Hae Anna.fi-sivustolta

Mitä uteluihin kun mies ei halua lasta

Viestiketju osiossa 'Vauvahaaveet' , käynnistäjänä pompuliina, 05.08.2008.

  1. pompuliina Vierailija


    Jospa nyt olisi oikea palsta...

    Olin vielä viime syksynä varma, etten ikinä halua lasta. Sitten täytin 29v. ja löysin itseni selailemasta vauvafoorumeita. Oli pakko tunnustaa itselle, että haluan lapsia. Ja oli myös pakko tunnustaa siitä miehelle. Miehen kommentti oli "voi paska".

    Nyt vajaa vuosi on mennyt niin, että aiheesta on keskusteltu kuitenkin siitä mihinkään pidemmälle pääsemättä. Mies ei lasta halua, ja minä haluan. piste.

    No, joka tapauksessa, melkein eniten tässä ärsyttävät muiden utelut ja vihjailut. Ennen olen voinut sanoa, että ei haluta lasta. Nyt kun tilanne onkin, että haluan ja mies ei halua, niin mitä sanon? Äitini on edelleen siinä uskossa, että en halua lasta. En halua kertoa siitä, että haluankin lapsia, mutta mieheni ei, sillä muuten hän alkaisi vihata miestäni. Hän haluaisi niin kovasti olla mummo.

    Joillekin kavereille olen kertonut tilanteesta, mutta jotenkin tuntuu, että minun pitäisi puolustaa miestäni ja olla sanomatta mitään. Asia on jotenkin arka ja ärsyttää muiden utelut suunnattomasti.

    En tosiaan halua jättää miestäni ja elän toivossa, että joskus hänen mielensä muuttuu. Onhan tässä vielä vähän aikaa...

    Onko muilla samanlaisia kokemuksia tuosta mitä pitäisi muille sanoa?
     
  2. Jaaa... Vierailija

    Minä olen sanonut että mies ei halua, niin ei tehdä. Piste. Kyllä menee porukka hiljaiseksi.
     
  3. Niin just Vierailija

    Ite ainakin sanoisin suoraan miten asiat on ja jättäisin miehen puolustamisen sikseen. Jos kerran itse on sitä mieltä että sais tulla mutta mies ei halua, niin kyllä häntä silloin mun mielestä muut saakin "syyttää" - eri asia on, jos itse syytät miestäsi, niin silloin suhteessa on ongelmia. No, vaikeasalkoista tuli, mutta... Tietysti voit lisätä, että vaikkei mies lapsia haluakaan niin silti rakastat häntä. Olisko liian imelää?
     
  4. eroko Vierailija

    Minulla on lähes vastaava tilanne, tosin olen jo 33v ja kello tikittää vielä kovemmin.
    Mies ei halua lasta vedoten elämäntilanteeseen. No kelläpä ei olisi esim. asuntolainaa tässä vaiheessa elämää. Olemme kuitenkin molemmat akateemisesti koulutettuja ja miehellä vakituinen työ. Itse olen pätkätöissä.

    Suhteen alkuaikoina sain kyllä sen kuvan, että myös lapset ovat tervetulleita perheeseemme. Kolmikymppiseksi en ollut halukas raskautumaan, mutta nykyään tosiaan löydän itseni vauvapalstoilta ja irvistelen onnittelut, kun ystävät toistensa jälkeen ilmoittavat vauvauutisistaan.

    Olen oikeastaan alkanut erkaantua miehestäni ja koen hänet monin tavoin jopa vastenmieliseksi. Lapsiasia hiertää mielessä ja tottakai ajattelen asiaa myös niin, että minussa on jotain vikaa, kun hän ei lasta kanssani halua.

    Enkä halua lasta ihmisen kanssa, joka vastoin tahtoaan rupeaa isäksi ja syyttäisi minua sitten loppuelämän aina vastoinkäymisten tullessa. "Sinä sen lapsen halusit, hoida/kasvata nyt se sitten..."

