien lapsettomuushoitojen jälkeen, että se lapsen hankkiminen oli sitten virhe?)

    Mutta sinulle edellinen, se että syötte vaan valmisruokaa ei varmasti ainakaan masennusta paranna. Terveellinen itse tehty ruoka pitää ihmisen paremmassa kunnossa kaikinpuolin. Ja se että kämppä ei ole ihan kaaos, saa myös mielen rauhallisemmaksi. Ainakin minusta.

    ja tosiaan apua kannattaa hakea ennen kuin tilanne menee pahaksi. Liikaa ei saa itseltään vaatia.

    T: Yksi joka haluaisi pian taas olla kotiäiti, mutta kun kaikki ei mene niin kuin suunnittelee.
     
  6. kiira Vierailija

    No höpö höpö mitä soopaa edelliseltä, ja miten ikävään sävyyn kirjoitettu MASENTUNEELLE äidille (varmaan auttaa tosi paljon)! Ajattelin aikaisemmin jo vastata nimimerkille "äiti..." kannustavaan sävyyn. Tosi hieno juttu että hän on osannut pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja pitää huolta omasta mielenterveydestään! Ihan oikeesti, jos itsestään ei pidä huolta, niin ei voi kohta kukaan muukaan hyvin perheessä! Tärkein ihminen kunkin elämässä on minä itse! Sen kun useampi (varsinkin äiti) tajuaisi, niin maailma olisi parempi paikka.

    Laiskuuttani luulin, että joku muu sen kannustavan viestin tähän ketjuun laittaa, mutta katinkontit! Olikin Kotiäidiksi haluava ehtinyt laittaa vähän toisenlaisen vastineen...

    Sinulle Kotiäidiksi haluava: itse sain lapsen 3 vuoden lapsettomuuden jälkeen, syy lapsettomuuteen ei ikinä selvinnyt. Meillä kaikki mennyt hyvin, enkä todellakaan ole katunut lapsen hankintaa (sinänsä en usko että kovinkaan moni katuu, taustasta riippumatta, joten kysymyksesi lienee enemmän retorinen?). Silti minusta on hirveän yksisilmäistä ajatella , että lapsettomuus jotenkin jalostaisi ihmistä kuten sinä tunnut ajattelevan. Ei se todellakaan mene niin. Ei meistä lapsettomista tule yhtään sen parempia tai vähemmän masentuneita/ahdistuneita/riittämättömiä vanhempia kuin nopeasti tai vahingossa raskautuneistakaan.

    Kamalaa oman kilven kiilloittelua tollainen "haluaisin olla taas pian kotiäiti, mutta kun kaikki ei mene niin kuin suunnittelee". News flash: ei se mene kenelläkään muullakaan!

    Eniten kuitenkin otti aivoon tämä:
    "Mutta sinulle edellinen, se että syötte vaan valmisruokaa ei varmasti ainakaan masennusta paranna. Terveellinen itse tehty ruoka pitää ihmisen paremmassa kunnossa kaikinpuolin. Ja se että kämppä ei ole ihan kaaos, saa myös mielen rauhallisemmaksi. Ainakin minusta."

    Tämä kertoo vain sen, ettet ymmärrä hölkäsen pöläystä sairaudesta nimeltä masennus. Anna kun arvaan: joku lähipiirissäsi on valittanut huonoa oloa ja jaksamattomuutta ja sinä olet todennut siihen "ota itteesi niskasta kiinni ja mene lenkille!".

    Jos vaihtoehto on se että pää hajoaa ja ei tule syötyä mitään, niin on varmasti ihan ok syödä eineksiä! Empatiakykyä, sitä toisilla ei vain ole pätkääkään. Sinä ilmeisesti kuulut heihin.
     
  7. Sofia Vierailija

    Olen koeputkivauvan äiti, joka ei ihan joka päivä (ja varsinkaan valvottu yö)
    jaksa iloita toivotusta ja euroissa kohtuullisen kalliiksi tulleesta lapsesta. Eräänkin kerran olen tuloksettomista tuntien nukuttamisyrityksistä väsyneenä tiuskaissut miehelle, että "tainnuta tuo kakara" tai jotain muuta yhtä kaunista. Valvominen ja lasten palveleminen on uuvuttavaa, vaikka olisi kuinka toivottu ja vaivalla hankittu. Tiedoksi hänelle, jota asia pohdituttaa.

    "äiti.." on oivaltanut hyvin itselleen armollisena olemisen salat. Tuosta kannattaa ottaa oppia! Vaikka en itse kärsikään (vielä?) masennuksesta, olen tehnyt kriisipäiviä varten prioriteettilistan, jolla on vain asiat, jotka on pakko hoitaa. Mitään siivousaktiviteetteja ja ruuanlaittoa listalla ei siis todellakaan ole, syöminen ja nukkumien kylläkin.


    Alkuperäinen, mielestäni olet oikeassa siinä, että lääkehoito ilman muita toimia ei kannata, koska tilanteesi on oikeasti sietämätön. Vain kotiolojen muuttaminen auttaa.

