Mitä uteluihin kun mies ei halua lasta

En tainnut sanoa, että kun mennään naimisiin, niin harvoinpa siinä puhutaan lapsiasiat selväksi. Lukekaa vähän tarkemmin. Joten ihmeellisesti liitit kaksi eri asiaa yhteen.
Minä ainakin tiedän monia, jotka ovat aloittaneet seurustelun todella nuorena ja ovat sitten menneet naimisiinkin. Ja eivät ole lapsiasiaakaan sen tarkemmin setvineet. Mutta ovat kyllä siihen tilanteeseen kasvaneet suhteen myötä.
En yleistä "omia elämän valintojani", mutta sinä näytät yleistävän, että suurin osa setvii lapsiasiat tarkoin. No olemme eri mieltä ja se siitä, turha väitellä. Teistä osa on niin jyrkkiä näissä mielipiteissään.

Eihän sillä ole paljonkaan käytännön eroa, ollaanko naimisissa vai ei kun lapset tulevat kyseeseen. Siinä pisteessä ollaan aika usein yhteisymmärryksessä, että se elämä on sitten lopullinen yhteinen projekti. Aika pieniin yksityiskohtiin takerrut.

Minä en tunne yhtäkään ihmistä, joka olisi alkanut 15 vuotiaana seurustelemaan ja olisi ollut vielä tämän saman tyypin kanssa 10 vuotta myöhemmin. Minusta on kyllä hienoa, jos jollain käy niin ja on sitten tyytyväinen. Hienoa varmasi sulle, jos tuossa tilanteessa olet ja onnellinen. Toi on kyllä todella harvinaista ja sen voi allekirjoittaa suurin osa.

 

Voiko teille osalle olla niin vaikea käsittää, että jotku tosiaan tuntee toisensa niin hyvin, että lapsiasiasta ei "erikseen tarvitse" keskustella. Kun tunnet toisen ja hänen arvonsa jne., niin kyllä voi olettaa tiettyjä asioita.

 

Aivan totta, mutta tuosta ei nyt ollut kyse, vaan siitä että ollaankin tilanteessa, jossa näkemykset eivät kohtaakaan. Tiedä sitten onko käynyt toteen se, että "oletus on kaikkien emämunauksien äiti" vai mikä...?

 

En viitannut alkuperäiseen, vaan noin yleensä. Tunnen miekin Tytiin tapaisia ihmisiä, ei niin harvinaisia.

Osa vain luulee tuntevansa toisen. Viimeistään siinä vaiheessa tulee yllätyksiä, kun on se yhdessä haluttu pieni vauva. Tai sitten kun lähdetäänkin eri teille, eikä isä halua tietää lapsesta mitään. Sitäkin sattuu.

 

Jos ollaan ihan realistisia ja rehellisiä, niin on todella harvinaista, että ollaan oltu yhdessä 15 v asti, ellei olla 16 vuotiaita. Mutta ihan oikeasti on harvinaista, että 15 vuotiaana yhdessä olleet ovat yhdessä vielä 40 vuotiainakin.

 

En jaksanut koko pinoa lukea läpi, mutta mutta... Vaikka lapsiasiat olisi keskusteltu jossain vaiheessa lävitse, kumman tahansa osapuolen näkemys voi vuosien myötä muuttua suuntaan tai toiseen. Omakohtaisena kokemuksena voin sanoa sen, että olen ihan viime vuosiin asti ollut jyrkästi sitä mieltä, että KOSKAAN en lapsia halua. Lieneekö biologinen kello alkanut tikittää tai mikä on, mutta kelkka on kääntynyt. Jos olisimme mieheni kanssa aikoinaan 'sopineet', että lapsia ei hankita, niin nyt olisimme ehkä aika ihmeissämme kummatkin. Ei elämää voi suunnitella vuosiksi eteenpäin.