    Mietin jopa eroa, mikä olisi erittäin surullista. Hukkaan heitettyä elämää 10 vuotta:(
     
  5. Lapsialapsia... Vierailija

    Ap:lle... Vastaa vain kavereiden kyselyihin, ettet tiedä koska lapsia olisi tulossa jos niille edes annetaan mahdollisuus. Ei se yhtään enempää muille kuulu.

    Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen lapsia haluavan pitäisi saada mahdollisuus kokea se onnelisuus. Hankalaahan se on, jos on yhteistuumin ensin päätetty, ettei lapsia tule ja sitten toinen niitä haluaakin. Mun mielestä puolisoiden pitäisi rakastaa toisiaan sen verran, että jos toinen haluaa lapsia, niin niille voisi antaa mahdollisuuden tulla... On nimittäin aika suuri vääryys evätä toiselta lapset, vaikka kuinka olisi ollut yhteinen päätös ensin olla niitä hankkimatta. Jos sitä toista tosiaan rakastaan, niin suurin lahja minkä tälle voi antaa on yhteiset lapset.

    Minä olen aina halunnut lapsia, enkä olisi sellaiseen suhteeseen ryhtynytkään, jossa niille ei olisi annettu mahdollisuutta... Kuitenkin, vaikka ap:n tilanteessa olisinkin, niin varmaan ottaisin ja jättäisin, jos ei mies voisi suostua hartaimpaan toiveeseeni...
     
  6. Ihmehomma Vierailija

    Itse olin myös vajaa 10 vuotta sitä mieltä, että meille ei lapsia,kiitos. Mitä enemmän vauvauutisia ympärillä liikkui sitä useammin huomasin katselevani mm. vauvanvaatteita ihaillen ym. ihmeellistä. Mies sitä sitten ääneen ihmettelikin, että "iskikö sulle vauvakuume????" Siihen oli pakko vastata kyllä ja nyt pitkällisen pohdinnan (lue: miehen suostuttelun jälkeen) ollaan yrittämässä =).
    Pointtini on siis se, että mihenkin pitäisi ymmärtää muuttuva elämäntilanne ja se, että väkisinkin jokaisessa naisessa jossain vaiheessa elämää (poikkeuksiakin varmasti löytyy,anteeksi yleistys) vauvakuume nostaa päätään. Onneksi oma mieheni oli ymmärtäväinen asiassa ja toivottavasti ap:nkin mies vielä heltyy ajan kanssa.
     
  7. pompuliina Vierailija

    kiitos vastauksista, helpottaa jotenkin kuulla, että muitakin on samassa jamassa. se on kyllä totta, että jos lataa suoran vastauksen, niin ihmiset ovat vähän noloja että kysyivät asiasta. sitten ne tosin alkavat varmaan tutkailla, että meneekö meillä huonosti ja olemmeko eroamassa...vaikka oikeasti kaikillla muilla saroilla kuin lapsisaralla meillä menee pirun hyvin.

    no, mä olen vielä toiveikas.
     
  8. näin, Vierailija

    Mä olen sen periaatteen ottanut missä vain kieltäytymisessä, että jokainen selittäkööt omat kantansa. Jos on tullut kutsu kyläilemään, sukujuhliin, tapahtumiin tai on kysymys juuri lapsen teosta, naimisiin menosta ym, en ala puolustella mieheni kantaa tai keksiä hänen puolestaan tekosyitä. Aikuinen ihminen tekee omat päätöksensä asiassa mutta on myös velvollinen itse sitten puolustamaan kantaansa tai keksimään omat selitykset. Olen aina sanonut suoraan siis sukulaisille ja kavereille, että mieheni ei halua lasta ja hän saa itse sanoa miksi näin. Tai jos ei osallistu vaikka sukujuhliin, saa hän itse sen sinne ilmoittaa.
     