    Jos olet jo puolitoista vuotta käynyt erinäisillä luukuilla hakemassa apua, konkreettisten toimien aika on käsillä. Enää ei keskusteluavusta ole hyötyä, vaikka kuinka asiantuntevaa palvelua olisi tarjolla.

    Viestistäsi pisti silmään se, että "lapset menevät päivähoitoon, kunhan vauva kasvaa ja äiti alkaa opiskella täysipäiväisesti". Jäin miettimään, miksi sinulle/teille on tärkeää hoitaa kaikki lapset kotona siihen asti, vaikka et halua olla kotiäiti. Sinun ei tietenkään tarvitse keskustelupalstoilla todistella (vaikka minua kiinnostaisi kovasti kuulla), miksi olette miehesi
    kanssa valintaanne päätyneet. Itsellesi sinun kannattaa kuitenkin selvittää, miksi haluat hoitaa lapset kotona, vaikka päivähoitopaikka olisi kertomasi perusteella tapauksessanne selkeästi parempi vaihtoehto sekä sinun että lasten kannalta. Tämä olisi helppo ja nopea keino edistämään akuutin ongelmanne ratkaisua. Tarvittaessa voi myöhemmin sopia osapäivähoitojärjestelystä, jos olosi kotona helpottaa.

    Jos olisit kotona vain vauvan kanssa, pystyisit paremmin arvioimaan, onko kyse vain väsymyksestä/tylsistymisestä vai todellisesta masennuksesta. Tällöin sinulle luultavasti jäisi myös aikaa tehdä omia juttuja päivisin ja jaksaisit iltaisin olla haluamasi hyväntuulinen superäiti.

    Olethan ottanut valinnoissasi huomioon, että jos vointisi heikkenee entisestään, et ehkä pystykään aloittamaan opintoja aikomallasi aikataululla. Joudut ensin parantamaan masennuksen, jota koko ajan kehität pahemmaksi kärsiessäsi ja odottaessasi vauvan kasvamista, jotta saisit viedä lapset hoitoon.

    Saattaa olla, että jo vanhempien lasten saaminen päivähoitoon helpottaa taakkaasi niin, ettet enää tarvi lääkkeitä tai terapiaa. Jos kuitenkin lisätoimia tarvitaan, niin ruuanlaitto ja siivous ovat kohtuullisen helposti ulkoistettavissa. Ainakin asukastuvat tarjoavat kohtuuhintaista kodinhoitopalvelua.

    Jos haluat vaihtaa ajatuksia hieman vähemmän uupuneen kotiäidin kanssa, kirjoita [email protected].

    Toivon sinulle pikaisia konkreettisia toimia perheenne hyvinvoinnin turvaamiseksi!
     
  8. ap Vierailija

    Vaikka en lapsettomuutta ole kokenut sanoisin silti että tuskin kukaan sitä kokenut lapsen sitten saanut on näissä tunteissa ja asioissa yhtään sen kummempi kuin kukaan toinenkaan. Voihan se olla että se lapsen saannin euforia kantaan pidempään...ja kantaahan se itse kelläkin...vauvat ovat ihania ja heitä haluaa suojella maailman tappiin asti. Mutta jos muu elämä alkaa painamaan niin kyllähän siinä elo voi alkaa tuntua raskaalta.

    Mun kohdalla ongelma on siis monta lasta lyhyeen aikaan ja totaali uupuminen sen vaativuuteen.
    Itsehän nämä lapset on tehty ja se lisää tämän asian hyväksymisvaikeutta. Olisi ihanaa olla rauhallinen ja onnelinen...tyytyväinen äiti. En vain jostain syystä ole.

    Mutta hoito asiaa. Olen halunnut kasvattaa lapset kotona. Tähän ei ole mitään muuta sen kummempaa syytä kuin mun jästipäisyys ja itsepäisyys. Sinnillä olen kituuttanut. Kahden lapsen kanssa arki oli antoisaa ja mukavaa. Sain nukuttua tarpeeksi ja vauva oli muutoinkin kiltti ja helppo. Arjessa olin silloin (ja edelleenkin) paljon keskenäni lapsien kanssa koska mies tekee kahta työtä. Keskustelimme kolmannesta lapsesta tovin ja tulimme siihen tulokseen että haluamme kolme lasta ja aika nopeasti sitten olinkin jo raskaana. Kolmannen lapsen kanssa alkoi kertyä univajetta ja väsymystä.Hän nukkui huonosti ja pätkissä. Lisäksi kuskasin kerhoon isompia lapsia jotta saavat vähän virikkeitä kodin ulkopuolelta. Väsyin arjen raskauteen...unen puutteeseen. Lapsi oli alle vuoden kun hakeuduin lääkäriin itkuisuuden ja totaalisen uupumuksen vuoksi. Lääkäri totesikin työuupumuksen ja käski vähentää kuormitusta. Kotiäidillehän se on helppoa (?!). Mutta saimme siis neuvolan kautta perhetyöntekijän ja se auttoi kyllä.
    Onhan toki rahakysymyskin tuo hoitoonlaitto. Ei se valitettavasti ilmaista ole. Ja sieltä kulkee kotiin pöpöjä aika vilkkaaseen tahtiin. Tiedän kyllä mitä hoitoelämä on...esikoinen on ollut hoidossa aikoinaan ja sairasteli paljon. Nyt hän on eskarilainen. Vuosi sitten sitä alettiin miettimään vaihtoehtona mutta olen niin vanhanaikainen että mielestäni lasten paikka on kotona. Varsinkin jos äiti on kotona. Tiedän typerää ja tähän on monella monta mielipidettä. Olisi ollut paljon helpompaa olla vain vauvan kanssa kotona mutta mulla ei vaan luonne anna periksi laittaa isompia hoitoon jos olen itse vauvan kanssa kotona. Valitettavasti...