 

Avioliittoon kuuluu lapset, jos niitä vaan saa. Ihmetyttää kovasti, että ollaan avioliitossa - ja harrastetaan sukupuolielämää - mutta lasta ei haluta maailmaan!
Mielestäni, se on vastuun pakoilua - jos olis kaikki mahdollisuudet lapsen saamiseen, elättämiseen ja hoivaamiseen aikuiseksi.
Tässä ap:n tapauksessa mies vain nauttii avioliiton ihanuuksista - mutta ei halua ottaa vastuuta hedelmistä.

 

Olen kun muutamat tässä ketjussa, eli kyllä ne "perusasiat ja ajatukset" pitäis olla molemmilla puolisoilla samat. Ei sellanen suhde voi olla kauheen tasapainonen jos ei "puhalleta yhteen hiileen"

Mä en olis voinu olla sellasen miehen kanssa jonka kanssa lapset ei tulis kysymykseen.
Meillä on molemmilla ONNEKS ollu seurustelun alkupuolelta lähtien selvä asia että lapsia tulee jos vain saadaan. Ja me ollaan oltu 15 v yhdessä (mulla ikää 30 ja miehellä pikkasen yli) että aika nuoresta ollaan tää asia tiedetty.

Voin vaan kuvitella millasta on elää elämänsä ja kitua ja olla jotain mitä ei itse halua, vaan se toinen

 

Minusta myös avioliittoon kuuluu lapset, siis omaan avioliittooni. Jos niitä vaan meille suodaan. Mutta minusta avioutuminen ei automaattisesti tarkoita lasten tekemistä. Voihan pari haluta naimisiin ja virallistaa suhteensa ilman haluja tehdä lapsia. Eihän tuota mihinkään lakiin ole kirjattu, että kun pappi aamenen lausuu, niin sitten pitää alkaa lapsenteko puuhiin. Naimisiin menon perimmäinen syy on kuitenkin parin keskinäinen rakkaus ja kunnioitus. Lapset kuuluvat siihen, jos aviopari sitä haluaa.

On varmasti hankala tilanne, jos naimisiin mennessä molemmat ovat olleet sitä mieltä, että elämä on hyvä ilman lapsia ja sitten toisen mieli muuttuukin. Siinä varmasti koetellaan suhdetta ja molemmat joutuvat järjestämään arvojaan uudelleen. Mutta minusta molemmilla on oikeus muuttaa mieltään. Suhteen alkaessa on molemmat voineet olla sitä mieltä että lapsia ei haluta, mutta ainahan kummankin mieli voi muuttua. Asioista täytyy mielestäni kuitenkin puhua ja käydä läpi molempien toiveet ja unelmat tulevasta. Jos asioista ei puhu, niin toinen ei voi tunteista tietää.

Voin vain kuvitella kuinka vaikeassa tilanteessa tällöin ollaan. Olisi vaikea punnita hyvän suhteen ja omien halujen välillä. Päätös on varmasti vaikea ja haluankin toivottaa voimia kaikille, jotka moisten kysymysten kanssa kamppailevat! Omaa napaa kannattaa välillä tuijottaa ja olla oman onnensa seppä.

 

Mielestäni, se on vastuun pakoilua - jos olis kaikki mahdollisuudet lapsen saamiseen, elättämiseen ja hoivaamiseen aikuiseksi.
Tässä ap:n tapauksessa mies vain nauttii avioliiton ihanuuksista - mutta ei halua ottaa vastuuta hedelmistä.

Itse haluan jossain vaiheessa lapsia, mutta tätä väitettä en voi käsittää. Mielestäni todellista vastuullisuutta on nimenomaan se, että jos ei lapsia tosissaan halua niin ei niitä sitten hankikaan.