  9. hei haloo.. Vierailija

    Mun mielestä paljon isompi vääryys on tehdä "väkisin" lapsi, jota toinen vanhemmista ei edes halunnut. Tämä asia on oikeasti niin suuri, että jos ollaan ehdottomasti vastakkaista mieltä, järkevintä on erota sovussa ja etsiä tahoillaan uudet kumppanit, joiden kanssa on yhtenevät toiveet ja odotukset suhteelta ja elämältä.
     

  10. Lasten saaminen, vaikka yritystä olisikin, ei ole itsestään selvyys. Äitisi halu mummoksi ei syy saada lapsia. Sen sijaan miehesi haluttomuus isäksi vielä, on kelpo syy olla yrittämättä lasta. Lapsia tehdään parisuhteessa ei isovanhemmille. Jos minä olisin sinä sanoisin että lapsia aletaan YRITTÄMÄÄN sitten kun molemmat ovat siihen valmiita. Jos äitisi haluaa niin kovasti vauvoja niin tehköön itse. Se että miehesi ei ole vielä henkisesti valmis isyyteen voi tuossa iässä muuttua äkkiäkin. Se ei todellakaan ole mikään syy äidillesi vihata tätä. Miehelläsi on oikeus päättää siitä haluaako hän isäksi. Ihmeellinen parisuhde jos siinä ei kunnioiteta toisen kypsyyttä ja valmiuksia sekä tahtoa. Äitisi mieliksikö se lapsi pitäisi tehdä?? Kenen kanssa sinä olet liitossa? Äitisi vai miehesi?

    Jos haluat keskustella miehesi kanssa asiallisesti niin sinuna kysyisin häneltä että haluaako hän koskaan lapsia ja jos niin kuinka monen vuoden päästä hän näkee tämän realistisena vaihtoehtona. Sen pohjalta voit tehdä sitten omat ratkaisusi. Haluatko olla miehesi kanssa vai lähdetkö hakemaan isää/siittäjää lapsellesi.

    Vanhemmuus on niin iso asia että siihen ei pidä ryhtyä jonkun ihmisen isovanhemmuus toiveiden takia tai sen takia että pienen vaavin hoitaminen olisi niiiin mukavaa. Kerran vanhempi on ikuisesti vanhempi. Ei minusta ole kohtuutonta että miehesi saisi itse päättää ryhtyykö siihen puuhaan. Jos äitisi vihaa miestäsi tämän vuoksi niin ei voi muuta sanoa kuin että onpa pikkusieluinen äiti sinulla.
     
  11. Pistänpä minäkin lusikkani soppaan tähän. Nämä asiat eivät todellakaan ole niin yksinkertaisia kuin edellä kommentit antavat ymmärtää: eroa miehestä ja etsi uusi siittäjä jne.

    Taustani: ikää vähän päälle 30 v, miehellä saman verran, parisuhteessa 15 v. Kaikki kunnossa: on rakkautta ja välittämistä, talous vakaa, hyvät ammatit ja työt, farmariautosta lähtien kaikki puitteet kunnossa. Mutta kun mies ei ole halunnut lasta tähän päivään mennessä. Keskustelu, uhkailu, kiristys ja edelleen keskustelu ei tuottanut tulosta. Olemme tosi avoimesti pystyneet asiaa puimaan. No, nyt ehkäisy on on ollut kesän pois ja raskaus saa tulla, jos on tullakseen. Ero ei todellakaan ole ollut vaihtoehto, koska rakastan miestäni ja tällä hetkellä se rakkaus on suurempi kuin halu saada lapsi. Lyöttäydyimme yksiin siinä vaiheessa 18-vuotiaana, jolloin todellakaan en minäkään halunnut lasta vaan halusin opiskella unelma-ammattiini, mikä veikin 13 vuotta. Vuosi tässä väsytystaistelussa on mennyt. Raskasta on ollut. Toivottavasti tärppää. Ja sitten voikin alkaa pelkäämään, kuinka mies isyyden ottaa. Tottahan toki minäkin haluaisin, että rakkaani olisi 100 % mukana odotuksessa ja lapsen synnyttyä. Toivottavasti omaan lapseen rakkaus kuitenkin herää, vaikka mies ei olisikaan vauvakuumeillut. Uskon kuitenkin, että ainakin velvollisuudentunnosta on mukana. Mutta pahaltahan se tuntuu sellainen. Kai minä sitten olen tehnyt joidenkin mielestä väärin miestäni kohtaan, kun olen edes alkanut yrittämään lasta (mies siis todellakin tietää, ettei ehkäisyä ole ja seksielämä on säännöllistä, myös ovulaatioaikaan, minkä kerron miehelle). Mies ei halua edes ajatella koko asiaa: siis sitä mahdollista raskautta jne. Mutta asiat eivät todellakaan ole niin mustavalkoisia kuin jotkut asiaa kommentoineet antavat ymmärtää.