    Mutta tässä taas nopsasti ajatuksia...pitää rientää hakemaan eskarilaista. Jatketaan ihmeessä tätä keskustelua...tästä olen saanut paljon ja hyviä kommentteja tulee.
    Jäin vielä miettimään tuota yhteydenottoa sähköposti osoitteeseesi sofia katsotaan uskaltaudunko. =)
     
  9. meil tääl, Vierailija

    En lukenut koko viestiketjua läpi, joten voipi olla, että nämä jutut on täällä koluttu moneen kertaan.

    Edellisestä viestistäsi paistoi läpi ne omat periaatteet, jotka vaikuttavat päätökseen ottaa ulkopuolista hoitoapua (päiväkoti ym). Kannattaisiko oikeasti pohtia periaatteiden vaikutusta jaksamiseesi ja teveyteesi? Kuulostaa aika hurjalle, että suoritat arkea hampaat irvessä vain siksi, että haluat pitää lapset kotona, vaikka itse olet ihan hajalla?
    Rahakysymys on aina vaikea näissä hoitoasioissa. Osa-aikainen hoito on kallista (meillä 10 päivää viikossa maksaa 200€), mutta onhan sitä muitakin vaihtoehtoja. Jos itselläni lapset eivät olisi hoidossa, palkkaisin varmaankin MLL hoitoapua kerran viikossa pari tuntia, jotta saisin itse sen ajan levätä/nukkua. Myös opiskelijat/yläkouluikäiset voisivat olla halukkaita tienaamaan vähän rahaa siitä, että auttavat lastenhoidossa. Eikä se tarvitsisi olla kuin 1-2 kertaa viikossa pari tuntia. Muutaman tunnin unet rauhassa tekee jo ihmeitä, ainakin itselleni.
    Meillä molemmat kun on yrittäjiä, työntekeminen ilman työaikaa on erittäin tuttua. Välillä siis paiskitaan hommia melkein kellon ympäri, mutta se ei silti (minun mielestä) voi olla syy auttaa kotitöissä tai lastenhoidossa. Me ollaan ratkaistu nämä uniongelmat niin, että kalenterissa on laitettu päivät, jolloin minä saan nukkua yöni ja aamun pitkään. Silloin mies hoitaa yöheräämiset ja aamutoimet, vaikka olisi ollut edellisenä päivänä pitkään töissä. Näinä öinä minä nukun eri huoneessa ja lapset isänsä kanssa samassa huoneessa. Myös jokaisesta miehen vapaapäivästä pitää löytyä muutama tunti aikaa, jolloin hän ottaa katraan mukaan ulos, jolloin minä saan levätä. Näin siis meillä hoidetaan väsymystä.
     
  10. Kohtalotoveri Vierailija


    Niin, kaikillahan meillä on periaatteemme, joista tahdomme pitää kiinni. Minäkin halusin hoitaa kaksi lastamme kotona, jossain vaiheessa ihan kauhistutti ajatus, että joku ulkopuolinen hoitaisi heitä koko päivän. Mutta nyt kun lapsemme ovat olleet kuukauden päivät virikehoidossa 2-3 päivää viikosta, huomaan miten hyvää se tekee meille kaikille. Ihan oikeasti. Onhan se arki välillä niin raskasta, mutta jo tieto, että esim. huomenna saan levätä lasten ollessa hoidossa, auttaa jaksamaan ja paljon. Olethan jo harkinnut hoitopaikkaa, ja sitten kun olet valmis lapsistasi löysäämään, se oikeasti tapahtuu. Kukaan ei voi sinua siihen pakottaa ennen aikojaan. Mutta varmasti se sitten helpottaa, joskin aina hoitoon tottuminen sun muut vievät oman aikansa. Tätä se elämä on, nyt ja tässä. Jokaisella omanlaisensa. Jokaisella oma polku kuljettavanaan.
     