Maailmassa on jo ihan tarpeeksi aikuisia, jotka luulevat että yhdistelmä omakotitalo-auto-kaksi lasta on joku onnellisen elämän perusmitta, joka on pakko saavuttaa. Sen seurauksena näitä "hedelmiä" sitten kärrätään hoitopaikkoihin aamulla anivarhain ja haetaan kotiin tukka putkella päiväkodin jo sulkiessa oviaan. Nuorten tukipuhelimiin tulee paljon soittoja lapsilta, jotka viettävät iltoja yksin kotona, koska vanhemmilla ei ole aikaa eikä useinkaan edes minkäänlaista halua oleilla lastensa seurassa.

Lapsen ei pitäisi olla mikään itsestäänselvyys joka on pakko hankkimalla hankkia. Vastuuta voi ottaa elämässään myös monilla muilla tavoilla, kukin omien kykyjensä ja halujensa mukaan. Minä en löydä edes Raamatusta perusteita sille, että avioliitossa olevien velvollisuutena olisi hankkia lapsia. Toki sanotaan, että lisääntykää ja täyttäkää maa, mutta eikö liikakansoitus ole jo aikamoinen ongelma?

Voimia myös minun puolestani kaikille, jotka eriävien toiveiden kanssa kamppailevat. Toivottavasti pystytte keskustelemaan ja ongelmat selviävät parhain päin!

 

Ehkäpä jossain päin on harvinaista ettei nk. vanhoja pareja ole. Omassa tuttavapiirissäni on suurin osa edelleen sen kumppanin kanssa naimisissa/avoliitossa jonka kanssa ruvettiin seurustelemaan 15-16v. Niinkuin itsekkin olen. (ikähaarukassa 29-42)

Ja sitten tämä;
"My-so-called-life; ...aikuisia, jotka luulevat että yhdistelmä omakotitalo-auto-kaksi lasta on joku onnellisen elämän perusmitta.."
No, katsos, joillekkin se ihan oikeasti on! Tiedän että täällä(kin) on paljon so-called-uraihmisiä, mutta oikeesti, joillekkin tuo omakotitalo lapsineen on se onnellisin vaihtoehto! XDDD

 

kenties kotoisin jostain jessen selän takaa, jossa ei ole vaihtoehtoja kuin olla sen tyypin kanssa, kuin jonka kanssa on alettu silloin 15-16 v. Oman arvioni mukaan tällä puolella Suomea, joka on 50% etelänpänä, on varmaan alle 5% niitä, jotka aloittaneet 15 vuotiaina seurustelun ja kuitenkin tämä eteläinen 50% käsittää paljon yli 50% Suomen asukkaista.

 

kenties kotoisin jostain jessen selän takaa, jossa ei ole vaihtoehtoja kuin olla sen tyypin kanssa, kuin jonka kanssa on alettu silloin 15-16 v. Oman arvioni mukaan tällä puolella Suomea, joka on 50% etelänpänä, on varmaan alle 5% niitä, jotka aloittaneet 15 vuotiaina seurustelun ja kuitenkin tämä eteläinen 50% käsittää paljon yli 50% Suomen asukkaista.

Ehhehee XD

Ilmeisesti Hesa- ja ympäristökuntalaisille on kerrassaan käsittämätöntä rakastaa sitä yhtä ihmistä niiiiiiin kauvan.
No, kyllähän ne tunteen tottahan toki muuttuvat aikuistuessa, mutta ei ne katoa, ainakaan jos niistä pitää huoli! Kypsyy kuin hyvä viini ) Ja ainakin voi sanoa että varmasti tuntee toisensa.
Ainiin, ei asuta etelä-Suomessa (eikä kyllä ikinä tullakaan asumaan!) Keski-Suomesta tarpeeksi isosta kaupungista, ettei tarvinnut siihen ainukaiseen tyytyä, vaan parhaimman päältä

 

kenties kotoisin jostain jessen selän takaa, jossa ei ole vaihtoehtoja kuin olla sen tyypin kanssa, kuin jonka kanssa on alettu silloin 15-16 v. Oman arvioni mukaan tällä puolella Suomea, joka on 50% etelänpänä, on varmaan alle 5% niitä, jotka aloittaneet 15 vuotiaina seurustelun ja kuitenkin tämä eteläinen 50% käsittää paljon yli 50% Suomen asukkaista.

Aika naurettava kommentti... MIKSI pitäis olla monia tyyppejä sen yhden sijaan?! Itse olen täältä hämeestä ja aloitin seurustelun nykyisen mieheni ja lastemme isän kanssa ollessani 15v (mies oli 19v) ja edelleen ollaan yhdessä, asutaan omakotitalossa ja meillä on 3 lasta.

Miksi kaikkien pitäis lentää kukasta kukkaan? Ihmeellistä yleistämistä, että kauan yhdessä olleet pariskunnat asuis jossain jumalan selän takana, tai olis jotain uskonnollisia hihhuleita. Tai jotenkin muuten vaan reppanoita

 

kenties kotoisin jostain jessen selän takaa, jossa ei ole vaihtoehtoja kuin olla sen tyypin kanssa, kuin jonka kanssa on alettu silloin 15-16 v. Oman arvioni mukaan tällä puolella Suomea, joka on 50% etelänpänä, on varmaan alle 5% niitä, jotka aloittaneet 15 vuotiaina seurustelun ja kuitenkin tämä eteläinen 50% käsittää paljon yli 50% Suomen asukkaista.

Aika naurettava kommentti... MIKSI pitäis olla monia tyyppejä sen yhden sijaan?! Itse olen täältä hämeestä ja aloitin seurustelun nykyisen mieheni ja lastemme isän kanssa ollessani 15v (mies oli 19v) ja edelleen ollaan yhdessä, asutaan omakotitalossa ja meillä on 3 lasta.

Miksi kaikkien pitäis lentää kukasta kukkaan? Ihmeellistä yleistämistä, että kauan yhdessä olleet pariskunnat asuis jossain jumalan selän takana, tai olis jotain uskonnollisia hihhuleita. Tai jotenkin muuten vaan reppanoita

Komppaan täysillä! Onneksi ei ole tarvinnut/joutunut elämään jatkuvaa parisuhdevaihtoa, saanut olla sen tutun ja turvallisen rakkaansa kanssa.

 

Ootteko edes lukeneet koko keskustelua, vai mitäköhän teiltä on jäänyt huomaamatta...!

EI KYSE OLE SIITÄ, ETTÄ EIKÖ SEN SAMAN KANSSA VOISI OLLA 15 VUOTIAASTA LÄHTIEN, VAAN SIITÄ, ETTÄ TÄÄLLÄ OLI VÄITE, JONKA MUKAAN MIELIPITEET MUUTTUVAT, JOS OLLAAN YHDESSÄ 15 VUOTIAISTA LÄHTIEN! Hienoahan se on, jos onnistutaan pysymään yhdessä niin nuoresta. Se mistä tuossa kuitenkin oli kyse, oli siitä, että jos se mielipide niin kovin muuttuu, niin sitä ei taidettukaan olla tarpeeksi kypsiä seurustelemaan vielä silloin 15 vuotiaina.

Huoh, että osaa olla ****** porukkaa!

 

...suurin osa niistä suhteista kariutuu, jotka on aloitettu jo 15 vuotiaina. Tämähän on kiistaton tosiasia, joten mistä kiikastaa.

 

Ootteko edes lukeneet koko keskustelua, vai mitäköhän teiltä on jäänyt huomaamatta...!

EI KYSE OLE SIITÄ, ETTÄ EIKÖ SEN SAMAN KANSSA VOISI OLLA 15 VUOTIAASTA LÄHTIEN, VAAN SIITÄ, ETTÄ TÄÄLLÄ OLI VÄITE, JONKA MUKAAN MIELIPITEET MUUTTUVAT, JOS OLLAAN YHDESSÄ 15 VUOTIAISTA LÄHTIEN! Hienoahan se on, jos onnistutaan pysymään yhdessä niin nuoresta. Se mistä tuossa kuitenkin oli kyse, oli siitä, että jos se mielipide niin kovin muuttuu, niin sitä ei taidettukaan olla tarpeeksi kypsiä seurustelemaan vielä silloin 15 vuotiaina.

Huoh, että osaa olla ****** porukkaa!

Hohoi on itse *******.

Jos huomaat, aloitukseni oli että pari kommenttia. Ap. ongelmaan en sen tarkemmin osaa vastata, mutta ei se sitä tarkoita, ettei mitään muuta kirjoitettua voisi kommentoida! Että sori nyt vaan, tais kolahtaa omaan nilkkaan kun niin kovasti suivaannuttaa.
EIKÄ TARVITSE NIIIN KAUHEASTI HUUTAA!
Btw, ap.n aloituksessa ei ollut puhetta kuinka kauvan he ovat olleet yhdessä.

ja vielä siihen sinun jatkoosi, ei ole tosiasia että suurin osa _niistä_ suhteista kariutuu jotka on aloitettu jo 15-vuotiaana, sori. Erotilastot kukoistaa juuri näitä "vähän me rakastetaan toisia, mennäänks heti naimisiin, ihquu!" ja sitten se olikin niin tylsää, eikä se toinen ollutkaan sellainen kun luuli ja jne jne...

 

Ootteko edes lukeneet koko keskustelua, vai mitäköhän teiltä on jäänyt huomaamatta...!

EI KYSE OLE SIITÄ, ETTÄ EIKÖ SEN SAMAN KANSSA VOISI OLLA 15 VUOTIAASTA LÄHTIEN, VAAN SIITÄ, ETTÄ TÄÄLLÄ OLI VÄITE, JONKA MUKAAN MIELIPITEET MUUTTUVAT, JOS OLLAAN YHDESSÄ 15 VUOTIAISTA LÄHTIEN! Hienoahan se on, jos onnistutaan pysymään yhdessä niin nuoresta. Se mistä tuossa kuitenkin oli kyse, oli siitä, että jos se mielipide niin kovin muuttuu, niin sitä ei taidettukaan olla tarpeeksi kypsiä seurustelemaan vielä silloin 15 vuotiaina.

Huoh, että osaa olla ****** porukkaa!

Hohoi on itse *******.

Jos huomaat, aloitukseni oli että pari kommenttia. Ap. ongelmaan en sen tarkemmin osaa vastata, mutta ei se sitä tarkoita, ettei mitään muuta kirjoitettua voisi kommentoida! Että sori nyt vaan, tais kolahtaa omaan nilkkaan kun niin kovasti suivaannuttaa.
EIKÄ TARVITSE NIIIN KAUHEASTI HUUTAA!
Btw, ap.n aloituksessa ei ollut puhetta kuinka kauvan he ovat olleet yhdessä.

ja vielä siihen sinun jatkoosi, ei ole tosiasia että suurin osa _niistä_ suhteista kariutuu jotka on aloitettu jo 15-vuotiaana, sori. Erotilastot kukoistaa juuri näitä "vähän me rakastetaan toisia, mennäänks heti naimisiin, ihquu!" ja sitten se olikin niin tylsää, eikä se toinen ollutkaan sellainen kun luuli ja jne jne...

on nyt totaalisen hakoteillä. Eihän mikään noista kommenteistä ollut ap:lle vastaukseksi, eikä siitä ollut kyse. Lähinnähän täällä juuri ollaankin sivuttu ap:n kirjoitusta. En laskisi yhtä huutomerkkiä huutamiseksi. Suuret kirjaimet on tarkoitettu siksi, että luetun ymmärtäminen helpottuisi, mutta todistetusti se ei kaikkiin tehoa. Kukakohan täällä onkaan suivaantunut...

Eihän täällä voi verrata mitään virallisia erotilastoja, kun ei 15 vuotiaiden eroja tilastoida. 15 vuotiaden seurustelusuhteista eroaa lähes kaikki ja tämä perustuu ihan arkielämän observointiin, jonka suurin osa allekirjoittaa. Jos tonne tielle menisi nyt valitsemaan ekat 100 yli 45 vuotiasta, niin hyvä jos 2 heistä on ollut yhdessä 15 vuotiaasta.

 

Mun kyllä pitää saada oma ukkokulta lukemaan tää vietiketju; osaa sitten arvostaa mua yhä vielä enemmän, kun en ole hänestä edelleenkään isukkia vinkumassa ja monkumassa

 

Mielestäni, se on vastuun pakoilua - jos olis kaikki mahdollisuudet lapsen saamiseen, elättämiseen ja hoivaamiseen aikuiseksi.
Tässä ap:n tapauksessa mies vain nauttii avioliiton ihanuuksista - mutta ei halua ottaa vastuuta hedelmistä.

Itse haluan jossain vaiheessa lapsia, mutta tätä väitettä en voi käsittää. Mielestäni todellista vastuullisuutta on nimenomaan se, että jos ei lapsia tosissaan halua niin ei niitä sitten hankikaan.

Juuri näin.

 

Avioliittoon kuuluu lapset, jos niitä vaan saa. Ihmetyttää kovasti, että ollaan avioliitossa - ja harrastetaan sukupuolielämää - mutta lasta ei haluta maailmaan!
No siinähän ihmettelet. Ai että lapsia PITÄÄ tehdä jos vaan vehkeet toimii? No kyllähän niitä näytetään tehtävänkin, sen verran on huostaanottojen määrä nousussa ja pennut on aivan sekopäitä kun vanhemmat on tällaisia "lapsi PITÄÄ olla, muuten ei olla normaaleja" ja kasvatuksesta ei sitten ole haisuakaan.

 

olen 28 vuotias nainen ja haluaisin oman perheen, avomiehelläni on 7 vuotias poika edellisestä suhteesta. aina kun otan puheeksi vauva asiat mieheni käskee olla hiljaa. hän usein miten vetoaa elämäntilanteeseensa ja että on muka tottunut että on vain se yksi lapsi. hänellä on tapanaan neuvoa exsäänsä miten pitäisi elää muttei ajattele omaa tulevaisuuttaan ja minun tunteitani tai toiveitani saada omaa perhettä. pelkään että jään lapsettomaksi, mutta en haluaisi luopua miehestäni, toivon että hän ajan kanssa miettisi perhettä minun kanssani, mutta kun pelkään että se aika loppuu. noh onneksi oon vielä alle 35 vuotinen, niin että sen puolesta mulla kyllä on aikaa.

 

en aio luopua miehestäni

 

Alkuperäisen kirjoittajan viestistä sanoisin, että hänhän on halunnut lasta vain vasta vähän aikaa. Lapsen haluaminen kai on eri asia kuin se, että päättää sen hankkimista yrittää? Vaikka vauvakuume olisi maata järisyttävä, niin kai ensin on itse oltava varma, että olisi valmis siihen kaikkeen? Myös siinä tapauksessa, että pariskunnalle tulee ero vai lapsi ei olekaan terve tms. En olisi ollenkaan varma, että vuosi olisi riittävä aika pohtia kaikkea tällaista.

Ja jos olet itse muuttanut mielesi 28-vuotiaana, miten todennäköistä olisi, että miehesi muuttaisi mielensä lastenhankinnasta juuri samaan aikaan? Sehän olisi suoranainen ihme: ensin ei kumpikaan halua lasta, sitten molemmat alkavatkin haluta sitä samaan aikaan. Ja jos toinen on joskus sanonut, että ei ikinä halua lapsia, niin minusta siihen sanaan pitää olla luottaminen. On eri asia sanoa, että tällä hetkellä ei halua lapsia, kuin että ei niitä ikinä halua. Ei kenelläkään ole velvollisuutta muuttaa mieltänsä noin isossa asiassa, varsinkin kun siitä pahimmillaan kärsisi juuri se syytön osapuoli eli lapsi.