    Ja mitä sanoa utelijoille. Ulospäin minä olen ollut yhtenä rintamana miehen kanssa, en ole lähtenyt miehen haluttomuutta ulospäin ilmaisemaan. Olen vain sanonut, ettei vielä ole vauvan aika. Lähimmät ystävät asioiden laidan tietävät, mutta ei perhe tai sukulaiset. Kaikki tietävät urasuuntautuneisuuteni ja uskovat, että minä en halua lasta vielä, toisaalta osa epäilee varmastikin lapsettomuuden taustalla jotakin lääketieteellistä syytä eikä siksi edes utele. Milestäni tämä probleemi on meidän kahden välinen eikä miehen vauvahaluja varmasti lisää se, että häntä aletaan urakalla syyllistämään (syyllistää jo nyt itse itseään tästä vauvahaluttomuussasiasta).

    Aloittaneelle neuvoksi: keskustelkaa, keskustelkaa ja keskustelkaa, itkekääkin välillä. Naisen biologian kertauskurssi on myös hyödyllinen: 35-v. jälkeen mahdollisuudet lapsen saannille lähtevät jyrkästi huononemaan. Se on hyvä miehenkin oivaltaa, mies kun säilyy siittämiskykyisenä yleensä paljon, paljon pidempään.
     
  12. Siisi Vierailija

    Todellakin poikkeuksia löytyy. Kaikille naisille ei tule jossain vaiheessa elämää vauvakuumetta.
     
  13. juttua Vierailija

    On kuin omasta näppäimistöstäni olisi tämä teksti tullut!!!
    :/

    Meitä on siis paljon....

    Toi on inhottavaa, että tämän takia alkaa erkaantua miehestä. Itse olen ikäväkseni huomannut, että katselen hormooneillani jo toisia miehiä (liekö biologinen kello etsii siittäjää!!?), ja koen oman mieheni kuvottavaksi...
    Hiljattain meillä oli "sänkyelämää". Olin ensin halukas, yritin siinä kiihkossa miestä tsempata että jätetään kortsu pois (emme ole voineet käyttää muuta ehkäisyä) tällä kertaa... Meinas lopahtaa saman tien. Annoin luvan laittaa kumin... no... mulla meni sit loppu näytelmän piikkiin. Eipä paljo kiinnostanu.

    ELÄMÄ ON.
     
  14. kiukkuinen! Vierailija

    Tätä tulee harrastettua yllättävän paljon perheissä, joissa on jo yksi tai useampi lapsi..Toisen ketjun yksi vakikirjoittaja hiljattain kertoi, ettei mies halua missään nimessä lisää lapsia ja oli kuitenkin itse päättänyt raskautua keinolla millä hyvänsä ja nyt ilmeisesti plussannut.
    Voin vain kuvitella miehen tunteet siinä vaiheessa kun uutinen paljastuu. Kehtaakohan heittäytyä marttyyriksi ja esittää miehelle vahinkoraskautta vielä, kun on julkisesti täällä ensin ruotinut kiertopäiviään ja suunnitelmiaan?
    Asia ei mulle kuulu ja menee vissiin hieman aiheen vierestäkin, mutta tulen niin vihaiseksi tällaisesta.
     
  15. tytii Vierailija

    Tämä on tosi vaikea asia. Omakohtaista kokemusta ei ole. Joten en varmaan kovin viisaita neuvoja voi antaa. Etenkin naisella se vauvan kaipuu voi lopulta äityä niin pahaksi, että katkeroituu, jos toinen ei sitä halua. Ja tosi asiahan on, että nainen ei voi odottaa eikä kannata odottaa loputtomiin. Mutta toisaalta jos päättää jättää miehen, löytyykö parempaa isäkandidaattia. Ei varmaan sentään kannata rynnätä lapsen tekoon ihan kenen kanssa tahansa. Ja ehkäpä se oma mies voi suostua lopulta.
    Tilanne ei välttämättä helpotu, jos miehen laittaa vaihtoon.
    Kannattaa varmaan tarkoin keskustella. Kysyä perustelut miksi ei halua lasta. Haluaako ylipäänsä ollenkaan. Ja kertoa perusasiat miehelle. Mies ei välttämättä osaa edes ajatella, että ikä tuo ongelmia tullessaan. Toki jotkut saa esikoisensa yli 40-vuotiaanakin. Mutta siihen ei voi luottaa. Ja sen verta voin sanoa omasta kokemuksesta, että mitä vanhempi olet, sen huonommin kestää valvomista jne. Toki siinäkin meissä ihmisissä on eroja.

    Jos nuorena aletaan seurustella. Harvoinpa siinä puhutaan selväksi lapsiasiat jne. Vuodet kuluvat kaikessa muussa. Mies ei ehkä osaa edes kaivata lasta. Mutta tuo lapsen haluaminen on niin suuri asia, että ehkä tosiaan paras on erota, jos ei ratkaisua löydy. Mutta kannattaa pakottaa mies keskustelemaan asiasta perin pohjin.
     
  16. Ihanko totta?! Vierailija

    Minä taas en voi ymmärtää, että jotkut parit ovat vuosia yhdessä eikä sen enempää käytäisi läpi keskusteluja, jotta tietäisi toisen perhe arvoista ja haaveista. Musta ainakin tuntuu, että mitäköhän muutakin suhteesta puuttuu, jos ei edes tuon vertaa olla keskusteltu. Ei ihme, että avioero prosentti on niin suuri, jos ei edes olla vaivauduttu ottamaan selvää toisen haaveista ennen avioliittoa. Kuulostaa yhtä huonolta kuin ajatus siitä, että vanhemmat vielä valitsisivat puolisot, kun ei sitä toista näytä muutenkaan tuntevan. Minä en ainakaan ole ikinä ollut pidempaan sellaisessa suhteessa, jossa en tuntisi toisen haaveita ja toiveita, enkä olisikaan. Miten sellaisen kanssa voi olla jota ei tunne? Naimisiin mennessämme olimme täydessä yhteisymmärryksessä, että lapsi saa tulla välittömästi heti häiden jälkeen.
     
  17. Njaah... Vierailija

    No, mielihän voi aina muuttua. Me aloimme seurustella mieheni kanssa kun olimme 15 vuotiaita. Ei siinä silloin ollut kummallakaan lapsien hankkiminen mielessä... Itse olin vielä silloin vakaasti sitä mieltä(olin oikeastaan itsekin lapsi) että en koskaan halua lapsia, vauvat ovat inhottavia, niistä on vaivaa ja ne haisevat pahalta, ja toin mielipiteeni myös hyvin selväksi. Ei sitä tule kysyneeksi kumppaniltaan viikottain, tai edes vuosittain että miltäs nyt tuntuu, onko mieli muuttunut. Ei se silti tarkoita etteikö parisuhteessa osattaisi keskustella ja ottaa toisen haaveita huomioon. No, minunkin mieleni muuttui kymmenen vuoden seurustelun jälkeen, mutta onneksi myös mieheni hyväksyi tilanteen ja odotamme nyt esikoistamme.
     