  11. Olet itsekin huomannut että olet masentunut ja tarvitset ulkopuolista kuuntelijaa.
    olet sitä hakenutkin, mutta käänny kuntasi mielenterveystoimiston puoleen. perheneuvolan terapeutit eivät aina osaa oikein kuunnella.

    minä olen taas aivan päinvastaisista asioista masentunut.
    siitä siis, että tunnen että kukaan ei enää tarvitse. ja siksi haluaisinkin jäädä aamulla sänkyyn koko päiväksi. usein olen niin tehnytkin. usein saa keksimällä keksiä syytä miksi nousta.

    olen ollut yksinhuoltaja koko lapseni olemassaoloajan. ja lapseni lensi pesästä viime keväänä. olen aikaisemminkin ollut masentunut esim. työttömyyden ja taloudellisten ongelmien vuoksi. mutta tämä hyödyttömyyden tunne yllätti. kannustin parikymppistä lastani itsenäistymään, vaikka tiesin että yksinoloon tottuminen olisi vaikeaa. mutta näin jyrkkä masennuksen paheneminen yllätti.

    aikaisemmin olen usein sanonut, että vain lapseni vuoksi jaksan päivästä toiseen ja jotain yrittää, nyt ei ole lastakaan, joka tarvitsisi päivittäin apuani ja "höösäämistä". ei ole ketään eikä mitään, joka pitäisi arjessa kiinni.

    monasti auttaa kun ajattelee asian kääntöpuolta, siksi tämän oman sepustukseni ja tilanteeni kerron. vähättelemättä ollenkaan omaa ongelmaasi.
    on hyvä että itse tiedostat masentuneisuutesi ja sen mistä se osittain johtuu.
    tarvitset omaa aikaa. etkö voisi ajatella jotain arjesta irrottautumis lomaa. joko aivan yksiksesi tai vain miehesi kanssa.

    pidä päiviä jolloin annat kaiken vaan olla. harjoittele olemaan itsekkäämpi.
    usein liian kiltit ihmiset masentuu.
    olet loppuunpalanut ja tarvitset jotain aivan omaa tekemistä. tai aikaa, jolloin et tee mitään.

    toivon sydämestäni kaikkea hyvää.
     
  12. Iskä. Vierailija

    En oikein ymmärrä, että äiti ei jaksa olla lapsen äitinä. Jonkun sortin asennevammasta on kysymys. Oma lapsi, omaa verta ja lihaa, mikään ei siitä mene yli.
    Oma pieni lapsi on parasta seuraa isälle ja äidille. Muut tulevat sitten näitten jälkeen. Ystävät, sukulaiset, he ovat tärkeitä ihmisiä, mutta omaan lapseen jos kyllästyy, silloin kannattaa mennä peilin eteen, ja alkaa nähdä asioita valoisemmalla tavalla.
    Lapsesta usein tulee samankaltainen, oloinen, mitä vanhemmat ovat.
    Antakaa lapsillenne mahdollisimman valoisa mieli, tulevaisuus.
    Ei mitään teeskenneltyä, vaan aitoa, sydämmestä asti tulevaa.
    Se on paras lahja lapselle omilta vanhemmilta.
     
  13. Nyyh. Vierailija

    Voi kunpa me kaikki olisimmekin yhtä täydellisiä, kykeneviä, jaksavia, viisaita, ymmärtäväisiä, huolehtivaisia, auttamishaluisia ja ystävällisiä kuin sinä. Maailma olisi paljon parempi paikka elää.

    Nyt sinä joudut kuitenkin elämään meidän vajavaisten, inhimillisten ihmisten parissa.

    Eikö olekin ärsyttävää?
     
  14. Jaaha? Vierailija

    Miten pitäisi sinuun suhtautua? Kannanottosi kertoo älykkäästä ihmisestä. Mutta toisaalta, paljon kysymysmerkkejä ja vastauksia, siis vastauksiakin voisit antaa, omia mielipiteitäsi.
    Aihe on mielenkiintoinen ja tosi tärkeä.
    Lapselle on hyvä antaa hyvä lähtö elämän karikkoiselle tielle selviytyäkseen kaikesta kivasta ja vähemmän kivasta.
     
  15. nsbike Vierailija

    Tämä tuskin on oikea paikka vatvoa sinun rajoittunutta ymmärryskykyäsi. Kannattaa varmaan aloittaa siitä ongelmasta ihan oma keskustelu.
     
  16. Missä Vierailija


    Sinun myötätuntosi on?
     
  17. mirkku lirkku Vierailija

    Minä puolestani en ymmärrä, että jollakin voi olla niin rajoittunut katsantokanta, ettei ymmärrä, että ihminen voi olla totaalisen uupunut, masentunut tai muulla tavoin henkisesti sairastunut.

    Ymmärrän kyllä, että AP on tehnyt sen virheen, että hän on hankkinut liian monta lasta tai ainakin ne on hankittu liian nopeassa tahdissa, mutta sillehän ei nyt jälkikäteen voi mitään. On paljon asioita, joita voidaan tehdä, ettei tarvitse ryhtyä äärikeinoihin (avioero, lapsen antaminen adoptioon, lasten huostaanotto).

    AP lienee myös henkisesti kypsymätön, koska hänellä on vahva kuvitelma siitä, millaista äitiyden pitäisi olla. Hän on kyllästynyt äitiyteen, koska se on samaa rutiinia päivästä toiseen, mutta sitähän se on varsinkin silloin, kun lapset hankkii putkeen, jolloin kakkapyllyn pesua, syöttämistä, pukemista ja nukuttamista se äidin elämä on monta tuntia päivässä. Toisaalta kun hänelle on ehdotettu sitä, että hän laittaa lapset hoitoon, niin sitäkään apukeinoa hän ei hyväksy, koska hänen mielestään lapset pitää hoitaa kotona (vaikka äiti sitten itkee, raivoaa, on lyhytpinnainen jne eli kaikin puolin "hauskaa, kasvattavaa ja tasapainoista" äitiseuraa...). Mielialalääkkeitäkään hän ei halua, vaikka niistä voisikin saada apua siksi aikaa, että nuorin lapsi kasvaa vähän isommaksi.

    Hatunnosto kuitenkin AP:lle, että hän on rohjennut myöntää ongelmansa, vaikka lokaa tuleekin niskaan. Hänen pitää vain itse nyt miettiä avoimin silmin, että mitä pitäisi tehdä, missä omat rajat on ja olisiko jotakin uusia keinoja otettava käyttöön, kun nykyiset keinot ei enää riitä.
     
  18. Atvoi Vierailija

    Ap, Olet saanut ihan mahdottomasti hyviä ja empaattisia ja rehellisiä vastauksia! haluan tässä näin kiittää kaikkia tänne kirjoittaneita naisia että on tällä kertaa pysyttyä asiassa ja vain ainoastaan yksi , muistaakseni itse lapsettomuudesta kärsivä ihminen kirjoitti jonkin verran asian sivusta. Sinua ei ole syyllistetty vaan ohjattu ja kerrottu omia kokemuksia. Tämä siis kertoo siitä että sinä et ole yksin tunteittesi kanssa!

    Monella on todettu keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta...Mun mielestäni on jotenkin hauskaa että nykyaikana aivan normaaleille ihmistuntemuksille aina lätkäistään joku leima. Se että väsyttää, ahdistaa, ärsyttää, on itsetuhoista ajatusta ja pakokauhua, pettymystä, agressiota; ne ovat kaikki täysin normaaleita ihmistuntemuksia! Me olemme liian kovia itsellemme näinä päivinä ja koemme että ainut normaali olotila on jatkuva onni, nauru ja huolettomuus.

    No mutta sitten vielä asiaan. Ap, olet hienosti rehellinen itsellesi ja meille muille. Et edes koita peitellä tunteitaisi ja osaat hyvin jäsennellä asioita päässäsi, esim. ymmärrät ja tiedät sen että itse omaa itsepäisyyttäsi halusit kasvattaa lapset kotona. Tämä on hyvä merkki koska kaikki parantuminen lähtee siitä että voi olla itselleen rehellinen!

    Itse ajattelit ja joku muukin ehdotti että josko ero ja apset isälle olisi yksi vaihtoehto.

    Luulen että sinun nyt kannattaa ensi saada itsellesi aikaa. Sinun täytyy saada nukkua niin ettei kukaan roiku lahkeessa kiinni. Onko tosiaan niin ettet esim. voi mennä vanhempiesi luokse vaikka viikoksi, vaikka vain sohvalle nukkumaan? Jos ei muuta niin minun kotini on sinulle avoin, sinä tarvitset nyt unta ja hiljaisuutta! Unen puute tekee kamalia juttuja ihmiselle ja sinun täytyy saada nyt olla ihan rauhassa. Onko edes ystäviä, lapsettomia, joiden luoksi voisit mennä ? Jollain talviasuttavaa kesämökkiä? Kysy ihan pokkana vaan, sano että nyt on tosi kyseessä. Älä välitä mitä ehkä ajattelet. Jos eivät ymmärrä, on heidän häpeänsä, ei sinun.

    Jos lepäämisen jälkeen ero edelleenkin tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, ota sitten ero. Me elämme vain kerran ja on lapsillekin edullista että äiti on kunnossa. Huostaanottoa en kannata koska sen jälkeen ette / et lapsiasi tule näkemään, kokemuksesta tiedän.

    Kirjoitteluni voi olla hieman sekavaa mutta yritän sanoa sinulle että älä kuvittele että naisen pitää jaksaa kaikki, pyydä että pääset jonkun luo edes kolmeksi yöksi nukkumaan, kyllä luulisi vanhempiesi luokse pääsevän! Mies olkoon sitten töistä pois ja hoitakoot lapsia sillä aikaa tai sitten teet niin että viet lapset jompaan kumpaan mummolaan viikoksi niin että saat olla rauhassa. Vaikka Suomessa on nyt niin kovasti vallalla se ajatus ettei isovanhempia voi velvoittaa hoitamaan lastenlapsiaan niin tässä tilanteessa kyllä voi!!

    Me tuemme täällä sinua ja ymmärrämme sinua! Et ole tunteitteisi kanssa yksin!
     
  19. soskusta myös Vierailija

    [QUOTE="sossutantta";10658445]Älkää nyt viljelkö tällaista viestiä että tullaan tänne "sossutantalle karjahtelemaan". Se nimittäin ei auta mitään.

    Joku on tehnyt virheen, jos kodinhoitaja-apua veljentyttäresi sai. Nimittäin jos taloudessa asuu 1 terve aikuinen eli veljentyttäresimies, onko hän ihan ääliö kun ei osaa auttaa missään vaikka toinen on ihan maissa ja masentunut? Kyllä mieskin voi tehdä kotona muutakin kuin maata sohvalla ja piereskellä.[/QUOTE]


    Todellakin. Meidän työpaikalle jos tulette karjahtelemaan, soitetaan vartijat paikalle ja he kyllä heittävät teidät kadulle. Kyllä mekin ollaan ihmisiä, pitäkää se mielessänne. Menkää sinne kotiin sohvalle pieremään vain jos ette muuta osaa kun karjua!
     
  20. Tsot nyt! Vierailija


    Älkääs nyt ottako kaikkea kirjaimellisesti. En kerro asiasta enempää, mutta jämäkkyys oli tuossa paikassa kyllä kohdallaan. Jos ihmistä ja hänen hätäänsä ei oteta tosissaan, mitä keinoja loppuun ajettu ihminen käyttää?
    Soskun tädinkin täytyy ymmärtää, että ei ihminen tuossa tilassa käyttäydy kaavojen mukaan, hän joskus purkautuu epätoivoissaan.

    Nuo "tädit" tajusivat tilanteen vakavuuden tuolloin niinkuin piti.
    Muuten, ei kaikissa perheissä ole kahta aikuista.
     
  21. ap Vierailija

    Täällähän roihuaa!

    Iskälle haluan sanoa sen verran että kyllä, koen olevani asennevammainen kun olen tässä tilanteessa nyt. Tämähän olisikin helppo homma korjata jos olisi kyse vain asenne ongelmasta. olen meinaan kokeillut sen korjaamista aika monta kertaa. Mutta voin kertoa että se vaan ei kanna. Vaikka käännän kaiken positiiviseksi niin se vaan ei kanna. Sinun kirjoituksessasi oli niin paljon tuttua. Teille miehille tämä tuntuu olevan tällainen asenne juttu tämä väsymys. Minun mieheni ajattelee ihan samalla tavalla kuin sinä. Hän aina kysyy miksi pitää rypeä ja revittää sitä pahaa-oloa kun voisi katsoa asian toistapuolta ja nähdä asiat paremmassa valossa. Vaan kun se ei onnistu...ei osaa eikä pysty. Ei jaksa.

    terapeutti sanoi joka viidennen suomalaisen kärsivän jonkin asteisesta masennuksesta elämänsä aikana. Aika paljon...kauppajonossa voi laskea joka viidennen kohdalle masennusta. Se on minusta paljon se...Toki ajattelen että miksi juuri minun tähän piti joutua. En tykkää näistä ajatuksista enkä tunteista. Ymmärrän oikein hyvin miten tämä tekee hallaa lapsilleni ja haluaisin heille vain parasta. Kyllä heitä silti rakastan ja haluan varjella maailman vaaroilta mutta he osaavat myös löytää minusta sen toisen puolen...jolloin karjun ja huudan...olen vihainen. He tietävät kyllä mistä naruista vetää jos haluavat minut hulluuden partaalle. Joskus osaan yllättää lapseni siten että en suutukkaan...tai hermostukkaan...käännän tilanteen leikiksi ja sitten he ovat äimänkäkenä että mistä tulee. Tämän ongelma on vain se ettei tilanteiden seuraukset ole johdonmukaisia. Joskus suutun sitten taas en. Tämä on juuri se ongelma...kun on parempia päiviä ja taas huonompia päiviä.

    Olen alkanut hyväksyä sen tosiasian että kärsin masennuksesta. Lääkitysasia on se mitä tässä mietin. Terapeutti oli sitä mieltä että lääkitystä ei pidä aloittaa yksistään...vaan sen rinnalle täytyy saada myös terapiaa. Lääke yksinään ei poista tätä ongelmaa. Ja allekirjoitan tämän kyllä täysin.

    Syy miksi en jaksa enää olla äiti...en jaksa olla saatavilla 24/7. Kun on useampi lapsi sitä työtä riittää..ehkä emme osanneet (minä en osannut) tätä ajatella etukäteen. Olen vahvasti sitä mieltä että jos nyt saisin päättää...en tekisi lapsia...yhtä enempää...jos sitäkään. Rakastin entistä elämääni, saattoi tehdä juttuja hetkenmielijohteesta ja jättää tekemättä jos ei huvittanut.

    Olen kyllästynyt käyttämään kaiken aikani kotiin ja lapsiin...perheeseen. Jumpat sun muut shoppailut ei juuri auta kun ne ovat vaan hetkiä pois tästä hullumyllystä. Tällaisen katraan pyöritys on työlästä ja aikaa vievää. Rutiineista on pidettävä kiinni ja koetettava jaksaa kasvattaa ja opastaa herkeämättä. Sitä lasta ei tosiaan voi laittaa kaappiin sitten kun ei jaksakaan enää leikkiä sen kanssa. Mutta mielestäni ei ole väärin sanoa lapselle että nyt äiti ei jaksa...äiti ottaa tauon ja katsotaan myöhemmin uudelleen. Minä en vaan ole yhtään sellainen joka jaksaa joka hetki leikkiä, leikittää, ulkoiluttaa, piirrättää, touhuttaa ja olla vaan sen lapsen kanssa. En ymmärrä miten jotku jaksavat? ja jaksavatko he? Meneekö se arki paljon kivemmin muilla?

    Tämä äidin väsymys ja kyllästyminen on sellainen tabu mistä ei saisi puhua. Minä vaan perkele en suostu olemaan tästä hiljaa. Ymmärrän että olen itse ajanut itseni tähän pisteeseen ja kannan siitä nyt vastuun...mutta minun täytyy saada sanoa...että tämä ei olekkaan niin ihanaa ja mukavaa kuin luulin. Lapset eivät olekkaan se suuri ilo ja elämän keskipiste niinkuin sanottiin...ne ovat rasittavia, vaativia, sotkevia, huutavia pieniä terroristeja jotka imevät minusta kaiken energian ja vielä vähän enemmän.

    Voisin kirjoittaa tähän romaanin tunteistani...niitä riittää suuntaan ja toiseen...

    Hyviä ideoita täällä oli...ja uskokaa että niitä olisin jo kokeillut jos ne olisi mahdollisia. en asu samalla paikkakunnalla kuin perheeni joten sinne en voi mennä nukkumaan. anoppi ja appi auttaa minkä töiltään ehtivät. Tämä on jotenkin niin hankala tilanne kun koen ettei minulla ole paikkaa mihin mennä...vaikka ystäviä on...jotenkin he eivät vain tavoita tätä...tai sitten minä virheellisesti kuvittelen niin...en tiedä...

    jahas...äidin mussukat kutsuu...mentävä siis...
     
  22. ap:lle Vierailija

    Äidin mussukat ne vie äitiä kuin pässiä narusta ja äitihän menee.
    Opiskellessani varhaiskasvatusta eräs opettaja sanoi asintuntevasti että aikuinen ei jaksa leikkiä kuin korkeintaankymmenen minuuttia korkeintaan. Eikä ole tarviskaan. Leikkiminen on lasten hommaa. Lapsille pitää vain tarjota puitteet jotta he voivat leikkkiä itse, ei aikuisen kuulu sitä tehdä. Lapsen mielikuvitus ja on kyky ajatella kehittyy kun he keksivät ja ohjaavat oman leikkkinsä itse. Tietysti lapsesi ovat ymmällään, jos eivät osaa leikkiä, keksiä itse mitään... Korkea aika opetella. Sinun tehtäväsi on vain tarjota turvalliset puitteet ja perushoito. Ns. opettaminen helpottuu kun perusasiat ovat hanskassa. Kysymyksiin vastaaminen rehellisesti ja oikein on tärkeää, eikä paljon muuta tarvitakkaan.

    Ei lasten pillin mukaan kuulu hypätä, ei sitä hullunmyllyä kukaan kestä. Lasten kuuluu oppia kulkemaan sinun ehtojesi ja sääntöjesi mukaan. Vai kuka teillä on se "laumanjohtaja"?
     
  23. ap Vierailija

    edelliselle:

    Voi ei meillä lapset vie, ei todellakaan...ei. Harvoin leikin heidän kanssaan. Yritän ohjata leikkeihin. piirtämään yms. Juurikin yritän keksiä heille tekemistä. Usein he pyytävät minua mukaan ja minua inhottaa sanoa ei...vetoan aina ruokaan, siivoukseen, pyykkiin...johonkin...tykkään kyllä pelata heidän kanssaan lautapelejä tai rakennella legoista jotain...mutta liian harvoin.
    Lapset tykkää kun on heidän kanssaan samassa huoneessa kuin missä he leikkivät...mutta harvoin viihdyn pitkään heidän huoneessaan kun leikkivät. Mua alkaa poltella jokin homma mikä on tekemättä ja kohta jo lähden sen kimppuun. Ehkäpä tämä onkin ihan luonnollista =) eikä vain mun kykenemättömyyttä olla lasten kanssa. Kiitos viestistäsi!!

    Minua lohduttaa tieto että vanhemman ei tarvikkaan jaksaa leikkiä. Olen usein ajatellut että minussa on vikaa koska en jaksa touhuta lasten kanssa enempää. Toki luon puitteet ulkoiluun ja leikkeihin siellä ja sisällä...osallistunkin ajoittain. laitan piirustusvälineitä tarjolle yms. Mutta minua harmittaa että en enempää jaksa sitä tehdä. Tässä taas yksi juttu mistä syyllistän itseäni...ja sinä annoit minulle vastauksen...ettei tarvikkaan ja että 10 min on maksimi...toki olen hoksannut että kun annan sen 15min lapsille sillon tällöin pitkin päivää on kaikilla helpompaa...mutta nämä aina tuppaa unohtumaan. Nyt koetan muistaa tämän!

    Kyllä meillä äiti on perheen pää joka murahtaa tarvittaessa. Meillä lapset elää kurissa ja nuhteessa ja äidin sana on laki. Osittain toki menemme lasten ehdoilla mutta aikuisten säännöillä. =)
     
  24. ap:lle Vierailija

    Ei sitä tekemistäkään tarvitse lapsille valmiiksi keksiä. (Paitsi jos itse haluat että he tekevät jotain tiettyä asiaa...) Lapset osaavat marista että "ei ole mitään tekemistä jne.." ainakin isompina, mutta on ihan hyvä että alkavat ajattelemaan ja suunnittelemaan, kehittelemään tekemistä itse. Parasta on jos kysyvät vielä luvan, että voinko tehdä sitä tai tätä... Lapsissa on luovuus olemassa.


    Kaikki ajallaan. Hyvä että pidät tiukat ohjakset, se helpottaa tulevaisuutta. Sekä sinun, että lasten.
     
  25. Kohtalotoveri Vierailija

    Tervehdys taas. Kuulostaapa tuo miehinen näkökanta tosi tutulta :). Miehet ovat miehiä, ja ajattelevet suoraviivaisemmin, mikä jossian tilanteessa voi olla hyväkin, palauttavat maanpinnalle, kun itse pyrkii ajattelemaan liian monimutkaisesti! Toisaalta joskus toivoisi miehiltä hieman empaattisempaa suhtautumista, sillä jos ahdistaa niin ahdistaa, sitä ei voi noin vain ajattelmalla muuksi muuttaa ja päättää, että no nyt ei sitten ahdista. Tunteet on vaan pakko käydä läpi ja antaa tulla ja mennä, jos aikoo selvitä eteen päin ja parantua. Luulenpa, että me ollaan jossain vaiheessa ikään kuin vain yritetty ajatella, ettei tässä mitään hätää, vähän on rankkaa, mutta pakko jaksaa, kunnes tulee lopullinen tiltti, eikä vaan enää jaksa/kykene. On siis oltava itselleen rehellinen, ja tunnistettava todellinen, rehellinen tilanne. Siitä voi sitten lähteä pyrkimään kohti parempaa & pysyvää muutosta vallitseviin olosuhteisiin.

    Tuo kirjoittaminen on muuten hyvää terapiaa. Ihan omaksi iloksesi voit kirjoitella tuntojasi, se auttaa uskomattoman paljon. Sain kerran sellaisen vinkin, että kun oikein ahdistaa, niin voi kirjoittaa itselleen kirjeen, postittaa sen siis itselleen, ja kun se muutaman päivän päästä saapuu, voi silloisia tunteita ja tilannetta ikään kuin lukea ulkopuolelta ja nähdä vähän eri kantilta mahdollista seuraavaa tiukkaa paikkaa silmällä pitäen!

    Tuli mieleen, että varmaankin nyt sun on tiedostettava omat voimavarat, ja sitten opeteltava laittamaan itsellesi jaksamisen rajat. Kun tiedostat, milloin ja missä tilanteissa mopo lähtee käsistä, osaat jo ennakoida ja sanoa "ei"´hyvissä ajoin. Joskus leikin, ja JOSKUS se onkin ihan mukavaa yhdessä oloa, lähinnä pelejä tai kirjojen lukua, mutta pääsääntöisesti lapsemme saavat itse leikkiä keskenään ja keksiä tekemistä. Olen opetellut olemaan etäämmällä, ei kokoajan saatavilla. Sanon, että äiti on äiti, ei leikkikaveri. Ja että nyt äiti ei jaksa tai halua leikkiä tai että äiti lukee nyt lehden/tekee hommia tietokoneella. Piste. Meilläkin ollaan silti paljon samoissa tiloissa, lähinnä olohuone-keittiö-televisiohuone- akselilla, vaikka olisi yläkertakin leikkejä varten. Uskon, että jossain vaiheessa lapsemme sinne kuitenkin katoavat, kunhan kasvavat :). Enkä usko, että super-äitejä on olemassakaan, jokainen väsyy joskus, mutta toiset sietävät sitä paremmin, toiset tarvitsetvat siihen apua, jo jotkut sitä uskaltavat jopa pyytää! :) Me jokainen kun ollaan oman lapsuudenkotimme kasvatuksen tulosta, jokainen on saanut erilaiset eväät tätä elämää varten. Omiin vanhempiin ei enää voida vaikuttaa, mutta omien korvien väliin ja sitä kautta myös lastemme tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa ja paljon!

    Miten sulla se terapia-asia etenee? Toivottavasti saat sen alulle, sillä siitä on hyvin suurella todennäköisyydellä paljon apua. Iloa ja oivalluksia!
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti