Mitä voin tehdä?

  • Viestiketjun aloittaja mami
  • Ensimmäinen viesti
mami
Lapseni on viikon päästä 7 kuukauden ikäinen ja on ollut nyt parin kuukauden ajan päivin öin todella kiukkuinen.Tyttö ei syö kiukkuamatta puuroa eikä ruokaa ja öisin itkeskelee lähes tunnin välein ja noin kolme kertaa yössä rauhoittuu vain maitopullolle.Päivisin ei viihdy itsekseen ollenkaan,eikä nuku päiväunia kuin 2-3 kertaa puolen tunnin pätkät.Iltaisin käy yöunille noin yhdeksän aikaan ja aamulla herää viimeistään seitsemältä.Syömisten kanssa menee lähes aina niin,että parin ensimmäisen lusikallisen jälkeen tyttö yökkii ja sen jälkeen alkaa huuto,eikä syömisestä tule mitään.Itse olen todella väsynyt,kun öisin ei saa nukuttua,neiti ei ole tähän mennessä nukkunut kertaakaan kunnon yöunia ja päivisin en saa kotona tehtyä mitään kotihommia kun tyttö ei viihdy itsekseen ollenkaan.Tuttia tyttö ei syö ollenkaan,yritettiin totuttaa siihen kun neiti oli vielä pieni,mutta sylki sen aina pois.
Olen tyttäreni suhteen nyt aivan neuvoton ja huolissani syömis-ja nukkumisvaikeuksien vuoksi.Neuvolassa on sanottu että on aivan normaalia,että tämän ikäinen lapsi syö vielä kerran yössä,mutta kun se jäisikin vain siihen yhteen kertaan...Apua ja neuvoja otetaan vastaan,jos löytyy samanlaisia kokemuksia.
 
hn
Veikkaan, että päiväkiukkuilu johtuu juuri vähäisistä päiväunista. Eikö hän nuku edes ulkona rattaissa pitempiä unia tai kävelyreissun aikana?
Tuosta syömisestä tuli mieleen, että meillä tyttö yökkäilee jos ruoka jäähtyy. Entäpä oletko kokeillut eri makuja ruokaan ts. jos tyttö ei kertakaikkiaan pidä jostain mausta mikä ruoassa on ja siksi syöminen ei onnistu. Ja onhan ruoka tarpeeksi sosemaista, ei siis kovin isoja paloja.
Meillä oli tytöllä samanmoinen levoton jakso 2 viikon ajan tuossa vajaa 6kk ikäisenä. Sittenpä puhkesi 2 alahammasta ja tilanne rauhoittui. Onko lapsesi oppinut juuri jotain uutta ja se sitten aiheuttaa myös levottomuutta uniin.
 
mami
Ei nuku ulkona vaunuissakaan pitempään,eikä myös autossa,sitäkin on kokeiltu.Ruokaa on saanut kaikkia mahdollisia makuja mitä löytyy kaupan hyllyltä ja itse tehtyä ruokaakin olen kokeillut.
Tyttö nukkui todella levottomasti kun oppi kääntymään mahalleen ja ryömimään,mutta nyt nukkuu siltä osin rauhallisesti,on vaan öisin itkuinen.Itsekin oon miettiny,että varmaan hampaita tulossa ja oon välillä kokeillu jos suppo ennen nukkumaan menoa auttais,mut ei oo ollu mitään apua..Se varmaan auttais paljon kiukkuiluun jos sais päivällä nukkumaan paremmin,mut en tiedä miten unia saisin pidennettyä...
 
sipsi
Tuosta yökkimisestä voisi tulla mieleen refluksia jos sitä on pidempään ollut. Sehän vaikeuttaa syömistä ja syöminen on tuollaista yökkäämistä. Samoin refluksilapset eivät nuku pitkiä unia yleensä koska heitä ""närästää"". Kannattaa jutella asiasta lääkärissä jos tosiaan tekee tuota joka ruokakerran aikana. Siihen on lääkitys ja menee ajan kanssa ohi.
 
mami
Kiitos neuvosta! En itse olisi älynnyt moista, en sitten tiedä olisivatko älynneet neuvolassakaan, kun olen tästä vaivasta puhunut sielläkin. Välillä niin turhauttavaa.

Mutta, maanantaina soitan neuvolaan, jos sitä kautta saisi nopeammin lääkäriin ajan.

 
keskosmamma
Pikaisia neuvoja refluksiepäilyssä olisivat seuraavat:
- vuoteen pääpuoli nostetaan ylös
- syötetään pystyasennossa
- syötetään mieluummin tiheästi sillä vatsahapot alkavat nousta ja vaivata vauvoja silloin, kun vatsa on tyhjä
- pidetään hereillä ollessa mahdollisimman paljon pystyssä (rintareppu tms)

Refluksi on hyvin yleinen, mutta siitä vähemmän tiedetään ja vähemmän osataan hoitaa.
Lääkitys helpottaa refluksilapsen oloa.
 

Yhteistyössä