  18. elsis Uusi jäsen

    liittynyt:
    23.04.2008
    Viestejä:
    100
    Saadut tykkäykset:
    0
    etkö voisi vaan sanoa kyselijöille et kysy tolta äijältä? selittelyistä jää selittelyn maku, aina.
     
  19. kauheita juttuja Vierailija

    Eipä tarvitse enää ihmetellä yksinhuoltajien valtaisaa määrää, kun täälläkin lueskelee näitä kertomuksia painostuksesta, kiristyksestä jne. Mikä ihme se sitten on, jos mies ei osaakaan sitoutua tarpeeksi siihen lapseen tai varsinkaan perhe-elämään naisen kanssa, joka on hyvin arveluttavin keinoin saanut miehen "suostumaan" lapsentekoon. Jollain tasolla voin toki ymmärtää polttavan vauvakuumeen, mutta sitten on kyllä etsittävä uusi, hommaan suostuvainen mies, jos oma mies ei lapsentekoon innostu.
     
  20. Njoo... Vierailija

    Eipä sitä kannata ruvetakaan seurustelemaan ennen kuin on siihen tarpeeksi kypsä.
     
  21. tytii Vierailija

    Njaah: edes joku ymmärsi mitä tarkoitan. Mieli voi muuttua matkan varrella. Eikä 15-vuotiaan eikä edes 20-vuotiaan välttämättä tule mieleen, että keskustellaanpa nyt tämä lapsiasiakin selväksi, jos vaikka 15 vuoden kuluttua asia on ajankohtainen. Eikä se tarkoita, että on epäkypsä seurustelemaan. Jos tuo on se kriteeri, niin useimpien pitäisi varmaan aloittaa seurustelu vasta 25-30-vuotiaana.
    Toki, jos naimisiin ollaan menossa, niin nuo asiat täytyisi olla jollain tavalla selvitettynä. Mutta tuskin se sittenkään vähentää avioeroja. Ei se, että mies "haluaa" lapsen tarkoita, että sitoutuu juttuun täysillä. Olen kyllä niitäkin nähnyt, että vaikka mies on halunnut lapsen, niin ei vaan osaa luopua "omasta elämästään". Ja muutenkin nykyajan ihmiset ei kestä vastoinkäymisiä (en toki yleistä). Pitää olla aina kivaa ja kaikki heti mulle- tyyliin.

    Itsekin joskus olin aivan varma, että en halua ikinä lapsia. Löytyi kuitenkin sopiva mies. Olemme varmaan ne parhaat mahdolliset toisillemme. Ja nyt lapsia onkin 4, vaikka ei asiasta sen suuremmin olla keskusteltu. Nyt joku tuomitsee meidät avioeroon. Mutta mies rakastaa lapsia ja on kovin koti keskeinen. Ja ymmärtää kuten minäkin, että aika aikansa kutakin. Joskus vielä koittaa se aika, että meillä on omaa aikaa ja aikaa toisillemme, vaikka kuinka paljon. Rakastamme tätä elämänvaihetta. Ja toki yritämme vaalia parisuhdetta niin hyvin kuin voimme tässä tilanteessa. Ja kummallakin on myös omaa aikaa. Vähän, mutta on kuitenkin.
     
  22. No mutta kyllähän se on niin, että pitäisi tuntea itsensä ja toisensa paremmin kun naimisiin mennään... Jos ongelmia ja erimielisyyksiä tulee sitten myöhemmin, niin se vika on sitten siinä muuttujassa. Jos ei sopua saada sitten aikaiseksi, niin voi mielestäni lähteä kävelemään. Joko toinen sopeutuu muutokseen tai sitten ei ja homma laitetaan poikki niin että molemmat saa jatkaa uusia elämiään.
     
  23. tytii Vierailija

    Anteeksi, en nyt täysin ymmärtänyt edellistä. Viitasitko kommentillasi minuun? Eli "pitäisi tuntea itsensä ja toisensa paremmin kun naimisiin mennään"
    Mutta ihan oikein kirjoitit. Että periaatteessa vika on muuttujassa. Ja jos sopua ei saada jne.
    Mutta edelleen: ikinä ei kannata sanoa ei ikinä ja sanoa varmasti tietävänsä etukäteen mitä haluaa joskus tulevaisuudessa. Se on hurskastelua. Tilanteet muuttuu ja ihmiset todella muuttuu ajan kuluessa. Mutta ei se tarkoita, että aina täytyisi päätyä eroon. Toki tähän ongelmaan viitaten, jos ei lapsia halua, niin ei halua. Paras ratkaisu on silloin ero. Mutta vaikea se voi olla erotakkin, jos ei muuta ongelmaa ole. Kunpa osaisikin katsoa tulevaisuuteen ja sitten palata nykyisyyteen.
    Ei monet muutkaan asiat elämässä aina mene niinkuin itse haluaisi. Mutta lapsi on todella iso asia eikä siihen saisi lähteä kevyillä perusteilla.
    Mutta vain esimerkkinä, voi tulla todella vakavia sairauksia ja ne vaativat läheisiltä paljon. Tuskin sellaista kukaan toivoo itselleen saati toiselle. Mutta pitäisikö siinäkin tilanteessa vain lähteä, kun ei tullut sitä mitä itse halusin. Sori, voi olla todella huono ja mauton vertaus!
    Yritän kai tällä kaikella sanoa, että helppoa ja yksinkertaista ratkaisua ei varmasti ole. Todella täytyisi nähdä tulevaisuuteen eli: jatkan tässä suhteessa, lapsettomana ja kenties katkeroidun. Eroan, en löydäkkään hyvää isäkandidaattia. Eroan ja löydänkin lapsilleni hyvän isän. Tai kenties en voi edes saada lapsia. Vaihtoehtoja löytyy vaikka millä mitalla. Ja etukäteen et voi tietää mikä on paras ratkaisu.
    Mutta tätä ei kai ap edes varsinaisesti kysynyt, joten sivu raiteilla ollaan. Mutta noihin lapsi uteluihin, vastaisin varmaan, että yritetty on, mutta kun ei tule niin ei tule. Eiköhän kysyjät hiljene.
     
  24. Mun kokemukai Vierailija

    Olet sanonut, että "Jos nuorena aletaan seurustella. Harvoinpa siinä puhutaan selväksi lapsiasiat jne.". Siis harvoin???! En ainakaan tunne yhtäkään tyyppiä kaveripiirissäni, joka olisi noin heppoisin taustatiedoin mennyt puolisonsa kanssa naimisiin. Varmasti löytyy niitä, jotka ovat niin kuin sinäkin ilmeisesti, mutta ei sitä oikeasti tapahdu niin paljon muilla vaikka se sinun kohdallasi tapahtuikin. Samaa mieltä on varmasti hyvin moni muukin kanssani, että suhde sen kanssa jonka kanssa on alettu jo hyvin nuorena hengaamaan, ei tule kestämään kovinkaan kauan. Onhan noita harvinaisempiakin tilanteita, mutta se ei tosiaankaan ole yleistä. Kyllä siis sitä kypsyyttä kaivataan. Nykyään nuoret vain tuntuvat olevan jo niin aikuisia.
     
  25. tytii Vierailija

    En tainnut sanoa, että kun mennään naimisiin, niin harvoinpa siinä puhutaan lapsiasiat selväksi. Lukekaa vähän tarkemmin. Joten ihmeellisesti liitit kaksi eri asiaa yhteen.
    Minä ainakin tiedän monia, jotka ovat aloittaneet seurustelun todella nuorena ja ovat sitten menneet naimisiinkin. Ja eivät ole lapsiasiaakaan sen tarkemmin setvineet. Mutta ovat kyllä siihen tilanteeseen kasvaneet suhteen myötä.
    En yleistä "omia elämän valintojani", mutta sinä näytät yleistävän, että suurin osa setvii lapsiasiat tarkoin. No olemme eri mieltä ja se siitä, turha väitellä. Teistä osa on niin jyrkkiä näissä mielipiteissään.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti